2004-02-02

Yhteiset paikat
Globaali liike politisoinnin tilana

DeriveApprodi

Kääntänyt: Markus Termonen

Pluraalisen kehittelyn avoin tila

Ensimmäisten 21 numeron ajan, 1992-2002, DeriveApprodi käsitteli erityisesti Italiaa sekä kapitalistista "länttä". Tämä perustui vakuuttuneisuuteen siitä, että solidaarisuus "etelän" liikkeitä kohtaan olisi lyhytaikaista, jollei tehtäisi ilmeisiksi potentiaalisia murtuman ja kriisin linjoja "metropolissa". Asiat kuitenkin muuttuivat, kun, seuraten osittain erilaisia polkuja kuin olimme alunperin suunnitelleet, tapahtui itseasiassa suuri sosiaalinen ja poliittinen räjähdys: jopa meidän polullemme, globaalin liikkeen purkautuminen tapahtumiensa voimalla antaa merkin jaksottaisuudesta.

Genovan mahtavien ja traagisten päivien jälkeen aloitimme keskuudessamme keskustelun, joka johti päätökseen osittain muokata lehden organisaatiota ja aloittaa uusi sarja. Tämä tarkoitti myös uhkapelin pelaamista omalla identiteetillämme - kuinka epätyypillinen hyvänsä se onkin - lehtenä, jolla on kymmenvuotinen historia takanaan, sekä työhypoteesiemme asettamista peliin, niiden todentamista ja päivittämistä uusissa olosuhteissa.

Ensinnäkin, meihin teki voimakkaan vaikutuksen juuri sen liikkeen purkautuminen, joka oli osoittanut mieltään Genovassa G8-kokousta vastaan, kuten se oli tehnyt aiemmissa suurissa tapahtumissa ja kuten se yhä teki jälkeenpäin. Kaupungin kaduilla ja aukioilla kohtasivat juuri heterogeeniset yksilöt ja kollektiiviset subjektit, jotka löysivät, ensimmäistä kertaa Italiassa, yhteisen poliittisen ilmaisun, joka oli kehittänyt, erilaisissa suunnissa ja joskin ollen usein tuskin havaittavissa politiikan pinnalla, kapitalismin uuden ominaisuuden radikaalin kritiikin. Tällaisessa kontekstissa moninaisuuden käsite - hyvin läsnä keskustelussamme 1990-luvun aikana - tuli lihaksi ja vereksi. Kaukana siitä, että olisimme supistaneet itsemme ekstaattisen mietiskelyn tilaan tämän liikkeen moninaisuusmaisen koostumuksen edessä, olemme usein korostaneet moninaisuuden kategorian käytön luontaisia riskejä, jo annettuna ja konstituoituna subjektina, valmiina viimeiseen taisteluun ja historiallisena kohtalonaan voittaa. Pikemminkin olemme pitäneet parempana tutkia sen suurta potentiaalia, sekä teoreettista että käytännöllistä - tai, sallikaa meidän viimeinkin sanoa se oikein, teoreettista käytäntöä - ykseyteen redusoimattoman subjektivisaation tilana, jossa suhde kollektiivisen ja singulaarisen välillä perustuu menneisyyteen verrattuna uusiin perustoihin, niille ominaisin eroin ja subjektiivisin potentiaalein.

Kyseessä on kuitenkin ambivalentti tila, aina avoin negatiiviselle, "pahuudelle". Siten tässä suhteessa se, mitä täytyy tutkia ja ajatella uudelleen, on uusi sukupuolitettu läsnäolo, ei ideologinen eikä materiaalisuudesta irtaantunut, vaan aktiivinen ja edelläkävijämäinen, alkaen sukupuolieroista, jotka kerrostavat liikkeiden materiaalisuutta.

Genovan heinäkuun 2001 jälkisatona määritimme liikkeen uudeksi todellisuuden periaatteeksi, johon perustuen on testattava sekä poliittiset ehdotukset että tulkinnalliset hypoteesit nykyaikaisen kapitalismin todellisuudesta. Meistä näytti, että juuri voimakkaan ja radikaalin liikkeen läsnäolo edellytti runsasta tutkimusta ja pohdintaa, joka voisi olla poliittisen militanttiuden kumppanina ja rekisteröidä hyvin tarkasti sen rajoja ja ongelmia, pikemminkin kuin teoreettisen työn keskeyttämistä täydeksi uppoutumiseksi jokapäiväiseen poliittiseen toimintaan. Koska, olkoon tämä selvää, tunnistamme liikkeen sisällä yksilöimämme rajat myös omiksi rajoiksemme.

