Oikeus paeta

VI

Mutta valo, jota nykyaikaisten siirtolaisuuksien poliittinen tulkinta levittää juuri globalisaation prosesseihin, on ambivalentti. Ensinnäkin se johtaa siihen, että keskiöön asetetaan näiden prosessien pääluonteenpiirre: tendenssi hävittää tavaroiden ja pääomien jokainen este, samalla kun rajojen lisääntyminen ja voimistuminen pysäyttää työvoiman - naisten ja miesten, jotka ovat työvoiman kantajia - vapaan kierron. Edessämme on todella globaali tendenssi, joka ilmaisee itseään Euroopan unionin ulkorajoilta USA:n ja Meksikon väliselle rajalle ohittaen Hong Kongin ympärille nostetut työvoiman liikkuvuuden vastaiset uudet muurit, eteläiseen Kiinaan ja vuoden 1997 kriisin ahdistamiin Kaakkois-Aasian maihin. Todellinen sota on vuosia ollut käynnissä näillä ja muilla "globaaleilla rajoilla", jotka ovat aiheuttaneet (ja aiheuttavat jatkuvasti) tuhansien pakolaisten ja siirtolaisten kuolemia heidän yrittäessään ylittää niitä. Omaksumalla teesi, jonka on esittänyt Yann Moulier Boutang¹⁰ tärkeässä teoksessaan, voidaan väittää, että sellaisten kamppailujen intensiteettiä määrittää väkivalta, jolla siirtolaisuuksissa oleva vapaus - kosmopolitaaninen objektiivisessa mielessä - törmää työvoiman liikkeisiin kohdistuvaan pakottavaan kontrolliin. Tänä päivänä tämä imperatiivi - yhä keskeisempi kapitalistiselle tuotantomuodolle - löytää itsensä siirtolaisuusliikkeitä merkitsevien ennalta-arvaamattomuuden ja "turbulenssin" erilaisten elementtien haastamana globaalissa mittakaavassa. ¹¹ Juuri tällä epävakaalla maaperällä markkinoiden "uusliberalistinen" apologia, kuten myös sen edistämien yhteiskunnallisten suhteiden "nestemäinen" ja joustava luonne, kohtaa ja elää ilman suuria hankaluuksia yhdessä "pienten kotimaiden" retoriikan ja kulttuurien oletetun puhtauden usein avoimesti xenofobisen ja rasistisen puolustamisen kanssa vaihtelevassa mittakaavassa, "padanialaisesta" "läntiseen". Samanaikaisesti siirtolaisuuksien analyysi kuitenkin sallii myös toisenlaisen globalisaation, tai pikemminkin nykyisten globalisaatioprosessien vaietun genealogian, valaisemisen. Viime aikoina on väitetty varsin vakuuttavalla tavalla, että yllä mainitut prosessit luonnehtivat historiallista vaihetta, jossa juuri 1900-luvun proletaaristen ja anti-imperialististen kamppailujen rytmin seuraamisen välttämättömyys pakottaa pääoman komennon ulottamaan itsensä planetaariseen mittakaavaan.¹² Kommunistinen internationalismi, antikolonialistiset kapinat ja vuoden 1968 globaali kansannousu muodostavat kaikki tässä mielessä perustavanlaatuisia siirtymiä globalisaation "salattuun historiaan". Ne kuvaavat samanaikaisesti planeetan yhdistämisen näköalan pääoman hegemoniasta radikaalisti poikkeavalla tavalla, pääoman, joka on ohjannut sen kehitystä viimeisen 200 vuoden ajan. Vastaavasti, vaikkakin varsin erilaisella tasolla, uudet siirtolaisuusliikkeet edustavat kunnioitettavaa laboratoriota siitä, mitä voimme kutsua "globalisaatioksi alhaalta käsin" ja joka on edennyt ja vahvistunut Seattlesta ja Genovasta saakka. Absoluuttisen perustavassa mielessä, juuri siirtolaisuuksien kautta miljoonat naiset ja miehet ovat organisoineet materiaalisesti omaa olemassaoloaan, omia sosiaalisia suhteitaan, omaa tuotantoaan ja uusintamistaan, antamatta ajatusta valtioiden välisille rajoille ja rakentaen uusia "poikkikansallisia sosiaalisia tiloja".¹³

