2003-05-04

Siirtolaisuus ja rajat
Sandro Mezzadran alustus Helsingissä 12.4.2003

Sandro Mezzadra

Kääntänyt: Markus Termonen

Siirtolaisuuden ambivalenssi, vapaus ja dominaatio

Ollakseni vielä selkeämpi: en ole ehdottamassa mitään siirtolaisuuden ylistystä nomadismin ja juuriltaan nostetun vapauden kokemuksena. Relevanttia on pikemminkin siirtolaisuuden yhteiskunnallisen tilan konstitutiivinen ambivalenssi. Subjektiivinen vapauden vaatimus asettuu tässä tilassa vastakkain dominaation ja riiston mekanismien jatkuvan tuotannon ja uusintamisen kanssa.

Taistelut rajoista ja rajojen ympärillä: siirtolaisuus ja sota

Rajat ovat paikkoja, joissa nämä jännitteet nousevat esiin mitä intensiivisimmin ja joissa ne saavat sodan muodon. Viime vuosina todellista sotaa on käyty joka päivä "globaaleilla rajoilla" (EU ja sen ulkorajat, USA-Meksiko jne.), ja tämä sota on maksanut (ja maksaa yhä) tuhansia ihmiselämiä. Irak, Kosovo...

Ilmaisu "Linnake-Eurooppa" on kehitetty katsoen tämän sodan todellisuutta, ja me käytämme sitä yhä sen voimakkaasti arvostelevan asennoitumisen vuoksi. Mutta toisaalta me olemme viime vuosina olleet pakotettuja tunnistamaan, että tämä ilmaisu on tietyllä tavalla harhaanjohtava, koska se pyyhkii Linnaketta haastaneiden siirtolaisten (usein menestyksekkäiden) pyrkimysten materiaalisen läsnäolon. Sen rajoja todellakin ylitetään päivittäin, yksilöllisesti ja/tai kollektiivisesti, laittomasti ja maanalaisesti. Täällä me emme vain, tai ennen kaikkea, voi nähdä "ihmiskauppiaiden" (kuten valtavirtadiskurssissa sanotaan) toimintaa! Pikemminkin meidän täytyy tunnistaa voimakas yhteiskunnallinen liike, joka ilmaisee täsmällisiä kansalaisuusvaatimuksia. Asian ydin on siinä, että tämän yhteiskunnallisen liikkeen ja näiden vaatimusten on näyteltävä avainroolia tavassa, jolla ajattelemme uutta eurooppalaista kansalaisuutta.

Uusi eurooppalainen rajajärjestelmä ja poliittisen tilan muutos globalisaatiossa

Katsotaanpa eurooppalaisen "rajajärjestelmän" muutoksia vuoden 1989 jälkeen. Puhutaan paljon rajalaitoksen itsensä muutoksesta ja globalisaation aikakauden poliittisesta tilasta, Schengenistä ja "turvallisen kolmannen maan" käsitteestä.

Karkotussopimuksia EU-maiden ja ns. "turvallisten kolmansien maiden" välillä täydentävät vuorostaan sopimukset "turvallisten kolmansien maiden" ja vielä kauempana voimakkaista länsi-eurooppalaisista valtioista sijaitsevien maiden välillä. Esimerkiksi Saksaan Puolan kautta saapuva siirtolainen voidaan karkottaa Puolaan, joka vuorostaan on allekirjoittanut sopimuksen Ukrainan, Slovakian, Romanian ja Bulgarian kanssa. Tämä luo "karkotusvirtoja", joita panevat täytäntöön ja leimaavat säilöönottokeskukset, virtoja joita hallinnoidaan poikkikansallisten järjestöjen kuten IOM:n hyvin tärkeällä tuella ja joita osittain määrittävät myös EU:sta karkotettujen siirtolaisten subjektiiviset päätökset. Tässä suvereniteetin muutokset tapahtuvat siirtolaisten yhteiskunnallisten liikkeen paineesta.

Toisin kuin Euroopan institutionaalinen versio (joka on luotu Schengenin ja Dublinin tapaisten sopimusten kautta), siirtolaisvirtojen Eurooppa on globaali poliittinen tila, tila jota hahmottavat liikkeet jatkuvasti desentralisoivat ja provinsialisoivat Eurooppaa, käyttääksemme ilmaisua joka on tullut suosituksi postkolonialistisen tutkimuksen piirissä. Siirtolaisliikkeet asettavat kyseenalaiseksi mahdollisuuden tunnistaa Euroopan sisä- ja ulkopuolta. Sen sijaan on kyse aste-eroista: Puola on vähemmän ulkopuolinen suhteessa Euroopan Unioniin kuin Ukraina. Tässä mielessä EU:n rajat ovat paljon joustavammat kuin klassisen kansallisvaltion rajat, ja tämä joustavuus on suoraan verrannollinen siirtolaisliikkeiden itsensä kanssa.

