2008-09-19
Megafoni julkaiseen yksinoikeudella Anna Kontulan väitöskirjan johdantoluvun. Kontula väittelee seksityöntekijöistä Tampereen yliopiston sosiologian laitokselta 1.10.2008. Kontulan väitöskirja julkaistaan Liken kautta. Megafoni liputtaa.
Israelilaiset lähtivät liikkeelle Ramseksesta kohti Sukkotia. Heitä oli noin kuusisataatuhatta marssikelpoista miestä sekä lisäksi naiset ja lapset. He ottivat mukaansa suuret laumansa, lampaita, vuohia ja nautakarjaa. Heidän kanssaan lähti myös paljon sekalaista väkeä. (Raamattu, 2. Moos. 12:37-38.)
Miksi Suomessa myydään seksiä? Vastausta etsiessäni olen tavannut satoja ja haastatellut kymmeniä seksityöntekijöitä. Vaikka joukkoon mahtuu aseella uhattuja ja toisaalta kutsumustyöntekijöitä, kuvaa suurimman osan kokemusta parhaiten - niin, eksodus. Punaiseen eksodukseen tiivistyy, miksi jotkut päätyvät myymään seksiä omasta tahdostaan tai ainakin ilman nimettävissä olevaa pakkoa.
Eksoduksella viitataan tavallisesti Raamatun kertomukseen, jossa Israelin kansa lähtee Egyptistä luvattuun maahan. Vaikka israelilaiset olivat joutuneet elämään faaraon alaisuudessa, mitenkään erityisen huonosti heidän asiansa eivät Egyptissä olleet. He eivät olleet orjia, vaan työskentelivät omasta kansasta valittujen työnjohtajien alaisuudessa. Heillä oli huomattava omaisuus ja vilkkaat suhteet maan valtaväestöön. Myöhemmin he autiomaassa epäilyksen hetkellä muistelivat kaiholla "Egyptin lihapatoja". Lähdön syy ei siten liittynyt suoraan toimeentuloon, vaan pikemminkin haluun elää vapaasti parhaaksi katsomallaan tavalla.
Tämä on ensimmäinen yhtymäkohta seksityöntekijöiden kertomuksiin: halu ja mahdollisuus vaihtaa rajattu ja ennakoitava henkilökohtaiseen autonomiaan. Suomessa seksityöhön ei päädytä äärimmäisen köyhyyden vuoksi. Myös joissakin kansainväli- sissä tutkimuksissa on tullut esille, että seksityön riskit edellyttävät keskivertoa parempia lähtöresursseja (Ruenkaew 2003, 114). Aloituspäätöksessä on lopulta enemmän kyse vallan kuin talouden ulottuvuudesta.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että seksityö olisi ongelmatonta. Toinen yhtymäkohta liittyykin seksityön ymmärtämiseen matkana, jolla on alku ja loppu, johon kuuluu vastoinkäymisiä ja sitten päiviä, jolloin merikin tuntuu tekevän tietä. Israelilaisten tavoin kulkevat seksityöntekijät vailla minkään valtion tai auktoriteetin suojelusta. Erämaan vaaroissa he voivat turvata vain jumalalliseen varjelukseen (vrt. Kontula & Laakso 2007) sekä omaan neuvokkuuteensa. Matkan metaforaa vahvistaa se, että useimmiten Suomessa seksityötä tehdään lyhyen aikaa ja se sijoittuu ajallisesti, paikallisesti, sosiaalisesti ja symbolisesti jonnekin toisaalle, kauas arjesta.[1]
Kolmas yhdistävä piirre on matkalaisten toimijuus. Huolimatta määräilevästä Jumalastaan Israelin kansalla oli oma tahto ja se myös toimi sen mukaan. Suuressa osassa tutkimuskirjallisuutta prostituoidut nähdään passiivisina uhreina, mutta kentällä huomasin varsin pian, että seksityöntekijät ovat toimijoita siinä kuin israelilaisetkin: olosuhteet on huomioitava, mutta niiden puitteissa tavoitellaan aktiivisesti parasta mahdollista asioiden laitaa. Seksityöntekijät olivat myös haastateltavina kaikkea muuta kuin objekteja. He olivat valmiita sitoutumaan pitkiin haastatteluihin, osa myös tekstiluonnosteni kommentointiin. Siksi väitöskirjasta hohkaa emansipatorinen ote ja pyrkimys seksityöntekijöiden näkökulmaan.
Mistä sitten eksoduksen väri, punainen? Tietenkin se viittaa kirjan päähenkilöihin, sillä perinteisesti punainen on liitetty kaupalliseen seksiin. Raamatun tunnetuin prostituoitu Maria Magdalena puettiin katolisessa maalaustaiteessa punaiseen.[2] Keskiajalla kaikkia seksityöntekijöitä velvoitettiin käyttämään punaista käsivarsinauhaa, jotta he eivät olisi sekoittuneet kunniallisiin naisiin (Niiranen 1986, 486). Puhutaan punakaulustyöläisistä (red collar workers), suurkaupungeista löytyy punaisten lyhtyjen alueita, ja vielä 1960-luvulla suomalaisetkin naiset kiinnittivät potentiaalisten asiakkaiden huomion käyttämällä punaista vaatteissaan. Se on huoruuden väri.
Punaiseen liittyy kuitenkin toinenkin ulottuvuus. Kristillisessä taiteessa punainen naisen yllä viittasi syntiin, mutta miehellä se oli korkean vallan symboli (Gardner 2006, 263). Miten on mahdollista, että sukupuoli koodasi värin lähes päinvastaiseksi? Koska naisen tehtävänä oli totella, vallan tunnukset naisella olivat itsessään syntiä ja väärin? Vai liittyikö prostituutioon jotakin sellaista, joka uhkasi kristillis-patriarkaalista valtajärjestystä?
Eksodus on punainen, koska punainen on sekä vallan että vastarinnan tunnus. Se ei "viittaa yksinkertaisesti liikkumiseen tai jossain odottavaan luvattuun maahan, vaan sellaiseen erityiseen liikkeeseen, joka muuttaa vallan kenttää" (Termonen 2006, 329). Tästä tutkimuksessa on kyse, seksin ja vallan suhteesta ja kaupallisen seksin paikasta tässä risteyksessä.
Aluksi käyn läpi kaupallisen seksin tutkimuksen keskeisimpiä käsitteitä ja Suomen prostituutiotilannetta. Ensimmäinen empiirinen luku käsittelee sosiaalista stigmaa, seksityön näkyvintä piirrettä. Juuri stigman aiheuttaman vierauden ja ulossulkemisen vuoksi kysymys myymisen motiiveista on erityisen kiinnostava. Miksi kukaan hankkii ansioita tavalla, johon liittyy niin huomattavia riskejä? Olen kuvannut stigmaa portinvartijana, joka erottaa seksityön valtayhteiskunnasta ja estää tai muuntaa informaation kulkua näiden maailmojen välillä. Se on myös piste, josta matka alkaa: päätös ensimmäisestä asiakkaasta tehdään sen värittämän tiedon valossa.
Huorastigman läpi katsottuna seksin myyminen näyttää käsittämättömältä. Sen toiselta puolen löytyy kuitenkin sisäisesti johdonmukainen logiikka. Tämä on tutkimukseni keskeinen tulos ja pohja sisältölukujen keskinäiselle rakenteelle: Aineistossani seksityön kokemus järjestyy stigman, työn, seksin ja toimijuuden erityisiksi ymmärtämisen ja toteutumisen tavoiksi, jotka seksityöntekijän arjessa kietoutuvat toisiinsa ja muodostavat mielekkään kokonaisuuden. Ne myös jäsentyvät kehityskaareksi, jossa seksin myyntiä heijastetaan työelämän kontekstiin erityisesti uran alkuvaiheessa, kun taas pidempään seksiä myyneet mieltävät toimintansa seksuaalisuuden kautta. Kehä sulkeutuu, kun kokeneimmat omaksuvat seksityön osaksi identiteettiään ja alkavat pohtia stigman autonomialleen asettamia rajoja.
Tutkimuksen päätavoitteena on kirjoittaa auki seksityöntekijöiden kokemus oman toimintansa syistä. Kaupalliseen seksiin on muitakin näkökulmia - esimerkiksi asiakkaiden tuottama kysyntä - mutta tässä tutkimuksessa ne rajautuvat seksityöntekijöiden valintojen ulkoisiksi ehdoiksi.