VII

Siirtolaisten asema paljastuu paradigmaattiseksi, jälleen ambivalenssissaan, suhteessa muutoksiin, jotka ovat vaikuttaneet kansalaisuuden ulottuvuuteen. Se kertoo meille universalismin murtumasta ja sosiaalisen kansalaisuuden inklusiivisen ja integratiivisen mallin kriisistä - kansalaisuuden, joka on tunnustettu "lännessä" maailmansotien jälkeen, erityisesti hyvinvointivaltion rakentamisen kontekstissa.¹⁴ Tämä sosiaalisen kansalaisuuden malli ei ollut maanpäällinen paratiisi, ja sitä ovat todellakin riisuneet ja kritisoineet - kauan ennen uusliberaalia politiikkaa - 1960- ja 1970-luvuilla työläisten kamppailut ja liikkeet, jotka, näkökulmien paljoudesta käsin, ovat paljastaneet sen tendenssin hallintaan ja yhteiskunnalliseen kuriin. Mutta epäilemättä se muodosti aidosti demokraattisen materiaalisen luottamuksen, joka kääntyi erityisiksi voitoiksi ja löysi hyväksyntänsä oikeuksien sarjan tunnustamisessa.¹⁵ Kapitalistinen offensiivi on vastaavasti hyökännyt materiaalisesti tuon luottamuksen kimppuun viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Siirtolaisiin rajoittumattoman poissulkemisen problematiikan uudelleenilmaantuminen on oire siitä, kuinka syvällisesti se on vaikuttanut kansalaisuuden nykyprofiilin uudelleenmuotoiluun. Siirtolaisten asema on esimerkkinä "lainsuojattoman" haamusta, juuri "oikeuden omata oikeuksia" (H. Arendt) radikaalista kieltämisestä, joka löytää häiritsevimmän ruumiillistumisensa siinä skandaalissa, jota keskusta-vasemmistolaisen hallituksen 1998 läpiajama laki kutsuu "väliaikaisen oleskelun ja avun keskuksiksi" (oikeita keskitysleirejä, joihin vangitaan subjekteja, jotka eivät ole tehneet mitään rikosta).¹⁶ Mutta se vihjaa itsestään myös kansalaisuuden muodollisen tilan sisällä, tilan, joka on hyvinvointivaltion kriisin "toteuttaneen" politiikan pirstoma. Tämän profiilin alla siirtolaisten asema voidaan siten määrittää paradigmaattiseksi, koska se paljastaa täydessä valossa kansalaisuuden destrukturoinnin ja sosiaalisen stigmatisoinnin "negatiivisten" prosessien sarjan. Mutta ei tässä kaikki: siirtolaiset kertovat meille myös "henkilöllisyyden keskeyttämisen" asenteesta ja ongelmallisesta suhteesta kaikesta huolimatta määritettyyn kuulumiseensa, jota he kokevat ja joka, jos sitä tutkitaan kunnolla, asetetaan resonanssiin suhteessa liikesarjaan ja sosiaaliseen käytökseen, jotka kantavat ambivalenssin "positiivista" merkkiä. Pohtikaa vaikkapa epäluottamusta, jolla monet siirtolaiset, vaikka ovatkin varsin päättäväisiä saamaan tietyt kansalaisoikeudet, suhtautuvat "integraation" näköalaan. On totta, että tämä epäluottamus muuttuu - jäykän sosiaalisen ja poliittisen poissulkemisen olosuhteissa, joissa siirtolaiset tuomitaan elämään "vastaanottajayhteiskunnassa" - "kommunitaariseksi" käänteeksi (jota on tutkittava sen merkitysten monimutkaisuudessa ja ambivalenssissa). Mutta on myös totta, että se tuo jälleen esiin yksilöllisten ja yhteisöllisten kokemusulottuvuuksien välisen suhteen positiivisesti problemaattisen luonteen, joka on ilmaissut itseään muun muassa kohtalossa, joka "moninaisuuden" käsitteellä¹⁷ on ollut. Ja se tulee esiin esimerkiksi myös, vaikkakin hyvin abstraktilla tasolla, "integraation" tietyn mallin kieltämisen jatkuvuuden linjassa - mallin, joka perustuu patriarkaaliseen perheeseen ja jota feministinen liike on kritisoinut juuri hyvinvoinnin sosiaalipolitiikan eräänä ilmaisemattomana ennakko-oletuksena.

