2004-12-29

Mayday, mayday!
Eurooppalaiset joustotyöläiset, aika lähteä liikkeelle!

Alex Foti

Kääntänyt: Markus Termonen

Epävarmuus uusliberalistisen kasautumisen keskeisenä piirteenä

Epävarmistaminen on universaali globaali voima, joka pannaan toimimaan hyvin erilaisissa kansallisissa konteksteissa, yhteiskunnallisissa lainsäädännöissä ja, ratkaisevimmin, työväenluokkaisen kollektiivisen toiminnan perinteissä. Nämä perinteet ovat pysyneet voimakkaina maissa, joissa on marxistinen tai syndikalistinen perintö (ts. Etelä-Euroopassa), mutta vähemmässä määrin muualla. Tässä suhteessa pohjoisissa maissa kuten Saksassa ja Skandinavian maissa vallitseva työmarkkinaosapuolten välisen yhteiskunnallisen kaupanteon sosiaalidemokraattinen, uuskorporatistinen malli on osoittanut vähemmän elinvoimaa kuin perinteiset radikaalin vasemmiston linnakkeet kuten Espanja, Italia ja Ranska - joissa riitavalmiit ammattiliitot, yleislakot ja työläisten kapinointi ovat yhä elämän tosiasioita, joiden kanssa talouselämän ja poliittisten eliittien on tultava toimeen. Kuitenkin jopa näissä konteksteissa radikaalit ammattiliitot on tehty voimattomiksi epävarmuuden kiihtyvän kasvun edessä. Vain muutamissa tapauksissa, joissa joustotyöläiset ovat ottaneet asian suoraan omiin käsiinsä - korpilakoin, luvattomin lakkovartioin ja katusuluin - ammattiliitot ovat (usein vastentahtoisesti) suostuneet tukemaan versovan prekariaatin kamppailuja ja vaatimuksia.

Satunnainen työ ja kaksinaiset työmarkkinat ovat aina olleet olemassa kapitalismissa. Palkkatyöväestön tuolla puolen ja alapuolella on aina ollut oppipoikien ja pienkäsityöläisten, sadosta satoon matkaavien kausityöntekijöiden ja kulkureiden, järjestyksen ulkopuolisten työntekijöiden ja pikkuhuijareiden marginalisoitu maailma. Jopa sosiaaliturvan ja vakauden taivas, jona fordistista aikakautta (1950-1975) on jälkikäteen pidetty, nojautui taloudellisten siirtolaisten epävarmaan, alipalkattuun työhön sekä sini- tai valkokaulusaviomiehiin taipuvaisten kotiäitien palkattomaan, tunnustamattomaan työhön. Se, mikä tänä päivänä on uutta, on se, että - alkaen 1980-luvun uuliberalistisesta vallankumouksesta - työvoiman perifeerisestä segmentistä on tullut keskeinen globaalin pääoman uusintamisen kannalta. Ilman hienostuneiden suhdepalvelijoiden ja omistautuneiden tietoteknikkojen kellon-ympäri-24/7-työtä järjestelmä pysähtyisi vaivalloisesti alkaen sen taloudellisen erikoistumisen, finanssikeskittämisen ja eliittikeskittymien elintärkeistä solmukohdista: maailman globaaleista kaupungeista ja yritys-/valtionhallinnon paikoista, jotka käyttävät valtaa ja vaikuttavat poikki planeetan. Lontoo ja Glasgow; Pariisi ja Lyon; Berliini, Frankfurt, Köln ja Hampuri; Milano ja Rooma; Madrid ja Barcelona; Amsterdam ja Bryssel; Kööpenhamina, Tukholma ja Helsinki. Nämä kaikki ovat globaaleja kaupunkeja eurooppalaisilla yhteismarkkinoilla; haarautuvia metropoleja nykyaikaisine arkkitehtuuri- ja kauppainnovaatioineen; urbaaneja paikkoja, jotka tuottavat säälimättömästi polarisoitunutta tulonjakoa, etnistä eristämistä, nousevaa yhteiskunnallista levottomuutta ja valtavia altaita joustotyöläisiä, jotka putoavat auttamattomasti kaupunkia jatkuvasti leikkaavien näkymättömien informaatio-, raha- ja kauppavirtojen vauhdista. Samalla kun joustava työ on nykyaikaisen talouden ydinelementti, joustotyöläiset ovat yhä perifeerisiä yleisessä ymmärryksessä ja siitä johtuen ilman mitään todellisia oikeuksia tai oikeutuksia. Joustotyöläisillä on taipumuksena keskittyä tieto- ja palvelualoille. Näiden alojen kasvu on kauan liittynyt jälkiteolliseen siirtymään yleisenä tuotantomuotona sekä siirtymään fordismista postfordismiin tavaroiden valmistuksessa ja logistiikassa. Se, mikä aiemmin taylorisoitiin, nykyään walmartisoidaan. Keynesiläisen teollisuuden perustana olleen kiinteän luokkarakenteen - turvattuine työväenluokkineen ja uskollisine keskiluokkineen - korvaa nyt uusliberalistisen informationalismin määräämä darwinistinen nokkimisjärjestys, jossa kognitiivisille sektoreille työllistyneet epävarmistettujen työläisten moninaisuudet tuottavat arvoa käännettäväksi maailman finanssimarkkinapaikoille. Prekariaatti on jälkiteolliselle aikakaudelle se, mitä proletariaatti oli teolliselle: rauhoittamaton yhteiskunnallinen subjekti.

