2003-11-26
Mattipekka Ratian (s.1966) toinen sarjakuva-albumi Nakki ja Tappi kuvaa rekisteröityneen suomalaisen homoparin tavallistakin tavallisempaa elämää. Pääosissa ovat Markku, 37-vuotias feminiinisempi kotihenki sekä maskuliinisempi Heikki. Perinteinen heteropariasetelma pitää siis tätä homosarjakuvaa kasassa varsin onnistuneesti.
96 sivun mittaisessa kirjassa käydään läpi lähes kaikki parisuhteeseen liittyvät seikat leppoisalla ja viihdyttävällä tavalla. Stripit ottavat kantaa homoparin arkipäiväiseen elämään ja niihin pieniin ongelmiin, joita siihen näyttää liittyvän. Vakavia ja hankalia aiheita, kuten esim. väkivaltaista, niin kielellistä kuin fyysistäkään, syrjimistä ei kirjassa kuitenkaan juuri käsitellä. Ainoastaan kirkon asenne tuodaan esille, sekin hyvin stereotyyppisesti kuvattuna. Oivaltava kommentti kuuluu Markun suusta seuraavasti: "Jeesus jakoi elämänsä 12 miehen kanssa, mutta hänen opetuslapsensa eivät soisi meille toisiamme!". Naulan kantaan, missä se naulankanta sitten sijaitseekaan.
Paatoksellisen vääryyksien korostamisen puuttuminen on myös osaltaan kirjan vahvuus. Perinteiset stereotyyppiset mielikuvat ongelmaisista ja omalle olemassaololle oikeutusta hakevista homoista joutuvat roskakoriin Nakin ja Tapin myötä. Toisaalta hyvinvoivaa ja normaalia "highclass"-homokuvaa pönkitetään onnistuneesti. Kirjaa lukevalle suosittelenkin taustamusiikiksi Pet Shop Boysin High and dry -kappaletta, sen verran elitististä Nakin ja Tapin arkielämä on.
Oman lisänsä hiukan epäilyttävään hetero-homo -soppaan tuo Markun biologisen kellon raksutus. Markku haluaisi kovasti lapsen, onhan ikää jo 37 vuotta, mutta Heikki ei moista missään nimessä halua. Kun serkun lapsi tulee Nakille ja Tapille hoitoon, saamme nähdä väläyksen homoparin arkielämästä lapsen kera. On tietenkin hauskaa, että kakkavaipan päälle täytyy suihkuttaa Gaultier'n hajuvettä, jotta sen voi viedä roskikseen. Samoin hauska on kohtaus, jossa miehet katsovat lapsen kanssa teletappeja ja liikuttuvat kyyneliin. Kaiken päätteeksi stereotypioita vahvistetaan, kun lapsen hetero isä suuttuu vaimolleen, koska hän on vienyt lapsensa homoparille hoitoon.
Hauskinta kirjassa onkin se, että sitä lukiessaan ihmiset saavat nauraa itselleen, niin heterot kuin homotkin. Ainoat, joiden suu voi kääntyä irvistykseen, ovat yllättävää kyllä lesbot, joille annetaan humoristisesti kyytiä. Heikin mukaan "Lesbot ovat rasittavia! Niitä pitää sietää vain koska meidät on luokiteltu samaan vähemmistöön!", mihin Markku vastaa: "On ihan ymmärrettävää, että lesbot kadehtivat homoja. He ovat alipalkattuja, epätasa-arvoisia ja...", kunnes Heikki kiteyttää erittäin miehisesti "Sosiaalipummeja sanon minä!". Lopulta haistatteleva ja känninen lesbo sammuu Markun ja Heikin pöytään, mihin Heikki toteaa: "Heidän integraationsa suomalaiseen kulttuuriin on kyllä kadehdittavan paljon pidemmällä kuin meillä". Melkoista ryöpytystä siis.
Kaiken kaikkiaan Nakki ja Tappi on erinomaista luettavaa ja voittaa monet aiheesta kertovat sarjakuvat, joissa keskitytään lähinnä isoihin elimiin - ja hullunhauskaan alapäähuumoriin. Nakki ja Tappi viihdyttää useammankin lukukerran, ainoa miinus kirjassa on sen lyhykäisyys. Nakkia ja Tappia olisi mukava lukea samalta istumalta enemmänkin. Välillä kirjan valistavuus ja "homot on ihan hyviä jätkiä" -asenne tosin uuvuttaa, mutta toisaalta ehkä juuri tällaista hyväntuulista revittelyä tarvitaan. Ehdoton plussa on nimenomaan se, että aihetta lähestytään "normaalisti". Kysymysmerkiksi jää, mikä on normaalia ja minkä takia Nemo-kustannuksen täytyy varta vasten ilmoittaa, että kirjan tekijä on espoolainen hetero. Sen kyllä huomaa muutenkin lukiessa Nakkia ja Tappia, joka on monella tapaa ansiokas teos.
Nakin ja Tapin kotisivut, sisältävät mm. animaation ja strippejä osoitteessa:
http://www.isihei.fi/nakkijatappi/kirja.htm
Mattipekka Ratian haastattelu osoitteessa:
http://www.kvaak.fi/naytauutinen.php?articleID=102
Muita alan linkkejä:
http://www.seta.fi/
http://ranneliike.net/
http://www.finnqueer.net/
http://www.eurogayway.org/suomi/