VIII

Vastaava diskurssi voidaan tehdä koskien työtä.¹⁸ Siirtolaistyö itse asiassa täyttää itsensä "paradigmaattisilla" voimilla siinä määrin kuin se on esimerkki oikeuksien riisumisen radikaalista tilanteesta, joka koskettaa koko yhteiskunnallisen työn problematiikkaa. Tästä näkökulmasta Bossi-Fini-lain tarkoitus on - vaikka se asettuukin monessa suhteessa jatkumoon Turco-Napolitano-lain sekä Euroopan unionin tasolla Schengenin sopimuksen määrittämän siirtolaisvirtojen hallinnointimallin kanssa - tuottaa olennainen laadullinen harppaus. Erityisesti "oleskelusopimuksen" muoto, hyvin tiukka linkki, jota edellytetään ehdotetussa laissa työsopimuksen ja oleskeluluvan välille, osoittaa, kuinka oikeistohallituksen aloite kääntyy yleisesti siirtolaisia vastaan. Se onnistuu kyseenalaistamaan juuri "vakituisen" ja "lainsuojattoman" välisen jaon: sidottuna yksityisen yrittäjän henkilökohtaisen mielentilan voimaan, yrittäjän, jonka kanssa hän solmii työsopimuksen, "vakituinen" siirtolainen asetetaan päivittäin ja eksplisiittisesti alttiiksi asemansa epävakaudelle, takaisin "lainsuojattomuuteen" putoamisen uhalle ja siten "karkotettavaksi" tulemiselle hetkenä minä hyvänsä. On ilmeistä, kuinka tässä avautuu ehdotetun Bossi-Fini-lain määrittämän siirtolaisten aseman ja Maronin Valkoisen kirjan, joka on ollut perusta hallituksen suorittamalle yritykselle muuttaa dramaattisesti työmarkkinoiden rakennetta pidemmälle viedyn "joustavoittamisen" suuntaan, ennustaman työllisyyssuhteiden täydellisen uudelleenmäärittämisen välinen objektiivisen lähentymisen tila.¹⁹ Myös tästä syystä analyysi ei saa pysähtyä tähän. Sen sijaan on vahvistettava, kuinka siirtolaisnaisten ja -miesten liikkuvuus on kansainvälisen työnjaon jäykkyyksistä tapahtuvan paon subjektiivisten liikkeiden sarjan ilmaisua. Nämä paon liikkeet muodostavat erään radikaalien muutosten juuriltaan revityistä ja kielletyistä moottoreista, muutosten, jotka ovat vaikuttaneet kapitalistisiin tuotantomuotoihin kahden viime vuosikymmenen aikana. Se asettuu siten määrättyyn jatkumoon niiden työläisten kieltäytymisten kanssa, jotka ovat näytelleet johtavaa roolia fordistiseksi määritetyn kasautumisen järjestelmän materiaalisessa kriisiin asettamisessa: kieltäytymiset erityisestä teollisen työn organisationaalisen ja "biografisen" jäykkyyden mallista juuri "läntisten" maiden sisällä, kuten parhaiten asioihin perehtynyt sosiologia nyt tunnustaa.²⁰ Siirtolaistyön liikkuvuuden voiman ja immanentisti poliittisen luonteen havaitseminen voi tässä mielessä olla ratkaiseva teoreettinen askel artikuloitaessa sellaista kapitalismin kritiikkiä, joka kykenee vastaamaan nykyaikaisen elävän työn kokoonpanon liikkeelle panemiin haasteisiin.