Subjektista organisaatioon: kohti poikkieurooppalaista prekariaatin biosyndikaattia?

Me olemme joko prekaritaareja tai kognitaareja, ja meidän kaikkien on tehtävä työtä tullaksemme toimeen. Meidät pakotetaan työssä polvistumaan ja kumartamaan tekopyhyydelle, väärinkäytöksille ja uhkailulle, koska me olemme selkeästi kiristettävissä ja uhrattavissa. Mieltemme pohjukoilla me kaikki tiedämme, että seuraavan palkan menettäminen voi aiheuttaa sarjan ikäviä ja liiankin tuttuja seurauksia: maksamattomia laskuja, peruspalveluiden lykkäämistä, ei rahaa vuokraan, sosiaalista vetäytymistä, jännittyneitä tunnetiloja, levottomuuden tunnetta kun maailma näyttää luovan mustan aukon ympärillesi, häädön mahdollisuutta, masennuksen todennäköisyyttä, häämöttävän eristyksen riskiä, oman kodittomuuden synkkää haamua, joka on täydellisesti ja kivuliaasti näkyvissä.

Työsopimus, jos sellaista on, vastaa arvoltaan tuskin tulostimen mustepanosta, jolla se on kirjoitettu. Meistä on tullut taitavia töiden jonglööreja ja joustavuuden notkeustaiteilijoita. Silti samalla kun Bryssel jatkaa puhumista "eurooppalaisesta sosiaalimallista" - joka ei aseta mitään todellista vaihtoehtoa anglosaksiselle markkinakonservatiivisuudelle - meidän kohtalomme jatkaa huonontumistaan. Siispä meidän on taisteltava takaisin ja organisoiduttava varmistaaksemme yksilöllisen ja yhteisöllisen selviytymisemme. Juuri tämän tarpeen esiin nousevat kapinoivien prekaritaarien ja kognitaarien konfliktit poikki Euroopan kohtaavat ja juuri sitä ne pyytävät.

