2005-03-02

Ihmisen ongelma

Jussi Vähämäki

II Punkki

Oheinen Giorgio Agambenin teksti teoksesta L'aperto.L'uomo e l'animale, Bollati Boringhieri, Torino 2002, avaa erinomaisesti ihmisen ongelman ja yhdistää sen suoraan nykyiseen tilanteeseemme.

Punkki

"Eläimellä on muisti, mutta ei yhtään muistoa."
Heymann Steinthal

Uexküllin kirjat sisältävät toisinaan kuvitusta, joka pyrkii näyttämään, miltä jokin ihmismaailman lohko voisi näyttää siilin, mehiläisen, kärpäsen tai koiran näkökulmasta. Kokeilu on hyödyllinen lukijassa aikaansaamansa vieraannuttamisefektin takia, tämän joutuessa yllättäen katsomaan ei-inhimillisin silmin itselleen kaikkein tutuimpia paikkoja. Mutta koskaan tämä vieraantuminen ei ole saavuttanut sellaista kuvallista voimaa kuin on se, jonka Uexküll painaa kuvaukseensa yleisemmin punkkina tunnetun Ixodes ricinus hämähäkkieläimen ympäristöstä. Kuvaus muodostaa varmasti modernin antihumanismin huipun yhdessä Kuningas Ubun ja Monsieur Testen kanssa.

Alkua hallitsevat idylliset sävyt:

"Usein metsissä ja niityillä koiransa kanssa liikkuva maaseudun asukas ei voi välttää tutustumista tähän pikkuriikkiseen eläimeen, joka oksasta roikkuen odottaa saalistaan, ihmistä tai eläintä, pudottautuakseen uhrilleen juomaan tämän verta...Kuorituessaan munastaan se ei ole vielä täysin muotoutunut: siltä puuttuu jalkoja ja sukuelimet. Mutta jo se kykenee, tässäkin vaiheessa, ruohon korrelta roikkuen, hyökkäämään vaihtolämpöisten eläinten, kuten sisiliskon, kimppuun. Joidenkin toisiaan seuraavien muutosten jälkeen se saa puuttuvat elimensä ja voi näin omistautua tasalämpöisten eläinten metsästämiseen. Kun naaras on hedelmöittynyt, se kiipeää kahdeksan jalkansa avulla jonkin oksan kärkeen voidakseen pudottautua oikealta korkeudelta pienten ohikulkevien nisäkkäiden päälle tai tullakseen suurempien eläimien alas ravistamaksi."

Yrittäkäämme kuvitella, Uexküllin ohjeita seuraten, punkkia kiikkumassa puskassaan kauniina kesäpäivänä, auringonvaloon uponneena ja kaikkialta niittykukkien värien ja tuoksujen, mehiläisten ja muiden hyönteisten surinan sekä lintujen laulun ympäröimänä. Kaiken tämän myötä idylli on kuitenkin jo loppu, koska kaikesta tästä punkki ei aisti yhtään mitään.

"Tältä eläimeltä puuttuvat silmät ja se löytää väijyntäpaikkansa ainoastaan valoherkän kuorensa ansiosta. Tämä maantierosvo on täysin sokea ja kuuro ja se aistii saaliinsa lähestymisen vain haistamalla. Kaikkien nisäkkäiden talirauhasista erittyvä härskin rasvan haju toimii sille signaalina, joka ajaa sen jättämään paikkansa ja pudottautumaan sokeasti kohti saalistaan. Mikäli hyvä onni saa sen putoamaan jollekin lämpimälle (jonka se aistii määrätylle lämpötilalle herkän elimensä avulla), merkitsee se, että punkki on saavuttanut päämääränsä, tasalämpöisen eläimen, ja tästä lähin se ei enää tarvitse kuin kosketusaistiaan löytääkseen mahdollisimman karvattoman paikan ja tunkeutuakseen päätään myöten eläimen ihokudokseen. Nyt se voi imeä hitaasti kulauksen verta"

Tässä vaiheessa olisi syytä olettaa, että punkki pitää veren mausta tai että sillä on ainakin aisti veren aistimiseen. Mutta näin ei ole. Uexküll valistaa meitä, että laboratoriokokeet, joissa käytettiin kaikenlaisilla nesteillä täytettyjä keinotekoisia ruumiinosia, osoittavat, että punkki on täysin vailla makuaistia: se imee ahnaasti mitä tahansa nestettä, jolla on oikea lämpötila, siis tasalämpöisten nisäkkäiden veren lämpötilaa vastaava kolmenkymmenen seitsemän asteen lämpö. On miten on, mutta punkin verijuhlat ovat myös sen hautajaiset, koska sillä ei ole enää muuta tehtävää kuin pudottautua maahan, munia munansa ja kuolla.

Punkin esimerkki näyttää selkeästi ympäristön yleisen rakenteen, joka on kaikille eläimille luonteenomainen. Erityistapauksessa Umwelt supistuu vain kolmeen merkityksen kantajaan tai Merkmalträgeriin: 1) Kaikkien nisäkkäiden hikeen sisältyvään härskin rasvan hajuun; 2) nisäkkäiden veren lämpötilaan vastaavaan kolmenkymmenen seitsemän asteen lämpöön; 3) nisäkkäille ominaisen yleensä karvaisen ja verisuonten peittämän ihon typologiaan. Mutta näihin kolmeen elementtiin punkki on välittömästi yhtynyt niin intensiivisessä ja intohimoisessa suhteessa, että sellaista ei kenties ole koskaan mahdollista löytää suhteista, jotka liittävät ihmisen tämän ilmiasultaan paljon rikkaampaan maailmaan. Punkki on tämä suhde eikä elä kuin siinä ja sen takia.

Vasta tässä vaiheessa Uexküll kuitenkin kertoo meille, että Rostockin laboratoriossa erästä punkkia pidettiin hengissä kahdeksantoista vuotta ilman ravintoa, siis olosuhteissa, joissa se oli täysin eristyksissä ympäristöstään. Tälle ainutlaatuiselle tosiasialle hän ei anna mitään selitystä rajoittuen olettamaan, että tuon "odotusjakson" aikana punkki oli "eräänlaisessa vastaavankaltaisessa unessa, jonka me koemme joka yö". Lukuun ottamatta sitä, että hän vetää tästä johtopäätöksen, että "ilman elävää olentoa aikaa ei voi olla olemassa". Mutta mitä punkista ja sen maailmasta on tässä kahdeksantoista vuotta kestävässä pysähdyksen tilassa? Kuinka on mahdollista, että elävä olento, joka muodostuu kokonaisuudessaan suhteessaan ympäristöönsä, voi selvitä hengissä, kun siltä on viety koko ympäristö? Ja mitä mieltä on puhua "odotuksesta" ilman aikaa ja ilman maailmaa?

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.