2003-07-16

Työn vastainen manifesti

Gruppe Krisis

Kääntänyt: Timo Ahonen

17. Työn lakkautusohjelma on suunnattu erityisesti työn ystäviä vastaan

Työn vastustajat saavat takuuvarmasti niskoilleen syytteet "haihattelusta". Emme piittaa! Historia on muka osoittanut, että yhteiskunta joka ei perustu työlle, repressiolle, suorituspakolle, markkinataloudelliselle kilpailulle ja yksilöllisen oman edun tavoittelulle, ei voi toimia. Haluatteko siis te, vallitsevan järjestyksen puolustajat, todellakin väittää, että kapitalistinen tavarantuotanto on kyennyt tarjoamaan koskaan edes siedettävät elinolot globaalin väestön enemmistölle? Kutsutteko "toimivaksi" järjestelmäksi nykyistä epäjärjestystä, jossa tuotantovoimien nopean kasvun takia miljardit ihmiset syrjäytyvät yhteiskunnasta jätetunkioille kamppailemaan eloonjäämisestään? Entäpä ne miljardit muut ihmiset, jotka voivat kestää sietämätöntä "työelämää" vain eristäytymällä ja tylsyttämällä mielensä alituisella ja pohjattomalla "viihdevirralla", ja jotka sairastuvat lopulta fyysisesti ja henkisesti? Tai entäpä se tosiasia, että maailma parhaillaan muuttuu autiomaaksi vain siksi, että rahasta saadaan tehtyä lisää rahaa? Tämä on todellakin se tapa, jolla suurenmoinen työn systeeminne toimii. Mutta me ainakin omalta osaltamme olemme saaneet tästä tarpeeksemme!

Itsetyytyväisyyttä huokuva petoksenne perustuu tietämättömyyteenne ja muistinne haurauteen. Ainoa oikeutus, jota tyrkytätte nykyisistä ja tulevista rikoksistanne, on maailmantila, joka itsessään on seurausta varhemmista rikoksistanne. Olette unohtaneet ja tukahduttaneet tiedon siitä, että valtio velvoitettiin suorittamaan terroria ja massamurhia iskostaessaan väärää "luonnonlakia" ihmisiin, kunnes tuli heidän toiseksi luonnokseen pitää etuoikeutena sitä, että "saa" työtä systeemivampyyriltä, joka imee ihmisistä kaiken elämän energian oman absurdin koneen ylläpitämiseksi.

Vanhoista maatalousyhteiskunnista piti hävittää kaikki itseorganisaation ja autonomisen yhteistyön instituutiot ennen kuin ihmiskunta oli "kypsä" sisäistämään työn ja oman edun tavoittelun ylivallan. Ehkäpä työn juurruttaminen on todellakin tehty kunnolla ja viety loppuun? Emme ole millään tapaa ylioptimistisia. Emme voi tietää kykenevätkö Pavlovin koirat enää vapautumaan ehdollistetusta olemassaolostaan. Jää nähtäväksi, tuleeko työyhteiskunnan iltarusko johtamaan työnarkomaniasta parantumiseen vaiko sittenkin koko sivilisaation loppuun.

Voitte väittää, että yksityisomaisuuden ja rahan ansaitsemisen sosiaalisen pakon kumoaminen johtaa passiivisuuteen ja että laiskuus ryöpsähtää valloilleen. Näin siis myönnätte itsekin sen, että koko teidän "luonnollinen" systeeminne perustuu pelkkään pakkoon? Tämäkö on syy miksi kammoksutte laiskuutta ja pidätte sitä työmoolokia kohtaan osoitettuna kuolemansyntinä? Rehellisiä ollaksemme työn vastustajilla ei ole mitään laiskuutta vastaan. Tärkeysjärjestyksessämme joutilaisuuden kulttuurin uudelleen voimaansaattamisella on tärkeä etusija. Tämä kulttuuri leimasi kerran kaikkia yhteiskuntia, mutta hävitettiin tarkoituksella jotta kaikesta mielekkyydestä ja merkityksestä riisutun tuotannon herruus voitiin vakiinnuttaa. Tämän takia työn vastustajat eivät tule aikailemaan tai piittaamaan seurauksista pyrkiessään seisauttamaan kaikki ne tuotannonalat, jotka ovat olemassa vain pitääkseen maanista tavarantuotantojärjestelmän koneistoa käynnissä.

