2004-01-13

Elämän ja elävän käsite kontrolliyhteiskunnissa

Maurizio Lazzarato

Kääntänyt: Jussi Vähämäki

Se mikä on suljettu, on ulkopuoli

Deleuze antaa toisen hyvin tärkeän osoittimen kuriyhteiskuntien määrittelemiseksi. Tiedämme, että koulu, tehdas, sairaala ja kasarmi ovat dispositiiveja moneuden sisään sulkemiseksi. Mutta vielä syvemmin, sanoo Deleuze, se mikä on "suljettu, on ulkopuoli". Se, mikä on suljettu, on virtuaalinen, metamorfoosin voima, muutos. Hypoteesimme mukaan, vallan tavoite on saada kiinni kaksinainen konstituutioprosessi, joka ketjuttaa toiston eron kanssa. Kuriyhteiskunnat käyttävät valtaansa neutralisoimalla eron ja toiston sekä niiden voiman variaatioihin (eron, joka tekee eron) alistaen ne reproduktiolle, pelkälle toisintamiselle.

Kuri-instituutiot ovat varmasti tuottavia. Ne eivät rajoitu vain tukahduttamaan; ne rakentavat ruumiita, lausumia, sukupuolia jne. Mutta samanaikaisesti on tunnustettava, ohi Foucault'n, että ne saavat aikaan syvemmän repression, eivät siksi, että ne kieltävät jo valmiiksi annetun ihmisluonnon, vaan siksi, että kurit ja biovalta erottavat ulkoisuuden voimat virtuaalisesta, ne erottavat voimat eroja tekevän eron dynamiikasta.

Kurit ja biovalta ovat subjektiivisuuden tuotantotapoja, mutta vain sen jälkeen, kun sieluun (virtuaalisesti) kätkeytyvä ääretön hirviömäisyys (muuttuminen hirviöksi) on alistettu dualismien (mies/nainen, isäntä/työläinen) reproduktiolle.

Ulkoisuuden sulkeminen, virtuaalisen sulkeminen merkitsee keksimisen voiman neutralisointia ja toiston kodifiointia, jotta siitä irrotettaisiin kaikki variaation voima ja se supistettaisiin yksinkertaiseksi reproduktioksi. Kuriyhteiskunnissa instituutiot, jotka ovat joko vallan tai työväenliikkeen instituutioita, eivät tunne muutosta. Ne ovat instituutioita, joilla on menneisyys (perinteet), nykyisyys (valtasuhteiden hoito tässä ja nyt) ja tulevaisuus (edistys ja sen sosialistinen versio), mutta niiltä puuttuvat muutokset. Ne toimivat tasapainolla (poliittinen talous), integraatiolla (Durkheim), reproduktiolla (Bourdieu) tai ristiriidalla (marxismi), eloonjäämistaistelulla (Darwinismi) tai kilpailulla, mutta ne kieltävät muutoksen.

Ne organisoivat ja pakottavat kellon ajallisuuden, kronologisen ajan, mutta eivät tunne tapahtuman aikaa, joka tarkoittaa niille neutralisoitavaa poikkeusta, vältettävää vaaraa tai erityistä tietämisen arvoista tilaisuutta (vallankumousta). Tapahtuman aika, keksimisen aika, mahdollisen luomisen aika on rajattava ja suljettava tiukasti asetettuihin ja jaksotettuihin proseduureihin. Antonio Negri on osoittanut kuinka poliittiselle filosofialle konstituoiva valta (rakentava voima) on anomalia, poikkeus, joka on alistettava konstituoidun vallan proseduureille. Tarde on näyttänyt, miksi talous- ja yhteiskuntatieteet sulkevat ulos kaiken luomisen ja keksimisen teorian ja kuinka ne rakentuvat toisintamisen (reproduktion) teorioina, kuten on asianlaita edelleen Bourdieun tapauksessa.

Kerrataan hypoteesimme mahdollisten maailmojen runsaudesta ajankohtaisen olemassaolomme ontologiana. Kuriyhteiskunnat toimivat kuin Leibnizin Jumala. Ne sallivat vain yhden ainoan maailman toteutua. Tästä näkökulmasta niitä voidaan pitää tuottavina, koska ne muodostavat monadeja kuriyhteiskunnille ja tämä maailma on biopolitiikan ja sisään sulkemisen tekniikoiden avulla sisäistetty jokaiseen monadiin. Mutta ne estävät raivokkaasti sen, että mahdollisten maailmojen äärettömyys tulee todelliseksi. Ne estävät ja kontrolloivat muutosta ja eroa.

