2004-05-19

Kansalaisuus liikkeessä

Sandro Mezzadra

Kääntänyt: Markus Termonen

Mikä eurooppalainen kansalaisuus?

Siirtolaisten olosuhteet tarjoavat aivan erityisen aseman tarkastella ja tutkia suuntausta kohti kansalaisuuden muotojen valikoivaa purkamista, joka, hetkenä jolloin eurooppalainen kansalaisuus alkaa omaksua selkeitä ääriviivoja, asetetaan sen keskiöön ja joka vaikuttaa syvästi siihen, mitä voisimme kutsua sen materiaaliseksi perustaksi. Tästä ovat peräisin perustavanlaatuiset ja väistämättömät kysymykset: säilöönottokeskusten sulkeminen ja paperittomien aseman laillistaminen, St. Denis'ssä (Euroopan sosiaalifoorumissa) päätetyt kaksi ratkaisevan tärkeää osasta toimintapäivänä siirtolaisten oikeuksien puolesta (31.1.2004). Toinen tähän liittyvä tärkeä kysymys on oleskelulupien erottaminen työsopimuksista ja eurooppalaisen kansalaisuuden erottaminen Unionin jäsenyydestä nauttivien maiden kansalaisuudesta.

Suuntaus kohti kansalaisuuden purkamista on kaukana siitä, että se koskisi ainoastaan siirtolaisia: holhousperiaatteen (ts. periaatteen, joka on historiallisesti ja käsitteellisesti vastakkainen kansalaisuuteen nähden) uudelleentäytäntöönpano on luonnehtinut uusliberalistisia poliittisia käytäntöjä hellittämättömästi. Se antoi sysäyksen kansalaisuuden kuolemalle rikosoikeus- ja kontrolliasioissa sekä muuttamalla welfaren workfareksi; se supisti vähitellen palveluiden tarjoamista kansalaisille samalla kun alisti jakamisen paternalistiselle logiikalle niiden kohdalla, jotka eivät pysty hankkimaan palveluita "markkinoilta".

Yleisemmällä tasolla, joustavuuden periaate on myönnetty uudeksi avaimeksi työmarkkinasuhteisiin ja juuri työnteon oikeuteen, joka oli eräs kansalaisuuden laajentumisen tärkeimpiä alueita viime vuosisadalla. Tämä tehtiin konkreettisin käytännöin, jotka ovat asettaneet pohjan alistamisen ja henkilökohtaisen hallitsemisen välineiden uudelleentäytäntöönpanolle sellaisilla alueilla, joita aiemmin ainakin juridisesti suojelivat kollektiiviset sopimukset ja takuut. Edellä mainitut muutokset tuotettiin Euroopassa prosessissa, jota eivät toteuttaneet ainoastaan jäsenmaat vaan myös eurooppalaiset instituutiot kuten komissio ja EU-tuomioistuin Luxemburgissa.

Keskeinen asia on se, ettei kieltäydytä näkemästä potentiaalia Euroopassa avautuville konstitutiivisille prosesseille, potentiaalia, jonka eurooppalaisen kansalaisuuden lujittaminen tuo mukanaan yhteiskunnallisille liikkeille. Eurooppalaisen ulottuvuuden saavuttaminen on liikkeille on pikemminkin päämäärä, joka asetetaan kiireellisen tärkeänä: meidän on löydettävä poliittisia välineitä, jotka tekevät mahdolliseksi viimeaikaisten liikkeiden ilmaisemien kansalaisuuden käytäntöjen tuottavan väliintulon nykyisissä institutionaalisissa prosesseissa. Teoreettisessa keskustelussa taas on voimakas suuntaus tarkastella kansalaisuutta sen juridisen kodifioinnin ja institutionaalisen profiilin tuonpuoleisesti sekä selittää käytäntöjä ja vaatimuksia, joiden kautta yhteiskunnalliset liikkeet kyseenalaistavat tuota institutionaalista profiilia.

Juuri tähän aukkoon meidän on keskityttävä. Kyse on perustuslakipolitiikasta: ensimmäinen päämäärämme ei voi olla sellainen eurooppalainen perustuslaki, jossa demos (kansa) käsitetään eurooppalaisen perustuslakiperinteen klassisten kategorioiden mukaisesti; meidän on estettävä perustuslaillisen prosessin sulkeutuminen ja jatkettava sen avaamista silloin kun se näyttää pysähtyneen, niin että sen sisäisesti, kamppailun ja poliittisen toiminnan kautta, kaikki ajan myötä kasautuneet materiaalisen perustan elementit voidaan asettaa jatkuvasti kyseenalaisiksi.

Viitteet:
1. http://eumc.eu.int/
2. http://www.iue.it/LAW/Events/WSWorkshopNov2003/Rigo_paper.pdf

Kirjoitus on julkaistu Make-world -lehden numerossa 4.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.