2003-03-30

Sodan sietämätön keveys

PR

Imperiumin sietämätön keveys

Miksi Imperiumin pitää käydä epäsymmetristä sotaa äärimmäisen heikkoja vihollisia vastaan? Myös sodan kohdalla on tapahtunut siirtymä massayhteiskunnasta postmoderniin: sodasta on tullut sirpaleinen kokemus. Se on ensisijaisesti kommunikatiivinen ja symbolinen kokemus.

Sotilaallisessa mielessä Persianlahdella sotivan 200 000 sotilaan mikroarmeija on äärimmäisen heikko. Koskaan historian aikana ei ole saavutettu näin suurta hegemoniaa näin vähäisellä sotilaallisella voimalla. Toisen maailmansodan miljoonien sotilaiden Wermacht, tuhansien lentokoneiden Luftwaffe tai satojen ja satojen sukellusveneiden sekä panssarilaivojen merivoimat olisivat todennäköisesti sen ajan varustelulla ja aseistuksella tuhonneet imperiaalisen armeijan muutamassa päivässä. 5000 risteilyohjusta ei olisi riittänyt, ei 1000 lentokonetta. 3000 pommia 48 tunnissa on aika onneton suoritus Dresdenin tai Tokion pommituksiin verrattuna.

Imperiaalinen armeija on kuin Rooman Imperiumin viimeisten vuosikymmenten liikkuvat kentauriat: ne liikkuivat Imperiumin laitamasta toiseen, tuhoten satoja viinitarhoja kykenemättä kuitenkaan käymään yhtään sotilaallisesti merkittävää taistelua.

Totuus alkaa paljastua hitaasti. Tämä 200 000 sotilaan vahvuinen Imperiumin iskujoukko on luultua heikompi. Sen kunniamaininnoissa lukee taistelujen nimiä, joissa on saavutettu voittoja sotilaallisia mahteja vastaan: Panaman Noriegan huumepoliisit, Grenadan Bishopin toverimme, Afganistanin talebanien rosvojoukot, Kosovan serbipoliisit ja Irakin reserviläisarmeija Kuwaitin maaperällä. Symbolisia näytelmiä eikä sotilaallisia voittoja. Pohjois-Koreankin 1950-luvun kiinalaistyylinen armeija pelottaa. Onkohan Imperiumi oikeastaan paperitiikeri?

Imperiumin sotilaallinen ja poliittinen heikkous on pahin demokratian uhka. Se manaa henkiin yhä uusia vihollisia, yhä uusia heikkoja vihollisia, ja käynnistää olemattomalla sotilaallisella voimalla yhä uusia sotia, jotka nostavat aina uudestaan vaaraa ja uhkaa. Se ei kykene lopettamaan yhtään sotaa eikä kirjoittamaan yhtään perustuslakia. Ja tämä on Imperiumin pakollinen strategia. Jatkuva esihobbesilainen tila. Jokaisen meistä pitäisi olla huolestunut siitä, kuinka heikko meidän poliittinen järjestelmämme on, eikä vakuuttunut sen poliittisesta, taloudellisesta tai sotilaallisesta mahdista.

Mitä jos Irakin sota ei pääty 45 päivässä? (Deutsche Bankin mukaan sodan kestäessä alle 45 päivää sen talousvaikutukset ovat positiivisia; jos se kestää alle 3 kuukautta, se aiheuttaa lyhytaikaisen pysähdyksen bkt:n kasvussa; jos se kestää 3-6 kuukautta, se vaikuttaa negatiivisesti noin kaksi vuotta.) Mitä jos voitettua sotaa seuraa pitkäaikainen ja todellinen - eikä vain tuotettu - epätasapaino?

Sodasta maksettavaksi lankeava hinta on todella suuri. Tämä ei tietenkään tarkoita, että diktaattoreita pitäisi suvaita. Harvoin diktaattorit ovat kuitenkaan kaatuneet ulkopuolisen vaikutuksen seurauksena. Itä-Euroopan ja Neuvostoliiton sosialistisen diktatuurin kaatoivat tottelemattomat alamaiset eikä 50 vuotta kestänyt kylmä sota. Afganistanin 500 sotilaan taleban-armeijan pois ajaminen Kabulista toteutui enemminkin paikallisten sotaherrojen kuin liittouman joukkojen toimesta. Jos ajattelemme Irakin heikkoutta ja jos mietimme, että sodalla voi olla globaaleja talousvaikutuksia, herää kyllä pikemminkin epäilys maapallon talouden heikkoudesta kuin Irakin vahvuudesta.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.