Tasapainoteorioilla (poliittinen talous ja sosiologia) ja ristiriitateorioilla (hegeliläisyys ja marxismi) on yhteinen horisontti: yksi ainoa mahdollinen maailma. Vallan toisintaminen (reproduktio) ja vallan ottaminen, tasapaino ja ristiriita, vastaavat paradoksaalisesti samaan ongelmaan: ei ole kuin yksi ainoa mahdollinen maailma.

Nämä käytännöt, jotka sulkevat pois muutoksen ja ulkoisen, käyvät yksiin 1900-luvulla suunnittelupolitiikassa, siis tapahtuman, uuden luomisen ja luovuuden logiikan neutralisaatiossa yhteiskunnallisessa mittakaavassa. Voidaan puhua toisintamisen erosta saamasta voitosta niin kapitalismissa kuin sosialismissa. Mutta tämä voitto ei voi kestää kuin hetken. Tarden sosiologia ja filosofia alkaa nähdä jo 1800-luvun lopulla, että tämä ulkoisen sisään sulkemisen tahto, tahto päästää äärettömien mahdollisten maailmojen joukosta olemassaoloon kurien maailma, on epäonnistunut. Weberiläinen rautahäkki on rikkoutunut, monadit ovat paenneet kurijärjestelmistä keksien siihen sopimattomia maailmoja, jotka aktualisoituvat tässä samassa maailmassa. Monadien muodostamat sarjat eivät yhdisty kohti samaa kurimaailmaa, vaan eroavat siitä tässä ja nyt. Maailmasta on tullut todella ero, haarautumien haarauma, kuten Borgesin tarinoissa, joissa kaikki mahdollisuudet ovat rinnakkain olemassa.

Toistetaan aiemmin mainitut esimerkit; luokat eivät kykene sisällyttämään moneutta, kuten normit eivät kykene sisällyttämään tuhansia seksuaalisuuksia. Hirviö subjektiivisuuden modaliteettina toimii tässä ja nyt. Tässä tuotetaan vallan organisaatiomuotojen ja sen harjoittamisen tapojen radikaali muutos.

Vallalle ongelma ei ole enää ulkoisen sisään sulkemisessa ja minkä tahansa subjektiivisuuden kurittamisessa (sen jälkeen kun se on erottanut ne virtuaalisesta, luovuudesta). Ulkoisuus ja eron moninkertaistumisen voima ovat rikkoneet sisään sulkemisen järjestelmän. Ollessaan toiminnassa tässä ja nyt niitä on moduloitava (ja kontrolloitava). Ei enää niiden kurittamista suljetussa tilassa, vaan niiden modulointia avoimessa tilassa.

Tapahtuman, keksimisen ja mahdollisuuksien luomisen aikaa ei voi enää pitää poikkeuksena, vaan se on otettava kiinni ja sitä on säänneltävä jatkuvasti. Eron ja toiston sommitelmaa/ketjustoa ei voi enää neutralisoida, vaan sitä on kontrolloitava sellaisena kuin se on.

Tämä uusi todellisuus tulee toimivaksi vuoden 1968 vaiheilla, vaikka se onkin ollut olemassa jo pitkään ja sillä on ollut erilaisia ilmauksia (taiteessa, poliittisissa ja kulttuurisissa liikkeissä).

Mutta mitä on modulaatio vallan harjoittamisen modaliteettina? Mitä ovat modulaation kontrolloimat ja kiinni ottamat voimat?

Deleuzelainen modulaation käsite näyttäisi sisältävän merkittäviä heuristisia välineitä, joita haluamme tutkia lähemmin. Erotuksena sille, mitä tapahtuu kuriyhteiskunnissa, joissa siirrytään lineaarisesti ja progressiivisesti yhdestä eriöstä (enfermat) toiseen (koulusta armeijaan, armeijasta tehtaaseen), Deleuze näyttää kuinka kontrolliyhteiskunnissa ei koskaan lopeteta mitään. Koulusta siirrytään yritykseen ja yrityksestä palataan kouluun jne.

Haluaisin laajentaa tätä sosiologista näkemystä modulaatiosta subjektiivisuuden ja tuotannon joustavuuden paradigmana, ottamalla mukaan uuden elämän ja elävän käsitteen, jonka tämä vallan toiminnan modaliteetti implikoi. On siis aluksi siirryttävä valtaan, jota harjoitetaan elämään (biovaltaa) ja jonka avulla Foucault määritteli kuriyhteiskunnat.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.