2004-11-30

Territorio ja deterritorio
ESF 2004: sisäpuolella ja ulkopuolella, uudet liikesubjektiivisuudet

Rodrigo Nunes

Kääntänyt: Tapio Laakso

4. Uudet eurooppalaiset liikkeet deterritorialisaation ja reterritorialisaation välissä

Monet ESF:ssä aktiivisista poliittisista voimista ovat 1960- ja 1970-lukujen deterritorialisaation hetkien, esimerkiksi vapun 1968 ja rauhanliikkeen, kerrostumia. On oireellista, että kahden hegemonisen brittiryhmän historiaan ei liity mitään tällaista. Kolmas Euroopan sosiaalifoorumi on tuonut mukaan liikkeet, jotka syntyivät 1990-luvun jälkipuoliskolla. Tämä risteys avaa uusia vaihtoehtoja ja mahdollistaa siirtymisen eteenpäin.

Toisaalta, osa näistä ryhmistä on edelleen kiinni vanhassa identiteetissään. Globaalien toimintapäivien sankarilliset ajat ja valtaisat protestit kansainvälisiä instituutioita vastaan ajautuivat umpikujaan Genovan jälkeen vallinneessa väkivallan ilmapiirissä. Nämä ryhmät elävät jännitteessä julkisen alueen kutistumisen ja kohti umpikujaa ajavan etenevän kriminalisoinnin välissä sekä yhteiskunnan kanssa käytävän dialogin avaamisen ja väkivallan eskaloitumisen vaaran välissä. Tuo aika oli todella merkittävää uuden poliittisen subjektiuden, uuden poliittisen sukupolven syntymiselle. Kuitenkin muutokset poliittisessa ympäristössä ja siirtymä kohti pysyvää globaalin sodan aikaa asettavat uusia kysymyksiä, joihin on löydettävä vastauksia. Muuten riskinä ovat eristäytyminen, hajaannus, alakulttuuriksi muuttuminen. Tuon ajan subjektiuden selviytymisen ehtona on löytää tapoja ylittää se.

Erityisesti Laboratory of Insurrectionary Imagination luotasi kiinnostavia taktiikoita ja lähestymistapoja suoraan toimintaan. Esimerkiksi (poliisin keskeyttämäksi joutunut) yritys järjestää ilmaisen joukkoliikenteen bileet metrossa. Yomangon oli määrä "vastata" ruoasta ja juomista, Plankan tarjotessa kokemuksensa siirtolaisten ja työttömien organisoimisessa joukkoliikenteen yksityistämisestä vastaan Ruotsissa. Painopiste ei ollut spektaakkelimaisessa mediajulkisuudessa vaan suorassa kontaktissa yhden maailman kalleimman joukkoliikennejärjestelmän käyttäjiin. Toinen kiinnostava idea oli Clandestine Insurgent Rebel Clown Army, jonka työryhmä Beyond ESF:ssä oli tupaten täynnä. Taktisesti monipuolisena se voi toimia vaihtoehtona suurissa mielenosoituksissa (missä sen etuna on eskaloitumiseen johtavien dikotomioiden välttäminen), pienen mittakaavan suorassa toiminnassa sekä kansanteatterissa ja -valistuksessa. Valistus onkin yksi keskeisistä Dissent-verkoston sisällöistä valmistauduttaessa G8-ryhmän tapaamiseen Skotlannissa kesällä 2005.

Tämä uusi kiinnostus kansanvalistukseen ei ole osoitusta ainoastaan globaalien toimintapäivien jakson saavutusten - tietoisuuden kohottamisen, hegemonisen diskurssin huomiotta jättämän tyytymättömyyden ilmaisun, jotka kaikki, "kamppailun" "representaatioina", putoavat helposti "teon propagandan" kategoriaan - tuolle puolen menemisen tarpeen toteutumisesta vaan erityisesti myös ehkä vielä varovaisesta askeleesta "aktivistikulttuurin" mukavan identiteetin tuolle puolen, kaikkine itsereferentiaalisuuden riskeineen. (Täytyy sanoa, kuten yleinen kritiikki kuuluu, että autonomiset tilat olivat enimmäkseen nuorten valkoisten yliopisto-opiskelijoiden juttu.)

