2004-11-30

Territorio ja deterritorio
ESF 2004: sisäpuolella ja ulkopuolella, uudet liikesubjektiivisuudet

Rodrigo Nunes

Kääntänyt: Tapio Laakso

5. Lontoon ja Ateenan välillä

Matka Lontoosta 2004 Ateenaan 2006 alkaa marraskuussa Pariisin valmistelukokouksessa päättyneen prosessin arvioinnilla ja tulevan avaamisella. Ei ole paljon sanottu, että tapaaminen tulee olemaan brittiläisen vaiheen hautajaistilaisuus. On erittäin epätodennäköistä, että Socialist Action tulee osallistumaan enää tulevaisuudessa, ja SWP jätetään yksin puolustelemaan sellaista, mitä ei voi puolustaa. Kuitenkin, jos tuloksena on ainoastaan "brittiläisen poikkeuksen" tuomitseminen, se merkitsee myös tärkeän tilaisuuden hukkaamista, tilaisuuden keskustella ESF:n ja sosiaalifoorumiprosessin tulevaisuudesta.

On helppo kuvitella, että arvioinnista tulee tyly, mutta voimme myös ennustaa, että jotkut asiat eivät tule muuttumaan. On vaikea uskoa, että tähän asti merkittävimmästä panoksestaan huolimatta uudet eurooppalaiset liikkeet olisivat kaiken jälkeen yhtään vähemmän epäluuloisia foorumia kohtaan. On myös totta, että Lontoon virallinen tapahtuma yritti kovemmin kuin koskaan homogenisoida keskustelua välittömien poliittisten tarkoitusperien vuoksi.

Juuri tästä epäonnistuneesta kontrollointiyrityksestä, joka Alexandra Palacessa onnistuttuaan johti vain autonomisten tilojen vahvistumiseen, meidän on etsittävä joitain alustavia johtopäätöksiä.

Ensinnäkin sisällä/ulkona-keskustelu on enemmän kuin koskaan osoittautunut tyhjäksi. Mitä oli ESF? Alexandra Palace vai Beyond ESF, Life Despite Capitalism, Laboratory of Insurrectionary Imagination? Oikeimmin ESF oli ne kaikki. Jos foorumi kykenee ilmaisemaan liikkeen (liikkeiden) monimuotoisuuden, jonka se sanoo tuovansa yhteen toimiakseen julkisena areenana, se johtuu kyvystä sisällyttää konfliktit, ei niiden kätkemisestä valheellisen konsensuksen alle. Tässä mielessä Britannian prosessi kaikista heikkouksistaan huolimatta näyttää osoittavan lupaavan mahdollisuuden suuntaan tunnustettuaan (hiljaisesti tai suoraan, viralliseen ohjelmaan sisällyttämisenä) muiden tilojen olemassaolon. Foorumi, joka olisi useiden itseorganisoituneiden kokoontumistilojen muodostelma ilman selkeää keskusta vaikuttaisi huomattavasti kiinnostavammalta kuin nykyinen formaatti.

Seuraavalla foorumilla on hyvät mahdollisuudet osoittaa formaattitietoisuutta ja ylittää nykyiset, selvästi näkyviin tulleet rajoitukset. Plenaariformaatti "isoine nimineen" johtaa yleensä lähinnä yleisluontoisiin analyyseihin ja latteuksiin ilman näkyvää vaikutusta, ja kahden tunnin seminaareissa ja työryhmissä mikään todellinen lähentyminen tai yhteisen toiminnan syntyminen on hyvin epätodennäköistä. Toisenlaisesta käytännöstä käy esimerkiksi vaikkapa puolitoistapäiväinen Life Despite Capitalism monine yhteennivotuneine osioineen. Toinen esimerkki ovat prekariaattiteemasta käydyt keskustelut (joita ei varsinaisesti oltu järjestetty kokonaisuudeksi, mutta tulos oli kuitenkin sama), jotka johtivat ja rakensivat lopulta europrekariaatin tapaamisen. Tähän asti foorumin järjestäjät ovat kyselleet itseltään kuinka tehdä tapahtumasta rakentavampi ja vähemmän diagnosoiva, haastamatta formaatin perusoletuksia. Esimerkiksi plenaarit ovat Brasiliassa järjestetyn ensimmäisen WSF:n jäänne. Tapahtuma oli selkeästi tarkoitettu ainutkertaiseksi keskustelutilaisuudeksi, ei poliittiseksi prosessiksi. Lontoon kokemukset osoittavat uusiin suuntiin, joita tosin on aina kokeiltu sosiaalifoorumiprosessin laitamilla (nuorisoleirillä Porto Alegressa, Argentiinan sosiaalifoorumissa jne.), mutta ilman ansaitsemaansa huomiota keskeisiltä toimijoilta.

Toinen opetus Alexandra Palacen surullisesta spektaakkelista on liikkeiden luovan potentiaalin käyttöönsaamisen tärkeys. Ne voivat tarjota käyttökelpoisia ja tehokkaita - sekä poliittisesti haastavampia ja paljon yhteistyöhön perustuvampia ja osallistavampia - ratkaisuja kommunikaation, tulkkauksen ja ruokahuollon tapaisiin kysymyksiin.

