Ihmisen ongelma

I Ihmisluonto ja tietojärjestelmän muutos

Elämme aikakautta, jona työn ja tuotannon kapitalistinen organisaatio on ottanut raaka-aineekseen ihmisluonnon ja ihmislajin biologiset erityispiirteet. Siksi joudumme palaamaan kysymykseen ihmisen luonnosta, ihmisen toiminnan erityisyydestä ja sitä vastaavasta elämä-muodosta.

Ihmisluonto on ihmisen suorittaman muokkaamisen kohteena ja se yritetään alistaa määrätyn historiallisen aikakauden asettamille tavoitteille. Tämä merkitsee, että nykyään tekniikkaa inhimillisenä käytäntönä sovelletaan suoraan ja järjestelmällisesti kaikkiin niihin edellytyksiin, joista itse inhimillinen käytäntö ja tekniikka muodostuvat, siis juuri niihin erityispiirteisiin, jotka tekevät toiminnasta inhimillistä tai ihmisen toimintaa. Siksi poliittisen kamppailun kohteena ovat nykyään politiikan edellytykset. Ja sikäli kuin ihminen on "poliittinen eläin" tai yhteisöeläin, jolle on ominaista kieli, niin olennaista tässä kamppailussa on kysymys ihmiselämän, ihmislajin lajiominaisuuksista. Vastakkain asettuvat kaksi eri näkökantaa:

1. Lajiominaisuuksien käyttö johonkin tiettyyn tarkoitukseen, niiden alistaminen jollekin päämäärälle ja lajiominaisuuksien käytön tehostaminen.

2. Lajiominaisuuksien irrottaminen kaikesta käytöstä, jokaisesta päämäärästä ja niiden ontologisen luovuuden ja tuottavuuden korostaminen. Ensimmäinen on alistetun elämän (käytön) ja jälkimmäinen vapaan elämän (tuotannon) linja.

Joudumme palaamaan kysymykseen ihmisen luonnosta, ihmisen toiminnan erityisyydestä ja sitä vastaavasta "politiikasta". Ja ihmisluonnon ympärille tiivistyvät taas kysymykset kielestä, toiminnasta sekä kielen ja toiminnan suhteesta. Onko ihminen olento, joka vastaa ympäristöstä tuleviin ärsykkeisiin? Onko hän olento, joka ei itse luo, vaan reagoi, olento, jonka toiminta on sopeutumista olosuhteisiin? Vai onko ihmiselle luonteenomaista aktiivinen luominen, keksiminen ja uuden aloittaminen, jossa kieli ihmisen (biologisena) lajiominaisuutena on olennaisessa asemassa. Kyse on silloin uudesta, joka ei ole palautettavissa jo olemassa oleviin edellytyksiin, syihin, sääntöihin tai lakiin, vaan tapahtuu niistä "huolimatta". Tätä luovaa kykyä (kieltä ja älyä) voidaan luonnehtia huolettomaksi ja syyttömäksi. (Samalla tavoin Brechtin/Weillin laulussa Kommunardien päätökset lauletaan kommunardeista, että "tehtiin päätös kammota nyt kurjuuttamme ennemmin kuin kuolemaa", niin myös luova äly kammoaa alistamistaan enemmän kuin kuolemaa; se ei tunnusta mitään ennalta asetettuja rajoja. Tässä mielessä kieli ei myöskään ole ensisijaisesti väline kommunikointiin tai tiedon välittämiseen, vaan uuden luomiseen.)

Mitä itse asiassa tarkoittaa uuden luominen, uuden tekeminen? Mihin ihminen kielellisenä olentona kykenee ja mitkä puolestaan ovat tämän "kielieläimen" luovuuden ja uuden aloittamisen rajat?

Ihmisen toiminnan luovuuden korostaminen sopii huonosti yhteen organismi-ympäristö-mallin kanssa, siis mallin, jonka avulla yleensä selitetään eläviä järjestelmiä. Tuloksena tästä yhteensopimattomuudesta on useimmiten ollut kaksi erilaista yritystä ratkaista ihmisen ongelma.

1. On korostettu ihmisen maailmassa olemisen erityisluonnetta tai poikkeuksellisuutta. Tämän poikkeuksellisuuden korostaminen on johtanut tyypillisesti moderniin ontologiseen erotteluun biologisen ja kulttuurisen välillä.

2. On minimoitu ero ihmisen ja muun elävän välillä redusoimalla kulttuuri biologiaan tai biologia kulttuuriin.

Nykyiset ihmistä koskevat "teknotieteet" ovat kuitenkin hylänneet jo 1950-luvulta lähtien nämä erottelut ja ne liikkuvat pikemminkin biologisen ja kulttuurisen, luonnon ja historiallisen erottamattomuuden epämääräisellä vyöhykkeellä ja ne pyrkivät muokkaamaan ihmisluontoa sillä tavoin, että se vastaa paremmin niitä historiallisia tai ajankohtaisia tarpeita, joita nykyaikainen tietokapitalismi (yhteiskuntiemme kehityksen historiallisena vaiheena) ihmiselle asettaa. Luonnon ja kulttuurin erottamisen tai yhdistämisen päivänpoliittisissa muodoissa oikeisto on omaksunut useimmiten "biologisen" näkökulman ihmiseen ja tämän käyttäytymiseen, kun taas vasemmisto on vedonnut kulttuuriin, yhteisöön ja ihmislajin muutosten historiallisuuteen. Nykyään nämä argumentaatiolinjat eivät ole lainkaan selviä, kun uusi oikeisto (ja rasismi) on omaksunut kulturalistisen ja historiallisen näkökulman ihmiseen ja tämän erityispiirteisiin ja vastaavasti ihmisen ja muiden eläinten välisen eron (ja ihmisen erioikeuksien) hävittäminen on luonnon tai eläinten oikeuksien puolesta puhuvien vihreiden ja useimmiten vasemmistolaisiksi itsensä mieltävien perustavoitteita.

