2003-07-16

Työn vastainen manifesti

Gruppe Krisis

Kääntänyt: Timo Ahonen

2. Uusliberaali apartheidyhteiskunta

Jos työvoimahyödykkeen myynnistä alkaakin tulla pikemmin poikkeustapaus kuin sääntö, on työn irrationaalisen itsetarkoituksen palvonnalle omistautunut yhteiskunta tuomittu synnyttämään keskuuteensa sosiaalisen apartheidin tendenssin. Kaikkien puolueiden kaikki ryhmäkunnat kattava laaja konsensus työn suhteen - niin sanoaksemme työn leiri - on jo kauan sitten hyväksynyt tämän logiikan ja omaksunut tiukan työtä puolustavan kannan. Enää ei ole pienintä kiistaa siitä, tulisiko yhä laajemmat väestönosat sysätä yhteiskunnan marginaaliin ja poissulkea yhteiskunnallisesta osallistumisesta. Kiistaa on enää siitä, kuinka tämä käytännössä toteutetaan.

Uusliberaali koalitio jättää luottavaisin mielin tämän sosiaalidarwinistisen kaupan markkinoitten "näkymättömän käden" suoritettavaksi. Konsensusta hyödynnetään oikeuttamaan hyvinvointivaltion purkamista, ja samalla stigmatisoimaan syrjäytettyjä. Vain ne jotka kuuluvat globalisaatiovoittajien omahyväiseen veljeskuntaan tunnustetaan enää ihmisiksi. On itsestään selvää, että kapitalistinen arvonlisäyskoneisto voi vaatia itselleen oikeutta planeetan kaikkiin resursseihin. Kun näitä resursseja ei sitten enää taloudellisesti kannata liikutella, saavat ne jäädä pölyttymään tai kesannolle, siinäkin tapauksessa että seurauksena kokonaisia väestöjä uhkaa nälkäkuolema.

Poliisi, uskonlahkot, mafia ja hyväntekeväisyysjärjestöt saavat kantaa vastuun tästä harmia tuottavasta ihmisjätteestä. USA:ssa ja useimmissa Keski-Euroopan maissa istuu jo enemmän ihmisiä vankiloissa kuin keskimääräisessä sotilasdiktatuurissa. Latinalaisessa Amerikassa markkinoilla toimivat kuolemanpartiot tappavat enemmän katulapsia ja muita köyhiä kuin mitä tapettiin toisinajattelijoita poliittisen vainon pahimpina aikakausina. Syrjäytetyillä on vain yksi yhteiskunnallinen funktio: toimia varoittavana esimerkkinä muille. Heidän kohtalonsa tarkoitus on motivoida työyhteiskunnan pyhiinvaelluksessa vielä mukana olevia taistelussa jäännöspaloista. Ja jopa häviäjiä täytyy pitää koko ajan hektisessä liikkeessä, etteivät he vahingossakaan ryhdy heihin kohdistettujen röyhkeiden vaatimusten edessä pohtimaan vastarinnan ja kapinan mahdollisuutta.

Enää ei edes uhrautuva itsetuhoisuus pelasta ihmistä. Uuden uljaan totalitaarisen markkinatalouden maailmalla ei ole tarjota enimmälle osalle ihmisistä muuta kuin elämä varjossa, varjoihmisinä "varjotaloudessa". Palveluyhteiskunnan demokraattisina matalapalkkaorjina heidän täytyy mielistellä hyvätuloisia globalisaatiovoittajia. Modernit "työssä käyvät köyhät" saattavat hyvinkin kiillottaa kuolevan työyhteiskunnan viimeisten liikemiesten kengät, myydä mädäntyneitä hampurilaisia heille tai mennä turvapalveluun töihin suojelemaan heidän ostoskeskuksiaan. Ne jotka jättävät aivonsa siivouskomeroon voivat haaveilla etenemisestä palveluyrittäjämiljonäärin asemaan.

Angloamerikkalaisissa maissa tämä kauhuskenaario on ollut täyttä todellisuutta jo pitkään, samoin kolmannen maailman maissa ja Itä-Euroopassa. Ja "linnake-Eurooppakin" on sitoutunut kuromaan eron umpeen pikavauhtia. Tärkeimmät talouslehdet eivät salaile sitä, miltä ne kuvittelevat työn tulevaisuuden näyttävän. Saastuneissa kadunristeyksissä autojen tuulilaseja pesevät kolmannen maailman lapset kuvataan "aloitteellisen yrittäjyyden" loistaviksi esimerkeiksi. He tarjoavat roolimallin työttömille, jotka ahertavat omassa paikallisessa "palveluerämaassaan". "Tulevaisuuden roolimalli on yksilö oman työvoimansa yrittäjänä ollen yksin vastuussa koko elämästään" toteaa Saksin ja Baijerin vapaavaltioiden sosiaalikysymysten tulevaisuuskomissio. Ja lisäksi: "tavallisille ihmisille suunnattujen palvelujen tarjonta tulee kasvamaan, jos palvelujen hintaa saadaan painettua alas, ts. jos 'palvelujen tarjoaja' tyytyy matalampiin palkkoihin." Inhimillistä itsekunnioitusta arvostavassa yhteiskunnassa tällainen väite laukaisisi välittömästi spontaanin sosiaalisen kapinan. Kesytettyjen ja alistettujen työeläinten maailmassa väite ei kuitenkaan synnytä muuta kuin vaisua tutinaa ja nyökkäilyä.

Huijari oli tuhonnut työn, anastaen kuitenkin itselleen työläisen palkan. Nyt hänen [työläisen] täytyy tehdä työtä palkatta, ja koettaa pitää yllä kuvitelmia menestyksestä ja voiton siunauksista omassa vankisellissään. [ ... ] Pakkotyön avulla häntä harjoitetaan suorittamaan moraalista työtä vapaana henkilökohtaisena tekonaan.

Wilhelm Heinrich Riehl, Die Deutsche Arbeit ("Saksalainen työ"), 1861.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.