Samanaikaisesti, lehden malli poliittisen linjan tai organisoituneen subjektin ilmaisuna, käytettynä poliittisen kamppailun välineenä hegemonian rakentamiseksi, on varmasti ajautunut kriisiin. Uhkapelillä, jota pelasimme liikkeen yhtenäisyydellä Genovan jälkeen, ei ole meille maailmanlaajuista yhtenäisyyttä tavoittelevaa luonnetta: muutoksen polkujen rakentaminen voi tapahtua ainoastaan kriittisen vastakkainasettelun ja eloisan väittelyn kautta. Se mitä todellakin yritämme jättää taaksemme, on pikemminkin reductio ad unum -logiikka, joka on tyypillistä viime vuosisadan organisaatiomalleille: ei ainoastaan sen vuoksi, että kaikki tämä on osa kyseenalaista poliittista kuormaa, vaan myös sen vuoksi, että subjektin - joka on itse asiassa moninaisuusmainen - vaatimuksen sekä konfliktuaalisten kokeilujen paljouden kohtaamana tuo logiikka ei enää toimi. Samanaikaisesti DeriveApprodi ei pyri olemaan säiliö-lehti, keskustelun paikka, joka on abstrakti suhteessa liikkeen dynamiikkaan, "rajalinjan" toimija, joka asettaa itsensä marginaaleihin järjestäytyneiden ainesten riittämättömyyksien kiusoittelemiseksi. Päinvastoin, se mitä tahdomme rakentaa uudella sarjalla, on pluraalisen kehittelyn avoin tila, joka on täysin sisäinen suhteessa liikkeen dynamiikkaan, voimakkain näkökannoin, mutta poikittainen suhteessa poliittisiin aitauksiin, kutoen yhteen suhteita, ei ainoastaan järjestäytyneiden subjektien, vaan myös rajavyöhykkeiden kanssa, ts. niiden, jotka - luopumatta kuulumisestaan ryhmään tai alueeseen - elävät siinä problemaattisesti, dynaamisessa tendenssissä kohti oman identiteettituotantonsa mekanismien etäistämistä ja uudelleenmäärittämistä; siten olettaen identiteetin kamppailun maaperäksi, pikemminkin kuin ennalta-annetuksi tiedoksi tai luonnollistetuksi rajaksi.

Juuri "globaalin liikkeen" kategoria, on, kuten kaikki kategoriat, käsite, joka voidaan omaksua epäkriittisesti, viehättävänä kielellisenä klišeenä. Näistä syistä on mielestämme näyttänyt sopivalta aloittaa lehdessä uusi sarja, asettamalla se testiin toteuttaen kyselyn liikkeiden tilasta maailmalla. Aloitimme ensimmäisellä, kokonaan Euroopan liikkeille omistetulla numerolla, jonka esittelimme ensimmäisessä Euroopan sosiaalifoorumissa Firenzessä, marraskuussa 2002. Tuon tapahtuman aikana pohdimme mahdollisuutta rakentaa eurooppalaisten lehtien verkosto, joka kykenisi perustamaan pysyviä suhteita ja toteuttamaan yhteisiä projekteja. Jatkoimme numerolla liikkeistä niillä kolmella mantereella, jotka kerran muodostivat sen, mitä sanottiin "kolmanneksi maailmaksi". Tämä sai aikaan paljon kiinnostusta ja laajoja kirjoituksia, jotka sallivat meidän luonnostella ensimmäisen - joskin yhä epätäydellisen - suuntautumiskartografian samoista genealogioista kuin liikkeiden liikkeen, Kansainvälisen valuuttarahaston sopeuttamisohjelmien vastaisista kamppailuista Chiapasin zapatistikapinaan ja Argentiinan kriisin keskeltä avautuviin taisteluihin. Päätimme kyselyn ensimmäisen työvaiheen Pohjois-Amerikalle ja Oseanialle omistettuun numeroon. Tavoitteenamme ei ole ainoastaan kasata materiaaleja tilanteista, joista ei paljon tiedetä Italiassa, vaan myös rakentaa todellista poikkikansallisten suhteiden verkostoa.

Itse asiassa, näiden kolmen numeron ajan olemme metodologisesti päättäneet julkaista ainoastaan materiaalia, joka on peräisin projektin esitelleen avoimen kirjeen kiertämisen kautta kehitetyistä suhteista. "Aukot" ja puuttuvat materiaalit tärkeistä tilanteista kuvaavat suhteiden ja keskustelun rakentamisen vaikeutta, sekä omaamme että yleistä. Useita kontakteja oli jo vakiinnutettu viime vuosien aikaisia kansainvälisiä tapaamisia edeltävien tai niistä niistä syntyneiden suhteiden tuloksena. Mutta jokaisen numeron valmistuessa saapuvalla materiaalilla on aina ollut kyky "epävakauttaa" meidät: kommunikatiivia kanavia avautui tuntemattomilla ja aavistamattomilla tavoilla. Samanaikaisesti, ennalta vakiintuneet kontaktit eivät aina osoittautuneet kiinnostavimmiksi.

