2003-09-12
Tietotyön lisääntymiseen on liittynyt yleinen puhetapa sen "osaajien" työaktiviteetin luonteesta "vapaana" ja "itseohjautuvana". Innovaatioiden tai muotisanojen kuten "tiimityön" yleistymisen yhteydessä on luotu kuvaa työyhteisöistä, joita luonnehtii hierarkioiden poissaolo. Puhetapaan, jossa tietotyöläiset pärjäävät "omalla osaamisellaan", kuuluu ylipäätään intressiristiriitojen häivyttäminen. Empiirisen tutkimuksen, jota valottaa esimerkiksi Blomin, Melinin ja Pyöriän "Tietotyö ja työelämän muutos", perusteella tilanne ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Kaikessa tuotannon ja työelämän muutoksia koskevassa abstraktissa teoriassakaan ei suinkaan takerruta muotisanojen latteuteen tai katteettomiin arvioihin ristiriitojen katoamisesta.
Tietotyön yleistymistä selvittävät analyysit selvästikin koskettavat tuotannossa tapahtuneita todellisia muutoksia. Tutkijoiden keskuudessa vallitsee suuri yksimielisyys siitä, että tiedon ja informaation hankinnalla on perustavanlaatuiseksi muodostunut merkitys työelämän käytännöissä. Informationaalisessa tuotannon tavassa tuottavuuden lähde on tiedon luomisen, käsittelyn ja jalostamisen käytännöissä. Blom, Melin ja Pyöriä nimittävät "tietotyöksi" tietotekniikan soveltamiseen painottuneita suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviä, jotka ainakin jonkin verran edellyttävät luovuutta ja innovatiivisuutta. Näin ollen tietotyön ydin on yhteistyökykyisessä yksilössä sekä tämän kyvyssä täyttää virtualisoitumisen asettamia ristiriitaisia vaatimuksia, kuten vuorovaikutus- ja viestintävalmiudet. Keskeistä tietotyön kannalta eivät ole välttämättä romantisoidut uusmedian sisällöntuotantoalat vaan (myös) "arkipäiväiset" opetus- ja tutkimustyön tai sosiaalialan asiantuntijatehtävät.
"Tietotyö" on käsitteenä lähellä "immateriaalista työtä". Postfordistisia tuotantojärjestelyitä analysoineisiin teoreetikoihin lukeutuvan Lazzaraton mukaan nimitys "immateriaalinen työ" viittaa kahteen aspektiin, sekä informationaaliseen että kulttuuriseen sisältöön. Ensinmainittu viittaa mainittuihin tietotyölle ominaisiin piirteihin. Mitä tulee aktiviteettiin, joka tuottaa hyödykkeen "kulttuurista sisältöä", immateriaalinen työ käsittää aktiviteettisarjoja, jotka liittyvät kulttuuristen ja artististen standardien, muotien, makujen, kuluttajanormien sekä yleisen mielipiteen muokkaamiseen. "Mentaalisen" ja "manuaalisen" työn vanhat kaksijakoisuudet epäonnistuvat tämän tuottavan toiminnan luonteen kuvaamisessa, sillä jaot ideoimisen ja toteuttamisen tai kirjoittajan ja yleisön välillä ylitetään työprosessin sisäisesti. Tässä yhteydessä työ voidaan määrittää kapasiteetiksi aktivoida ja hallita tuottavaa yhteistyötä.
Siinä missä Blom, Melin ja Pyöriä suhtautuvat oikeutetun kriittisesti "tietotyön" käsitteen "lepsuun", liian universaaliin käyttöön, Lazzarato korostaa, että vaikka korkeataitoisessa työläisessä tietotyön kommunikatiivinen malli on rakentuneena, sen kapasiteetti on kuitenkin läsnä myös työttömissä tai "epävarmoja" töitä tekevissä työläisissä. Tällä Lazzarato viittaa niihin historiallisiin kamppailuihin, joiden kautta fordistiset työläiset aikanaan pyrkivät vapautumaan työstä, tai joita on käyty kulttuurisen itsehallinnan alueella.
Työn informationaalisuus avaa kiinnostavia huomioita myös tuotannon ja kulutuksen suhteen kannalta. Lazzaraton mukaan immateriaalisen työn tuloksena olevan hyödykkeen kuluttaja on sisäänkirjoitettu tuotteen valmistamiseen perustavanlaatuisella tavalla: kyse on tuottavasta yhteiskunnallisesta prosessista, jota määrittää kommunikaatio. Tuotteiden valmistus ja tarpeen arviointi tapahtuvat vuorovaikutuksellisesti ketjussa, jota on mahdotonta jakaa selvärajaisiksi vaiheiksi. Immateriaalisen työn kautta tuotetun hyödykkeen erityisyys liittyy myös siihen tosiseikkaan, että se laajenee, muuttuu ja luo kuluttajan ideologista sekä kulttuurista ympäristöä. Immateriaalisella työllä on arvoa vain jos se onnistuu tuottamaan innovaation, tuotannon ja kulutuksen suhteen. Työ ei siten tuota ainoastaan hyödykkeitä vaan se tuottaa pääomasuhdetta.
Sivu 1 .. Sivu 2 .. Sivu 3 .. Sivu 4