2003-03-11

Kasvotonta vastarintaa
Arkipäivän työtaistelua ruotsalaisessa leipomossa

Kääntänyt: Toimitus

Pätkätyöläisillä on monia keinoja työtaistelua varten. Erään näkökulman aiheeseen esittää tässä ruotsalaisen Kämpa Tillsammans! -ryhmän aktiivi, joka kertoo kokemuksistaan leipomossa työskentelynsä ajalta.

Lähes kahden vuoden ajan olin töissä eteläruotsalaisessa leipomossa, yhdessä noin 160 muun työntekijän - leipureita, siivoojia, huoltohenkilöstöä - kanssa. Heti ensimmäisenä työpäivänä minulle kerrottiin, että leipomo oli jatkuvan lakkautusuhan alainen, ja lopulta meidät todellakin irtisanottiin ja leipomo suljettiin. Tämä tietenkin vaikutti mielialoihin ja taistelun keinoihin leipomossa, ja tämä on hyvä pitää mielessä tätä tekstiä luettaessa. Tämä merkitsi esimerkiksi sitä, että työntekijöiden vaihtuvuus oli suurta, ja moni vanhemmista ihmisistä lähti etsimään uutta työpaikkaa.

Monet työkavereistani olivat mukana autonomiliikkeessä, tai jäseninä muissa vasemmistolaisissa ryhmissä. Lisäksi olimme sitoutuneet pyrkimykseen saada hankituksi uusia tovereita leipomosta. Järjestimme myös luentoja, joissa puhui tukholmalaisessa leipomossa työskentelevä toveri sekä eräs henkilö, joka oli ollut aktiivinen laajassa solussa useita vuosia aikaisemmin. Yhdessä muodostimme ystäväjoukon, joka enemmän tai vähemmän aktiivisesti ja säännöllisesti vaihtoi kokemuksia ja informaatiota leipomon eri osastojen välillä. Mainittakoon, että muillakin työntekijöillä oli vastaavalla tavalla toimivia ryhmiä.

Käyttämämme taistelumetodit olivat useimmiten asioita, joita olimme oppineet muilla työpaikoillamme tai toisilta työntekijöiltä. Kyse on taistelumenetelmistä, joista harvemmin kirjoitetaan, koska ne eivät näy samalla "isolla" tavalla kuin lakot tai valtaukset. Olen kuitenkin sitä mieltä, että suora, ammattiyhdistysten ulkopuolelta lähtevä, arkipäivän vastarinta on perustavanlaatuista taistelua, ja että ammattiliittojen harjoittama tai edustuksellinen "taistelu" ei kykene menestymään ilman sitä. Pienten, epäkunnioittavien askelten kautta voit muuttaa työpaikkasi yleistä ilmapiiriä: toivottomasta paikasta taisteluhenkiseksi paikaksi. Tätä arkipäiväistä taistelua me, Kämpa Tillsammans!, olemme päättäneet kutsua "kasvottomaksi vastarinnaksi".

"Kasvoton vastarinta"

Valitsimme tämän nimen, koska se kuvaa joukkojen piileviä kamppailuja, joka on laajalle levinnyttä työläisten taisteluissa. Se on kasvotonta, koska se kaivautuu maan alle kuin myyrä, vain jälleen paljastaakseen kasvonsa maan päällä yhä uudelleen. Se on kasvotonta, koska sillä ei ole virallisia johtajia tai edustajia, joita voitaisiin syyttää tai jotka ottaisivat kunnian. Se on kasvotonta ja salakavalaa - nyökkäilet ja kuuntelen pomosi antamia ohjeita, vain loppujen lopuksi tehdäksesi juuri niin kuin itse haluat. Tärkeä tekijä, ennakkoedellytys kasvottoman vastarinnan harjoittamiselle, on että työntekijöiden välillä vallitsee solidaarisuus. Sitä on toisinaan työpaikoilla tai työpaikkojen osastoilla, mutta useimmiten ei. Silloin sitä täytyy luoda.

