2004-04-29

Yliopistokapina yritysyliopistossa

Jukka Peltokoski

Tiedon politiikka

"Yliopistollinen tutkinto ei [...] vielä takaa vastavalmistuneiden työpaikkaa. Tarvitaan muitakin avuja. Akateemiseen työllistymiseen vaikuttavat myös muun muassa työnhakijan persoonallisuus, motivaatio, kieli- ja viestintätaidot, oman osaamisen markkinointi, yhteiskuntasuhteet ja työkokemus. Globaali ja monikulttuuristuva työelämä vaatii myös muutoksiin sopeutumista, epävarmuudessa toimimista, sisäistä yrittäjyyttä, tulostietoisuutta, monipuolisia tiedonhankintataitoja ja vahvaa yhteistyökykyä. Työelämävalmiuksia pitäisi kehittää koko opiskelun ajan."

Yritysyliopiston tuleminen on nähtävä yritysyhteiskunnan strategiana, joka muuttaa suhtautumista tietoon, tiedon yhteiskunnallista tarkoitusta. Mihin muuhun kuin tiedon politiikkaan yliopistoa koskeva muutos voisikaan kiteytyä? Ilman tätä sinänsä yksinkertaista huomiota kriittiset keskustelut tuloslaskelmien, laadunvalvontajärjestelmien ja muiden tehokkuusmittareiden asettamista paineista jäävät vain humanistisiksi hätähuudoiksi inhimillisemmän tai tieteellisemmän yliopiston puolesta (ikään kuin ihmisyydestä tai tieteestä olisi löydettävissä jokin annettu määre, josta käsin hyvä opiskelutahti ja muu asioiden "järkevä järjestely" voitaisiin määritellä).

Niin yritysyliopiston opiskelija-asiakkaiden kuin henkilökunnankin on sisäistettävä käsitys tiedosta "kätevänä", aina jo annettuihin pulmiin pureutuvana työvälineenä. Sivistyksen ja tieteellisen menetelmän itsenäisyyden tilalle astuu käsitys tiedosta hyvänä renkinä. Niinpä pätevän opiskelijan on oltava projektisuuntautunut ja kykenevä suoriutumaan mistä tahansa tiedonkäsittelyä vaativasta tehtävästä. On myös sisäistettävä ymmärrys omasta elämästä jatkuvana kouluttautumisena. Yliopisto ei ole enää mikään erityinen elämänvaihe, jossa saavutetaan itsenäisiä päämääriä tai rakennetaan erityistä identiteettiä, vaan osa koko elämän pituista työmatkaa. Karuimmillaan se, mitä opiskelee, ei ole enää olennaisinta. Opiskeluihin suoranaisesti liittymättömät harrastukset ja muu verkostoituminen (yllä mainitut "yhteiskuntasuhteet") nousee monesti tärkeämmäksi työllistymiseen vaikuttavaksi seikaksi kuin se, millaisia opintokokonaisuuksia on valinnut. Pappisopiskelija voi päätyä mainostoimistoon ja filosofian maisteri yrityskonsultiksi...

Merkille pantavaa kuviossa on se, että yliopisto ei ohjasta yritysrationaliteettiin vasta sisäänpääsyn jälkeen. Opiskelemaan aikovan on jo ennalta "aavistettava" mitä hän haluaa tehdä töikseen valmistumisen jälkeen. Mihin muuhun aikeet koskien (tiukimmillaan sitoviksi suunniteltuja) opintosuunnitelmia yhdistettynä aika- ym. rajoitusten tuomaan mahdottomuuteen kokeilla joustavasti erilaisia aineyhdistelmiä muka tähtää? Se, että opiskelijat eivät käytännössä varmasti useinkaan työllisty siten kuin suunnittelivat, ei ole olennaista. Olennaista on se rationaliteetti, johon opintosuunnitelmat koulivat. Opiskeluaikana ei enää "sivistytä" ajattelun itsenäistymisen merkityksessä tai löydetä itsestä kokeilujen kautta uusia, yllätyksellisiä puolia. Opinnoista tulee ennalta tehtyjen päätösten mahdollisimman tehokasta läpiviemistä.

Oireellisesti keskustelu yliopisto-opintojen muutoksesta kiteytyykin kamppailuun aikarajoituksista. Siinä missä yliopistosta potkittiin aiemmin ulos ne, jotka eivät saavuttaneet tarpeeksi korkeaa oppimisen tasoa, ollaan nyt huolissaan "laiskoista". Yritysyliopistossa kyky organisoida aikaa annettujen tavoitteiden puitteissa nousee keskeiseksi pätevyysmittariksi.

Ei ole vaikea ajatella, että tällainen tilanne ohjaa sekä tutkimus- että opintosuunnitelmia riskittömään suuntaan. On seurattava markkinoiden kysyntää kyetäkseen valitsemaan markkinoille sopivia vaihtoehtoja. Mahdollisuudet tutustua itselle ennestään tuntemattomiin ja päämäärien valossa epätavanomaisiin vaihtoehtoihin leikataan minimiin. Mutkat matkassa näyttäytyvät kohtuuttomien riskien ottamisena.

Riskeistä suurin on aina pyrkimys omaperäiseen ilmaisuun. Riskien välttämiseksi on opiskeltava "kuten pitääkin". Sitä tutkitaan ja opiskellaan, mitä tilataan. Epämääräisyydestä nousevat mahdollisuudet realisoituvat vain niille, joilla on eniten "henkistä pääomaa" - mikä tarkoittaa yleensä myös suotuisia sosiaalisen ja taloudellisen pääoman taustatukia. Tässä onkin yksi uuden talouden kierouksista. Se tarvitsee perustakseen työvoiman loputtomia potentiaaleja ja innovatiivisuutta, mutta potentiaalien realisoiminen omaperäisenä ilmauksena on käytännössä vain harvojen herkkua; lopuille varataan paikka banaalin imitaation oravanpyörässä. Samalla työllistymisestä ja elämänurasta ylipäätään tehdään "sisäinen yritys", jonka menestys määritellään identiteettikysymykseksi. Yrityselämän piiskana toimii häpeän tunne.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.