Prostituutiokeskustelulle on tyypillistä raju vaihtelu yleisestä moraalipaniikista kiinnostuksen hiipumiseen. Konfliktit osuvat usein voimakkaiden sosiaalisten, uskonnollisten ja taloudellisten muutosten yhteyteen, ja niiden kuluessa seksuaalinormit neuvotellaan uudelleen. (Rubin 1984, 267-268.) Myös tutkimus heijastelee aikansa asenteita ja kysymyksenasetteluja. Joitakin historioitsijoita (Järvinen 1990; Häkkinen 1995) lukuun ottamatta prostituutio ei ole viime vuosikymmeninä kiinnostanut suomalaista tutkimusta. 1990-luvun taitteen yhteiskunnalliset muutokset tekivät ilmiöstä kuitenkin uudella tapaa näkyvän ja vuosituhannen vaihteessa ilmestyi joitakin lähinnä radikaalifeministiseen traditioon nojautuvia selvityksiä (esim. Turunen 1996).
Prostituutiotutkimuksen juuret ovat länsimaisen kulttuurin medikalisaatiossa ja aluksi sen tarkoituksena olikin tuottaa tietoa kansanterveydellisten uhkien kontrollointiin.[3] Klassikoksi nousi Cesare Lombroson The Criminal Woman and The Prostitute (1885), jonka mukaan haureus oli nähtävissä naisen kallon muodosta. Vielä sata vuotta sitten ajateltiin myös yleisesti, että afrikkalaiset olivat eurooppalaista lähempänä seksuaalisuuttaan ja siten sopivampia toimimaan kaupallisessa seksissä (Collins 1991, 167-170). Aidsin ilmestyminen 1980-luvulla sai kaupalliseen seksiin liittyvän lääketieteellisen tutkimuksen kukoistamaan uudelleen.[4]
Myös prostituution patologisoinnilla on pitkä historia. Tutkimuksessa on lähdetty oletuksesta, että seksiä rahaan vaihtavat naiset ovat psyykeltään poikkeavia. Heidät on määritelty vuoroin frigideiksi, nymfomaaneiksi, jälkeenjääneiksi, päihdeongelmaisiksi, neuroottisiksi tai muulla tavoin häiriintyneiksi. Köyhyyden merkitystä seksin myynnin motiivina pidettiin pitkään vain symbolisena. (Ryan 1997, 21-29; Sloan & Wahab 2000, 460; Bell 1994, 66-70.) Kuten huoli sukupuolitaudeista, myös oletukset seksityöntekijöiden häiriintyneisyydestä elävät tutkimuksessa vahvoina (esim. Silbert & Pines 1981; Weisberg 1985; Farley jne. 2003, 34, 58).
Medikalisoivan perinteen ohella prostituutiotutkimukselle tyypillinen piirre on ollut uhrinäkökulma. Tällöin ajatus erilaisuudesta ei perustu enää biologiaan, vaan henkilöhistorian tai ympäristön tekijöihin. Uhrinäkökulman takana on oletus, että kukaan (nainen) ei voi vapaasti valita seksityötä, jolloin seksin myyminen itsessään todistaa (normaalia naista) vajaammasta toimijuudesta. Siten prostituutio mielletään pakoksi äärimmäisen köyhyyden tai fyysisen väkivallan uhan alla. Uhrinäkökulma korostaa kaupalliseen seksiin "joutumista" tai "ajautumista", jolloin seksityöntekijöiden valinnat eivät ole kiinnostavia kysymyksiä eikä seksityöntekijöiden oman äänen kuuleminen relevanttia (Bell 1994, 73).
Seksin myymisen motiiveista löytyy kuitenkin jonkin verran myös monisyisempiä analyyseja, näistä ehkä tunnetuimpana Benjaminin ja Mastersin Prostitution and Morality. Sen mukaan (1964, 90-92) prostituutioon johtavat tekijät voidaan jakaa kolmeen ryhmään:
1. Altistavat tekijät: esimerkiksi rikkinäinen koti, vanhempien (erityisesti äidin) promiskuiteetti ja sosiaalisen kasvuympäristön suvaitseva tai sietävä suhtautuminen prostituutioon.[5] Liittyvät usein henkilön taustaan.
2. Houkuttelevat tekijät: suuremmat tulot, helpompi elämä, mielenkiintoisempi ja jännittävämpi elämä, odotukset seksuaalisesta tyydytyksestä.
3. Välittömät tekijät: taloudellinen paine, parittajan tai toisen prostituoidun houkuttelu, onneton rakkauselämä, tilaisuus.
Benjamin ja Masters (1964, 90-94, 106-107) tekevät jo jaon vapaaehtoiseen ja pakkoprostituutioon. Monista seuraajistaan poiketen he kuitenkin jaottelevat esimerkiksi äärimmäisen köyhyyden seurauksena tehdyn valinnan vapaaehtoiseksi, mutta päihde- ja mielenterveysongelmat pakottaviin tekijöihin. Heidän mukaansa vapaaehtoiseen prostituutioon naisia houkuttelee ensisijaisesti mahdollisuus verrattain hyviin tuloihin ja jännittävään elämään. Pieni osa seksityöntekijöistä tulee alalle tyydyttämään seksuaalisia tarpeitaan. Tutkijoiden haastattelemat seksityöntekijät ilmoittivat jääneensä alalle seuraavista syistä:
1. Parempi tulotaso, välttämätön myös huumeisiin.
2. Kiinnostavampi elämä ja kiinnostavampia miehiä.
3. Vapaus kunniallisten ammattien työajoista ja rutiineista.
4. Seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen.
5. Vaikeus irtautua kumppanuudesta parittajan kanssa.
6. Yhteiskunnan syrjinnästä ja poliisin painostuksesta johtuva epäsosiaalinen asenne.
7. Kyvyttömyys muuhun työhön.
Benjaminin ja Mastersin tutkimusta on kritisoitu mieskeskeisyydestä ja sokeudesta seksin sukupuolittuneille valtasuhteille (Jeffreys 1990, 136-137). Silti heidän kirjansa on ollut tärkeä linkki matkalla kaupallisen seksin biologisesta selittämisestä (ks. esim. Davis 1937, 745) kohti yhteiskuntatieteellistä seksityötutkimusta.
Viime vuosikymmeninä kaupallista seksiä on teoretisoitu lähinnä feministisen tutkimuksen piirissä. 1970-luvulta lähtien ja läpi 1980-luvun anglosaksista feminismiä jakoivat katkerat seksisodat.[6] Niiden kuluessa kiisteltiin oikeista strategioista muun muassa suhteessa heteroseksuaalisuuteen (Rich 1983, 199-202; Hollibaugh & Moraga 1983), pornografiaan (Dworkin 1988, 203-205; Coward 1982, 10), SM-seksiin (Jeffreys 1994, 184- 187; Rubin 1982, 210) ja tietenkin prostituutioon. Feministinen liike nosti ensimmäisenä modernina liikkeenä esille seksin poliittisen merkityksen. Tästä syystä myös seksille annetut määritelmät politisoituivat.
Seksisodat jättivät jälkeensä syvästi jakautuneen feministisen liikkeen. Usein osapuolia on nimetty kaksi: radikaalifeministinen näkökulma korosti väkivaltaa ja patriarkaalista alistamista, kun taas seksiradikaalelle seksi tarkoitti ensisijaisesti nautinnon ja vallan mahdollisuutta. (Seidman 1992, 6.) Tätä karkeaa jakoa uusinnetaan edelleen tutkimuskirjallisuudessa. Esimerkiksi Marjut Jyrkinen (2005, 104-108) niputtaa mutkattomasti saman kategorian alle seksityöntekijöiden ihmisoikeusliikkeet, ajattelun prostituoiduista miesten luontaisten tarpeiden tyydyttäjänä ja pedofilian. Suuntausten välillä on kuitenkin kyse paljon monimutkaisemmasta ongelmakentästä.
Seksisotien akateemiselle kirjoittelulle oli tyypillistä, että vaikka prostituutiosta puhuttiin paljon, empiiristä tutkimusta syntyi verrattain vähän. Myös akateemisissa yhteyksissä esitetty argumentaatio rakentui pitkälti viranomaisarvioiden ja yksittäis- tapausten varaan. Tutkimuksissa prostituutiota selitettiin lähinnä seksuaalisuuden häiriönä. Näitä tekstejä on myöhemmin kritisoitu siitä, että uhrinäkökulman sisäistäneet tutkijat keräsivät aineistonsa viiteryhmistä, joiden kanssa suurimmalla osalla seksityöntekijöistä oli hyvin vähän tekemistä. Vääristymää lisäsi se, että "portinvartijoina" ei käytetty seksityöntekijöitä, vaan valikoidusti kenttää tuntevia poliiseja ja sosiaaliviranomaisia (esim. Calhoun & Peyrot 1985, 346-347; Shaver 1996). "Nuo tutkimukset kertovat meille jotakin vangeista, huumeiden käyttäjistä, potilaista ja kotoa karanneista lapsista (ehkäpä myös kaupallisen seksin roolista heidän elämässään), mutta ne eivät auta määrittelemään 'prostituoitua'." (Pheterson 1996, 30.)