Tärkeää osaa tässä pyrkimyksessä esittää usein "ystäväryhmä". Kaverit alkavat osoittaa solidaarisuutta toisilleen. He asettavat yleisen standardin, jossa on luokkataistelun elementti, ja se vaikuttaa vähitellen muihin, jotka lopulta liittyvät mukaan. Tuette toistenne selustaa, pidätte ylimääräisiä taukoja vuorotellen, ja kun pomo kysyy jotakuta joka on tehnyt näin, kerrotte että hän on mennyt hakemaan uudet kuulosuojaimet rikkoutuneiden tilalle. Tämänkaltaisen solidaarisuuden luomisen prosessissa tauot ovat todella oleellisia, mutta ei siksi että istutte keskustelemassa "taistelun keinoista" vaan siitä yksinkertaisesta syystä että opitte tuntemaan toisenne.

Mitä on tehtävä?

Kuten kaikki muutkin työpaikalla, aloitin lukuisien lyhytaikaisten tilapäistyöntekijöiden joukossa, joita firmalla oli "reservinä"; kaiken kaikkiaan työsuhteeni kesti noin vuoden. Heidät oli sijoitettu hyvin erilaisiin asemiin ja osastoihin - seikka josta pian oli tuloksena suuri määrä kontakteja leipomon sisällä. Pian saattoi saada yleiskäsityksen siitä, millä osastolla työ oli raskaampaa kuin toisilla tai millä osastolla oli hyvät työkaverit. Asia, josta vasemmisto piti aina kiinni, oli että kaikkia konflikteja tuli käsitellä rohkealla ja suoralla tavalla, ja vääryyttä vastaan tuli aina protestoida. Tämä saattaa toimia jonkun sellaisen kohdalla, jolla on vakituinen työsopimus, mutta tilapäiselle työntekijälle se on puhdasta fantasiaa. Jos riitelit liikaa pomojen (tai yhtä hyvin ammattiliiton edustajien) kanssa etkä käyttäytynyt hyvin, sait lähteä etsimään uutta työpaikkaa. Lisäksi, uusia naispuolisia työntekijöitä pakotettiin tunnustusta saadakseen erityisen usein työskentelemään miesvaltaisilla osastoilla. Tässä tilanteessa on löydettävä taistelun menetelmiä, jotka tekevät tylsästä ja yksitoikkoisesta työstä siedettävää. Silloin pidemmät tauot ovat tärkeitä. Ei pelkästään voimien palautumisen vuoksi, vaan ehkä vielä enemmän siksi että työntekijät voivat puhua työkavereidensa kanssa.

Tauot

Ensimmäisenä työpäivänä työntekijä sai ohjeet, että kaikki tauot on ajoitettava. Leipurit, jotka olivat työskennelleet paikassa meitä pitempään, unohtivat nämä ohjeet pian. Kaiken kaikkiaan, meillä oli tunnin tauko päivässä, ja jollet leimannut taukoasi kellokortilla, palkkatoimisto vei yhden tunnin osuuden palkastasi. Jos leimasit kellokortin mutta viivyit poissa pidempään kuin tunnin, he veloittivat enemmän, mutta jollet leimannut lainkaan, he ottivat kuitenkin tunnin palkan pois. Näin hävisit joka tapauksessa jos leimasit itsesi ulos tauolle. Tämän asemesta vietimme pidempiä taukoja vuorotellen. Se toimi hyvin ja kaikki sujui mainiosti. Pomo ei voinut paljoa valittaa, koska kukaan ei kirjautunut ulos. Jos joltakulta kysyttiin, miksei ollut kirjautunut ulos, hän vastasi unohtaneensa sen, tai että joku oli sanonut hänelle ettei niin tarvitse tehdä. Tällöin pomo totesi, että vastaisuudessa ulos pitäisi leimautua, ja hänelle vastattiin "Kyllä", ja jatkettiin samaan malliin piittaamatta tästä paskaakaan.

Aikido

Tätä tapaa, jossa teeskennellään tulevansa toimeen pomon kanssa, vaikka todellisuudessa tehdään mitä itse halutaan, voidaan ajatella aikidon kautta. Jos ei ole todella tarpeellista olla avoimesti vastakkaista mieltä pomon kanssa, luistelet vain tilanteesta pois, toimien täysin eri tavalla kuin pomo käski. Jos pomolle oli tärkeää luulla olevansa tilanteen hallinnassa, niin annoimme hänen luulla niin - niin kauan kuin todellisuudessa me hallitsimme tilannetta.

