Kohtaamisten organisointi ja tapahtumien luominen

Imperiumin opetukset

EK: Imperiumin käsitteestä on puhuttu paljon siitä lähtien, kun Toni Negrin kanssa kirjoittamasi kirja julkaistiin. Miten kiteyttäisit tämän käsitteen tärkeyden poliittiselle toiminnalle tänään?

MH: Yksi niistä ongelmista, joita joillakin ihmisillä tuntui olevan Imperiumin käsitteen kanssa, oli se, että se tekee organisoinnin vaikeaksi. Toisin sanoen ajatus, jonka mukaan nouseva maailmanjärjestys ei ole yksittäisen imperialistisen valtion tai edes muutamien johtavien kansallisvaltioiden organisoima, vaan pikemminkin yhdessä toimivien valtojen laaja verkosto - mukaan lukien tietysti johtavat kansallisvaltiot mutta myös suuryhtiöt, ylikansalliset instituutiot, kansalaisjärjestöt jne. - se Imperiumin hypoteesi, että ei ole yhtä globaalin vallan keskusta, vaikuttaa tietystä näkökulmasta tekevän organisoinnin ja protestoinnin mahdottomaksi. Toisin sanoen, voit protestoida, mutta siellä minne protestisi kohdistat ei ole ketään kotona. Jo 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun globalisaatioliikkeet alkoivat ottaa huomioon tämän uuden tilanteen. Itse asiassa katson, että useat esimerkit tuon ajan summit-hoppingista yrittivät artikuloida Imperiumin teoriaa: ne panivat merkille, että globaalia järjestystä ei hallitse ainoastaan Yhdysvallat (jos ajattelisi niin, kannattaisi protestoida Valkoisen talon edessä joka viikko), pikemminkin protestit olivat yritys tunnistaa uusi vihollinen eräänlaisen kokeilujen sarjan avulla: IMF ja Maailmanpankki, G8, Amerikan vapaakauppa-alue (FTAA), nämä kaikki olivat paljastavia solmukohtia uuden globaalin komennon verkostossa. Ongelma, jonka kaikki jo silloin tajusivat ja joka on tänään yhä akuutimpi, on tietenkin se, että summit-hopping keskittyy vain näiden tapahtumien ympärille eikä jätä meille mitään muuta. Tänään, kun meillä on jälleen edessämme uusi globaali järjestys, joka ei ole yksinkertaisesti Yhdysvaltojen tai Valkoisen talon johtama, meidän on jälleen kohdattava tämä ongelma, kuinka organisoida, kun vastassa olevat vallat ovat moninaisia ja hajautettuja. Ja kuinka tehdä se tavalla, joka jättää meille kestäviä organisaatioita.

EK: Meidän näkökulmastamme Imperiumin käsitteen ympärillä käydyn keskustelun ensimmäinen saavutus on, että se toi takaisin sen hyvin perustavan idean, että mitään yleisluontoista taistelua kapitalismia vastaan ei ole, vaan on aina määritettävä parametrit sille, mitä taistelu on tänään. On aina aloitettava jonkinlaisella katsauksella ymmärtääksemme, mitä nyt on tapahtumassa, jotta voimme toimia oikealla tavalla. Koskaan ei riitä se, että yksinkertaisesti tuomitaan kapitalismi ja sen suhde imperialismiin, aivan kuin nämä ilmiöt ja niiden suhteet olisivat ajattomia.

MH: Olen samaa mieltä siitä, ettei voida vastustaa pääomaa sinänsä abstraktilla tasolla ja että meidän on tunnistettava tai keksittävä instanssit vastarinnalle ja taistelulle. Mutta miten juuri Imperiumin ajatteleminen ajaa sinut tunnistamaan konkreettisen tilanteen?

EK: Esimerkiksi imperialististen valtojen välinen kilpailu tai imperialismi kapitalismin toiminnan parametreina otettiin pitkän aikaa annettuina. Mutta tänään meidän on palattava tähän kysymykseen, ja Imperiumin käsite antaa meille mahdollisuuden ainakin avata keskustelu ja sanoa, että jos edessämme oleva tilanne ei ole enää tämä, niin mikä se on? Se auttaa meitä muistamaan, että meidän on aina kysyttävä tämä kysymys.

MH: Kyse ei ole meidän Imperiumiksi kutsumamme rakennelman luonteesta, joka johtaisi tähän, kyse on siitä ajatuksesta, että sinun on ajateltava jatkuvasti uudelleen pääoman ehdot, ja siten myös taistelun ehdot. Eli olitpa sitten samaa mieltä meidän Imperiumi-käsitteemme kanssa tai et, ehkä sillä ei ole väliä, kyse on vain siitä, että on tunnistettava, että kapitalistisissa suhteissa ja komennossa on jotain, mikä on uutta.

EK: Sillä on väliä kuitenkin sikäli, että taistelun ehtojen ja taktiikan uudelleenanalysointi vaatii uutta analyysia. Käytimme esimerkkinä imperialismia, koska joidenkin mukaan meillä on edelleen anti-imperialistisia taisteluja, koska jotkut toimet vaikuttavat imperialistisilta vaikka eivät ole sitä. Tässä kohtaa käsitteellisellä innovaatiolla on aikamoinen merkitys.

MH: Aivan. Jos taistelet vihollisten vanhaa muotoa vastaan, vaarana ei ole pelkästään se, että taistelu on tehotonta, vaan myös se, että toimintasi vahvistaa vihollista.

EK: Juuri niin. Meidän mielestämme Imperiumin käsitteellä on ollut myös toinen positiivinen vaikutus Yhdysvaltain poliittiseen skeneen. Yhdysvaltalaisessa aktivismissa on ollut taipumus ulkoistaa poliittinen toimijuus meidän itsemme ulkopuolelle, "kolmannen maailman" subjekteihin. Imperiumin konsepti, tämä massiivinen, kansallisvaltioiden rajat ylittävä kapitalististen verkostojen levittäytyminen, pakottaa meidät kyseenalaistamaan tämän näkemyksen, ja sen sijaan kannustaa meitä asettamaan itsemme keskiöön, tai ainakin poliittisen toiminnan mahdollisuuksien piiriin, ajattelemaan itsemme sekä kapitalistisen vallan kohteina että mahdollisen muutoksen toimijoina. Se todellakin tekee lopun tästä taipumuksesta toimijuutemme ulkoistamiseen.

MH: Tuohon lisätäkseni, ehkä asian voisi sanoa myös niin, että aktivismin tarve Yhdysvalloissa on tulossa samankaltaiseksi kuin muualla maailmassa, joten myös tällä tavalla Yhdysvaltain poikkeuksellisuus on päättymässä. Osa poikkeuksellisuutta ilmentyi noissa syyllisyyden politiikan ja toimijuuden ulkoistamisen käytännöissä, joka teki meidän poliittisen toimintamme sellaiseksi, joka ei koskenut meitä, vaan ainoastaan muualla olevia ihmisiä.