2004-03-05

Poikkeustila

Giorgio Agamben

Kääntänyt: Markus Termonen

Ekstaasikuuluminen

Olla ulkopuolella ja kuitenkin kuulua: sellainen on poikkeustilan topologinen rakenne, ja vain koska poikkeuksesta päättävän suvereenin olemista määrittää loogisesti juuri tämä rakenne, häntä voidaan luonnehtia myös oksymoronilla "ekstaasikuuluminen".

1. Vuonna 1990 Jacques Derrida piti New Yorkissa luennon nimeltä Force de loi: le fondement mystique de l'autorite ["Lain voima: auktoriteetin mystinen perusta"]. Luento, joka oli itse asiassa Walter Benjaminin Zur Kritik der Gewalt -esseen ["Väkivallan kritiikkiä"] luentaa, aiheutti suuren väittelyn filosofien ja oikeusteoreetikoiden välillä. Se, että kukaan ei ollut ehdottanut analyysia luennolle nimensä antaneesta näennäisen arvoituksellisesta muotoilusta, ei ole ainoastaan merkki filosofista ja laillista kulttuuria erottavasta syvästä erosta, vaan myös jälkimmäisen rappiosta. Syntagma force de loi viittaa roomalaisen ja keskiaikaisen lain perinteeseen, jossa se merkitsee "tehokkuutta, kykyä pakottaa". Mutta vasta modernilla aikakaudella, Ranskan vallankumouksen kontekstissa, tämä ilmaisu alkoi tarkoittaa kansan edustajakokousta ilmaisevien tekojen ylintä arvoa. Vuoden 1791 perustuslain yhdeksännessä artiklassa force de loi tarkoittaa lain koskematonta luonnetta, jota suvereeni itse ei voi kumota eikä muokata. Tekniseltä näkökannalta on tärkeää panna merkille, että modernissa, kuten myös vanhassa doktriinissa, syntagma force de loi ei viittaa lakiin itseensä, vaan asetuksiin, joilla on, kuten ilmaisu kuuluu, force de loi. Niitä toimeenpaneva valta voi tietyissä tapauksissa merkille pantavimmin olla oikeutettu antamaan. Käsite force de loi teknisenä laillisena terminä määrittää eron lain toimivuuden ja sen muodollisen olemuksen välillä, eron, jonka mukaan asetukset ja toimenpiteet, jotka eivät ole muodollisesti laillisia, saavuttavat yhä lain voiman.

Anominen tila

Tämäntyyppinen sekaannus toimeenpanevan vallan ja lainsäädännöllisen vallan välillä on poikkeustilan välttämätön luonteenpiirre. (Äärimmäisimmän tapauksen ollessa natsihallinto, jossa "Führerin sanoilla on lain voima", kuten Eichmann väsymättä toisti.) Ja nykyaikaisissa demokratioissa lakien luominen hallituksen päätöksistä, jotka parlamentti jälkeenpäin ratifioi, on tullut normaali käytäntö. Tänään tasavalta ei ole parlamentaarinen. Se on hallinnollinen. Mutta teknisestä näkökannasta se, mikä on erityistä poikkeustilassa, ei ole niinkään valtojen sekaannus, vaan lain voiman eristäminen laista itsestään. Poikkeustila määrittää lakitilan, jossa normi on voimassa, mutta sitä ei sovelleta (koska sillä ei ole voimaa) ja jossa asetukset, joilla ei ole lain arvoa, ottavat lain voiman. Tämä merkitsee viime kädessä, että lain voima häilyy määrittelemättömänä elementtinä, jota voivat vaatia itselleen valtion auktoriteetti tai vallankumouksellinen organisaatio. Poikkeustila on anominen ja laiton tila, jossa panoksena on lain voima ilman lakia. Sellainen lain voima, jossa voima ja teko ovat radikaalisti erotettuja, on varmasti jotakin mystisen kaltaista, tai pikemminkin fiktio, jonka avulla laki pyrkii tekemään anomiasta ja laittomuudesta osan itseään. Mutta kuinka on mahdollista ajatella sellaista mystistä elementtiä ja millä tavoin se toimii poikkeustilassa, on ongelma, jota on yritettävä selvittää.

2. Poikkeustilan erityinen laatu ilmenee selvästi, jos tutkimme tiettyä toimenpidettä roomalaisessa laissa, toimenpidettä, jota voidaan pitää sen todellisena arkkityyppinä, iustitiumia. Kun Rooman senaattia varoitettiin tilanteesta, joka näytti uhkaavan tasavaltaa tai pakottavan tinkimään tasavallasta, se julisti senatus consultum ultimumin, jolla konsulit (tai heidän sijaisensa ja jokainen kansalainen) pakotettiin kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin valtion turvallisuuden varmistamiseksi. Senatus consultum edellytti määräystä, jolla julistettiin tumultus, toisin sanoen ulkoisen vaaran, sisäisen epäjärjestyksen tai kapinan aiheuttama poikkeustila, jonka seuraus oli iustitiumin kuuluttaminen.