Ideana oli, että eri leipälaatujen välillä tulisi olla niin lyhyt aika kuin mahdollista. Mutta koska tajusimme, etteivät mitkään argumenttimme siitä, että tämä olisi stressaavampaa ja raskaampaa meille uunien ja kaukaloiden vierellä työskenteleville sekä erityisesti pakkaajille, teeskentelimme todella yrittävämme tehdä kaiken mahdollisimman nopeasti. Käytännössä sanoimme, että vanhojen koneiden kanssa on ongelmia, että "vehnäjauhojen syötössä oli katkos" (asia jota heidän oli mahdotonta tarkistaa) jonka selvittäminen kesti jonkin aikaa, tai sitten vain teeskentelimme että olimme kehnompia työskentelemään kuin todella olimme. On aina myönteistä olla panostamatta työntekoon täysillä, niin että voimia säästyy tilanteeseen jossa niitä todella tarvitaan.

"Joku" - mytologian käyttö

Jotta leipä tulisi ulos uunista niin hyvänä kuin mahdollista, oli tarpeellista säätää koneet sellaiselle toiminta-asetukselle, jossa niitä täytyi jatkuvasti valvoa, ja tämä oli meidän tehtävämme. Koska meidät oli tämän lisäksi sijoitettu työskentelemään useilla tuotantolinjoilla samanaikaisesti, kävivät työskentelyolot absurdeiksi - jos taikina jäi jumiin yhdellä linjalla, täytyi asia korjata, samalla kun taikina saattoi jäädä jumiin toisellakin linjalla. Ja se useimmiten jäi, "kaikki menee päin helvettiä" - lain mukaan. Ratkaisuna oli luonnollisesti käyttää konetta täysin eri toiminta-asetuksella, jolloin taikina ei koskaan jäänyt jumiin. Kun esimies huomasi tämän, teeskentelimme aina olevamme yllättyneitä ja valitimme koneista: sanoimme niiden olevan todennäköisesti epäkunnossa. Tai ehkä joku "kusipää" oli muuttanut säätöjä; tällä paikalla oli aikaisemmin työskennellyt paljon ihmisiä, ja joku muualle siirtynyt oli ehkä kuvitellut voivansa muuttaa asetuksia mielensä mukaan. Ketään ei tietenkään nimetty syylliseksi tällaisiin väärinkäytöksiin, mutta asia meni niin pitkälle että esimies itse kuljeskeli ympäriinsä asiasta mutisten, yrittäen selvittää kuka oikein ravasi ympäri leipomoa muuttelemassa asetuksia koko ajan.

Käytimme työprosessia koskevaa tietoamme kaksiteräisellä tavalla. Silloin kun pomot tiesivät asioista enemmän tai yhtä paljon kuin me, vetosimme tiedon puutteeseemme. Samaan aikaan keksimme syitä asioista joista he eivät tienneet mitään ("Taikina oli liian paakkuista"), kun selitimme koneiden asetusten muuttamista pomoille, joilla ei asiasta oikeaa tietoa ollut. Ja koska he olivat pomoja, he eivät kyselleet enempää. Käytimme myös käsitteitä joita he eivät ymmärtäneet. Puhuimme esimerkiksi kahvitauoista "kynäilynä". Kun he kysyivät, kuinka paljon työtä oli jäljellä, sanoimme että enää jonkin verran kynäilyä oli tekemättä, ja näin heitä huiputettiin uskomaan että kyseessä oli jokin tärkeä tehtävä.

Toinen, tuntematon tekijä olivat pomot leipomon toisilta osastoilta. Tosiasia oli, ettei meidän pomomme koskaan puhunut eräille muille pomoille, joiden kanssa hänellä oli erimielisyyksiä. Niinpä väitimme, että olimme saaneet heiltä eri ohjeet, eikä meillä ollut parempaa tietoa kuin totella heitä, koska olimme uusia talossa.

Valtion terveysviranomaiset olivat toinen suuri auktoriteetti. En tiedä olisivatko he sanoneet mitään, mutta me sanoimme että heillä on huomautettavaa käytännöstä, jossa pomot käskivät meidät siivoamaan (tässä suorituksessa saattoi saada runsaasti vehnää keuhkoihinsa). Ja koska laki ja terveyshallitus olivat pomojemme auktoriteetin yläpuolella, emme voineet ottaa vastuullemme tätä siivoamista.