Radikaalifeministien nykyään eniten siteeraamat tutkimukset (Farley et al. 2003; Høigård & Finstad 1992) perustuvat kumpikin 1990-luvulla kerättyihin aineistoihin. Niissä aineistonkeruuseen liittyvät ongelmat eivät ole yhtä ilmeisiä, mutta myös niissä naisiin kohdistuvan väkivallan kehikko rajaa prostituutiolle löydettyjä syitä: koska kenenkään ei ajatella voivan ryhtyä "vapaaehtoisesti" myymään seksiä, yksilöllisen valinnan sijaan ilmiön selitystä etsitään erilaisista pakoista.
Radikaalifeminismi ei muodosta yhtä tiukasti rajattua ajattelusuuntaa.[7] Sillä ei ole yhteistä ohjelmaa ja sen piirissä esiintyy keskenään ristiriitaisia tekstejä. Tässä tarkoitan radikaalifeminismillä anglosaksista genreä, joka syntyi pornografia-keskustelun yhteydessä, nosti seksuaalisen väkivallan yhteiskunta-analyysinsä keskiöön ja jonka keskeisiä auktoriteetteja olivat Andrea Dworkin, Kathleen Barry, Mary Daly, Susan Griffin, Catharine McKinnon, Robin Morgan, Adrianne Rich ja myöhemmin Sheila Jeffreys (Seidman 1992, 104). Vaikka toisen aallon feminismin syntytausta nähdään usein vasemmistolaisissa liikkeissä, kaupallisesta seksistä käyty keskustelu tukeutui ainakin USA:ssa uusoikeistolaiseen liikehdintään (D'Emilio & Freedman 1988, 310-311, 351).[8]
Radikaalifeministinen seksin analyysi on ollut pitkälti sukupuolittuneen väkivallan analyysiä. Kun seksistä keskustellaan ensisijaisesti sukupuolittuneena vallan välineenä ja miehistä ongelmana (esim. Lienert 1996, 156), syntyy puheenvuoroista helposti sekä biologisoiva että seksivihamielinen kuva. Kuitenkaan suurin osa radikaalifeminismistä ei tuomitse seksiä sinällään, ainoastaan sen sellaiset muodot, jotka heistä tukevat sukupuolittunutta sortoa.
Sukupuolieron ajatellaan manifestoituvan alistavina seksuaalinormeina ja käytäntöinä. Naisten seksuaalisuus ymmärretään helläksi, romanttiseksi ja monogaamiseksi, kun taas (kulttuurisesti hallitsevaan) miehiseen seksuaalisuuteen kuuluu genitaalikeskeisyys, esineellistäminen ja promiskuiteetti. Vastakkain asettuu siis kaksi seksin maailmaa, joista feminiininen on henkilökohtainen, intiimi ja hyvä, maskuliininen taas perustuu kontrolliin, tuhoavuuteen ja fyysisen nautinnon tavoitteluun. (Seidman 1992, 105; Echols 1983, 449-450.) Siten on luonnollista, että prostituutio vahingoittaa nimenomaan naisen seksuaalisuutta. Kaupallinen seksi on osa maskuliinista seksiä:
"Jaan naisiin kohdistuvat väkivaltarikokset kahteen ryhmään: Suoriin rikoksiin kuuluvat raiskaus, pahoinpitely, insesti, kiduttaminen ja murha. Epäsuoria ovat seksuaalinen häirintä, prostituutio ja pornografia. Nämä ovat länsimaalaisen naisen väkivaltaisen hyväksikäytön päämuodot." (Dworkin 1988, 178.)
Seksuaalisen väkivallan näkökulma määrittää myös radikaalifeministeille poliittisesti ja teoreettisesti tärkeää heteroseksuaalisuuden kritiikkiä. Heteroseksuaalinen halu on vallan erotisointia, joka perustuu miehen ja naisen väliseen alistussuhteeseen. Useimmiten se ilmenee naisen alistamisen erotisointina, mutta on siirrettävissä myös samaa sukupuolta olevien suhteisiin. (Jeffreys 1990, 299.) Puhtaimmillaan heterosuhteista pidättäytymisen vaatimus esiintyy ehkä Leeds Revolutionary Feminist Groupin manifestissa (1981), jonka mukaan jokaisen feministin tulisi olla "poliittinen lesbo".[9] Vaikka monet radikaalifeministit painottavat lesboutta pikemminkin poliittisena ja kulttuurisena asenteena, esimerkiksi Robyn Rowlandin mielestä kyse ei voi olla vain siitä. Hänen mukaansa naisvihamielisessä yhteiskunnassa lesbouden valitsemiseen liittyy riski, jota heterosuhteissa elävät feministit eivät jaa. Naisten enemmistön pysyttäytyminen alistavissa suhteissa selittyy hänen mukaansa heteronormilla. (Rich 1983, 192; Rowland 1996, 78-79.)
Suhtautumisessa seksiin yleensä on radikaalifeminismin sisällä löydettävissä ainakin kaksi linjaa. Toinen näkee kaiken seksin uusintavan patriarkaattia (anti-sex feminism) ja toinen taas on valmis kannattamaan tiettyjä, tasa-arvoon ja molemminpuoliseen hellyyteen perustuvia seksin muotoja (pro-"positive" sex feminism) (Chapkis 1997, 12).[10]
Pro-"positive" sex -feministeille prostituutio on heidän kannattamansa seksuaalisuuden vastateesi. Hyvä seksi on intiimiä, aistillista ja feminiinistä (Morgan 1977, 181), kun taas prostituutio ja pornografia edustavat väkivaltaista, eriarvoisuutta erotisoivaa, naista esineellistävää ja maskuliinista seksuaalisuutta (Barry 1984, 266-267). Kaupallinen seksi on ikään kuin pilaantunutta seksiä, patriarkaatin tuottama alistussuhde, joka prostituutiosta jalansijan saatuaan pyrkii jatkuvasti purkautumaan myös privaattisuhteisiin. Tämän tartuntateorian mukaan kaupallinen seksi kasvaa naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta ja samalla uusintaa sitä. (Jeffreys 1994, 31-46; Barry 1984, xii.)
Anti-sex-feministien mielestä seksi itsessään merkitsee niin perustavalla tavalla patriarkaattia, että näiden kahden erottaminen on mahdotonta. Tällöin prostituutio on vain selkein esimerkki sinällään yhdenmukaisesta ilmiöstä (Chapkis 1997, 17). Vaikka alistussuhteiden syvyydessä on eroja, silti lempeinkin naisten välinen vaniljaseksi hyödyntää maskuliinisen vallan symboleja. Tämän symboliikan kautta jokainen nainen konstruoituu huoraksi ja prostituoidusta tulee vertauskuva naisen alisteiselle asemalle (MacKinnon 1989, 243).
Molemmille radikaalifeminismin suuntauksille on yhteistä, että sukupuolten välinen ero ymmärretään perustavimmaksi ihmisiä jakavaksi eroksi (Rowland & Klein 1996, 18) ja seksuaalisuus näiden välistä valtahierarkiaa uusintavaksi toiminnaksi. Näin radikaalifeministinen teoria ei juuri anna tilaa itse sukupuolen käsitteen analyysille ja onkin joutunut vastaamaan nk. kolmannen aallon feministien kritiikkiin. Sitä on arvosteltu muiden valtarakenteiden sivuuttamisesta (Collins 1991, 7-8) ja sitä kautta valkoisen keskiluokkaisen naisen näkökulman ylikorostumisesta (Heywood & Drake 1999). Miehet-naiset -vastakkainasettelun vuoksi sen on myös nähty uusintavan sukupuolijakoa (Cox, Johnson, Newitz & Sandell 1999, 198-199) ja esittävän naiset yksipuolisesti passiivisina uhreina (Sorisio 1999, 134-135).
