2003-07-04

Valkohaalaritutkimus

Antti Tietäväinen

Konflikti taideteoksena

Seattlen ja Prahan mielenosoitusten uutisointi toi uudet liikkeet yleiseen tietoisuuteen. Näiden jälkeen vastaavanlaista toimintaa alettiin organisoimaan laajemmin. Kaj Ilmonen toteaakin, että julkisuus on uusien liikkeiden elinvoiman ehdoton edellytys. Sen välityksellä ne voivat tuoda yhteiskunnalliseen keskusteluun uusia kulttuurisia koodeja ja ajattelutapoja sekä yrittää vakiinnuttaa näitä vaihtoehtoisiksi diskursseiksi olemassaoloeville ajatusmalleille. Jos nämä diskurssit eivät saa julkisuutta, eivät liikkeet kykene uusintamaan tarvitsemaansa toimintatilaa ja sitä kautta itseään.48 Lisäksi Matti Siisiäinen esittää, että julkisuudesta on tullut tietoisesti hyödynnetty keino rekrytoida liikkeisiin jäseniä.49

Valkohaalariliike tiedosti tämän hyvin. Tavoite tuotiin julki jo ensimmäisessä artikkelissa, jossa liikettä esiteltiin suomalaisille aktivisteille. "Liikkeen perusajatus liittyy toiminnan muuttamiseen sellaiseksi, että media ja suuri yleisö kiinnittävät siihen huomionsa"50, kirjoitti Megafoni-lehti ensimmäisessä numerossa. Prahan jälkeen liike hehkutti onnistunutta spektaakkeliaan melko mahtipontisin sanoin. Meksikolaisessa La Jornada -lehdessä kuvailtiin mielenosoituksen jälkeisiä tunnelmia:

"Nuslen sillalla, kohtasi kaksi kehojen rintamaa, kaksi hyvin erilaista maailmaa. Toisella puolella oli miehiä ja naisia valkoisissa asuissa topattuina pehmusteisiin, päässään kypärät ja kaasunaamarit. He suojasivat ruumiitaan suurten kumirenkaiden, roskapönttöjen kansista tehtyjen kilpien, värikkäiden ilmapallojen ja muiden mitä ihmeellisempien välineiden avulla. Toisella puolella oli Robocop-uniformuihin pukeutunut, kilvin ja pampuin aseistautunut poliisirivistö, jonka takana oli tankkeja ja kranaatinheittimiä. Se oli läpipääsemätön muuri, joka esti kulun sillan yli. [...] Poliisi oli paikalla suojellakseen maailman taloudellisen vallan edustajia. Mielenosoittajat taas olivat siellä kyseenalaistaakseen niiden miljoonien ihmisten nimissä sen globalisaation, jonka seurauksista - nälästä, kurjuudesta ja kuolemasta - nämä joutuvat kärsimään. Nämä rintamat kohtasivat ja jokaisen työntöyrityksen jälkeen kahden rintaman välissä käveli alaston mies, jonka ruumiiseen oli tatuoitu vapaan kapitalismin vastaisia iskulauseita. Taistelun keskellä herra Vitaliano, Avellinon kirkkoherra, auttoi mielenosoittajia heidän pyrkimyksessään murtaa aitaus, joka suojasi IMF:n ja Maailmanpankin delegaatteja."51

Vastakkainasettelu kahden maailman välillä on helppo tunnistaa. Se konstruoitiin myös symbolisella tasolla. Valkoinen, joka juutalais-kristillisessä traditiossa on käsitetty hyvän ja puhtaan symbolina, oli täydellinen väri tämäntyylisille rooliasulle. Kun valkoinen massa ja mustiin pukeutuneet mellakkapoliisirivistöt kohtasivat, oli länsimaisen kulttuurin eräs yleisimmistä dikotomioista helppo tunnistaa. "Hyvä" ja "paha" joutuivat vastakkain, ja näin mielenosoituksen pyrkimys tuoda julki vallan ja vastavallan välinen vastakkainasettelu saatiin koodattua luettavalle kielelle.