Niin globaalista Etelästä kuin nyttemmin myös Pohjoisesta on kantautunut kritiikkiä suurten mielenosoitusten palauttamaa edustuksellisuutta kohtaan - huolimatta horisontaalisuuden ja edustamisesta kieltäytymisen periaatteista. Mielenosoitukset tapahtuivat "Pohjoisessa", nuoren valkoisen enemmistön kesken, joka väitti "vastarinnan olevan kaikkialla", mutta lopulta kyse oli kuitenkin ongelmista, jotka eivät olleet kovin lähellä toimijoita itseään. Kyse on osin Euroopan tilanteen väärinymmärtämisestä. Esimerkiksi vallatut talot ja sosiaalikeskukset eivät ole "hemmoteltujen valkoisten kakaroiden" vaatimuksia vaan kapitalismin rakennemuutosten ja sosiaaliturvan leikkausten epävarmuuteen ajaman nuorison kamppailua. Nämä kamppailut avautuvat (ainakin potentiaalisesti) myös siirtolaisten, paperittomien ja työttömien suuntaan. Kritiikissä on kuitenkin myös totuuden siemen. Mielenosoitusten kärki kohdistui aina kamppailuihin muualla, siellä missä pääoman pimeä puoli on selvemmin näkyvissä. Kotona vallitsevia konflikteja ei määritelty kovinkaan tarkkaan. Vastarinta pääomaa vastaan todellakin on kaikkialla, jopa keskusalueilla (eikä koskaan toisteta tarpeeksi sitä, että keskusta ja periferia ovat kumpikin löydettävissä kaikkialta maailmasta, myös niiltä alueilta, joita pidetään ainoastaan periferiana). Yksi tuona aikana muodostuneista subjekteista on kuitenkin erityisen kiinnostunut ruohonjuuritason organisoitumisprosesseista esimerkiksi Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, joissa Euroopan PGA:n tukiryhmän tapaiset rakenteet ovat, ilmiselvistä materiaalisista syistä, auttaneet keskeisellä tavalla kontaktien luomisessa, keskustelunavauksissa ja rahoituksessa.

Kolmas subjektiivisuus on kääntynyt erityisesti paikallisten kamppailuiden suuntaan ja alkanut keskittyä välittömiin eurooppalaisiin kysymyksiin. Tämä on havaittavissa esimerkiksi ryhmistä, jotka mobilisoivat Euroopan perustuslakia vastaan. Toinen poikittainen mutta välittömän paikallinen kamppailu, joka oli näyttävästi esillä Lontoossa, on kysymys copyleftistä ja tiedon omistamisesta. Kyse on asiasta (toisin kuin voisi luulla), joka on merkittävä kaikille eikä vain tietokoneohjelmia kirjoittaville nörteille. Tiedon välitön tendenssi muuttua yhteiseksi (common) nykyisessä tuotantotavassa on ilmiselvästi merkittävää jokaiselle keskustelulle tiedon tulevaisuudesta - yliopistoista lääketeollisuuteen - ja työlle itselleen.

Eniten huomiota ESF:n aikana veti kuitenkin syvempi (uudelleen) ymmärtämisen prosessi, joka osoittaa kohti niin tilallista kuin poliittistakin reterritorialisaatiota.

Merkittävintä on uuden luokkatietoisuuden tarjoaminen viime vuosien muutosten aikana levittäytyneille ja epäyhteinäisille subjekteille. Moninaisuuden käsite osoittautui liian abstraktiksi poliittiseen käyttöön, mutta tänä vuonna nähtiin "prekariaatin" nousu. Tämä on nimenomaan uusi "luokka", jonka on synnyttänyt joustava tuotantotapa. Joustavat ja joustavasti riistetyt (flexploited) maailman työläiset. Ilman vakituista työpaikkaa ja pääsyä hyvinvointipalveluihin prekariaatti on poikkeus kapitalismin historiallisesta trendistä kohti lyhyempää muodollista työaikaa. Prekariaatti tekee enemmän työtä vähemmällä. Lisäksi käsite tekee mahdolliseksi nyky-yhteiskunnnan poikittaisanalyysin, sillä epävarmuuden, prekaarisen elämän ajatusta voidaan laajentaa sisällyttämään esimerkiksi kysymykset asumisesta ja laillisesta statuksesta. Näin syntyy yhteys esimerkiksi paperittomien ja siirtolaisten kamppailuihin, jotka myös olivat laajasti esillä autonomisissa tiloissa.

On tuskin liioittelua sanoa, että keskustelu oli yksi ESF:n tuloksekkaimmista ja johti kutsuun euroopanlaajuisen MayDay-paraatin, kuten tänä vuonna tehtiin Milanossa ja Barcelonassa (http://www.euromayday.org), organisoimiseksi vuonna 2005. Silti on edelleen selvää, että monia ongelmia on jäljellä. Esimerkiksi teoreettisen ratkaisun löytäminen immateriaalista ja materiaalista työtä tekevän prekariaatin selvästi erilaisiin tilanteisiin. Tai kysymys siitä, missä suhteessa tämän uuden eurooppalaisen liikkeen identiteetti on kamppailuihin muualla (kyse on "kansainvälistä solidaarisuutta" pidemmälle menevän aidosti "globaalin" vastarinnan keskeisestä ongelmasta). Jää myös nähtäväksi, mihin suuntaan tämä muutos lähtee kulkemaan - avoimia vaihtoehtoja on monia, mukaan lukien uuden ammattiyhdistystoiminnan viritteleminen. Yksi asia tosin on selvä: keskustelun ja huomion paljous ei vielä itsessään merkitse uuden subjektiuden luomista tai olemassaoloa. On huomattava, että ryhmillä, jotka allekirjoittivat "Middlesexin julistuksen", on vain vähän kosketusta aiheeseen ja vielä vähemmän kokemusta käytännön toiminnasta. Siksi niiden, jotka lähtivät Lontoosta oman positionsa voittoa juhlien, pitäisi muistaa soveltaa liikkeen rakentamiseen Bologna'77:n opetusta: lavorare con lentezza (työskennellä hitaasti).

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.