Kumpikin radikaalifeminismin suunta määrittelee prostituution prismana naisten alisteiseen asemaan, kaiken naisten kokeman väkivallan kirkkaimpana ilmentymänä (Barry 1995, 11). Prostituution seuraukset ovat raskaat kaikille naisille, koska se normalisoi ja tekee hyväksyttäväksi naisia esineellistävän ilmapiirin (Kulick 2005, 211-213, 219-221). Radikaalifeministisessä agendassa prostituutio on ikään kuin yksi pornografian jatkokysymys:
"Pornografia on perinteisesti määritelty prostituution ja seksikaupan visuaaliseksi esitykseksi. Se on sekä seksuaalisen riiston muoto että kulttuurisen sadismin ideologia. Seksuaalista riistoa se on siksi, että pornografiassa esiintyvät naiset. Naiset esittävät pornografiaa myös henkilökohtaisissa ihmissuhteissaan. Tämä johtaa seksuaalisuuden prostituoimisen arkipäiväistymiseen." (Barry 1996, 448.)
Tästä lähtökohdasta on ymmärrettävää, että kysymys vapaaehtoisesta prostituutiosta on radikaalifeministeille vaikea. On vapaaehtoinen prostituutio sitten "oikeasti" vapaaehtoista tai ei, radikaalifeministien näkökulmasta on kiusallista, että jotkut seksityöntekijät kokevat olevansa alalla vapaasta tahdostaan. Asiaa ei ainakaan helpota se, että nimenomaan feministinen tutkimus on korostanut ihmisten ja erityisesti naisten oman äänen ja kokemuksen tunnistamista (Rowland & Klein 1996, 10). Jotkut ohittavat ongelman yksinkertaisesti toteamalla, että kukaan ei voi valita prostituutiota vapaaehtoisesti (Høigard & Finstad 1992, 183). Kathleen Barryn (1995, 29-30: 70, 279) mielestä prostituutio on poikkeuksetta tuomittavaa prostituoiduille itselleen ja muille naisille aiheutuvien haittojen vuoksi.[11] Positiivinen suhtautuminen kaupalliseen seksiin on eräänlaista luokkapetturuutta tai sitten (kenties varhaislapsuudessa koetun) seksuaalisen väkivallan traumatisoimaa väärää tietoisuutta.
Radikaalifeministinen analyysi jättää myös avoimeksi kysymyksen, että jos prostituutio todella on keskeinen sukupuolihierarkiaa uusintava miehinen privilegio, miksi se ajetaan patriarkaatissa marginaaliin ilman lain suojaa. Radikaalifeministeille kaupallinen seksi vertautuu avioliittoon valtasuhteena, jossa miehellä on oikeus tunkeutua naiseen. Väite sopii huonosti yhteen sen kanssa, että avioliittoa ja miesten johtajuutta korostavat konservatiiviset liikkeet johdonmukaisesti vastustavat prostituutiota.[12] (Zatz 1997, 290.)
Myöskään seksisotien toisen osapuolen eli seksiradikaalien kohdalla ei ole kyse yhtenäisestä suuntauksesta, vaan teksteistä, joiden karkea yhdistävä tekijä on radikaalifeministisen teorian kritiikki. Kirjoittajat korostavat yksilön toimijuutta ja vastustavat ajattelua, "...että seksuaalinen aktiivisuus (erityisesti vaihtosuhteessa) on niin haitallista, että oma valintamme (tai muiden ansaitsemiskeinojen puute) ei merkitse mitään. Ajatus kyseenalaistaa feministien pitkän taistelun aikuisten naisten oikeudesta solmia itsenäisesti sopimuksia." (Califia 1994, 124-125.)
Eva Pendleton (1997, 79) huomauttaa, että jos patriarkaatin perustavaksi tunnukseksi määritellään rajoittamaton oikeus tunkeutua naiseen, maksullinen seksi voidaan nähdä myös järjestystä kyseenalaistavana tekijänä, sillä seksityöntekijä antaa vain rajoitetun ja ehdollisen luvan miehille halujen ja fantasioiden toteuttamiseen.
Seksiradikaaleille mikä tahansa seksiakti - siis myös prostituutio - voi tilanteesta riippuen muodostua alistavaksi tai emansipoivaksi toiminnaksi. Yhteiskunnalliset instituutiot ja diskurssit erottavat normaalin/laillisen/terveellisen epänormaalista/laittomasta/epäterveellisestä, palkitsevat joitakin seksuaalisuuden muotoja ja rankaisevat toisia. Näin seksuaalisesta sorrosta tulee valtarakenne, jossa seksuaaliset identiteetit muuttuvat sosiaaliseksi hierarkiaksi (Fergusen 1984, 109).
Chapkis (1997, 21) jakaa myös feministisen seksiradikalismin kahteen näkökulmaan. Libertaristinen lähestymistapa (sexual libertarianism) korostaa yksilöllisyyttä ja yksilönvapautta, kun taas kumouksellinen (sexual subversion) pyrkii sijoittamaan seksin osaksi vallan ja erojen rakenteita.[13] Libertaarit seksiradikaalit näkevät kyllä kaupallisessa seksissä valtasuhteen, mutta arvioivat naisen olevan niskan päällä. Seksi on heille resurssi, jota naisilla on käytössään miehiä enemmän ja joka siten tasaa miesten hallintaoikeutta moniin muihin resursseihin, esimerkiksi rahaan. Tällöin prostituoitu itse asiassa nouseekin radikaalifeministien uhrista emansipoituneeksi sankariksi.[14]
Libertaristeja on arvosteltu heteronormatiiviseen seksiin sisältyvän riiston sivuuttamisesta ja seksuaalisen nautinnon kritiikittömästä juhlinnasta (Raymond 1996, 238-239).[15] Siinä missä radikaalifeminismi arvottaa erilaisia seksin muotoja, heidän mielestään mikä tahansa kahden vapaaehtoisen aikuisen välinen seksi on hyväksyttävää. Näkemys on ainakin osittain sokea taloudellisille ja kulttuurisille rakenteille, jotka asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan ja hämärtävät rajaa pakon ja vapaaehtoisuuden välillä.
Kumoukselliset seksiradikaalit kyllä tunnustavat, että seksiin liittyy monia naisia alistavia mekanismeja. Heidän ajattelussaan kaupallinen seksi ei kuitenkaan ole perustavasti alistavaa, vaan yksi seksin alue, jonka sisällä vallasta käydään taistelua. Myös patriarkaatin ehdoilla kehittyneitä seksin merkityksiä voidaan hyödyntää ja soveltaa odottamattomilla tavoilla uuden seksuaalisen järjestyksen rakentamiseksi. Tämä kuitenkin edellyttää seksin tarkastelua ja määrittelyä tilannekohtaisesti, sen hetkisestä kontekstistaan käsin. Vaikka kumouksellinen seksiradikalismi oli alun perin poliittinen vastaus radikaalifeminismiin, sen ajattelu vaikutti sittemmin voimakkaasti ns. seksityötutkimuksen syntyyn ja mahdollisti uudelleen pohdinnan prostituutiosta valintana: jos kaupallinen seksi ei aina ja kaikkialla ole pakotettua, on mielekästä kysyä, millaisissa olosuhteissa ja miksi seksityötä tehdään.
Myös seksiradikaalit suhtautuvat kriittisesti heteronormiin. Keskeistä ei kuitenkaan ole heteroseksuaalisuuteen (monien radikaalifeministien mielestä olennaisesti) liittyvä naisten alisteinen asema, vaan kulloisenkin normatiivisen seksin ja muiden seksuaalisuuksien välinen hierarkia. Seksiradikaalit korostavat, että ei ole olemassa sinällään perverssejä seksiakteja, vaan kyse on aina rakenteellisista, tilanteisista ja yksilöllisistä valtasuhteista. Seksi voidaan ymmärtää yhtenä kamppailun kenttänä, ei vain sukupuolten vaan myös esimerkiksi luokkien, sukupolvien ja etnisten ryhmien välillä (Rubin & Butler 1994, 90).
