Konfliktit, moraalittomuus ja subjekti - uusi vihreä tie

Kettu ja leijona

Vihreiden toinen suuri ongelma on ollut kummallinen tauti, jota voisimme kutsua sanahirviöllä "administratismi". Politiikka on sekoitettu hallintoon, ja hallinnollisen vastuun nimissä on toteutettu leijonan rohkeudella epäsuosittuja ratkaisuja. Kuten Machiavelli opettaa, poliitikon on oltava sekä leijona että kettu. Kettuna oleminen ei kuitenkaan ole onnistunut puoluekartan moralistisimmalta puolueelta: tehdään epäsuosittuja päätöksiä ja julkisuudessa puolustetaan niitä. Politiikan ohittamaton oppikirja kertoo kuitenkin jotain aivan muuta. Epämiellyttäviä päätöksiä on ehkä tehtävä, mutta niistä on aina syytettävä muita.

Moralismi ilmenee myös toisella tavalla: vihreiden on oltava henkilökohtaisella tasolla moitteettomia. Demari voi hakata vaimoaan ja kokoomuslainen voi ajaa kännissä, mutta vihreä ei saa polttaa pilveä. Vika ei ole mediassa, jos vihreiden kommellukset saavat suhteettomia mittasuhteita. Vika on vihreiden moralistisessa politiikassa. Totta kai kansanedustaja tai kansanedustajaehdokas saa polttaa pilveä, tietysti kansanedustaja ajaa kännissä ja hakkaa vaimoaan. Näitä inhimillisiä heikkouksia on aina olemassa, ne eivät katoa kieltämällä. Siksi tässä tapauksessa on toimittava ketun eikä leijonan lailla. Vihreän ei tarvitse aina lajitella roskiaan, vihreän ei tarvitse olla aina parempi kuin muut, vihreän ei tarvitse noudattaa hallinnollisia "pakkoja", vaan vihreä voi tarvittaessa sysätä vastuun muille.

Prekariaatti ja luova luokka

Kolmas, luonteeltaan yhteiskunnallinen, vihreiden ongelma liittyy siihen, että puolue ei ole kyennyt muuttumaan jälkiteollisen yhteiskunnan tuottavien subjektien puolueeksi. "Tavallisen epätavallisissa" työsuhteissa oleva moninaisuus, prekariaatti, ei ole löytänyt vihreistä puoluetta, joka edustaisi heitä. Vihreät ovat toiminnassaan erottaneet keskenään kaksi ryhmää: luovan luokan ja prekariaatin. Koulutettua ja hyvin palkattua luovaa luokkaa on kiva edustaa, huonosti palkattua älykästä prekariaattia ei. Tässä on ongelman ydin. Ytimen ydin on tietenkin se, että luovaa luokkaa ja prekariaattia ei ole mahdollista erottaa. Pikaruokalan myyjä ja mainostoimiston tähti tuottavat ja elävät samalla tavalla. Heillä on samat tarpeet: perusvarmuus muuttuvassa luovassa elämässä. Perusvarmuus, jota ei ole mahdollista taata työn kautta.

Vihreät ovat menettäneet suuren tilaisuuden olla puolue, joka vihdoinkin tunnustaisi, että hyvinvoinnin avain ei ole täystyöllisyys tai työ sellaisenaan. Askel, joka edelleen on liian vaikea Vasemmistoliitolle ja muille työn puolueille. Vihreät eivät ole onnistuneet kohtaamaan uutta tuottavaa subjektia kokonaisuudessaan, vaan ovat valikoineet subjektin piiristä tiettyjä segmenttejä, jotka kieltämättä äänestävät vihreitä. Mutta miten käy, kun epävarmuus kasvaa? Miten käy, kun luova luokka alkaa kasvavassa määrin määritellä itseänsä prekariaatiksi?

Lyhyt muistilista:

1. kerran suljetut ovet on avattava yhteiskunnallisille liikkeille sekä niiden aktiiveille ja oltava aktiivisesti mukana tuottamassa konflikteja
2. on luovuttava moralismista ja käytettävä koko moraalitonta ja valheellista politiikan teon arsenaalia
3. on ymmärrettävä, että uusi yhteiskunnallinen subjekti, jonka edustajia vihreät olisivat kenties voineet olla, on kokonaisuus, johon kuuluu vihreitä tukevan luovan luokan lisäksi myös prekariaatti.