2003-02-03

"Mitä on tehtävä": Mitä sille on tehtävä?

Toni Negri

Lenin Leninin tuolla puolen

Mitä tarkoittavat (nyt, eikä eilen tai sata vuotta sitten) riisto ja taistelu riistoa vastaan? Mitä on tullut siitä kehosta, joka on ollut kumouksen subjekti seikkailuissa ja sisällissodissa 1900-luvun aikana? Mitä on kommunistisen taistelun uusi keho?

Jo 1960-luvun alussa (ja sen jälkeen yhä kasvavalla intensiivisyydellä) nämä kysymykset ovat nousseet esille. Meillä ei ole juuri nyt suuria ratkaisuja, mutta olemme silti varmoja siitä, että näissä asioissa me voimme kysyä Leniniltä, ilman raamatullista luottamusta häntä kohtaan, mutta tietoisina siitä, että meidän on tutkittava hänen kirjoituksiaan ja tekojaan uudelleen. Niin sanotusti "Leninin tuolla puolen".

1960-luvulla ensimmäinen teoreettinen ongelma jonka kohtasimme oli se, kuinka säilyttää leninismin merkitys muuttuneessa tuotannollisessa todellisuudessa niiden valtasuhteiden puitteissa, jotka saattoivat tuotannon ja sen subjektien muutosta. Ongelma, joka seurasi edellistä, oli se, kuinka muuttaa leninismi (eli organisaation tarve antikapitalistista vallankumousta ja valtion tuhoamista varten) vastaamaan tuotannollisen todellisuuden ja uusien subjektien muuttunutta koostumusta ja jatkuvuutta. Se tarkoitti, ja tarkoittaa edelleen, että kysymme, kuinka vallan haltuunotto ja valtion tuhoaminen ovat mahdollisia historiallisella aikakaudella, jolla pääoma on hegemonisessa asemassa General Intellectiin nähden.

Kaikki on muuttunut siihen nähden mitä Lenin koki ja teoretisoi. Tuotanto ja komento koskevat nyt täysin uutta työvoiman poliittista ja teknistä rakennetta. Riiston kokemus on täydellisesti muuttunut. Tuottavan työn luonne on nyt immateriaalinen. Tuotannollinen kooperaatio on kokonaisuudessaan yhteiskunnallinen. Tästä seuraa, että työ ja elämä ovat sama asia. Samoin kooperaatio on sama asia kuin moninaisuus. Siksi työ punoo tuotannollisia verkostoja koko yhteiskunnassa eikä enää pelkästään tehtaissa, ja nämä verkostot kykenevät uudistamaan tuotteiden maailmaa pistämällä samanaikaisesti töihin ihmisten rationaaliset ja affektiiviset halut. Riisto toteutuu aivan yhtä laajalla tasolla. Työvoiman poliittiseen rakenteeseen vaikuttavat yhä uudestaan samat asiat kuin tuotannon tekniseen rakenteeseen, koska tekninen rakenne (jota määrittelee työkalun sisällyttäminen: immateriaalisessa työssä työkalu on aivot) näyttäytyy markkinoilla korkeimmassa liikkuvuuden muodossa (joka tarkoittaa myös exodusta kapitalismin disiplinaarisista muodoista) ja korkeimmassa joustavuudessa, joka on myös poliittista autonomiaa, itsevalorisaation etsimistä ja kieltäytymistä edustuksellisuudesta. Miten siis sijoittaa leninismi tähän työvoiman uuteen tilanteeseen? Miten muuttaa immateriaalisten työläisten exodus ja itsevalorisaatio uudeksi luokkataisteluksi, yhteiskunnallisen rikkauden organisoiduksi haltuunoton haluksi ja subjektiivisuuden vapautukseksi? Miten liittää uusi todellisuus kommunismin strategiseen projektiin? Miten, erittäin radikaalissa avautumisessa uudelle, uudistaa vanha ja samalla "palata alkuperään": leninismiin (juuri niin kuin Machiavelli vaati jokaiselta todelliselta vallankumoukselta)?

Marxin ajattelu oli sidoksissa teollisen työn "käsityöläisvaiheen" fenomenologiaan. Tästä seurasi puolueen ja proletariaatin yhteiskunnallisen diktatuurin itsehallinnollinen käsitys. Lenin osaltaan on sidoksissa puolueen etujoukkoperspektiiviin, joka Venäjällä jo ennen vallankumousta ennakoi siirtymää käsityöläisyydestä "suuren tehtaan" aikakauteen, ja asettaa strategiseksi tehtäväkseen suurtehtaan hallinnan. Marxissa ja Leninissä proletariaatin teknisen rakenteen ja poliittisen strategian suhdetta kutsutaan nimillä "Kommuuni" tai "Kommunistinen puolue". "Kommuuni" tai "Puolue" suorittavat todellisuuden tunnistamisen ja ilmentävät täydellistä vuorovaikutusta kumouksellisen strategisen politiikan ja massojen biopoliittisen organisaation välillä. Puolue on subjektiivisuuden tuottamisen moottori, tai paremmin sanottuna, se on kumouksellisen subjektiivisuuden tuottamisen työkalu.

Meidän ongelmamme on tämä: millä subjektiivisuuden tuottamisella immateriaalinen proletariaatti haltuunottaa vallan? Kysymys on asetettavissa myös näin: jos tuotannon konteksti on immateriaalisen työn yhteiskunnallinen kooperaatio - tätä me kutsumme termillä General Intellect - miten on mahdollista rakentaa yleisen älyn kumouksellinen keho tekemällä kommunistisesta organisaatiosta vipuvarsi, eli subjektiivisuuden tuottamisen voimakas perusta, uusien vallankumouksellisten ruumiillistumien synnyttämiseksi? Näin siis olemme kulkemassa kohti "Leniniä Leninin tuolla puolen".

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.