Ei kannata erehtyä luulemaan, että tarkoitamme tässä vain auto-, varustelu- ja ydinvoimateollisuutta, toisin sanoen teollisuudenaloja, jotka kiistatta muodostavat julkisen vaaran. Tarkoitamme myös suurta joukkoa "mielekkyysproteeseja", hölmöjä viihde- ja vapaa-aikatuotteita yms., jotka on suunniteltu luomaan työihmiselle illuusio täydestä elämästä. Lisäksi ne ammatit tulevat häviämään, jotka syntyivät vain siksi, että tuotemassat täytyi puristaa rahamuodon ja markkinasuhteiden (ahtaan) pullonkaulan läpi. Vai ajatteletteko, että yhä tarvitsisimme johonkin kirjanpitäjiä, kustannuslaskennan ja markkinoinnin ammattilaisia, myyntimiehiä ja mainostoimistojen copywritereitä, vielä silloinkin, kun asioita tuotetaan tarpeiden mukaan ja jokainen saa ottaa mitä tarvitsee? Miksi täytyisi olla verovirkailijoita, poliiseja, sosiaalityöntekijöitä ja köyhyystarkastajia, kun ei enää ole suojelun tarpeessa olevaa yksityisomaisuutta, sosiaalista kurjuutta hallinnoitavaksi tai ketään joka tulisi muokata tottelemaan vieraannuttavia "systeemipakkoja"?

Kuulemme korvissamme jo kiihkeät vastaväitteet: mutta miten käy tuhansien työpaikkojen! Kyllä. Asettukaapa aloillenne ja laskekaa kuinka paljon ihmiskunnan voimavaroja tuhlautuu joka päivä "kuolleen työn" kasaamiseen, ihmisten kontrollointiin ja yhteiskuntakoneen rasvaamiseen. Kuinka kauan voimme kytkettyämme ensin koneen päältä itse kukin harrastaa auringonottoa, sen sijaan että puurramme työpaikoillamme luomassa tuotteita ja kapistuksia, joiden destruktiivisista, repressiivisistä ja groteskeista ominaisuuksista kertovilla kirjoilla voisi täyttää kokonaisia kirjastoja. Ei kuitenkaan syytä hätääntyä. Kaikki toimeliaisuus ei tietenkään katoa jos työn pakot lakkaavat. Inhimillisen toiminnan laatu nimenomaisesti muuttuu juuri siinä pisteessä, kun se ei enää ole alisteinen abstraktin newtonilaisen ajanvirran (josta puuttuu merkityksellisyys ja joka on pelkkä itsetarkoitus) sfäärille, vaan se voidaan toteuttaa oman elämäntavan saneleman yksilöllisen ja vaihtelevan aikamitan mukaan. Sama pitää paikkansa myös suurempimuotoiseen tuotantoon, kun ihmiset voivat itse päättää kuinka organisoida tuotantoprosessi, menettelytavat ja jaksot, sen sijaan, että olisivat alisteisia arvonlisäysprosessin komennolle. Miksi ihmeessä meidän pitäisi niellä sietämättömät vaatimukset, jotka "kilpailun laki" pakottaa meille? Hitauden kulttuurin takaisinvoittaminen on välttämättömyys.