Tilanne vaikutti suurelta taideteokselta. Jossakin mielessä se oli mahtipontisinta, mitä olin koskaan nähnyt. Uskon, että se näytti hyvältä myös televisiossa. Katsellessani tapahtumaa viereisestä puistosta, Milan Kunderan romaani Olemisen sietämätön keveys tuli väistämättä mieleeni. Siinä kerrotaan konflikteista Prahassa vuonna 1968:

"Kaikkia Venäjän valtakunnan aiempia rikoksia suojaa hienovarainen varjo. [...] niistä ei oikeastaan ole valokuvia. Sitä vastoin Tsekkoslovakiaan vyöryminen vuonna 1986 on kauttaaltaan valokuvattu, filmattu ja tallennettu koko maailman arkistoihin. [...] Tsekkiläiset valokuvaajat ja kameramiehet tajusivat, että juuri he voivat tehdä sen ainoan mikä enää oli tehtävissä: tallentaa kaukaisille sukupolville väkivallan kuvan."52

Illalla ajatus mediaspektaakkelin keskeisyydestä yhteiskunnassa vahvistui mielessäni. Muistan kun ystäväni Hanna-Leena silloin totesi jotain tyyliin: "Teknisesti ajatellen tää taistelu on hävitty jo etukäteen eikä meillä oo enää jäljellä muuta kun teatterin keinot." Se oli osuvasti sanottu. Jos yksikään ryhmä olisi päässyt lähellekään kokouskeskusta, poliisi olisi varmasti avannut tulen. Kun tämän jälkeen ajattelin puolisotilaallisia joukkoja vartiomassa Vltava-joen yli menevää sekä mielenosoituksia häiritseviä siviilipoliiseja, vaikutti Kunderan kirja toisen kerran äärimmäisen ajankohtaiselta:

"On tilanteita, joissa ihmiset ovat tuomitut pelaamaan teatteria. Heidän kamppailunsa vaikenevaa valtaa (puron vastarannalla vaikenevaa valtaa, seinään kätketyiksi vaikeneviksi mikrofoneiksi muuttunutta poliisia) vastaan on armeijan kimppuun käyvän teatteriseurueen taistelua."53

Valkohaalarien taistelu oli Prahassa nimenomaan armeijan kimppuun käyvän teatteriseurueen taistelua. Mielestäni spektaakkelin hyväksikäyttö oli tämän vuoksi ymmärrettävää. Sen avulla saatiin enemmän aikaan kuin mihin hampaisiin asti aseistautunut armeija olisi koskaan pystynyt. En tiedä miten muuten vastaava julkisuus olisi kyetty saavuttamaan tuottamatta kenellekään fyysistä vahinkoa. Jälkeenpäin jopa monet muuten liikettä kritisoineet myönsivät, että tärkeät asiat nousivat yleiseen tietoisuuteen nimenomaan valkohaalariaktioiden ja muiden spektaakkelia hyväksikäyttävien tekniikoiden avulla.

Prahan 1968 ja 2000 konfliktit olivat erikoistilanteita. Tyyli ja spektaakkeli ovat kuitenkin läsnä myös arkipäiväisissä vaikuttamistilanteissa. Perustan tämän oletukselle siitä, että ihmisten suhde politiikkaan rakentuu yhä enemmän viestimissä. Poliittisten toimijoiden on tämän vuoksi yhä enemmän kiinnitettävä huomiota siihen, miltä heidän toimintansa näyttää yleisön silmissä. Tilanne pätee niin parlamentaariseen kuin ulkoparlamentaariseen toimintaan, minkä seurauksesta politiikan erottaminen tyylistä tulee yhä mahdottomammaksi. Näin ollaan lähellä Guy Debordin ajatusta, jonka mukaan julkinen tila korvautuu spektaakkelilla. Tätä uutta poliittista tilaa kansalaisjärjestöt usein onnistuneesti hyödyntävät. Tilanteen kyseenalaistaminen vaatisi luultavasti koko televisuaalisen politiikan uudelleenkäsitteellistämistä.54

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.