Samalla tavoin kuin radikaalifeministien kohdalla, myös seksiradikaaleilla teoreettinen ymmärrys on vahvasti sidoksissa henkilökohtaiseen seksuaalisuuteen. Jos radikaalifeminististä keskustelua johtivat tasa-arvoista, monogaamista ja romanttista seksiä ihannoivat lesbot, seksiradikaalien keskeiset vaikuttajat ovat usein biseksuaaleja tai butch-femme -jakoon identifioituvia lesboja, ja monilla heistä on kiinteät suhteet homo-, kinky- ja seksityöntekijäyhteisöihin. Pat Califia kuitenkin korostaa, että hänen edustamansa seksiradikalismi ei tarkoita vain tiettyjen seksuaalinormien kyseenalaistamista:
"Eroottisissa käytännöissään poikkeavat ihmiset tapaavat kyllä suhtautua kriittisesti avioliittoon, perheeseen, heteroseksuaalisuuteen, sukupuolirooleihin ja vaniljaseksiin. Seksiradikalismiin kuuluu kuitenkin poikkeavuuden lisäksi kapina. Se merkitsee tietoisuutta siitä, että arkisessa tavassa puhua (tai vaieta) seksistä on jotain epätyydyttävää ja kunniatonta. Se merkitsee kykyä kyseenalaistaa yhteiskunnan taipumus jakaa etuoikeuksia seksuaalimoraalinsa noudattamisesta, mikä käytännössä tekee jokaisesta seksuaalisesta valinnasta moraalikysymyksen. Jos uskot, että tämän eriarvoisuuden poistaminen edellyttää valtavaa yhteiskunnallista muutosta, silloin olet seksiradikaali, vaikka sitten laukeaisit mieluiten lähetyssaarnaaja-asennossa ja uskoisit kahteen sukupuoleen." (Califia 1994, 11.)
Oma tutkimukseni kiinnittyy seksiradikalismin kumoukselliseen suuntaan. Sen keskeisimpiä tekstejä on Gayle Rubinin Thinking sex, jossa kritisoidaan aikaisemman seksitutkimuksen taipumusta nähdä seksuaalisuus luonnon sanelemana ja siten muuttumattomana. Vasta seksin kontekstisidonnaisuuden tunnistaminen mahdollistaa ilmiön ymmärtämisen. Rubinin mielestä länsimainen ja kristinuskoon perustuva kulttuuri on kykenemätön analysoimaan seksuaalisuuttaan niin kauan kuin seksiin suhtaudutaan erityiskysymyksenä:
"Käytännössä kaikkea eroottista käyttäytymistä pidetään pahana, ellei ole hyvää perustetta myöntää erivapautta. Hyväksytyimmät syyt ovat avioliitto, lisääntyminen ja rakkaus. Joissain tapauksissa käyvät myös tieteellinen uteliaisuus, esteettinen kokemus ja pitkäaikainen intiimi suhde. Sen sijaan eroottisen kapasiteetin, tiedon, luovuuden tai uteliaisuuden harjoittaminen edellyttää selittelyä, joka muiden mielihyvää tuottavien asioiden, kuten ruoasta nauttimisen, fiktion tai astronomian kohdalla olisi tarpeetonta." (Rubin 1989, 278.)
Rubinin tekstissä seksi on erillinen sorron vektori, joka leikkaa muita sosiaalisen eriarvoisuuden hierarkioita (luokka, etnisyys, sukupuoli), mutta ei palaudu pelkästään niihin. Hänen mielestään seksuaalisuutta ei voi tarkastella vain sukupuolinäkökulmasta. (Rubin 1989, 293, 307-309.) Feminismin käsitteelliset työkalut on kehitetty jäljittämään ja tekemään näkyväksi sukupuolittuneita valtasuhteita ja siinä ne toimivat hyvin. Sen sijaan seksiin liittyvän vallan tulkinnassa feministi törmää samaan ongelmaan kuin sukupuolihierarkiasta kiinnostuneet marxilaiset aikanaan: luokkaeron analyysiin kehitetyt välineet purivat vain osittain muihin yhteiskunnallisiin jakoihin.
Rubin (1989, 279) näkee erilaisten seksiaktien ja -suhteiden asettuvan hierarkkiseen järjestykseen, jonka huipulla ovat naimisissa olevat heteropariskunnat. Tästä alaspäin sijoitus riippuu pitkälti siitä, montako ideaalin ulottuvuutta henkilön seksikäyttäytyminen toteuttaa tai kyseenalaistaa: esimerkiksi homoseksuaaleista vakiintuneessa parisuhteessa elävät ovat suhteellisen korkealla, mutta polyamoriset homot vain hieman transihmisten, sadomasokistien ja seksityöntekijöiden yläpuolella. Sijoitus seksuaalihierarkiassa määrittää merkittävästi henkilön sosiaalista asemaa. Hyväksyttyihin seksin muotoihin kiinnittyy yleinen arvostus, mielenterveys, laillisuus, rakenteellinen tuki ja monet taloudelliset edut, mutta mitä alemmas hierarkiassa siirrytään, sitä helpommin henkilöön liitetään mielisairaus, kunniattomuus, rikollisuus, taloudelliset sanktiot sekä rajoitettu sosiaalinen ja fyysinen liikkuvuus.
Rubinin teoriassa historiallinen ja kulttuurinen vaihtelu korostuu. Ideaalin ja ehdottomasti tuomittavan seksin välillä on leveä ei-kenenkään-vyöhyke, jolla käydään jatkuvaa neuvottelua hyväksyttävän rajoista. Esimerkiksi viimeisten vuosikymmenten kuluessa homoseksuaalisuus on siirtynyt merkittävästi lähemmäs ideaalia, kun taas eri-ikäisten seksisuhteista on tullut aikaisempaa tuomittavampia.
Rubinin (1989, 282) mukaan itse mekanismi pysyy samana, vaikka uskonnolliset, lääketieteelliset ja poliittiset keskustelut idealisoivatkin eri asioita. Tyypillistä on, että vain pieni osa seksin kirjosta arvotetaan turvalliseksi, terveelliseksi, kypsäksi, lailliseksi tai poliittisesti korrektiksi. Tämän sallitun seksin kohdalla kyetään tarkastelemaan yksittäisen aktin sisällä tapahtuvaa moraalista vaihtelua (esimerkiksi heteroseksuaalinen suhde voi kontekstista riippuen olla vapaata tai pakotettua, parantavaa tai itsetuhoista), kun taas rajan tuomittavalla puolella oleva seksi - esimerkiksi prostituutio - nähdään olemukseltaan eheänä kokonaisuutena:
"Tällaisella seksuaalimoraalilla on enemmän yhteistä rasististen ideologioiden kuin todellisen etiikan kanssa. Se takaa hyveen hallitseville ryhmille ja ulkoistaa paheen vähäväkisille. Demokraattisen moraalin mukaista olisi arvottaa seksiaktit sillä perusteella, miten osapuolet kohtelevat toisiaan, miten he ottavat toisensa huomioon, liittyykö tapahtumaan pakottamista sekä miten paljon ja millaista nautintoa se tarjoaa." (Rubin 1989, 283.)
Näkökulma tavoittaa hyvin perinteisen - niin feministisen kuin seksologisenkin - prostituutiotutkimuksen kipukohdat: sokeuden vallan ja hyväksikäytön varianssille myös seksuaalihierarkian alimmilla tasoilla ja haluttomuuden tarkastella seksuaalista valtaa omana kokonaisuutenaan (English & Hollibaugh & Rubin 1981, 46-47). Siten kumouksellisen seksiradikalismin suhtautuminen seksityöhön eroaa ainakin kolmessa suhteessa radikaalifeministisestä. Ensinnäkin se näkee seksityöntekijän seksuaalisena ja poliittisena henkilönä, ei vain toiminnan passiivisena kohteena. Toiseksi se käsittelee seksityötä ensisijaisesti yhtenä ansiotyön muotona, jonka sisällä hyväksikäytön ja emansipaation määrä vaihtelee. Kolmanneksi, sille vaihtosuhde on vain yksi osa laajaa seksikäytäntöjen kirjoa. (Sloan & Wahab 2000, 470.)
Kaupallisen seksin tarkastelu seksuaalihierarkian näkökulmasta ei tarkoita sukupuolen hylkäämistä. Aineistoni on pitkälti naisten tuottamaa, samoin kuin suurin osa empiiristä seksityötutkimusta - onhan valtaosa seksityöstä naisten tekemää. Sukupuolen mukaan eriytyneiden työmarkkinoiden ymmärtäminen todennäköisesti edellyttää sukupuolieron tunnistamista. Esimerkiksi prostituutioon liittyvä stigma on nimenomaan naisen seksuaalisuuden historiallinen kontrollimekanismi.