Kodinhoitoon liittyvät toimet, samoin kuin niiden ihmisten hoitaminen ("hoivatyö"), joista työyhteiskunnan ehdot tekivät "näkymättömiä", eivät myöskään häviä minnekään, toisin sanoen tämä koskee kaikkia niitä toimia, jotka erotettiin "poliittisesta taloustieteestä" ja leimattiin "naisille kuuluviksi". Herkullisen aterian valmistamista yhtä vähän kuin lastenhoitoakaan ei voida automatisoida. Kun työn lakkauttamisen myötä sukupuoliperustainen erottelu häviää, voidaan nämä välttämättömät toimet tuoda sukupuolistereotypiat ylittävään, tietoisen sosiaalisen uudelleenorganisoinnin valoon. Samalla nämä toimet menettävät repressiivisen luonteensa. Miehet ja naiset voivat niitä yhtä lailla hoitaa olosuhteiden ja todellisten tarpeiden mukaan.

Emme väitä, että kaikesta tekemisestä ja kaikista toiminnan muodoista voitaisiin tehdä nautintoa. Joistain muodoista voidaan enemmän, toisista vähemmän. On selvää, että on tiettyjä välttämättömyyksiä. Mutta kuka säikähtäisikään tätä siinä tapauksessa kun siihen ei tuhlaannu koko elämän energia? Ja paljon on sellaista mikä voidaan hoitaa yksilöiden omien halujen pohjalta. Toimeliaisuus on inhimillinen tarve siinä missä nautinnollinen joutilaisuuskin. Eikä edes työ ole kyennyt tätä tarvetta täysin hävittämään, vaikka onkin sen välineellistänyt ja vampyyrin tapaan pyrkinyt kuiviin imemään.

Työn vastustajat eivät ole sen paremmin sokean aktivismin kuin täydellisen passiivisen toimettomuudenkaan fanaatikkoja. Joutilaisuus, välttämättömät toimet ja vapaasti valitut aktiviteetit täytyy kyetä viisaasti tasapainottamaan, huomioiden todelliset tarpeet ja yksilön elämänolosuhteet. Heti kun tuotantovoimat vapautuvat kapitalistisista työpakoista, kasvaa yksilön vapaasti käytettävissä oleva aika suuresti. Miksi meidän pitäisi viettää päivästä toiseen aikamme tehdashalleissa ja toimistoissa, kun kaikentyyppiset koneet voivat suurimmaksi osaksi hoitaa tällaisen ”työn”? Miksi suotta hikoiluttaa satoja kehoja pellolla, kun muutama leikkuupuimuri selviää nopeasti samasta urakasta? Miksi meidän tulisi puuduttaa henkeämme tylsällä rutiinilla, kun tietokone voi hoitaa tehtävän?

Työn vastustajat saavat takuuvarmasti niskoilleen syytteet "haihattelusta". Emme piittaa! Historia on muka osoittanut, että yhteiskunta joka ei perustu työlle, repressiolle, suorituspakolle, markkinataloudelliselle kilpailulle ja yksilöllisen oman edun tavoittelulle, ei voi toimia. Haluatteko siis te, vallitsevan järjestyksen puolustajat, todellakin väittää, että kapitalistinen tavarantuotanto on kyennyt tarjoamaan koskaan edes siedettävät elinolot globaalin väestön enemmistölle? Kutsutteko "toimivaksi" järjestelmäksi nykyistä epäjärjestystä, jossa tuotantovoimien nopean kasvun takia miljardit ihmiset syrjäytyvät yhteiskunnasta jätetunkioille kamppailemaan eloonjäämisestään? Entäpä ne miljardit muut ihmiset, jotka voivat kestää sietämätöntä "työelämää" vain eristäytymällä ja tylsyttämällä mielensä alituisella ja pohjattomalla "viihdevirralla" ja jotka sairastuvat lopulta fyysisesti ja henkisesti? Tai entäpä se tosiasia, että maailma parhaillaan muuttuu autiomaaksi vain siksi, että rahasta saadaan tehtyä lisää rahaa? Tämä on todellakin se tapa, jolla suurenmoinen työn systeeminne toimii. Mutta me ainakin omalta osaltamme olemme saaneet tästä tarpeeksemme!

