2003-07-04

Valkohaalaritutkimus

Antti Tietäväinen

Myrskyn jälkeen

Göteborgin tapahtumat herättivät monet pohtimaan mielenosoittajien todellista potentiaalia. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoitti: "Göteborg osoitti yhden vakavan ongelman: mellakoijien on nykyisin helppo siirtyä rajojen yli".66 Liikkeet puolestaan valittivat liikkumisvapauden rajoituksista ja syyttivät EU:ta sen omien ihanteiden vesittämisestä. Huippukokouksen jälkeen valkohaalariliike esitti oman versionsa tapahtuneesta:

"Pieni eliittiryhmä teki päätöksiään alueella, johon kansalaisten pääsy estettiin. Muurit, jotka ympäröivät kokouspaikkaa symbolisoivat samalla muureja, joita rakennetaan EU:n ulkorajoille estämään ei-haluttujen pääsyä Eurooppaan. Göteborgissa meistä tuli näitä ei haluttuja ihmisiä, laittomia ulkomaalaisia, tarkastusten ja karkotusten kohteita. [...] Poliittisen perustein tehdyt liikkumisvapauden rajoitukset ovat kuuluneet monien diktatuurien toimintatapoihin, mutta nyt niistä halutaan osa Euroopan perustuslakia. [...] Se mitä tapahtui Göteborgissa on osa laajempaa ongelmaa demokraattisen ja sosiaalisen Euroopan rakentamisessa."67

Sitaatit paljastavat erään uusiin liikkeisiin liittyvän paradoksin. Nimittelystä ("globalisaation vastainen liike") huolimatta ne itse asiassa kamppailivat globalisaation puolesta. Vastaavasti niiden kritiikin kohteena olleet instituutiot pyrkivät ainakin jollain tasolla jarruttamaan tätä kehitystä. Kulttuurintutkijat ovatkin todenneet, että vastakulttuurit eivät synny tyhjästä, vaan kärjistetyllä tavalla heijastavan yhteiskunnassa vallitsevia arvoja. Valkohaalareiden taktiikka on ymmärrettävä tätä kautta. Liike otti mediayhteiskunnassa äärimmäisen spektaakkelimaisen muodon ja vaati globalisaation aikana sen täydellistymistä mm. ihmisten vapaan liikkumisen muodossa. "Ei-halutun" liikehdinnän kasvaminen globalisaation aikana on täten täysin johdonmukaista. Lisäksi kasvaneet instituutiot tavallaan vaativat laajempaa ja keskittyneenpää vastarintaa.68

Göteborgin tapahtumat aiheuttivat huolta myös virallisella tasolla. Tämän seurauksesta poliisiministeri Ville Itälä kutsui kansalaisjärjestöt keskustelemaan viranomaisten kanssa mielenosoitusten pelisäännöistä. Lehdet uutisoivat Itälän halunneen kutsua vastuullisia järjestöjä, jotka haluavat sanoutua irti väkivallasta ja maininneen nimeltä Attacin, AFA:n sekä valkohaalarit.69 Näistä kahta jälkimmäistä ei kuitenkaan kutsuttu Göteborgin tapahtumien jälkeen järjestettyyn EU:n tulevaisuutta käsittelevään kansalaisjärjestöfoorumiin, minkä vuoksi ainakin valkohaalarit kieltäytyivät kutsusta. Liike tiedotti ministeri Itälälle aloittavansa neuvottelut teknisistä asioista vasta kun sen kanssa luodaan poliittiset suhteet.70

Aamulehti uutisoi jälkimmäisen tilaisuuden kokoonpanoa: "[...] valtaosa paikallaolijoista edusti vakiintuneita etujärjestöjä [...] sen sijaan eniten vaikutusmahdollisuuksien puutteesta valittaneita globalisaatiokriittisiä ryhmiä, kuten [...] Ya Basta! -ryhmää, ei eduskuntaan ollut kutsuttu."71 Kyse on sosiologisesti sanottuna poliittisten mahdollisuusrakenteiden puutteesta, mikä on vaivannut uusia liikkeitä jo aiemminkin. On todennäköistä, että vastaavanlaiset tapahtumat tulevat johtamaan pahenevaan konfliktiin valtion ja joidenkin kansalaisliikkeiden välillä. Esimerkiksi Saksassa ja Italiassa liikkeiden ahtaalle joutumisen 1970-luvulla arveltiin johtaneen poliittisen terrorismin kehittymiseen.72

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.