Epäsolidaariset työkaverit

Kuten monilla muillakin työpaikoille, myös meidän osastollamme leipomossa oli eräs petturi ja perseennuolija. Hän kieltäytyi osoittamasta solidaarisuutta työkavereille jättämällä töitä tekemättä, niin että toisilla oli enemmän työtä tehtävänä. Samalla kun pyrimme yhdessä meihin kohdistuvan valvonnan vähentämiseen ja työtaakan keventämiseen, vaikutti hänen karkuruutensa meihin kaikkiin. Lisäksi hän nuoleskeli pomojen persettä ja sai parhaat työvuorot ja lomat; muutamassa tapauksessa hän toimi jopa ilmiantajana pomojen suuntaan, kun eräät pitivät pitempiä taukoja kuin mihin heillä olisi lupa. Erityistä kiinnostusta hän tunsi uusien tulokkaiden pomottamiseen.

Hänen kanssaan yritettiin tulla toimeen monilla eri tavoilla; jotkut uhkailivat häntä, kehotimme kaikkia uusia työntekijöitä olemaan antamatta hänen pomottaa heitä, ja kieltäydyimme auttamasta häntä ongelmatilanteissa. Hänet eristettiin työpaikalla lähes täysin, eikä kukaan pitänyt hänestä. Hän oli jatkuva ongelma, joka päättyi vasta kun hän otti lopputilin, mutta jossain vaiheessa kehitimme tilanteeseen jonkinlaisen tasapainon. Hän esimerkiksi lopetti kielimisen, jolloin lopetimme hänen tekemisiensä ja taukojensa valvonnan. Tavallaan hänestä oli meille hyötyä, eräänlaisena varoittavana esimerkkinä tulokkaille: hänessä he näkivät, mitä seurauksia epälojaalisuus työkavereita kohtaan toi mukanaan - nimittäin joutumista pilkatuksi, naurunalaiseksi ja joukosta täysin poissuljetuksi.

Eri tasolla oleminen (Eli "Ei puhtaita jauhoja pussissa")

Samaan aikaan kun työtiimimme tuotti noin 3 000 leipää tunnissa, joiden myyntihinta oli noin 15 - 20 kruunua (1,5 - 2 euroa) kappale, pomot olivat edelleen siinä virheellisessä käsityksessä että meidän pitäisi maksaa leivästä jota viemme kotiimme. Kilttiä sinänsä, meidän tarvitsi tosin maksaa vain puolet hinnasta. Mutta onneksi ihmiset tuotantolinjoilla näkivät asiat hieman selkeämmästä näkökulmasta. Jokainen kohensi omaa talouttaan viemällä leipää perheilleen, sukulaisilleen, naapureilleen, yhteisöilleen ja kansankeittiöille, tai myymällä tai vaihtamalla niitä pikkukaupoissa. Teoriassa meidän piti kirjata tämä kaikki ylös kirjaan, mutta tämä unohtui kotimatkalla. Joka tapauksessa, silloin kun jotakin oli ostamassa, sai avaimen laatikkoon josta voi itse ottaa leivän jonka halusi. Vähän ajan päästä asia meni niin pitkälle, että tarjosimme itsellemme leipää kun pomo ei ollut paikalla. Tätä motivoi käsitys, että työvoima itse oli jotain jota työntekijöiltä riistettiin, ja sitä paitsi pomot todennäköisesti pöllivät leipää itsekin. Kun paikalle ilmaantui vihainen kyltti, jossa ilmoitettiin että jotakin tärkeää ja kallista puuttui ja osaston pomo vaati sitä palautettavaksi, ei mennyt kauaakaan kun joku oli kirjoittanut kylttiin: "Voit aina tarkistaa omasta autotallistasi!"

"Lopettakaa sotkujen aiheuttaminen, tai pomo tulee!" - Kommunikoida ja tehdä naurunalaiseksi

Kuten aiemmin mainitsin, protestoiminen oli vaikeaa niille joilla ei ollut vakinaista työsopimusta. Näin anonyymimmat kommunikointitavat saivat tärkeän tehtävän, etenkin vessanseinäkirjoitukset. Niissä tuli esille joitakin loistavia esimerkkejä työväenluokan kulttuurista, esimerkiksi runouden, limerikkien ja piirrosten muodossa. Seuraavassa runo, kirjoittanut Aspes: K (vapaa suomennos).