Julkaistu alun perin Ephemera-lehden numerossa 4/3 (August 2004).

Viitteet

1. Tästä ilmeisen relevantista asiasta on olemassa paljon kirjallisuutta. Viittaan tässä vain teokseen A. Dal Lago (1999): Non-persone. L'esclusione dei migranti in una società globale. Milano: Feltrinelli.
2. Multikulturalismin aiheesta ks. seuraavat provokatiiviset työt: G. Hage (1998): White Nation. Fantasies of White Supremacy in a Multicultural Society. Annandale: Pluto Press Australia; ja G. Hage (2003): Against Paranoid Nationalism. Searching for Hope in a Shrinking Society. Annandale: Pluto Press Australia, erityisesti sivut 108-119. Vaikka Hagen analyysi keskittyy australialaiseen kokemukseen, hän tarjoaa myös paljon yleisemmän multikulturalismin epäselvyyksien tulkinnallisen kehyksen aikakaudella, jota hän kutsuu "transsendentaalisen" globaalin kapitalismin aikakaudeksi.
3. Bossi-Fini-laki - laki numero 189 (heinäkuun 30. päivä 2002) - yhdessä ns. Turco-Napolitano-lain (25. heinäkuuta 1998, laki numero 286) kanssa modifioi "normeja maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa". Se heikentää siirtolaisten juridista asemaa monin tavoin: Italian konsulaatit voivat evätä turistiviisumeja yleisen järjestyksen ja kansallisen turvallisuuden perusteella; oleskeluluvan saamiseksi maahan on pakollista antaa sormenjäljet; oleskeluluvan saamiseksi on välttämätöntä olla työsopimus. Se myös lisää vankiloihin säilöönotettujen siirtolaisten määrää, sillä se lisää rikoksia, joista siirtolaisia voidaan vangita. Siirtolaiset rikkovat lakeja, jotta voisivat saada paperit; he yksinkertaisesti väärentävät nimensä. Laki vie helposti siirtolaiset lainsuojattomaan tilaan: riittää kun menettää työnsä eikä saa uutta kuuden kuukauden sisällä. Vankilaan tuomittuina siirtolaiset on karkotettava, eivätkä he enää saa kantaa papereita. Jos ei-EU-kansalainen, jolla ei ole oleskelulupaa, karkotetaan hallinnollisesta määräyksestä, karkotus on pantava täytäntöön poliisin toimesta saattamalla tämä rajalle, paitsi siinä tapauksessa, että ulkomaalainen on pysynyt Italian maaperällä oleskelulupansa päättymisen jälkeen yli 60 päivää eikä ole hakenut sen uudistamista (tässä tapauksessa karkotusmääräys sisältää käskyn jättää maa 15 päivän sisällä). Bossi-Fini-laki kieltää palaamisen Italiaan 12 vuoden aikana, ja karkotetut ulkomaalaiset, jotka palaavat Italiaan ilman oleskelulupaa, tekevät rikoksen. Bossi-Fini-laki myös rajoittaa maahanmuuttajien mahdollisuutta liittyä yhteen Italiassa vanhempiensa ja lastensa kanssa.
4. Analyysiksi lakosta, ks. F. Raimondi ja M. Ricciardi (toim.) (2004): Lavoro migrante. Esperienze e prospettive. Rooma: DeriveApprodi, erityisesti sivut 62-73.
5. Kritiikiksi tästä lähestymistavasta, ks. N. Papastergiadisin (2000) tärkeä teos The Turbulence of Migration: Globalization, Deterritorialization and Hybridity. Cambridge: Polity Press.
6. Erinomaiseksi historialliseksi selonteoksi, ks. R. Rauty (1999): Il sogno infranto. La limitazione dell'immigrazione negli Stati uniti e le scienze sociali. Rooma: Manifestolibri.
7. Hyödyllinen synteesi on E. Kofman ym. (2000): Gender and International Migration in Europe. Employment, Welfare and Politics. Lontoo: Routledge, s. 21-24.
