2003-07-04

Valkohaalaritutkimus

Antti Tietäväinen

Jälkimodernit vaatimukset

Uudet liikkeet ovat usein halunneet toimia toisissa kysymyksissä kuin hallinnon logiikan omaksuneet puolueet. Tästä on seurausta myös uusi tyyli.73 Valkohaalari-liikkeen uuden poliittiset teemat näkyivät jo Prahan vastahuippukokousta varten tehdyssä koollekutsussa:

"[...] tuhannet ihmiset tulevat Prahaan [...] puolustaakseen globaaleja oikeuksia, ja vastustaakseen pääoman globalisaatiota ja vuosittaista IMF:n ja Maailmanpankin kokousta. Olemme niiden kaikkien rinnalla, jotka jatkavat San Cristobalista alkanutta, Seattlen kautta nyt Prahaan saapuvaa taistelua [...] joka vastustaa uusliberalismin seurauksia alueillamme: paperittomien siirtolaisten säilöönottokeskuksista geenimanipulaatioon, ympäristön tuhoamisesta naisten riistoon, sekä työhön kohdistettua painetta, joka pakottaa ihmiset jatkuvaan joustavuuteen. [...] niille taloudellisille johtajille, jotka ovat vastuussa sellaisista katastrofeista kuten rakennesopeutusohjelmat ja velkajärjestelystrategiat74, tulemme tuomaan vaatimuksen universaalista kansalaispalkasta, joka mahdollistaa [...] säädylliseen olemassaoloon vaadittavan toimeentulon ja tarpeellisen palvelut."75

Julkilausumat erotti perinteisestä politiikan diskurssista niiden abstrakti luonne. Talousinstituutioiden tai poliitikkojen perspektiivistä tarkasteltuna ne luultavasti vaikuttivat "mahdottomilta" toteuttaa. Onkin todettu, että instituutiot eivät usein käsitä vaatimuksia asioina tai ongelmina jos niitä ei ole käännetty näiden kielelle. Jos tätä ei ole tehty, ei niihin kyetä antamaan ratkaisuja tai vastauksia. Luultavasti tämän vuoksi instituutioiden edustajat reagoivat aktivistien vaatimuksiin usein melko välinpitämättömästi, kuten esimerkiksi Prahan tapauksessa toteamalla lakonisesti: "globalisaation pyörää ei voi kääntää taaksepäin".76

Uutta kieltä ja viitekehystä kuitenkin tarvitaan politisoitaessa aiemmin ei-poliittisina pidettyjä asioita. Näiden esiin nostaminen on jatkuva prosessi, sillä yhteiskunnassa on aina ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. Historiallisia esimerkkejä tästä ovat naisten tai työläisten oikeuksien ajaminen. Ne eivät olisi olleet mahdollisia, jos näistä ryhmistä ei olisi vakiintunutta diskurssia ja poliittista käytäntöä rikkomalla tehty poliittisia toimijoita. Valkohaalarit, muiden liikkeiden ohella, pyrkivät puolestaan mm. laittomien siirtolaisten aseman politisoimiseen. Vastaavasti kyseessä on tänä päivänä suuri ihmisryhmä, jolla ei ole poliittista statusta.77

Valkohaalarit yrittivät myös laajentaa vastarintaa uudelle tasolle. Aktiot tapahtuivat pääasiassa Euroopassa, mutta toimivia ryhmiä oli myös vanhan mantereen ulkopuolella.78 Myös liikkeen tavoitteet olivat vähintään eurooppalaisia ja useasti niihin pyrittiin liittämään myös globaali ulottuvuus. Tämä on Matti Siisiäisen mukaan yksi ero uusien ja vanhojen liikkeiden välillä. Siinä missä vanhoille liikkeille keskeistä oli valtio-orientaatio, toimivat uudet liikkeet vahvemmin kansainvälisissä puitteissa.79 Esimerkiksi vuoden 2000 Kuokkavierasjuhlien julistuksessa todettiin:

"Olemme ihmisiä, joiden työtä ei palkita optioilla. Ihmisiä, joiden ei anneta päättää Euroopan perusoikeuskirjasta. [...] Olemme näkymättömiä, mutta tavoitteenamme on tehdä itsemme näkyviksi ja huomatuiksi. Siksi pukeudumme valkoisiin haalareihin. [...] Vastauksemme uusliberalismille on globaali taistelu sitä vastaan. Vaadimme, että harvojen rikkaus muutetaan monien rikkaudeksi; monien köyhyys ei kenenkään köyhyydeksi; KAIKKI KAIKILLE! [...] Eurooppaa on tähän saakka rakennettu epädemokraattisesti, hallitusten välisillä sopimuksilla, taloudellisen ja monetaarisen pakkointegraation kautta. Tämän Euroopan kasvot ovat Brysselin byrokraattien ja Euroopan keskuspankin virkamiesten anonyymit kasvot. [...] emme vastusta Eurooppaa. Olemme ehdottomasti Euroopan puolella - haluamme uuden Euroopan, joka perustuu avoimeen demokratiaan ja kansalaisten oikeuteen ihmisarvoiseen elämään; Euroopan, jonka kansalaisia ovat kaikki ne, jotka alkuperään katsomatta elävät ja oleskelevat Euroopan alueella. [...] johdonmukainen valintamme on tuoda vastarinta tasolle, johon imperiaalinen valta kohdistuu."81

Mielenkiintoista on julkilausumien tyyli. Niistä on vaikea löytää nostalgian kaipuuta. Tämä postmoderni pessimismi leimaa mielestäni monia yhteiskunnallisia liikkeitä, minkä vuoksi niitä luultavasti sanottu usein vastarinta- tai ei-liikkeiksi. Lisäksi se on läsnä useiden yhteiskuntateoreetikkojen (mm. Adorno, Baudrillard, Heidegger) kirjoituksissa. Valkohaalarit puolestaan kokivat monet nykyajan ilmiöt kuten globalisaation tai Euroopan yhdentymisen myös mahdollisuuksina. Positiivisia piirteitä nähtiin myös työn muutoksessa. Epävarmuuden ja joustavuuden ajan katsottiin olevan otollinen kansalaispalkalle ja mahdollistavan sitä kautta uuden, palkkatyöstä vapaan proletariaatin syntymisen.82

Juliste, jossa teksti "Resist alla dittature delle multinazionali

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.