Termi iustitium - joka on konstruoitu aivan kuten solstitium - merkitsee kirjaimellisesti "oikeuden pidättämistä, pysäyttämistä". Roomalaiset kieliopintutkijat selittivät termin seuraavalla tavalla: "iustitiumiksi sanotaan seisahtunutta oikeutta, kuten aurinkoa päivänseisauksessaan". Tämän seurauksena iustitium ei ollut niinkään oikeuden käytön keskeytymistä, vaan oikeuden sellaisenaan keskeytys. Jos haluaisimme saada otteen poikkeustilan luonteesta ja rakenteesta, meidän olisi ensin ymmärrettävä tämän laillisen instituution paradoksaalinen status, instituution, joka koostuu yksinkertaisesti kentän, tyhjiön tuottamisesta, kokonaan vailla iusta olevan tilan tuottamisesta. Pohtikaa iustitiumia, jonka Cicero mainitsee yhdessä "filippiläiskeskusteluistaan". Marcus Antoniuksen armeija marssii kohti Roomaa, ja konsuli Cicero puhuu senaatille seuraavin käsittein: "Pidän välttämättömänä tumultusin julistamista, iustitiumin kuuluttamista ja sota-asuihin pukeutumista". Iustitiumin tavallinen käännös "oikeuslomana" näyttää tässä melko tarkoituksettomalta. Päinvastoin, vaarallisen tilanteen edessä kysymyksessä on lain virkamiesten toiminnalle asettamien rajoitusten tuhoaminen - toisin sanoen, olennaisesti sen kiellon tuhoaminen, ettei kansalaista saa tappaa ilman turvautumista julkiseen tuomioon. Tämän anomisen tilan edessä, joka väkivaltaisesti sulautuu yhteen kaupungin tilan kanssa, sekä vanhat että modernit kirjoittajat näyttävät heilahtelevan kahden ristiriitaisen käsityksen välillä: joko saattaa iustitium vastaamaan täydellisen anomian tai laittomuuden tilaa, jonka sisäisesti tuhotaan kaikki valta ja kaikki lailliset rakenteet, tai käsitetään se juuri lain täyteytenä, jossa se on yhtäpitävä todellisuuden totaliteetin kanssa.

Lain ei-toimeenpaneminen

Tästä syystä kysymys: mikä on iustitiumin aikana tehtyjen tekojen luonne? Siitä hetkestä, kun ne toteutetaan laillisessa tyhjiössä, niitä tulisi pitää pelkkinä tosiasioina ilman laillisia konnotaatioita. Kysymys on tärkeä, koska pohdimme tässä toiminnan piiriä, joka tarkoittaa ennen kaikkea lupaa tappaa. Siten historioitsijat ovat esittäneet kysymyksen, voidaanko virkamies, joka tappaa kansalaisen iustitiumin aikana, panna oikeuden eteen taposta sitten, kun iustitium on ohi. Tässä edessämme on sen tyyppinen toiminta, joka näyttää ylittävän perinteisen laillisen jaottelun lainsäädännön, toimeenpanon ja rikkomuksen välillä. Virkamies, joka toimii iustitiumin aikana, on kuin upseeri poikkeustilan aikana, upseeri, joka ei toteuta lakia eikä riko sitä, yhtä vähän kuin hän on uuden lain luomisen prosessissa. Käyttääksemme paradoksaalista ilmaisua, voisimme sanoa, että hän on lain "ei-toimeenpanemisen" prosessissa. Mutta mitä lain ei-toimeenpaneminen tarkoittaa? Kuinka meidän pitäisi käsittää tämä erityinen, koko inhimillisten toimintojen alan sisäinen luokka?

Yrittäkäämme nyt kehittää genealogisen iustitiumin tutkimuksemme tuloksia yleisen poikkeustilan teorian näkökulmasta.

– Poikkeustila ei ole diktatuuri, vaan tila vailla lakia. Roomalaisessa perustuslaissa diktaattori oli tietyn tyyppinen virkamies, joka sai valtansa kansan äänestämästä laista. Iustitium sen sijaan, kuten moderni poikkeustila, ei tarkoita uuden virkamiehen luomista, ainoastaan anomian vyöhykkeen luomista, vyöhykkeen, jolla kaikki juridiset määräykset on tehty toimettomiksi. Tässä mielessä, yleisestä näkemyksestä huolimatta, Mussolinia eikä Hitleriä ei voi teknisesti nimittää diktaattoreiksi. Erityisesti Hitler oli valtakunnankansleri, presidentin laillisesti nimittämä. Se, mikä luonnehtii natsihallintoa ja mikä tekee siitä niin vaarallisen mallin, on se, että se salli Weimarin perustuslain olla olemassa, samalla kahdentaen sen toissijaisella ja laillisesti epämuodollisella rakenteella, joka ei voinut olla olemassa ensimmäisen rinnalla ilman yleistetyn poikkeustilan tukea.

– Syystä tai toisesta tämä oikeuden tyhjä tila näyttää niin olennaiselta laillisen järjestyksen itsensä kannalta, että jälkimmäinen yrittää kaikkea mahdollista varmistaakseen suhteen ensin mainittuun, ikään kuin voidakseen taata toimivuutensa lain olisi välttämättä pidettävä yllä suhdetta anomiaan tai laittomuuteen.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.