8. Ks. S. Mezzadra (2001): Diritto di Fuga. Migrazioni, cittadinanza, globalizzazione. Verona: Ombre corte.
9. Erinomaiseksi valaisevaksi esimerkiksi tästä näkökohdasta, viitaten naisten "kauppaamiseen" prostituutiossa, ks. R. Andrijasevic (2003): "The Difference Borders Make: (Il)legality, Migration, and Trafficking in Italy among 'Eastern' European Women in Prostitution", teoksessa S. Ahmed, C. Castaneda, A Fortier ja M. Sheller (toim.): Uprootings/Regroundings: Questions of Home and Migration. New York: Oxford University Press.
10. Y. Moulier Boutang (1998): De l'esclavage au salariat. Economie historique du salariat bride. Pariisi: Puf.
11. "Turbulenssin" käsitteestä sovellettuna nykyaikaisten siirtolaisten liikkeiden analyysiin, ks. jälleen Papastergiadisin The Turbulence of Migration.
12. Vrt. M. Hardt ja A. Negri (2000): Empire. Cambridge, MA: Harvard University Press.
13. Tämän käsitteen vihjaama tutkimusnäköala on yksi kiinnostavimmista, joita siirtolaisuuksien kansainvälinen tutkimus on seurannut: johdatukseksi teemaan, ks. Th. Faist (2000): The Volume and Dynamics of International Migration and Transnational Social Spaces. Oxford: Oxford University Press; ja raportti "Emigrare, immigrare, transmigare", Afriche e Oriente, II (2000), 3/4 (mukana F. Calvanesen, R.D. Grillon, B. Riccion, R. Salihin ja K. Koserin artikkelit).
14. Analyysiksi kansalaisuuden muutoksista viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, ks. Balibarin lukuisat aiheelle omistetut tärkeät tutkimukset: esim. E. Balibar (2001): Nous citoyens d'Europe? Le frontières, L'Etat, le people. Pariisi: La Découverte; tai E. Balibar (2003): We, the people of Europe? Reflections on Transnational Citizenship. Princeton, NJ: Princeton University Press.
15. Tästä näkökohdasta, ks. S. Mezzadra (2002): "Diritti di cittadinanza e Welfare State. Citizenship and Social Class di Tom Marshall cinquent'anni dopo", esipuhe teokseen T.H. Marshall: Cittadinanza e classe sociale. Rooma ja Bari: Laterza, s. v-xxxiv.
16. Ks. S. Ragazzoni (2002): "La nuova frontiera dei campi di detenzione per migranti", DeriveApprodi, 21: 23-26; ja F. Sossi (2002): Autobiografie negate. Immigranti nei lager del presente. Rooma: Manifestolibri.
17. Tämän käsitteen kehittelyksi, ks. P. Virno (2002): Grammatica della moltitudine. Rooma: DeriveApprodi; ja S. Mezzadra sekä F. Raimondi (2002): "Oltre Genova, oltre New York. Tesi sul movimento globale", teoksessa La guerra dei mondi. Scenari d'Occidente dopo le Twin Towers. Rooma: DeriveApprodi, s. 194-224.
18. Ensimmäiseksi selonteoksi kentän lukuisista Italiassa toteutetuista "militantin tutkimuksen" kokemuksista, ks. jälleen Ricciardin ja Raimondin Lavoro migrante.
19. Maronin Valkoinen kirja hyvinvoinnista on työmarkkinareformia koskeva asiakirja. Marco Biagi, oikeustieteen professori Modenasta, oli valmistelemassa uudistusta, kun uudet "punaiset prikaatit" murhasivat hänet Bolognassa 2002. Se liberalisoi käytännössä kaikentyyppisen "epätyypillisen" työsopimuksen käytön.
20. Ks. L. Boltanski ja E. Chiapello (1999): Le nouvel esprit du capitalisme. Pariisi: Gallimard.