Itsetyytyväisyyttä huokuva petoksenne perustuu tietämättömyyteenne ja muistinne haurauteen. Ainoa oikeutus, jota tyrkytätte nykyisistä ja tulevista rikoksistanne, on maailmantila, joka itsessään on seurausta varhemmista rikoksistanne. Olette unohtaneet ja tukahduttaneet tiedon siitä, että valtio velvoitettiin suorittamaan terroria ja massamurhia iskostaessaan väärää "luonnonlakia" ihmisiin, kunnes tuli heidän toiseksi luonnokseen pitää etuoikeutena sitä, että "saa" työtä systeemivampyyriltä, joka imee ihmisistä kaiken elämän energian oman absurdin koneen ylläpitämiseksi.

Vanhoista maatalousyhteiskunnista piti hävittää kaikki itseorganisaation ja autonomisen yhteistyön instituutiot ennen kuin ihmiskunta oli "kypsä" sisäistämään työn ja oman edun tavoittelun ylivallan. Ehkäpä työn juurruttaminen on todellakin tehty kunnolla ja viety loppuun? Emme ole millään tapaa ylioptimistisia. Emme voi tietää kykenevätkö Pavlovin koirat enää vapautumaan ehdollistetusta olemassaolostaan. Jää nähtäväksi, tuleeko työyhteiskunnan iltarusko johtamaan työnarkomaniasta parantumiseen vaiko sittenkin koko sivilisaation loppuun.

Voitte väittää, että yksityisomaisuuden ja rahan ansaitsemisen sosiaalisen pakon kumoaminen johtaa passiivisuuteen ja että laiskuus ryöpsähtää valloilleen. Näin siis myönnätte itsekin sen, että koko teidän "luonnollinen" systeeminne perustuu pelkkään pakkoon? Tämäkö on syy, miksi kammoksutte laiskuutta ja pidätte sitä työmoolokia kohtaan osoitettuna kuolemansyntinä? Rehellisiä ollaksemme työn vastustajilla ei ole mitään laiskuutta vastaan. Tärkeysjärjestyksessämme joutilaisuuden kulttuurin uudelleen voimaansaattamisella on tärkeä etusija. Tämä kulttuuri leimasi kerran kaikkia yhteiskuntia, mutta hävitettiin tarkoituksella, jotta kaikesta mielekkyydestä ja merkityksestä riisutun tuotannon herruus voitiin vakiinnuttaa. Tämän takia työn vastustajat eivät tule aikailemaan tai piittaamaan seurauksista pyrkiessään seisauttamaan kaikki ne tuotannonalat, jotka ovat olemassa vain pitääkseen maanista tavarantuotantojärjestelmän koneistoa käynnissä.

Ei kannata erehtyä luulemaan, että tarkoitamme tässä vain auto-, varustelu- ja ydinvoimateollisuutta, toisin sanoen teollisuudenaloja, jotka kiistatta muodostavat julkisen vaaran. Tarkoitamme myös suurta joukkoa "mielekkyysproteeseja", hölmöjä viihde- ja vapaa-aikatuotteita yms., jotka on suunniteltu luomaan työihmiselle illuusio täydestä elämästä. Lisäksi ne ammatit tulevat häviämään, jotka syntyivät vain siksi, että tuotemassat täytyi puristaa rahamuodon ja markkinasuhteiden (ahtaan) pullonkaulan läpi. Vai ajatteletteko, että yhä tarvitsisimme johonkin kirjanpitäjiä, kustannuslaskennan ja markkinoinnin ammattilaisia, myyntimiehiä ja mainostoimistojen copywritereitä, vielä silloinkin, kun asioita tuotetaan tarpeiden mukaan ja jokainen saa ottaa mitä tarvitsee? Miksi täytyisi olla verovirkailijoita, poliiseja, sosiaalityöntekijöitä ja köyhyystarkastajia, kun ei enää ole suojelun tarpeessa olevaa yksityisomaisuutta, sosiaalista kurjuutta hallinnoitavaksi tai ketään, joka tulisi muokata tottelemaan vieraannuttavia "systeemipakkoja"?