Sukupuoli yksinään ei kuitenkaan riitä. Kaupallisen seksin piirissä toimii suhteellista väestöosuuttaan huomattavasti suurempi määrä sellaisia seksuaalivähemmistöjä, joiden normista poikkeaminen on vaikeasti salattavissa. Kyse voi olla mahdollisuudesta saada toimeentulo itseä kiinnostavalta alalta, mutta usein taustalla ovat myös virallisten työmarkkinoiden ennakkoluulot. Kun seksityöhön ryhtymisen syynä on muiden toimeentulomahdollisuuksien puuttuminen, oleellista ei ole, mikä on ristiinpukeutujan biologinen ja sosiaalinen sukupuoli. Luvussa kolme tarkastelenkin seksityötä yhtenä marginalisoidun seksin muotona. Muun muassa Shannon Bell (1994, 103-105) on korostanut prostituoitujen ja (muiden) seksuaalivähemmistöjen kohtaaman hyväksikäytön samankaltaisuutta. Akateemisessa ja poliittisessa keskustelussa on tuotu esille erityisesti seksityöntekijöiden ja lesbojen historiallinen kohtalonyhteys epänaisina (Nestle 1987) ja prostituution kriminalisoivia lakeja on myös toistuvasti käytetty muita seksuaalivähemmistöjä vastaan (Rubin 1982, 197-199).
Seksityötutkimuksen ensimmäisiä nimiä on Gail Pheterson, jonka kokoelmat A Vindication of the Rights of Whores ja The Prostitution Prism ponnistavat edellä kuvatusta keskustelusta, mutta jotka keskittyvät prostituutioon ensisijaisesti seksityöntekijöiden kokeman diskriminaation näkökulmasta. Pheterson on itse toiminut aktiivisesti seksityöntekijöiden ihmisoikeusliikkeissä.[16] Hän nostaa Rubinin ajattelua mukaillen seksin yhdeksi hierarkisoiduksi eroksi luokan ja etnisyyden rinnalle, mutta painottaa useimpia seksiradikaaleja enemmän vallan sukupuolittuneisuutta ja on ensisijaisesti kiinnostunut naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta kontrollista. Phetersonin työssä on jo monia myöhemmälle seksityötutkimukselle tyypillisiä piirteitä, kuten emansipatorisuus, tutkimuskohteen subjektius, ruohonjuuritason kokemuksellinen näkökulma ja keskittyminen seksiin sekä yhteiskunnallisena että yksilöiden välisenä valtasuhteena. Silti hänen tuotantonsa eroaa selvästi tradition myöhemmistä teksteistä, joissa taloudella ja naisten toimeentulomahdollisuuksilla on keskeinen asema.
Kaupalliseen seksiin liittyy myös mekanismeja, joiden ymmärtämisessä sukupuolella on keskeinen sija, mutta jotka eivät palaudu pelkästään sukupuoleen. Rotuun, sukupuoleen, luokkaan, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen jne. liittyvät alistamisen ja emansipaation mekanismit ovat kaikki osa monimuotoista hallinnan rakennetta. Vertailua ja keskinäisestä tärkeysjärjestyksestä kisailua hedelmällisempää onkin pohtia, miten ne ovat yhteydessä toisiinsa ja tarvitsevat toisiaan. (Collins 1991, 222-225.)
Luvussa neljä kirjoitan seksistä nuorten naisten vaihtoehtona palkkatyölle. Vaikka kyse on sukupuolittuneesta työelämän ilmiöstä, yhtä lailla on kyse luokkaerosta: seksityö ei ole houkutteleva vaihtoehto suhteessa mihin tahansa alaan, vaan matalan palkkatason työväenluokkaisiin töihin.
Prostituution tarkasteleminen työnä ei ole tärkeää vain siksi, että ymmärtäisimme seksityön taustalla olevaa taloudellisen vaihdon kontekstia. Kyse on myös niistä resursseista, joiden varassa alan sisällä kamppaillaan autonomiasta. Jos prostituutio nähdään vain absoluuttisena riistomekanismina (radikaalifeministit) tai seksuaalisuuden yhtenä muotona (seksiradikaalit), miten seksityöntekijät järjestäytyvät vaatimaan terveydenhuoltoa, työturvallisuutta ja minimipalkkaa tai edes suojelua riistoa, syrjintää ja väkivaltaa vastaan?
Prostituutio on pitkään ollut kaupallisesta seksistä tehdyn yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen peruskäsite. Sana on kuitenkin ongelmallinen, sillä se liittyy vahvasti sellaiseen ajatteluun, jossa prostituoidun omalle toimijuudelle ja kokemukselle ei ole tilaa. Jo sana prostituutio itsessään sisältää halventavan sivumerkityksen.[17]
Viimeisten 15 vuoden aikana prostituutiotutkimuksesta onkin eriytynyt suuntaus, joka mieluummin kirjoittaa seksityöstä. Holly Wardlow (2004, 1017-1018) erottelee neljä näkökulmaa, joiden kautta muutos on tapahtunut. Kaikki seksityötutkijat eivät allekirjoita niitä kaikkia, mutta ne kuvaavat seksityötutkijoiden piirissä melko laajasti hyväksyttyjä oletuksia ilmiöstä ja sen tutkimisen tavoista:
1. Prostituutioon liittyy liikaa historian painolastia ja seksityö on siksi neutraalimpi valinta.
2. Käsitevalinta on poliittinen kannanotto: kun kaupallinen seksi määritellään työksi, on luontevaa vaatia sen tekijöille samoja oikeuksia kuin muillekin työläisille.
3. Seksityö korostaa toiminnan yhteyttä tulonhankintaan, kun taas prostituutio on totaalisempi - ja voimakkaasti stigmatisoiva - identiteetti.
4. Seksityö tekee näkyväksi kaupallisen seksin takana olevia rakenteellisia syitä, köyhyyttä ja naisten vastuuta perheen elannosta.
Seksityöstä puhumista on tietenkin myös kritisoitu. Ann Weatherall ja Ann Priestley (2001, 332) ovat sitä mieltä, että puhe työstä assosioi prostituution taloudelliseen vaihtoon, jossa osapuolet oletetaan vapaaehtoisiksi ja halukkaiksi. Tällöin peittyvät ne taloudelliset ja sosiaaliset valtarakenteet, jotka tosiasiallisesti rajaavat ihmisten valinnan vapautta (ks. myös Barry 1995, 296.) Mielestäni Weatherallin ja Priestleyn näkemys kuitenkin sivuuttaa ainakin marxilaisen teorian piirissä käydyt keskustelut, joissa pyrkimys emansipaatioon työssä ja työstä on keskeisellä sijalla. Tässä kontekstissa myös seksityö voidaan hyvin tulkita osaksi yleisempää työläisten riistoa (Ward 2007; Gall 2006).
Seksityötutkimukselle on tyypillistä seksityöntekijöiden oman kokemuksen kunnioittaminen, empiirisyys ja valtasuhteiden analyysi.[18] Keskeisiä tutkimusaiheita ovat seksityöntekijöihin vaikuttava lainsäädäntö (Brock 1998), kaupallisen seksin sisäiset valtasuhteet (O'Connel Davidson 1998), seksiteollisuudelle tyypillinen liikkuvuus (Kempadoo 1998), kaupallisen seksin representaatiot (Bell 1994) sekä seksityöntekijöiden terveys ja turvallisuus (Taylor 2006). Vastakohtana ilmiötä ympäröiville myyteille seksityötutkimus myös korostaa alan sisäistä varianssia niin suhteessa seksin myymisen ehtoihin (Whelehan 2001, 47, 130) kuin motiiveihinkin (Petro 2006, 25). Sillä on myös vahva yhteys liikkuvan, epävakaan ja informaalin työn tutkimukseen (AgustÃn 2007). Tällöin seksityön syistä luonnollisesti korostuvat taloudelliseen toimeentuloon liittyvät tekijät.
Vaikka nimenomaisesti seksityöntekijöiden motiiveihin keskittyvää laajaa tutkimusta ei ole tehty, monissa toimijoiden haastatteluihin perustuvissa teksteissä kysymystä sivutaan. McKeganeyn ja Barnardin (1996, 24-26) Isossa-Britanniassa haastattelemat seksityöntekijät kertoivat lähes poikkeuksetta aloittaneensa rahan takia, mutta syy rahan tarpeeseen ja samalla seksityön luonne vaihtelivat. Toisille kyse oli heikkojen ehtojen ja palkkojen töitä korvaavasta ansiotyöstä, jotkut rahoittivat sillä huumeiden käyttöä ja joillekin seksityö oli keino satunnaisten menohuippujen hallintaan. Taloudellisten syiden ohella aloittamispäätöksen taustalla voi olla suostuttelua tai painostusta läheisten taholta (O'Neill 1996).