Tyhjä arpalippu

Iloiseksi tulin kun työpaikan sain,
vaan huonompaa mäihää ei olla vois lain
Sillä jo päivänä seuraavana
tuli pomo, ja näin sen sana
Sä iso paska, sun hikoiltava on
on voiton kasvun oltava katkeamaton
Omistajat vain lihoo ja rikastuu
Heidän hiota ei tarvitse, sen tekee joku muu
Mutta kun bisnes menee alaspäin
hyökkää paikalle iso kiho näin
Työpaikkoja pari tuhatta lopettamaan
kuten kuka tahansa snobi konsanaan
Ja työkkäriin tuskin luottaa kehtaan
kun osaksemme saamme vain kilometritehtaan
Ei, kun potkut duunista saimme niin,
ainoan toivomme laitamme nyt lottokuponkiin

Tämä runo oli niin suosittu että toiset leipurit painoivat sen ja levittivät sitä leipomossa. Toinen helmi oli piirros, joka esitti leipomon keskitysleirinä, jossa esimiehet istuivat konekivääritorneissa. Jonkin ajan kuluttua aloin käydä eri vessoissa, pelkästään siitä ilosta että sain katsella seiniltä kirjoituksia, pilapiirroksia ja meneillään olevia poliittisia keskusteluja.

Vessoihin töhertämisen toinen tärkeä näkökohta oli siinä, kuinka näin tehtiin pilaa pomoista. Tällaisen avulla pomojen auktoriteetin alta kaivettiin maata ja meidän mielialamme kohosi. Sen sijaan että olisi kysytty, joko pomo oli tehnyt päivittäisen tarkastuskierroksensa, esitettiin kysymys sen sijaan tyyliin "Onko vanha paskiainen näyttänyt jo lihavaa persettään täällä?" Kerran, kun minut kutsuttiin pomon toimistoon jostain syystä haukuttavaksi, joku nimettömäksi jäänyt sankari oli laittanut päälle näytönsäästäjän, jossa sanottiin: "Pomo ja työnjohtajat: Kusipäitä!" (Pomo ei ollut mikään tietokonenero eikä osannut vaihtaa tekstiä) Tämä pilasi sen vakavan tunnelman, jonka oli ollut määrä vallita tässä nimenomaisessa haukkumatuokiossa.

Työmoraali - kaksiteräinen miekka

Pitääksesi työpaikkasi sinun täytyi oppia niin paljon niin ja niin lyhyessä ajassa kuin mahdollista. Samaan aikaan työskentelyn ja silkan perseennuolemisen välisen tasapainon ylläpitäminen oli vaikeaa. Kukaan terve ihminen ei halunnut hymyillä tietään pomon sydämeen, lisätä työtahtiaan tai hankkia työsopimusta josta hädin tuskin ymmärsi mitään. Mutta samalla, mitä vanhemmille työntekijöille puhuit mielipiteistäsi, sitä paremmin voit. Monet niistä jotka esittivät olevansa lojaaleja johtajistolle, ja saarnasivat lämpimästi työmoraalista, käyttäytyivät kuitenkin täysin vastakkaisella tavalla. Myöntyväisyyden sanoja voidaan käyttää puolustusmekanismina, savuverhona ja kulissina oman nahkansa pelastamisessa, asioista helpommalla pääsemiseksi ja pomojen vittuilulta välttymiseksi.

Pomot rohkaisivat "työmoraalia" ja puhuivat lähes myyttisistä entisistä leipureista, jotka kykenivät paljain käsin tuntemaan eron 28,5 asteen lämpöisen ja 29 asteen lämpöisen taikinan välillä. Vastauksena tähän oli yksinkertaisesti yrittää osoittaa kykenevänsä hoitamaan työnsä ilman että tämä vaikuttaisi lisääntyneenä työtahtina kehenkään muuhun. Jos me nuoret olisimme työskennelleet lujasti, olisimme tehneet toisista työttömiä, luomalla johdolle mahdollisuuden irtisanoa porukkaa tai vaihtoehdon, ettei heidän tarvitsisi palkata sijaistyövoimaa.

Kuin jokin perkeleen lastentarha...

