2003-07-16

Työn vastainen manifesti

Gruppe Krisis

Kääntänyt: Timo Ahonen

18. Työn kukistamisen kamppailu on luonteeltaan antipoliittinen

Työn hävittäminen on kaikkea muuta kuin hämärä utopia. Globaali yhteiskunta ei kykene pitämään nykyistä muotoaan viittäkymmentä tai korkeintaan sataa vuotta kauempaa. Tosiasia, että työn vastustajat joutuvat kohtaamaan kliinisesti kuolleen hirviön, ei kuitenkaan välttämättä lainkaan helpota heidän urakkaansa. Mitä enemmän työyhteiskunnan kriisi syvenee ja sen reformistiset paikkailuyritykset osoittautuvat pelkiksi kupliksi, sitä suuremmaksi kasvaa kuilu toisaalta kapitalistisen yhteiskunnan konstituoimien eristyneitten, yksinäisten ja voimattomien monadien, ja toisaalta potentiaalisen yhteiskunnallisen liikkeen välillä, joka kykenisi omaksumaan ja valtaamaan takaisin sosiaalisesti rappeutuneet lajikyvyt. Sosiaalisten suhteiden kiihtyvä rappeutuminen suuressa osassa maailmaa viittaa siihen, että vanhat työtä ja kilpailua koskevat ideat, uskomukset ja tuntemukset ovat yhä voimissaan, vaikka niitä mukautetaankin nykyään alati matalampiin standardeihin. Laajalle levinneestä ahdistuksesta ja tyytymättömyydestä huolimatta asteittain etenevä sivilisaation hajoaminen näyttäisi olevan kriisin "luonnollinen" kulku.

Nimenomaisesti näiden negatiivisten näkymien takia olisi kohtalokasta hylätä kattavan kokonaisyhteiskunnallisen ohjelman muodossa tapahtuva käytännöllisen työn kritiikin kehittäminen ja rajoittua sen sijaan ainoastaan rakentamaan eloonjäämistaloutta työyhteiskunnan raunioille. Työn kritiikillä on todellinen mahdollisuus vain siinä tapauksessa, että se kamppailee menestyksekkäästi yhteiskunnallisuuden purkautumistendenssiä vastaan, sen sijaan että antautuisi sen vietäväksi. Sivilisaation mittapuut eivät kuitenkaan ole enää säilytettävissä demokraattisen politiikan keinoin, vaan ainoastaan toimimalla tätä politiikkaa vastaan.

Ne jotka tavoittelevat koko yhteiskunnallisen kudoksen takaisinvaltausta ja muodonmuutosta tuskin voivat jättää huomioimatta auktoriteettia, joka vastaa yleisten ehtojen organisoimisesta. On mahdotonta kamppailla omien yhteiskunnallisten kapasiteettien riistoa vastaan joutumatta samalla konfrontaatioon valtion kanssa. Valtio ei pidä hallussaan vain noin puolta kaikesta yhteiskunnallisesta rikkaudesta, vaan se myös pakkovaltaisesti alistaa kaikki yhteiskunnalliset potentiaalit arvonlisäysprosessin komentoon. On itsestäänselvyys, että työn vastustajat eivät voi jättää huomioimatta politiikkaa ja valtiota. Yhtä selvää on myös se, etteivät he voi menestyä, jos he ryhtyvät kannattamaan valtiota ja politiikkaa.

Jos työn loppu merkitsee politiikan loppua, niin tällöin poliittinen liike työn lakkauttamiseksi olisi jo itsessään ristiriitainen idea. Työn lakkauttajat esittävät vaatimuksia valtiolle, mutta eivät muodosta nyt eivätkä tulevaisuudessa poliittista puoluetta. Politiikan todellinen tavoite voi olla vain vallan saavuttaminen ja valtioapparaatin valtaaminen - ja jatkoajan luominen työyhteiskunnalle. Tämän takia työn vastustajat eivät pyri valtakeskusten valtaamiseen; he haluavat sulkea ne. Kamppailumme on antipolitiikkaa.

Modernin aikakauden valtio ja politiikka sekä työn pakkosysteemi ovat erottamattomasti yhteenkasvaneita ja ne täytyy kumota samanaikaisesti. Puheet politiikan renessanssista eivät ole muuta kuin yritys kääntää talouden terroriin suunnattu kritiikki positiivisen valtiosuhteen sisältäväksi harmittomaksi kansalaistoiminnaksi. Itseorganisaatio ja itsemäärääminen ovat kuitenkin tarkalleen ottaen valtion ja politiikan vastakohta. Sosioekonominen ja kulttuurinen vapaus eivät ole voitettavissa virallisten kanavien, politiikan kierto- virka- tai hakotien kautta, vaan ainoastaan rakentamalla vastayhteiskunta.

Vapaus merkitsee sitä, etteivät ihmiset joudu markkinahakkurin kidutettavaksi eivätkä valtion hallinnon poljettavaksi, vaan että he organisoivat itse sosiaaliset suhteensa ja koko yhteiskunnallisen järjestyksen ilman vieraantuneita välitysmekanismeja. Tämän eetoksensa hengessä työn vastustajat haluavat luoda uusia sosiaalisen liikkeen muotoja ja vallata sillanpääasemat elämän uusintamiselle työn tuolla puolen. Haasteena on yhdistää vastayhteiskunnallinen praksis aggressiiviseen työstä kieltäytymiseen.

Valtaapitävät piirit ja systeemin edunsaajat saattavat pitää meitä mielipuolina, koska irtisanoudumme heidän irrationaalisesta pakkosysteemistään. Meillä ei kuitenkaan ole muuta menetettävänämme kuin ne synkät näkymät, jonne he ovat meitä suistamassa. Voitettavana meillä on maailma työn tuolla puolen.

Kaikkien maiden proletaarit, tehkää loppu työstä!

Alkuperäinen teksti: Gruppe Krisis:Manifest gegen die Arbeit.1999. http://www.krisis.org/diverse_manifest-gegen-die-arbeit_1999.html

Krisis-ryhmän kotisivu: http://www.krisis.org

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.