Kaupallisen seksin tutkimus on läpi historiansa ollut sidoksissa kysymykseen siitä, miten yhteiskunnan tulisi ilmiöön suhtautua. Seksityötutkimus nojaa osittain kolmannen aallon feminismiin, jonka kehitykselle on aikaisempien feministipolvien tavoin ollut luonteenomaista yhteys yhteiskunnallisiin liikkeisiin. Muun muassa International Congresses of Whores (1985 ja 1986), International Committee for Prostitute Rights (1985), World Whores Summit (1989), National Conference of Pros- titutes in Brazil (1987) ja World Charter for Prostitutes' Rights (1985) määrittelivät uutta poliittista (ja samalla tutkimuksellista) toimijuutta seksin ja työn välimaastoon. (Bell 1994, 99.) Yhteisinä vaatimuksina on ollut seksityön dekriminalisointi, sen tunnustaminen lailliseksi työksi ja prostituoitujen hyväksyminen työtä tekeviksi naisiksi. Ammatinvalinnan vapaus, terveys ja turvallisuus ovat olleet keskeisiä teemoja. (Cabezas 1998, 81-82.)
Tähän tutkimukseen on kerätty aineistoa henkilöiltä, jotka ottavat tai ovat jossain elämänsä vaiheessa ottaneet välitöntä taloudellista korvausta vastineena suorittamistaan seksuaalisista teoista. Erotuksena mille tahansa lahjoja ja seksiä sisältävälle suhteelle on näissä akteissa ainakin myyjän ymmärryksen mukaan ollut kyseessä selkeä vaihtosuhde.[19] Kun se on asiayhteyden vuoksi välttämätöntä, kutsun heitä prostituoiduiksi, esimerkiksi erottaessani prostituutiota muista seksityön muodoista.[20] Ensisijaisesti kirjoitan kuitenkin seksityöstä ja seksityöntekijöistä (sex work/workers). (Vrt. Quillemant & Caixeta 2004, 19-20.)
Prostituution korvaaminen seksityöllä on paitsi käytännöllinen ja aineistolähtöinen myös eettinen valinta. Aikaisemman tutkimuksen mukaan kaupallisen seksin piirissä esiintyvä hyväksikäyttö muistuttaa oleellisesti muihin harmaan sektorin alemman statuksen töihin liittyviä ongelmia. Siten myös niiden ratkaisupyrkimyksissä tulisi turvautua yhtäläisiin keinoihin. Jotta seksin myyjät voivat vaatia itselleen työntekijöiden oikeuksia, he tarvitsevat työn statuksen. (Bindman 1997; Gall 1006, 161-163.)
Tutkimukseni aineisto on kerätty Suomessa työskenteleviltä tai työskennelleiltä prostituoiduilta. He kuuluvat pääosin seksityöntekijöiden keskiluokkaan, millä on aikaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa viitattu asemaan kaupallisen seksin sisäisessä hierarkiassa (Murphy & Venkatesh 2006). Vaikka Suomestakin löytyy lähes kaikkia seksityön muotoja, keskiluokka on täällä poikkeuksellisen hallitsevassa asemassa; globaalissa perspektiivissä lähes koko suomalainen prostituutioilmiö näyttäytyy keskiluokkaisena. Seksiä myydään itsenäisesti internetin välityksellä, sillä ansaitaan hyvin, seksityöntekijät ovat asiakkaisiinsa nähden hyvässä neuvotteluasemassa ja liittävät toimintaansa ammatillisia arvoja usein silloinkin, kun kyse on hyvin satunnaisesta sivutulosta. On viitteitä siitä, että ainakin länsimaissa keskiluokkaisen seksityön osuus on kasvussa. Toisaalta, samalla tavoin kuin itsenäinen työläisaristokratia on teollistumisesta saakka toiminut työläisten vastarinnan ja omaehtoisen järjestäytymisen moottorina (Geary 1981, 52-54), myös seksityössä emansipaation oraat näkyvät ainakin teoriassa kaikkein selvimmin sen etuoikeutetussa osassa. Siten kohtuullisen turvatussa asemassa työskentelevien tutkiminen voi antaa vastauksen myös siihen, millä ehdoilla ja missä kontekstissa seksityö voi olla mielekäs valinta.
Erityisesti luvussa viisi kirjoitan myös huorista (whores). Sana assosioituu ensisijaisesti paheelliseen, halveksittuun ja seksuaalinormeja rikkoneeseen naiseen. Seksityöntekijöiden omassa puheessa huora voi kuitenkin viitata ammattiylpeyteen, emansipaatioon ja välinpitämättömyyteen yhteiskunnan naisten seksuaalisuudelle asettamia normeja kohtaan (Murphy & Venka- tesh 2006, 130).
1. Haastatelluista pääkaupunkiseudun pro-tukipisteen asiakkaista 85 % oli tehnyt seksityötä viisi vuotta tai vähemmän. (Asiakaskartoitus 2000, 7.)
2. Tässä kohtaa en käy keskustelua siitä, oliko Maria Magdalena todellisuudessa prostituoitu vaiko ei (Koivunen 1994, 275-276). Oleellista on, että erityisesti 1600-luvulta lähtien katolinen kirkko nosti hänet synnin ja lihallisuuden symboliksi, ja samaan aikaan hänestä tuli suosittu hahmo kirkollisessa kuvataiteessa.
3. Kansanterveys oli myös Suomessa prostituoituihin kohdistuvan kontrollin konteksti. Yhdessä irtolaislain kanssa se oikeutti suurimman osan 1800- ja 1900-lukuja prostituoituina tunnettujen naisten sukupuolitautitestit, sulkemisen sukupuolitauti- ja mielisairaaloihin, vangitsemiset, sijoittamiset hoitokoteihin. 1800-luvulla prostituoidut eivät myöskään saaneet kasvattaa omia tai muiden lapsia (Häkkinen 1995, 183). Myöskin "ilotyttöjen oikeusturva oli vähäinen. Kun Alli Huttulainen uskalsi mennä poliisilaitokselle 2.11.1932 ilmoittamaan, että hänet oli raiskattu, hänet otettiin kiinni irtolaisena, toimitettiin sukupuolitautitarkastukseen ja annettiin köyhäinhoitohallituksen varoitus."(Häkkinen 1995, 178.)
4. Nämä tutkimukset ovat olleet usein käytännöllisesti suuntautuneita ja sidoksissa erilaisiin valistusprojekteihin. Esimerkkejä tällaisista hankkeista löytyy mm. Research for Sex Workers -lehden (http://www.nswp. org/r4sw/index.html) kaikista numeroista.
5. Ajan kielessä promiskuiteetti tarkoittanee seksuaalista holtittomuutta ja valikoimattomuutta seksikumppaneiden suhteen.
6. Välien kiristymistä kuvaa kiistakumppanien keskinäinen syyttely. Radikaalifeministien mielestä "liberaalifeministit" toimivat parittajien ja pornoteollisuuden "yhteistoimintanaisina" (Jeffreys 1990, 262), kun taas seksiradikaalit syyttivät radikaalifeministejä liittoutumisesta paavin kanssa (Rubin 1989, 302). Keskustelu jatkuu edelleen: Yhdysvaltalaiset professorit Chesler ja Hughes (2004) vaativat Helsingin Sanomissa feminististä liikettä hylkäämään liberaalivasemmiston ja liittoutumaan "konservatiivisten ja uskontopohjaisten" ryhmien kanssa taistelussa prostituutiota vastaan. He arvostelevat feministien penseää suhtautumista uskontoon: "He ovat liian usein pitäneet organisoitua uskontoa vain patriarkaalisuuden vaarallisena muotona, kun se voi olla myös lain ja etiikan järjestelmä, joka hyödyttää naisia." Kirjoittajien mielestä feministien ongelmana on, että "heidän keskuudessaan on erilaisia näkemyksiä siitä, mitä prostituutio on: onko se yksi työn muoto, joka tulisi laillistaa, vai ihmisoikeuksien loukkaus, joka tulisi poistaa." Kirjoittajien oma kanta on, että "prostituutio on kansainvälinen ihmisoikeuksien kriisi, ja feministien tulisi kohdata se moraalisella selkeydellä. Meidän tulee nähdä, että prostituutio on luonnostaan haitallista. Meidän on aktiivisesti vastustettava naiskaupan harjoittajia, sutenöörejä ja miehiä, jotka asioivat bordelleissa."