Työ itsessään oli varsin tylsää ja monissa tapauksissa myös henkisesti melko vaativaa. Työntekijä saattoi seistä koko päivän samassa paikassa, pakkaamassa leipää tai asettamassa muotteja tuotantolinjalle. Tämän kestämiseksi tarvittiin brutaalia huumorintajua ja monenlaisia jekkuja. Toisista heitettiin lämmintä herjaa, ja pomoista vähemmän lämpimään sävyyn ("Kutsutaan tullivirkailijat ja kerrotaan että hänellä on kilo amfetamiinia perseessään!"). Kerran, kun iso osa porukasta oli koulutuksessa, me putsasimme taikina-astiat, teimme taikinapitkosta pallon ja pelasimme jalkapalloa kolmen hengen joukkueilla. Toisinaan meillä oli päivittäisiä taisteluja, joissa taikinaa käytettiin heittoaseena (emme tietenkään käyttäneet sitä taikinaa leipään). Se oli paitsi hauskaa, myös pomoille vaikeaa puuttua peliin, kun vain pilailemme ja leikimme kaiket päivät.

Ei-vakituiset työntekijät kilpinä

Jonkin ajan kuluttua tovereille, joilla oli ei-vakinainen työsopimus tai joilla oli vakinainen työsopimus, annettiin tehtävä toimia kilpinä toisia vastaan. Heidän täytyi viedä vaatimuksia eteenpäin pomolle ja he saattoivat olla näiden kanssa avoimemmin eri mieltä, koska he eivät voineet saada potkuja noin vain.

Kun uusia ihmisiä tuli töihin, väittivät työnjohtajat heille mielellään että me olimme näiden "pomoja", koska olimme olleet leipomossa pitempään kuin he. Yritimme kitkeä tämän käsityksen heistä pois, eräällä aika hyvällä perusteella: saimme saman verran palkkaa kuin hekin. Se, että työnjohtajat kutsuivat meitä uusien tulokkaiden pomoiksi, oli helppo kääntää johtajistoa vastaan. Kun uudet tulokkaat määrättiin tekemään tarkoituksettomia paskahommia, kehotimme heitä sen sijaan tekemään jotain muuta, jotain hauskempaa, tai pitämään vaikka kahvitauon. Ja jos työnjohtajat valittivat tästä, uudet tulokkaat saattoivat vedota meihin - pomoihin.

Joukkovoima

Viimeisinä päivinä leipomossa ei ollut enää kovin paljon tekemistä jäljellä, joten halusimme lähteä täyden palkkashekin kanssa ennen työpäivän päättymistä. Pomo kieltäytyi, ja käski meidän sen sijaan siivota leipomo erityisen huolellisesti. Useimmat varmaan luulisivat, että rakennus saisi kunnon siivouksen silloin kun se puretaan... Muutamaa päivää sen jälkeen kun meille oli ilmoitettu, ettemme saisi lähteä ennen työpäivän päättymistä, tapahtui toisessa leipomossa onnettomuus, ja koko Etelä-Ruotsissa oli tämän vuoksi riski eräiden leipälaatujen loppumisesta. Kun pomo ilmoitti tästä, hän sanoi että se merkitsisi todennäköisesti viiden tunnin ylitöitä meille työntekijöille. Nyökkäilimme vastaukseksi, mutta jälkeenpäin sovimme yhdessä, että lähtisimme säännöllisen työajan täytyttyä kotiin. Pian ihmiset alkoivat puhella keskenään siitä, ettei meidän pitäisi tehdä kaikkea leipää valmiiksi, koska olimme kertoneet pakkaamon väelle heidän kysyttyään kuinka pitkään meidän piti työskennellä, ettei mitään ylitöitä olisi. Aikuiset miehet, kaksi kertaa niin vanhat kuin me, juoksentelivat ympäriinsä joko huolestuneina (pomot) tai kikatellen (leipurit). Kun osastomme pomo soitti ja kysyi mitä oli tekeillä, kerroimme hänelle vain että olimme lopettaneet työt siltä päivältä ja että meillä olisi enää siivous tehtävänä ennen kotiinlähtöä. Odotimme vuoden pahimpia haukkuja, mutta sen sijaan hän kävi hermostuneeksi eikä sanonut muuta kuin "Okei". Sinä päivänä tuntui mahtavalta mennä kotiin.