Jäljelle jää yksi vakava ongelma eli rahoitus. Kaikki näkivät tapahtuman GLA:lle "myymisen" negatiiviset seuraukset. Se oli ainut taho, joka pystyi vastaamaan järjestelyistä sellaisena kuin ne oli ajateltu. Jos tämä on hinta, joka täytyy maksaa, kyse ei voi olla GLA:n tuomitsemisesta, vaan koko foorumin rakenteen ja formaatin vakavasta uudelleen pohtimisesta - mikä johtaa meidät takaisin kahteen edelliseen kohtaan.

Niin oudolta kuin se tuntuukin, tämän vuoden suurin opetus on edelleen se, jonka kaikki ovat jo kuulleet tuhansia kertoja, näkemättä sitä koskaan todella käytännössä. Tapahtumana ajateltuna foorumi on kelvoton, tyhjä spektaakkeli ilman konkreettisia tuloksia. Sen sijaan prosessina se avaa uusia deterritorialisaatioita ja reterritorialisaatioita, yhdistelmiä ja uudelleenyhdistelyjä - juuri näiden pitäisi olla syy, miksi foorumeja ylipäänsä järjestetään.

Jäljelle jäävä ongelma on prosessin itsensä sulkeutuminen. Näyttää siltä, että todella sitoutuneiden tahojen keskuudessa ei alun alkaenkaan ole juuri tapahtunut uudistumista (kritiikki, joka voidaan kohdistaa sosiaalifoorumeihin lähes missä tahansa). Tämä johtaa autistiseen ja itsekeskeiseen prosessiin. Tänä vuonna seuraus oli ilmiselvä. Lontoon foorumin järjestelyt otti hoitaakseen siihen asti aktiivisin ryhmä valitsemiensa kumppanien kanssa. Kuitenkin niin kauan kuin tapahtumalla on selkeä keskus kuten plenaarit tai teema-akselit, "vallan keskusta ei ole" -mantran toisteleminen ei riitä hävittämään vallan keskittymistä harvoihin, hyvin tiedettyihin käsiin. WSF:llä on tänä vuonna mielenkiintoinen kokeilu on-line-konsultaation järjestämisestä, mutta miksi ei samantien syvempi, ruohonjuuritason hajautettu prosessi, jollaista on esittänyt mm. European Social Consulta.

Niin sanottu "sosiaalifoorumiprosessi" ei ole olemassa tyhjiössä. Se voi olla vain niin tuottava kuin olemassa olevat sosiaaliset prosessit, mutta sen voima voi olla myös paljon vähäisempi, se voi olla jopa tuhoisa jo olemassa oleville yhteyksille ja suhteille. Prosessi voi olla sitä, mitä sen pitää vain, jos se toimii palautesilmukkana meneillään olevan poliittisen prosessin ja organisaation välillä. Foorumi voi olla avoin tila vain, jos sen organisaatio levittäytyy käynnissä oleviin poliittisiin kamppailuihin eikä ole mikään muutamien toimijoiden (kuinka hyväntahtoisia tahansa) ennalta määrittelemä liikkeiden luokse "ulkopuolelta" tuleva möykky. Niin kauan kuin se yrittää luoda liikkeen, joka on suurempi ja yhtenäisempi kuin liike todellisuudessa on, tuloksena on todennäköisimmin vain hajaannusta.

Ehkäpä muutokset Euroopan tilanteessa ja tämän vuoden foorumin herättämä yleinen tyytymättömyys luovat mahdollisuudet tämänsuuntaiseen muutokseen. Toisaalta tähän mennessä mukana olleiden ammattiliittojen ja poliittisten puolueiden sosiaalinen pohja on vakiintunut ilman juurikaan toivoa kasvusta, ja toisaalta uudet liikkeet ovat suuntautumassa kamppailuihin "kotona". Tämä sekä erityisesti eurooppalaiset kysymykset luovat mahdollisuuden - tai ennemminkin välttämättömyyden - avata dialogin, joka ei luo konsensusta tai sovittelua, vaan tapoja, jotka mahdollistavat vähemmän kireät ja tuottavammat kontaktit tulevaisuudessa.

1) "Territorialisaatio", "reterritorialisaatio" ja "deterritorialisaatio" ovat termejä, jotka liittyvät erityisesti Gilles Deleuzen ja Felix Guattarin teoreettiseen tuotantoon. "Territorialisaatio" tarkoittaa tiettyyn rajattuun alueeseen kytkeytyvää prosessia, kun taas "reterritorialisaatio" merkitsee prosessia, joka määrittää alueet rajat uudelleen, ja "deterritorialisaatio" prosessia, joka irtautuu rajoista kokonaan. Toisin sanoen "territorio" viittaa "alueeseen" ja "deterritorio" siis eräänlaiseen "epäalueeseen". Laajemmin terminologiaa selventää suomenkielisistä teoksista esimerkiksi Deleuze, Gilles: Autiomaa.

2 Social Movements' Assembly kirjoittaa esimerkiksi ESF:n päätösdokumentin. Ks. http://www.fse-esf.org/en/?x=2234&als(SSECTION)=Home

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.