2005-02-08

Kaikkien maiden prekaarit...

Jukka Peltokoski

Uuden työvoiman hallinta

Kaikki se, mikä prekariaatissa näyttäytyy negatiivisena (epävarmuus, turvattomuus, eläminen yritysten ja sosiaaliviranomaisten armoilla, työn yksitoikkoisuus jne.), saa luovassa luokassa positiivisen ilmauksen (valoisat tulevaisuudennäkymät, itsemäärittely, nautinnollinen ja haastava työ, joka on yhtä paljon työtä kuin itsensä kehittämistä). Voidaan katsoa, että sekä luovalla luokalla että prekariaatilla on yhteinen, sinänsä neutraali ontologia. Ne ovat kumpikin uutta työvoimaa, jossa korostuvat kyvyt dynaamisuuteen ja innovatiivisuuteen. Yhteen määritelmään tiivistettynä, kummassakin korostuu kyky aloittaa jatkuvasti jotain uutta. Uutta työvoimaa luonnehtivat ennen kaikkea uuden aloittamisen ehtymättömät potentiaalit - elämän vitaalisuus. Keskustelu luovasta luokasta pyrkii kuitenkin polarisoimaan uuden työvoiman: osalle työvoimasta annetaan elämänhallintaa ja -laatua, massiakaan unohtamatta, toisille epäitsenäisyyttä ja toimeentulon epävarmuutta.

Voimme vihdoin tarkentaa, mitä tarkoitin alussa sanoessani, että prekariaatti on epävarmistettua ja epäitsenäisyyteen pakotettua työvoimaa paradoksaalisesti juuri siksi, että se sisältää uuden aloittamisen potentiaaleja. Puhumme työvoiman riistosta. Riistää voidaan tietenkin vain sellaista, jolla on jotain riistettävää. Joustavuutta voidaan odottaa vain työvoimalta, jolla on kykyjä joustaa. Prekariaatti on se osa uudesta työvoimasta, jonka kyvyt uuden aloittamiseen tunnistetaan ja tunnustetaan, mutta jolta niiden itsenäisyys on myös pidätetty ja ulosmitattu. Prekariaatin on kyettävä dynaamisuuteen ja innovatiivisuuteen, mutta vain siinä määrin kuin näitä voimavaroja tarvitaan varmistamaan valmius ottaa vastaan mitä tahansa työtä, milloin tahansa, millä tahansa ehdoilla. Huomio on tärkeä sillä, ilman sitä puhumme vain työelämän huonontumisesta ilman näkökulmaa työvoiman aktiivisuuteen ja autonomisuuteen. Prekarisaatiossa ei ole kyse vain sosiaalisten oikeuksien rapautumisesta "vapaiden" markkinoiden paineesta, jonkinlaisesta kollektiivisella tasolla tapahtuneesta työvoiman negatiivisesta urakehityksestä, vaan dynaamisen ja innovatiivisen työvoiman hallinnasta.

Jos siis prekariaatti on se osa uudesta työvoimasta, jolle myönnetään uuden aloittamisen tilaa vain siinä määrin, että se kykenee reagoimaan joustavasti työmarkkinoiden ailahteleviin tilauksiin, on luova luokka se osa työvoimasta, jolla on lupa aloittaa uutta itsemääräytyvästi, mutta yhtä kaikki yritysverkostojen suomissa puitteissa. Perimmiltään siis kumpaakin luonnehtivat samat potentiaalit ja sama toiminnan viitekehys. Siten kumpikin sisältää myös toisensa mahdollisuuden, eikä oikeastaan voida puhua kahdesta erillisestä kategoriasta, vaan polarisaatiosta, jota tuotetaan työvoiman hallinnan nimissä. Työvoima ikään kuin jaetaan kahtia, tuottavaan päähän ja palvelevaan ruumiiseen, "innovaattoreihin" ja päättäjiin sekä aina valmiiseen palvelusväkeen. Hajota ja hallitse -taktiikka oli Rooman imperiumin hallinnointikeino. Se näyttää pätevän myös uusliberalismin imperiaalisen verkostovallan aikana.

On esitettävä vielä yksi kysymys ja on esitettävä ikävä vastaus. Kuka tästä kaikesta kantaa vastuun? Yritys- ja palvelumuotoistuvassa yhteiskunnassa työvoimakin yritys- ja palvelumuotoistuu. Työntekijät mielletään yhä useammin oman elämänsä yrittäjiksi, jotka myyvät työvoimaansa palveluksina yrityksille. Tämä uusi palvelusväki on markkinaisäntiensä armoilla, mutta se on yhtä kaikki itse vastuussa kilpailukyvystään. Se on yhtä aikaa itsenäistä ja vapaata, mutta myös itsenäisyytensä ja vapautensa pakkoluovuttanutta työvoimaa. Epävarmistamisen hallintatekniikat pitävät huolen, että se on vapaudetonta kaikessa vapaudessaan. Epävarmistaminen on hallintatekniikka tilanteessa, jossa tuotannosta on tullut henkinen kategoria. Siten vapaa, mutta epävarmistettu työvoima kantaa käytännössä itse vastuun tilanteestaan. Oman elämänsä yrittäjät yrittävät aina vielä vähän kovemmin. Kukapa muu kuin "minä itse" voisi kantaa vastuun elämästään, elämäntyöstään, työelämästään. On tietenkin kokonaan eri kysymys, kenen pitäisi kantaa vastuu elämän prekarisaatiosta. Ei liene osoitettavissa mitään tiettyä päättäjää tai päätöstä, joka tilanteen on aiheuttanut. Verkostovallan aikana kuninkaalla ei ole yhtä päätä, joka voitaisiin mestata. Koska kysymys koskee elämänhallintaa yleisesti eikä vain palkkaa, on myös vaikea osoittaa yhtä ainoaa vastuunkannon tapaa tai tilanteen ratkaisua.

Sikäli kuin elämän prekarisaatio koskee kuitenkin kärjekkäästi juuri taloudellisen itsemääräämisen kysymyksiä ja sikäli kuin on selvää, että yritykset keräävät prekarisaatiosta taloudellisen hyödyn, on selvää, että yritysten on myös kannettava taloudellinen vastuu. Taloudellinen vaatimus prekaarien kamppailuille on tämä: perustulo, joka yritysten on maksettava. Sen varmistamiseksi prekaarien on nostettava kapinalippu.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.