Voimme välittömästi alkaa ottaa takaisin käsiimme eurooppalaisen lehtien verkoston rakentamisen ideaa, kuten keskustelimme Firenzessä viime vuonna. Voimakas piste, jota pohtia kollektiivisesti, koko liikkeen ongelmallinen solmu, on muodostuminen. Se mitä olemme jättäneet taaksemme, on onnellisesti selvää ja (suurelta osin) kyseenalaistamatonta: internationalistiset puoluekoulut, indoktrinaatio ja ideologisten kaavojen välittäminen. Kuitenkin, ongelma säilyy: on kokeiltava ja organisoitava uusia muodostavia verkostoituneita prosesseja - jotka kykenevät tekemään omakseen sen redusoimattoman pluraalisuuden, joka on globaalin liikkeen perusta ja rikkaus.

Panokset ovat korkeat: kyseessä ei ole enää ainoastaan poliittisten runkojen uusintaminen, vaan sellaisten muodostavien kokemuksien harjoittaminen, jotka voivat radikaalisti kyseenalaistaa olemassaolevia malleja. Rakentaa tässä ja nyt toisia yliopistoja, avoimia muodostumisen tiloja ja kriittistä subjektiivisuutta, kerrostaa ja rikastuttaa subjektivisaation rikkaita ilmaisuja vieraannuttamatta niiden kekseliästä ja konstitutiivista voimaa: tämä voisi olla kunnianhimoinen tavoite lehtien verkostolle.

Sen pohjalta, mitä olemme toistaiseksi sanoneet, valitsemme tarkoituksellisesti kyselyn ja yhteistutkimuksen kategoriat määrittämään projektiamme, muistuttamiseksi teoreettis-poliittisen työn metodologiasta, joka on italialaisen operaismon perinteen tärkeimpien perintöjen joukossa, perinteen josta lehti ja monet meistä tulevat.

Kysely, sillä tavalla kuin me sen käsitämme, on avoin tiedon prosessi, joka tuottaa muutosta. Se lähtee hypoteeseistä, mutta jatkuvasti todentaa ja problematisoi niitä samalla kun etenee polulla. Se edellyttää jatkuvaa ajatusten ja kokemusten vaihtoa kaikkien siinä eri tavoin mukana olevien subjektien välillä. Tämä on syy siihen, että emme ole pyytäneet subjekteja, joiden kanssa olemme tehneet kontaktin, kertomaan meille yksinkertaisesti "mitä he ajattelevat maailmasta". Kukaan - ja tätä ei voitu pitää itsestäänselvyytenä - ei rajoittanut kirjoituksiaan ympäröivän kontekstin kuvaukseen, eivätkä he olleet apologistisia polkujensa suhteen. Jokainen hyväksyi kutsun olla edelläkävijöitä todellisuuden analyysissa, joka kykenee panemaan syrjään, ainakin lyhyeksi ajaksi, minkä tahansa "varmuuden" ja löytämään olemassa olevan muutoksen uutta potentiaalia; rakentamaan pluraalien muutoksen polkujen yhteistä.

Kuten olemme yrittäneet väittää, globaali tila ei ole sileä eikä homogeeninen, vaan juovikas sekä konfliktien ja ristiriitojen vaivaama. Tässä ulottuvuudessa, ensimmäistä kertaa, voimme rakentaa laboratorioita, joissa kokeilla ja verrata käytäntöjä, tavoitteita, kieliä ja kehittelyitä, pikemminkin kuin yhtenäisiä poliittisia linjoja. Kanadasta Etelä-Afrikkaan, Argentiinasta Hollantiin, Koreasta Australiaan, kasaamistamme kyselymateriaaleista ei voida laatia yhteenvetoja eikä niitä voida panna säilöön, vaan ne ovat olemassa keskinäisessä dialogissa jaetuista ongelmistaan ja samankaltaisista näkökulmistaan. Meidän on aloitettava uudelleen tästä todellisuuden uudesta periaatteesta: tutkia yhdessä ja tutkia yhteisesti sanoja sen sanomiseksi ja sen tekemiseksi.

Alkuteos: Luoghi comuni. Il movimento globale come spazio di politicizzazione. DeriveApprodi, Rooma 2003. Osallistuneet kirjoittajat: Filippo Del Lucchese, Costanza Margiotta, Sandro Mezzadra, Gigi Roggero, Maia Pedullá, Francesca Pozzi ja Enrica Rigo.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.