2004-11-16

Reclaim Your Flexibility

Tapio Laakso

Tuotanto kaikkialla

Nykyisin työ, tuottavuus vaatii koko persoonan, koko elämän laittamista peliin. Kahdeksasta neljään tehtaassa ei riitä. On seurattava miten oma ala kehittyy, on pysyttävä hyvässä fyysisessä kunnossa, on ylläpidettävä oikeaa suhdeverkostoa ja markkinoitava itseään. On opiskeltava ja uudelleenkouluttauduttava jatkuvasti. Aivoja ei voi jättää töihin, innovaatiot ja ratkaisut polttaviin ongelmiin syntyvätkin ehkä baarissa työpäivän jälkeen.

Jatkuva luovuus, uuden keksiminen, innovatiivisuus ovat rikkauden tuotannon keskiössä. Tilanne on skitsofreeninen, koska samaan aikaan ihmisistä yritetään ottaa kaikki irti. Pakko olla aktiivinen, pakko olla luova, mutta pakko totella, mukautua ja alistua. Keksimistä on kuitenkin vaikea alistaa kontrollille, keksiminen vaatii enemmänkin tylsistymistä, levottomuutta ja vapautta.

Tilanteelle on tyypillistä kulttuurin ja "yleisen älyn" tuotosten ryöstöviljely. Siinä missä teollisuuskapitalismille on tyypillistä luonnonvarojen ja työvoiman riistäminen, nykyaikaisen infokapitalismin luonnonvara on kulttuuri, joka synnyttää uudet tyylit, virtaukset ja musiikkilajit. Teollisuus ei suostu vastaamaan todellisista tuotantokustannuksista eli jatkuvan saastuttamisen aiheuttamista tuhoista, mielikuvateollisuus ei maksa sen vertaa käyttämästään kulttuurivarannosta. Päinvastoin tiukentuvalla tekijänoikeuslainsäädännöllä tämä ryöstely viedään huippuunsa. Microsoft sai huhtikuun lopussa patentin tuplaklikkaukseen.

Vapaa luovuus on vallankumouksellista. Juuri siksi Stop Töhryille -kampanja harjoittamaa taiteen tuhoamista on vastustettava. Prekariaatin ongelmana on juuri kontrollista vapaan ajan murentuminen ja katoaminen jatkuvaan epävarmuuteen. Vakituinen ja täysipäiväinen työ ei tietenkään ole mikään ratkaisu, kun siitä onneksi ollaan pääsemässä eroon. On tunnustettava, että rikkauden tuotanto ei tapahdu ainoastaan työaikana vaan on levinnyt koko yhteiskuntaan. Maailmaa pitää pystyssä suunnaton määrä palkatonta toimintaa, joka on tärkeämpää kuin keskiportaan johdon duunit.

Palkka on erotettava tuottavaksi määritellystä ajasta, jotta jokaiselle voidaan taata mahdollisuus elää ainakin osa-aikaisesti kontrollin ulkopuolella. Perustulo on yksi konkreettinen esitys ristiriidan sovittelemiseksi. Lisäksi erilaiset palvelut on nähtävä prekariaatin yhtenä epäsuorana palkan muotona.

Kapina

On turha kuvitella, että perustulon kaltaiset radikaalit muutokset voisivat koskaan lähteä institutionaalisesta politiikasta, vaikka esimerkiksi vihreät toisinaan ajatusta väläyttelevätkin. Etenkin kun kansallisten hallitusten vaikutusmahdollisuudet ovat globaalissa taloudessa lähinnä marginaalisia. Juuri tästä syystä äänestämisen boikotointi on ehkä maailman turhin protestin muoto. Muutos lähtee ihmisistä, jotka pakotetaan elämään köyhyysrajan alla ja pukeutumaan työpaikalla naurettavaan ja nöyryyttävään työasuun. Muutos lähtee ihmisistä konkreettisissa tilanteissa, koska politiikassa ei ole kyse puolueiden, liikkeiden tai ryhmien suhteista vaan politiikka on itse elämässä.

Avomerta, aavikkoa ja ulkomaalaisvirastoa uhmaavat siirtolaiset, kiinalaiset hikipajatyöläiset ja pätkätöillä kärvistelevät suomalaiset opiskelijat ovat kaikki osa samaa prosessia. Prekariaatin on löydettävä omaan paikkaansa kapitalistisessa kontrollissa parhaiten soveltuvat paikalliset kamppailumuodot ja toisaalta globaalin yhteistyön keinot. Ongelma on valtaisa. Miten lakkoilla, jos ei edes ole työtä, työn tekemättä jättäminen vahingoittaa vain itseä tai läheisiä tai mitään lakko-oikeuden tapaistakaan ei ole?

Kiinnostava yksittäinen esimerkki rikkauden haltuunotosta ovat internetin p2p-verkot, joissa jokaisella hetkellä arviolta kuusi miljoonaa ihmistä jakaa toistensa kanssa ohjelmia, musiikkia, elokuvia, ylipäätänsä tiedostoja. Kerrankin suuryhtiöitä vastaan on ase, joka todella sattuu. Perinteisen boikotin sijasta on mahdollisuus samanaikaisesti saada tuote ilman, että yhtiö hyötyy siitä. Tätä voisi kutsua vaikkapa autonomisesti järjestetyksi pääomaverotukseksi.

Tarvitaan paljon vastaavia luovia ja radikaaleja keinoja. Prekariaatin asema ei kohennu hyvillä ehdotuksilla ja lobbauksella vaan yhteiskunnallisen liikkeen poliittisella voimalla. Oikeuksia ei pidä pyytää vaan niitä on yhdessä laajennettava. On hylättävä vaatimukset tehdä paskaduunia paskapalkalla, idioottimaiset työasut, kirjastojen lakkautukset ja ennen kaikkea pakkohymy, jos ei hymyilytä. Siivotkoon itse ja Ronald McDonald paistakoot hampurilaiset, ellei palkka parane. Potkitaan ulos ne äijät, jotka luulevat tietävänsä, mikä on meille hyvästä.


Teksti on julkaistu Helsingin vihreiden nuorten lehdessä ja 451-lehden toisessa numerossa.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.