Erään kerran leipomon johto halusi muuttaa eräiden meistä työaikoja lisäämällä työaikaan kolme tuntia, niin että työaika alkaisi kerran viikossa kolme tuntia aikaisemmin - tämä oli jotakin, jota ehdottomasti vastustimme. Ammattiliitto halusi meille lisää palkkaa tältä ajalta, yhtiö halusi palkkamme pysyvän ennallaan, ja me halusimme ylimääräistä palkallista lomaa jotta voisimme ylipäätään hyväksyä tuon muutoksen. Kun saavuimme töihin eräänä päivänä, meille selvisi että luottamusmies-paskiainen oli allekirjoittanut sopimuspaperit ilman meidän hyväksyntäämme (heidän oli ja on mahdollista tehdä näin laillisesti - hänellä oli oikeus neuvotella silloinkin kun me emme niin halunneet). Kun hän tuli töihin, menimme huoneeseen jossa pidimme kahvitaukojamme, ja asetuimme häntä vastaan. Hän kertoi meille hyväksyneensä uudet työajat, mutta etteivät hän ja johtajisto olleet mukana sopimuksessa (hmm...). Tästä kehkeytyi valtavan mittaluokan riita ja kävimme niin kiihtyneiksi, ettemme huomanneet että koko ajan enemmän työntekijöitä tuli mukaan paikalle. Yhtä kaikki, kerroimme hänelle että kieltäytyisimme saapumasta töihin ennen normaalin työaikamme alkua - ja tässähän, kuten eräs työntekijä onnekseen huomasi, oli kysymys korpilakosta. Vastaukseksi luottamusmies arveli, että olimme ehkä väärällä alalla jos emme kykenisi tulemaan toimeen tällaisten työaikojen kanssa. Toiset, vasta paikalle saapuneet kuuntelijat, alkoivat puolileikillään nimetä uutta luottamusmiestä. Lopulta lähdimme paikalta sanoen luottamusmiehelle, että hän saattoi hyväksyä mitkä työajat halusi, mutta että me tulisimme ja menisimme sen mukaan mitkä olivat säännölliset työaikamme. Uusista työajoista ei koskaan tullut mitään ohjeita, joten arvelemme luottamusmiehen menneen pomon luo ja heidän päättäneen olla toteuttamatta muutosta. Niinpä me päätimme olla toteuttamatta suunnitelmaa maalata luottamusmiehen auto keltaiseksi, luokkapetturin värillä.

Sulkeminen

Lopulta tuli päätös leipomon sulkemisesta. Se tuli helpotuksena monille, jotka olivat kuljeskelleen ympäriinsä odotellen päätöstä, vain haluten tietää. Koska sama yhtiö oli sulkenut lukuisia muita leipomoita muualla kohtaamatta mitään vastarintaa, ei meilläkään ollut ketään joka olisi ollut valmis ryhtymään taisteluun työpaikkansa säilyttämiseksi. Yleinen mieliala oli, että tämä oli paska duunipaikka ja näin ollen voisimme yhtä hyvin ottaa minkä tahansa muunkin paskaduunin.

Muutamia johtopäätöksiä

Kasvottomassa vastarinnassa on hyvin paljolti kysymys pienistä, arkipäiväisistä konflikteista, ja se on taistelun muoto jossa kuka tahansa voi olla mukana. Tämän vuoksi tämä taistelumuoto voi kamppailla myös työväenluokan sisäisiä hierarkioita vastaan - se antaa käytännöllisiä mahdollisuuksia taistella yhdessä. Sen sijaan, että odottaisit ikuisesti että joku iso ammattiliittopomo hoitaisi kaiken, voit aloittaa itse. Kysymys voi yhtä hyvin olla siitä, että voit hyötyä siitä itse, solidaarisuusteoista työkavereita tai muita työntekijöitä kohtaan (esimerkiksi niistä jotka ostivat leipää jota me tuotimme), tulenpalavan poliittisen vakaumuksen innoittamana toimimisesta, kostonhalusta johtajistoa tai jotakuta yksittäistä pomoa kohtaan, työprosessin yksinkertaistamisesta tai yksinkertaisesti siitä, että se on hauskaa!

Varg I Veum, Kämpä Tillsammans! :in jäsen

Kommentteja tekstistä ja muita yhteydenottoja Kämpä Tillsammans! -ryhmälle voi lähettää osoitteeseen kampa_tillsammans@hushmail.com. Ryhmä on myös kokoamassa kirjaa, joka tulee koostumaan vastaavanlaisista työtaisteluraporteista; jos joku on kiinnostunut tarjoamaan materiaalia kirjaan, voi yhteyttä ottaa samaan osoitteeseen.