Mitä biologisen ja kulttuurisen, luonnon ja historian (tai poliittisen elämän ja elämän sellaisenaan) välisen erottelun hämärtyminen merkitsee?

Ennen kaikkea se horjuttaa ja muuttaa koko sitä episteemistä jaottelua tai tietomuodostumaa (joukkoa diskursiivisia suhteita, joilla ei ole erityistä sisältöä tai tietävää subjektia), jolle modernit yhteiskunnat ovat perustuneet. Tämä näkyy selvästi esimerkiksi niissä ongelmissa, joita edellä mainitut yritykset (biologisen ja kulttuurisen erottaminen tai niiden samaistaminen) kohtaavat: ihmisen ja muiden eläinten (tai luonnon) välisen eron poistaminen esimerkiksi eläinten oikeuksien nimissä tai/ja ihmisen näkeminen pelkkänä kulttuurisena tai historiallisena oliona antavat kumpikin mahdollisuuden ihmisluonnon "jalostamiseen" ja sen alistamiseen määrätyille tavoitteille. Biologisen ja kulttuurisen, elävän ja henkisen toisistaan erottaminen ja ihmisen maailmassa olemisen erityisluonteen korostaminen, joka on tuttua 1900-luvun filosofiasta, näyttää pohjimmiltaan löytävän oikeutuksensa vain luonnontieteiden ja ihmistieteiden erottelusta. Lyhyesti episteeminen jaottelu voidaan esittää seuraavien erottelujen kautta:

1. Jako luonnonilmiöihin ja historiallisiin ilmiöihin (luonto/kulttuuri) ja niitä vastaaviin tieteisiin luonnontieteisiin ja ihmistieteisiin.
2. Jako empiirisiin ja transsendentaalisiin ("kieliopillisiin") ongelmiin. Jakoa vastaa tieteiden ja filosofian erottaminen. Ihmistieteiden sisältä puolestaan löydämme jaon empiiriseen ja teoreettiseen tutkimukseen.
3. Jako välttämättömän ja mahdollisen välillä, josta on peräisin jako tekniseen tietoon ja teoreettiseen tietoon.

Mutta kyse ei ole pelkästä tietomuodon muutoksesta. Erottelujen hämärtyminen, historiallisen yhteisön ja elämän sellaisenaan välisen eron katoaminen koskettaa suoraan myöhäismodernin elämän muotoja eikä niitä voi enää kuvata historiallisen elämän muodon käsitteen avulla. Pikemminkin niissä on kyse elämä-muodosta, jossa ihmisluonto, siis lajin fyysinen ja biologinen rakenne ja sen lajityypilliset ominaisuudet joutuvat historiallisten ilmiöiden sisään. Ihmisen monineuvoisuus, hänen kykynsä merkityksen luomiseen vailla syytä, hänen joustavuutensa ja riippumattomuutensa erityisestä ympäristöstä joutuvat nyt suoraan vallan toiminnan kohteiksi ja muodostavat uuden vallanmuodon maaperän.

Toisin sanoen, uudet teknotieteet ottavat suoraan kohteekseen ihmisluonnon muokkaamiseen tietokapitalismin tarpeiden mukaiseksi. Niiden kohteena on ihminen tieto-oliona, kielellisenä oliona, joka kykenee tuottamana merkityksiä vailla erityistä syytä, siis luomaan jotain uutta. Tästä uuden luomisesta ja merkityksen tuottamisesta tietokapitalismi haluaa tehdä ennakoitavaa ja mitattavaa. Siksi se ei enää yritä niinkään alistaa joitain erityisiä kykyjä tai taitoja, vaan ihmisen ihmiseksi tekevien kykyjen, ihmisen ihmisvoiman kokonaisuutta. Viime vuosikymmeninä muutokset tavoissa, tekniikassa ja politiikassa ovat olleet sellaisia, että olemme menettäneet syvyyden tai muistin, joka voisi auttaa meitä valitsemaan ja suuntautumaan aktiivisesti, koska on vaikeaa erottaa vapaata ja alistettua, itse tuotettua ja jonkun muun tekemää.

Kun koko muistikyky on muokkaamisen kohteena, itse muistetun ja ulkoa asetetun erottaminen on vaikeaa. Tämä aiheuttaa paljon hankaluuksia ja tuottaa omituisia reaktioita. Kuten Gilles Deleuze "testamentissaan" (Jälkikirjoitus kontrollien yhteiskuntiin) kirjoittaa: " Monet nuoret vaativat oudosti "motivaatiota", kyselevät oppisopimuksen ja jatkuvan koulutuksen perään; heidän on keksittävä minkä palvelijoita heistä tulee, kuten heidän edeltäjänsä keksivät..." Palvelijaksi pyrkimisen ja hyväksikäytettäväksi haluamisen syyt ja logiikka, innokkaasti alistuvan mentaliteetin tuottamisen mekanismit (ihmisen kesyttämisen ja kouluttamisen rakennelmat) vaativat tutkimista. Tarvitaan uutta syvyyttä, uutta muistia, siis uutta metafysiikkaa, joka auttaa valitsemaan ja tuottamaan aktiivisesti.