Kyse on oikeastaan kaksoisliikkeestä. Ensinnäkin on siirtolaisuusvirtoja, jotka tekevät Euroopan rajoista huokoisia, tehden mahdolliseksi nähdä kuinka paljon Euroopassa on Aasiaa, kuinka Afrikkaa... kuinka paljon maailmaa. Toiseksi, on säänteleviä liikkeitä, joka pyrkivät hallinnoimaan näitä virtoja, sisällyttämään ne hallinnoinnin rakenteeseen. Ja tämä merkitsee rajakontrollin teknologioiden vientiä EU:n virallisten ulkorajojen tuolle puolen. Esimerkiksi raja Saksan ja Puolan välillä on tähän mennessä EU:n ulkoraja, jonka siirtolaiset ovat jatkuvasti murtaneet auki. Mutta sen sijaan, että olisivat yksinkertaisesti vahvistaneet tätä rajaa, saksalaiset viranomaiset ovat sisällyttäneet Puolan sen hallinnointiin. Tultuaan yhtäläistetyksi "turvallisena kolmantena maana" Puolan on hyväksyttävä kaikki Saksasta karkotetut pakolaiset ja siirtolaiset, jotka saapuivat sen alueen kautta. Mutta Puola on vuorostaan solminut sarjan vastaavia sopimuksia, esimerkiksi Ukrainan kanssa. Tämän tuloksena on parhaillaan olemassa suunnitelmia rakentaa säilöönottokeskuksia Ukrainaan, jo Puolassa toteutetun saksalaisen mallin mukaisesti. Kyse on siitä, että tämä karkotussarja - Saksa, Puola, Ukraina - seuraa vastakkaista polkua, jonka itse siirtolaiset ovat vakiinnuttaneet. Monet aasialaiset ja afrikkalaiset siirtolaiset (vähemmässä määrin etelä-amerikkalaiset) saapuvat Saksaan Ukrainan kautta. Tietyssä mielessä voidaan sanoa, että siirtolaiset kontrolloivat tilannetta, sillä heidän liikkeensä vakiinnuttavat tämän maantieteellisen reitin, alistaen poissulkevat menetelmät pelkän reagoinnin asemaan.

Kansalaisuuden rajat, työvoiman liikkuvuus, työmarkkinat ja multikulturalismi

Voimme analysoida sitä mitä olemme kuvailleet eräästä toisestakin näköpisteestä, nimittäin työvoiman liikkuvuuden ja työmarkkinoiden välisestä suhteesta käsin. Tässä viittaan Yann Moulier Boutangin viimeaikaiseen tutkimukseen, joka tunnistaa työvoiman liikkuvuuden subjektiivisen käytännön - ja pääoman despoottisen taipumuksen kontrolloida sitä - kapitalismin historian yhdistävänä lankana.

Tässä mielessä siirtolaisuuspolitiikka on aina samanaikaisesti myös työmarkkinapolitiikkaa. Nykyaikaisten eurooppalaisen siirtolaisuuspolitiikan käytäntöjen (kuten "asumissopimus" uudessa italialaisessa laissa) kautta määritetään uusia kansalaisuuden rajoja, jotka vastaavat uutta etnistä kerrostumista ja työvoiman hierarkisointia.

Italiassa olemme pyrkineet analysoimaan säilöönottokeskusten merkitystä tällä tavoin, emmekä ainoastaan siirtolaisten stigmatisaatiota ja poissulkemista yleisesti ottaen. Säilöönottokeskus on ikäänkuin kokoonpuristamiselle käänteinen kammio, joka hajauttaa työmarkkinoille kasautuneet jännitteet. Nämä paikat edustavat kapitalismin uuden joustavuuden toista kasvoa: ne ovat valtiollisen sorron konkreettisia paikkoja, kuten myös yleinen metafora despoottiselle taipumukselle kontrolloida työvoiman liikkuvuutta. Siksi taistelusta säilöönottokeskuksia vastaan on tultava yksi eurooppalaisen liikkeen prioriteeteista.

Siirtolaisuus ja uusi eurooppalainen kansalaisuus

Lopulta meidän on vielä ajateltava Eurooppaa globaalina poliittisena tilana, jonka globaali siirtolaisuus meille näyttää, kun se käsitetään yhteiskunnalliseksi liikkeeksi. Tässä meitä on vastassa yksi globaalin liikkeen kaikkein suurimmista haasteista Euroopassa. Jos todella haluamme keksiä taistelemisen arvoisen Euroopan, sen "kansalaisuuden" on oltava tämän haasteen tasalla. Mielestäni tämä tehtävä on paljon tärkeämpi kuin se, että Chirac vastustaa Irakin sotaa...

"Migration and borders"- työryhmä

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.