7. Alice Echols on nimennyt suuntauksen kulttuurifeminismiksi ja tällä nimellä se usein tunnetaan. Perinteisempi radikaalifeminismi näki naisen alistamisen juontavan ydinperhenormiin, kun taas kulttuurifeministeillä sen keskiössä on pornoteollisuus: "Kulttuurifeministien käsitystä seksuaalisuuden dominoteoriasta kuvaa lause 'pornografia on teoria, raiskaus käytäntö'" (Echols 1989, 58). Kulttuurifeminismi on laajalti levinnyt kirjallisuuteen, mutta koska radikaalifeministit itse vierastavat termiä (Lienert 1996), en käytä sitä tässä yhteydessä. Kaupalliseen seksiin liittyvän keskustelun ryhmäkuntia on määritelty myös muilla tavoin, esim. Pendleton 1997, 81.
8. Pornografian vastaisten radikaalifeministien suhde oikeistoon on 272 kuitenkin monimutkainen. Ainakin osittain se perustuu kokemuksiin vasemmistolaisten (mies-)intellektuellien pornomyönteisyydestä 1960- ja 1970-luvuilla. (Dworkin & Wilson 1982, 28.)
9. Eli siis "naisiin identifioituva nainen, joka ei pane miesten kanssa. [...] Naiselle jokainen penetraatio on hyökkäys, joka heikentää hänen voimiaan ja jäytää itseluottamustaan. Miehelle se taas on vallan ja herruuden akti, ei vain suhteessa johonkin tiettyyn naiseen, vaan naisiin yleensä. Niinpä jokainen penetraatioon suostuva nainen tukee sortajaa ja ylläpitää miesten luokkaherruutta." (Leeds Revolutionary Feminist Group 1981.)
10. Raja ei kuitenkaan ole tässäkään selkeä ja esimerkiksi Kathleen Barry on luokiteltu vaihtelevasti kumpaankin suuntaukseen. Vaihtoehtoisesta ryhmittelystä ks. Sloan & Wahab 2000, 463.
11. Varhaisemmassa kirjoituksessaan Barry (1984, ensipainos 1979, 279) vielä toteaa, että "yksilönvapauden nimessä meidän ei pidä sekaantua niiden naisten asioihin, jotka vapaaehtoisesti solmivat avioliiton ja ovat yhtä vapaita sen purkamaan. Samoin meidän ei tule häiritä naisia, jotka vapaaehtoisesti ryhtyvät prostituutioon, olivat he sitten itsensä työllistäviä puhelintyttöjä tai afrikkalaisia eliittiprostituoituja, kunhan he vain ovat vapaita halutessaan jättämään työnsä. [...] Feministien naisille vaatiman vapauden on koskettava kaikkia siitä riippu- matta, olemmeko me heidän kanssaan samaa mieltä." Myöhemmin hän kuitenkin irtisanoutui tästä näkemyksestä (Barry 1995, 17).
12. Näin siis ainakin angloamerikkalaisella alueella, jota Zatz ilmeisesti kommentoi. Asetelma on monimutkaisempi niissä Keski- ja Etelä-Euroopan katolisissa maissa, joissa prostituutiolla on (monien kon- servatiivisten johtajien tukema) laillinen status ja sosiaalinen asema, vaikka prostituoidut samalla ovat stigmatisoitu ja kontrolloitu ryhmä.
13. Sloan & Wahabi (2000, 469) kutsuvat kumouksellisen seksiradikalismin ajattelua nimellä Radical Sexual Pluralist Theory.
14. Jätän libertaristisen seksiradikalismin tässä vähälle huomiolle, sillä vaikka suuntausta vastaan argumentoitiin pornosodissa ankarasti niin radikaalifeministien kuin kumouksellisten seksiradikaalien taholta, en löytänyt akateemisesta keskustelusta yhtään puheenvuoroa, joka olisi luettavissa tähän kategoriaan. Myöskään kriitikot eivät mainitse esimerkkitekstejä tai jos mainitsevat, sanaa käytetään synonyyminä kaikille seksiradikaaleille. Libertaristinen ajattelu on kuitenkin kaikille tuttu populaarista valtajulkisuuden keskusteluista. Sen varhaiseksi klassikoksi voitaisiin nimetä vaikkapa Helen Gurley Brownin Sex and the Single Girl, joka 1960-luvulla suositteli sinkkunaisille emotionaalisesti sitoutumatonta polyamorista seksiä.
15. Raymond käyttää sanaa liberaali, mutta tulkitsen hänen tarkoittavan samaa kuin Chapkis libertaarillaan.
16. Pheterson ei tietääkseni ole koskaan toiminut itse seksityöntekijänä, mutta monista seksityöntekijöistä on tullut seksityötutkijoita, esimerkiksi Eva Pendletonista (Pendleton 1997, 80), Jill Naglesta (Nagle 1997, 2) ja Jo Doezemasta (Chapkis 1997, 8). Toisaalta jotkut tutkijat ovat tutkimuksensa yhteydessä päätyneet kokeilemaan seksityötä, esimerkiksi Wendy Chapkis (Chapkis 1997, 6) ja Christine Mattley (Mattley 1998, 149). Striptease-tanssijasta tutkijaksi ryhtynyt Tawnya Dudash (1997, 99) kertoo, että monet hänen haastattelemansa seksityöntekijät suostuivat tutkimukseen vain siksi, että tiesivät tutkijan seksityötaustan. He olivat pettyneitä tutkimusten ja median heistä antamaan kuvaan. Vähemmän stigmatisoivan stripteasen tutkimuksessa osallistuvasta havainnoinnista onkin tullut vakiintunut tutkimusmetodi (Frank 2007, 507-508).
17. "Prostituoida Tehdä prostituoiduksi. Myös häväistä." (Uusi sivistyssanakirja 1991.)
18. Seksityötutkimusta kokoava foorumi on Research for Sex Work. Research for Sex Work (http://www.nswp.org/r4sw/) on vuosittain ilmes- tyvä nettilehti seksityöntekijöille, terveysalan ihmisille, tutkijoille, kolmannen sektorin toimijoille ja muille, jotka joutuvat käsittelemään seksityöhön liittyviä kysymyksiä. Lehteä julkaisee Global Network of Sex Work Projects.
19. Sosiaalisen vaihdon teorian mukaan kaikkea sosiaalista toimintaa voidaan tarkastella vaihtosuhteena, jossa ihmiset tavoittelevat hyötyjä ja välttelevät kustannuksia. Tärkein ero taloudellisen ja muun vaihdon välillä on vastikkeiden sopiminen muodollisesti. (Laasanen 2006, 18.) Teoria esiintyy prostituutiosta käydyssä arkikeskustelussa esimerkiksi silloin, kun kaupallista seksiä normalisoidaan väitteellä, että mies joutuu aina maksamaan, muodossa tai toisessa. Oman työni kannalta sosiaalisen vaihdon teoria ei kuitenkaan ole relevantti, sillä seksityöntekijöillä itsellään ei näytä olevan vaikeuksia erottaa kaupallista ja privaattiseksiä toisistaan. Vaihtosuhteella viittaankin tässä tilanteeseen, jossa kaksi erillistä toimijaa kohtaa toisensa ja ryhtyvät ainakin jossain määrin yleisiä markkinaehtoja noudattaen sopimussuhteeseen. Kaupan edellytyksenä on, että vaihdettavilla asioilla on käyttöarvon (ne tyydyttävät joitakin inhimillisiä tarpeita) ohella myös vaihtoarvo (niillä on hinta). (Vrt. Kortteinen 1992, 329-330 & 342; työn vaihtosuhteesta myös Siltala 2004, 10-15.) Yleensä kaupan ehtona pidetään myös osapuolten vapaaehtoisuutta, mutta kuten tutkimuksessani myöhemmin perustelen, raja pakotetun ja vapaaehtoisen toiminnan välillä on häilyvä (vrt. Kevätsalo 2008, 23).
20. Oman tutkimukseni kannalta seksityön käsitteestä tekee hankalan se, että se voi tarkoittaa lähes mitä tahansa seksiin liittyvää ansiotoimintaa. Esimerkiksi Seksialan liitto Salli (2004) tarkoittaa seksityöllä "elinkeino- toimintaa ja työtä, jossa hyödyntäen elinkeinonharjoittajan tai työntekijän seksuaalista tietämystä, seksuaalista mielikuvitusta tai seksuaalisia taitoja valmistetaan, tuotetaan, tarjotaan tai myydään tuotteita tai palveluita, joilla on niiden käyttäjälle oleellista seksuaalista merkitystä." Tästä syystä joissakin tilanteissa on välttämätöntä tarkentaa seksityötä nimenomaan prostituutioon. Lisäksi käytän prostituutiota aina viitatessani lähteeseen, jossa sen käytöllä on erityistä merkitystä.