Mutta kuinka? Vuonna 1905 IWW:n jäsenet pystyivät kokoamaan uuden teollisen ammattiliiton, suuntautumisessaan sekä anarkistisen että sosialistisen, liiton, joka organisoi sekatyömiehiä kaikista etnisistä ja rodullisista taustoista. Mikä olisi teollisen ay-toiminnan vastine sata vuotta myöhemmin, kun sosialismi on kuoleva ideologia ja anarkismi vain vähän mitään muuta kuin eksistentiaalista kapinointia? Ei ole olemassa helppoja vastauksia. Mutta on selvää, että EuroMayDay-projektia varten levitettyjen yhteiskunnallisten verkostojen on nyt siirryttävä tapahtumista prosesseihin. Matkan ensisijainen tavoite ennen vappua 2005 - joka tulee todennäköisesti houkuttelemaan Pariisiin kymmeniä tuhansia pätkätyöläisiä kaikkialta Euroopasta - on uuden poikkikansallisen organisaatiomuodon kehittäminen, joustotyöläisten toimesta ja joustotyöläisille, organisaatiomuodon, joka pystyy agitoimaan poikki koko mantereen yhteisellä strategialla. Ajat ovat kypsät kaikkien määrä- ja osa-aikaisten työläisten kautta Euroopan - Helsingistä Roomaan, Lissabonista Ateenaan - todellisen biosyndikaatin muodostamiselle. Biosyndikaatilla tarkoitamme verkostomaista ja suoraan toimintaan perustuvaa organisaatiota, joka pohjautuu joustotyöläisten kommunikatiivisiin käytäntöihin ja taisteleviin käyttäytymismalleihin, joita se inspiroi ja joiden inspiroima se on.

San Precario -ilmiö Italiassa on kiinnostava ja valaiseva esimerkki. Me julistimme kaikkien joustotyöläisten suojelupyhimyksen syntymän karkauspäivänä, helmikuun 29. päivänä 2004, kun partioimme vasta-avatussa supermarketissa tekosaattuein ja surrealistisin rukouksin protestoidaksemme sunnuntaityön yleistämistä. Viikkojen sisällä pyhimyksen ilmestykset alkoivat moninkertaistua ja lisääntyä kautta italialaisten kaupunkien. Vappuna virkapuvussa olevan pyhimyksen patsas - milanolaisten määräaikaisten teatterityöntekijöiden valmistamana ja maalaamana - avasi valtavan paraatin Milanossa. Patsas esitti ketjutyöläistä rukoilemassa polvillaan hekumallisen alttarin edessä, päänsä ympärillä aistikas neon-sädekehä. Kaksi päivää myöhemmin suurin italialainen päivälehti alkoi käyttää termiä "San Precario" viitatakseen Italian radikaaleihin ammattiliittoihin ja kapinoiviin ketjutyöläisiin. Viesti oli selvä: San Precariosta oli tullut maanlaajuisen konfliktin ikoni. Siitä saakka pyhimyksen ihmeet ja pyhät teot ovat moninkertaistuneet kaikkialla: Bolognassa, Roomassa, Torinossa, Anconassa, Genovassa, Napolissa, Barissa, Trentossa ja monissa muissa pienemmissä kaupungeissa. Italialaiset vihreät ovat jopa pyytäneet pyhimyksen siunausta kansallisessa kongressissaan. Mayday-verkoston italialainen siipi on tätä nykyä rakentamassa San Precarion ikonisen menestyksen pohjalta vasta-franchisea - Pyhä Precarious -ketjua - osoittaakseen aktiivista ja oikeaan aikaan tapahtuvaa solidaarisuutta lakossa oleville joustotyöläisten ryhmille ja tarjotakseen lakiapua sitä tarvitseville prekaritaareille poikki Italian.

Ideana on rakentaa yhteiskunnallista itse-edustuksellisuutta metropolitaanisen aktivismin kautta yhdistäen autonomisia kollektiiveja ja paikallisia ammattiliittoja prekariaatin yhteiskunnallisen organisoinnin ympärille. Nyt kun Berlusconin tähti lopulta haalistuu, me puskemme koko virallista vasemmistoa jyrkkään yhteiskunnallisen linjan muutokseen olemassaolon turvallisuuden varmistamiseksi kaikille seitsemälle miljoonalle prekaritaarille - sillä on paljon parempi olla San Precarion hyvällä puolella kuin saada osakseen hänen vihansa.

* Kääntäjän huomautus: Fotin käyttämä sana "subvertising" on tässä käännetty "uusmedian kumouksellinen käyttö", sillä se viittaa "subvertise"- ja "advertise"-termien vastakkainasetteluun, eräänlaiseen "vastamainontaan". Subvert = kumota, mullistaa.

Julkaistu alun perin Green Pepper -lehden Precarity-teemanumerossa (2004).

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.