2003-02-07
5. Tällaista emansipaation perspektiiviä ei voida etukäteen esittää kovinkaan yksityiskohtaisesti tai valmiiksi ajateltuna. Sen ääriviivat voidaan sitä vastoin kuvata tarkoin. Voimme aloittaa välttämättömällä rajauksella. Kansalaistulo, työajan lyhentäminen tai työn jakaminen eivät voi luoda todellista vapaudellista perspektiiviä, sillä kaikissa näissä ratkaisuissa edellytetään pääoman uusintamiskoneiston pysymistä ainakin pääosin ennallaan. Näin ensinnäkin ei kyseenalaisteta tuhoisaa tavaratuotantoon perustuvaa tuotanto- ja elämänmuotoa. Toiseksi, kriisiprosessiin ei suhtauduta riittävällä kriittisyydellä: työajan tai rahan uudelleenjakamisella ei voida kääntää toisensuuntaiseksi maailmanmarkkinatuotannon ydinsektoreita koskevaa kehityssuuntaa: alati pienenevää työvoiman tarvetta (eli juuri työelämän perustavaa kriisiä). Kapitalistisessa yhteiskunnassa ylipäätään tuotetaan vasta silloin, kun voidaan olla varmoja siitä, että pääomaa kyetään samalla uusintamaan, ja pääomaa kyetään uusintamaan vain siinä tapauksessa, että työtä kyetään vaihtamaan rahaksi; näin kehä kiertyy umpeen. Kaikkien rahan tai työajan uudelleen jakamisen strategioiden täytyy siten viime kädessä hyväksyä kriisidynamiikan rakennepakko, siis se tosiasia, että tavaramuotoisen ja rahallisen rikkauden käytettävissä oleva massa palaa takaisin (mahdollisesti peittyen hetkellisesti finanssitalouden reaalitalouteen sitoutumattomaan spekulaatiopääomaan) ja siksi palaa toimimaan kriisihallinnan logiikan ehdoin. Tämä merkitsee sitä että yhä suurempi osa maailman väestöstä poissuljetaan - kapitalististen "suorituskriteerien" tai nationalistisen ja rasistisen määrittelyn nojalla.
Sivu 1 .. Sivu 2 .. Sivu 3 .. Sivu 4 .. Sivu 5