Kuulemme korvissamme jo kiihkeät vastaväitteet: mutta miten käy tuhansien työpaikkojen! Kyllä. Asettukaapa aloillenne ja laskekaa kuinka paljon ihmiskunnan voimavaroja tuhlautuu joka päivä "kuolleen työn" kasaamiseen, ihmisten kontrollointiin ja yhteiskuntakoneen rasvaamiseen. Kuinka kauan voimme kytkettyämme ensin koneen päältä itse kukin harrastaa auringonottoa, sen sijaan että puurramme työpaikoillamme luomassa tuotteita ja kapistuksia, joiden destruktiivisista, repressiivisistä ja groteskeista ominaisuuksista kertovilla kirjoilla voisi täyttää kokonaisia kirjastoja. Ei kuitenkaan syytä hätääntyä. Kaikki toimeliaisuus ei tietenkään katoa jos työn pakot lakkaavat. Inhimillisen toiminnan laatu nimenomaisesti muuttuu juuri siinä pisteessä, kun se ei enää ole alisteinen abstraktin newtonilaisen ajanvirran (josta puuttuu merkityksellisyys ja joka on pelkkä itsetarkoitus) sfäärille, vaan se voidaan toteuttaa oman elämäntavan saneleman yksilöllisen ja vaihtelevan aikamitan mukaan. Sama pätee myös suurempimuotoiseen tuotantoon, kun ihmiset voivat itse päättää kuinka organisoida tuotantoprosessi, menettelytavat ja jaksot, sen sijaan, että olisivat alisteisia arvonlisäysprosessin komennolle. Miksi ihmeessä meidän pitäisi niellä sietämättömät vaatimukset, jotka "kilpailun laki" pakottaa meille? Hitauden kulttuurin takaisinvoittaminen on välttämättömyys.

Kodinhoitoon liittyvät toimet, samoin kuin niiden ihmisten hoitaminen ("hoivatyö"), joista työyhteiskunnan ehdot tekivät "näkymättömiä", eivät myöskään häviä minnekään, toisin sanoen tämä koskee kaikkia niitä toimia, jotka erotettiin "poliittisesta taloustieteestä" ja leimattiin "naisille kuuluviksi". Herkullisen aterian valmistamista yhtä vähän kuin lastenhoitoakaan ei voida automatisoida. Kun työn lakkauttamisen myötä sukupuoliperustainen erottelu häviää, voidaan nämä välttämättömät toimet tuoda sukupuolistereotypiat ylittävään, tietoisen sosiaalisen uudelleenorganisoinnin valoon. Samalla nämä toimet menettävät repressiivisen luonteensa. Miehet ja naiset voivat niitä yhtä lailla hoitaa olosuhteiden ja todellisten tarpeiden mukaan.

Emme väitä, että kaikesta tekemisestä ja kaikista toiminnan muodoista voitaisiin tehdä nautintoa. Joistain muodoista voidaan enemmän, toisista vähemmän. On selvää, että on tiettyjä välttämättömyyksiä. Mutta kuka säikähtäisikään tätä siinä tapauksessa, kun siihen ei tuhlaannu koko elämän energia? Ja paljon on sellaista, mikä voidaan hoitaa yksilöiden omien halujen pohjalta. Toimeliaisuus on inhimillinen tarve siinä missä nautinnollinen joutilaisuuskin. Eikä edes työ ole kyennyt tätä tarvetta täysin hävittämään, vaikka onkin sen välineellistänyt ja vampyyrin tapaan pyrkinyt kuiviin imemään.

