2003-02-07

Paluu tulevaisuuteen

Toni Negri

Kääntänyt: Ulla Vehaluoto, Hannu Toivanen

Antonio Negri on vuosikymmenien ajan vaikuttanut yhteiskunnallinen toimija ja teoreetikko, joka istuu tällä hetkellä vankilassa Roomassa. Tarkempia tietoja Negristä löytyy Kaurapuuron numerosta 15. Negrin viimeisin teos on yhteistyössä Michael Hardtin kanssa kirjoitettu Empire (Harvard University 2000), joka on analyysi jälkiteollisen ajan imperiaalisesta, kapitalistisesta vallasta sekä toisaalta sille vaihtoehtoista globalisaatiota rakentavista subjekteista. Tämä laaja artikkeli on käännös Michael Hardtin toimittamasta kirjoituksesta Back to the Future, joka perustuu Negristä vuonna 1997 Pariisissa tehtyyn videohaastatteluun. Tuolloin Negri oli yhä maanpaossa Ranskassa. Artikkeli tarjoaa katsauksen eräisiin Negrin tuotannon keskeisiin alueisiin kuten työn ja kollektiivisen toiminnan luonteen muutokseen.

[Julkaistu alun perin lyhennettynä Megafonin nrossa 3]

En ole masokisti, joka pyrkisi jonkinlaisen riiston kokemisen kautta rakentamaan jotakin. En ihan totta usko, että vankilan ja muun elämän välillä on mitään oleellista eroa. Mielestäni elämä on vankila silloin, jos siitä ei saa mitään irti tai jos elämän aikaa ei hallitse vapaasti. Ihminen voi olla vapaa vankilassa tai sen ulkopuolella. Vankila ei merkitse vapauden puutetta, samoin kuin elämä sinänsä ei merkitse vapautta - siis työläisten elämä. Ongelma ei siten ole siinä, että joutuu vankilaan, eikä ole ongelma tuottaa siitä filosofiaa. Ei ole mitään tarvetta kokea minkäänlaista puutetta. Puute ei ole filosofian ehto. Asianlaita on niin, että positiiviset intohimot täytyy saada elämään. Positiiviset intohimot ovat juuri niitä, jotka rakentavat, oli ihminen sitten vankilassa tai sen ulkopuolella. Positiiviset intohimot nimenomaan rakentavat yhteisöä, vapauttavat suhteita ja luovat iloa. Tämä riippuu kokonaan kyvystä tarttua ajan liikkeeseen ja muuttaa se eettiseksi prosessiksi, toisin sanoen sellaiseksi prosessiksi, joka rakentaa henkilökohtaista iloa, yhteisöä ja jumalaisen rakkauden vapaata nautintaa.

Yksinäisyys

Jaa, yksinäisyyden määritteleminen on ilman muuta vaikeaa. Sanoisin, että yksinäisyys on voimattomuutta. Tämä on yksinäisyyden määritelmäni. Joskus sitä on ammentanut jonkin tutkimuksen tai jonkin työn loppuun ja huomaa olevansa yksin. Saavuttuani tänne Ranskaan oli aika, jolloin olin "yksin" kuten sinä asian ilmaiset - toisin sanoen en ollut yksin pelkästään teoreettisesta näkökulmasta vaan myös käytännöllisestä, materiaalisesta näkökulmasta katsottuna. Se ilmeisestikin sai minut ajattelemaan Leopardin1 reaktiota yksinäisyyteen, mikä oli runollinen reaktio mutta myös ja ennen kaikkea filosofinen - tuota kykyä keksiä suuria materiaalisia maailmoja Lucretiuksen lailla, jolloin todellakin oleminen ja olemisen konstruktio valuivat alas - että on tämä kyky rakentaa uusia, mahdollisia maailmoja. Leopardin pessimismissä on juuri tämä hieno juttu: mahdollisuus rakentaa maailmoja, erilaisia maailmoja.

Erilaisten maailmojen rakentaminen tapahtuu myös sen kautta mikä on yleistä, mikä on yleistä ihmisyydelle. Leopardin ajatuksissa piilee itse asiassa humanismia Ihmisen kuoleman jälkeen. Todellakin kaikki se mitä itse tunsin silloin oli voimattomuuden tuomaa yksinäisyyttä. Esimerkiksi vuoden 1995 poliittiset taistelut2 loivat erikoisen tilanteen, jonka kautta aloimme ymmärtää miten voisi rakentaa uutta julkista tilaa, täydellistä demokratiaa. Sitten toimintaan tuli tauko ja tämä tauko vastasi analyysitapojemme riittämättömyyttä. Me pystyimme kyllä analysoimaan vuoden 1995 taisteluita ja ymmärtämään niitä ja niihin sisältyviä lausumattomia tavoitteita, mutta me emme kerta kaikkiaan kyenneet kehittämään niitä poliittisesti. Se oli minun yksinäisyyttäni, tuo kykenemättömyys toimia poliittisesti

Kun kokee tällaisia suurenmoisia ilmiöitä, tällaisia Pariisin kommuunin uudelleensyntymisiä, joita historia tarjoaa meille joka viideskymmenes tai kolmaskymmenes vuosi, olisi aivan ehdottoman tärkeää löytää uudelleen niiden poliittinen teoria. Näin ajatellen voimattomuuteni jatkaa aloittamaamme - ja kokemaamme - sosiologista työtä oli eräänlaista yksinäisyyttä.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.