Työn vastustajat eivät ole sen paremmin sokean aktivismin kuin täydellisen passiivisen toimettomuudenkaan fanaatikkoja. Joutilaisuus, välttämättömät toimet ja vapaasti valitut aktiviteetit täytyy kyetä viisaasti tasapainottamaan, huomioiden todelliset tarpeet ja yksilön elämänolosuhteet. Heti kun tuotantovoimat vapautuvat kapitalistisista työpakoista, kasvaa yksilön vapaasti käytettävissä oleva aika suuresti. Miksi meidän pitäisi viettää päivästä toiseen aikamme tehdashalleissa ja toimistoissa, kun kaikentyyppiset koneet voivat suurimmaksi osaksi hoitaa tällaisen "työn"? Miksi suotta hikoiluttaa satoja kehoja pellolla, kun muutama leikkuupuimuri selviää nopeasti samasta urakasta? Miksi meidän tulisi puuduttaa henkeämme tylsällä rutiinilla kun tietokone voi hoitaa tehtävän?

Kuitenkin vain pieni osa nykyistä teknologiaa voidaan ottaa suoraan käyttöön siinä muodossa, jossa se on toiminut kapitalismissa. Teknologisten aggregaattien pääosa tulisi muokata uusiksi, koska ne on luotu silmällä pitäen rajoittuneita abstrakteja kannattavuuskriteereitä. Toisaalta juuri samasta syystä monia teknologisia konsepteja ei voida nykyisin ottaa käyttöön tai kehittelyn piiriin. Vaikka aurinkoenergiaakin voitaisiin tuottaa missä tahansa paikallisesti, turvautuu työyhteiskunta keskitettyihin suurvoimaloihin, jotka sisältävät suuren turvallisuusriskin. Vaikka ekologisesti kestävät viljelymenetelmät ovat olleet jo kauan tunnettuja, valuu abstraktin rahakalkyloinnin takia tuhansia myrkkyjä vesistöihin, hedelmällistä maaperää tuhoutuu ja ilma saastuu. Pelkistä liiketaloudellisista syistä johtuen rakennuskomponentteja ja elintarvikkeita kuljetetaan ympäri maailmaa, vaikka enimmät tuotteet voitaisiin tuottaa ja jaella paikallisesti. Suurimmaksi osaksi kapitalistinen teknologia on juuri yhtä absurdia ja yhtä tuhlailevaa kuin sen teollisuusprosessien edellyttämä inhimillisen energian haaskaava hyväksikäyttö.

Emme tule tässä kertoneeksi teille mitään uutta. Tunnette nämä asiat oikein hyvin. Kuitenkaan ette koskaan tee asiasta johtopäätöksiä ja ryhdy toimimaan näiden suuntaviivojen mukaan. Kieltäydytte tekemästä tietoisia päätöksiä siitä, kuinka käyttää tuotanto-, kuljetus- ja kommunikaatiovälineitä viisaasti, ja mitkä hylätä kokonaan haitallisuuden tai yksinkertaisesti tarpeettomuuden takia. Ja mitä enemmän lurittelette "demokraattisesta vapaudesta", sitä julmemmin tulette kieltäneeksi sosiaalisen valinnanvapauden suhteessa perustaviin tarpeisiin, koska haluatte edelleen jatkaa valtaapitävän työn ruumiin kumartelua ja sen luuloteltujen "luonnonlakien" palvomista.

Mutta se, että työ itsessään - eikä pelkästään nykyisessä muodossaan, vaan niin kauan kuin ylipäätään sen tarkoitus on pelkkä vaurauden lisääminen - on haitallista ja onnettomuutta tuottavaa, seuraa suoraan poliittisen taloustieteilijän (Adam Smith) järkeilystä, ilman että hän itse on tietoinen tästä.

Karl Marx, Ökonomisch-philosophische Manuskripte (Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset), 1844.

Elämämme on työn murhaamaa. Sätkimme kuudenkymmenen vuoden ajan hirttoköydessä itsemme kuoliaaksi. Mutta me tulemme vielä leikkaamaan itsemme vapaiksi.

Georg Büchner, Dantons Tod (Dantonin kuolema), 1835.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.