Kohti seksuaalieron skitsogenesistä

Muutoksen linjaa eivät määritä pisteet, jotka se yhdistää, tai pisteet, jotka linjan muodostavat. Päinvastoin, tulemisen linja kulkee pisteiden välistä, se ilmestyy keskeltä, se etenee suoraan ensiksi havaitsemiaan pisteitä kohti ja transversaalisesti paikallistettavaan suhteeseen kaukaisiin ja viereisiin pisteisiin.[1]

Jos kyborgin käsite on pakottanut meidät ajattelemaan uudelleen, mitä naiseus on ja miten feministinen politiikka toimii, niin nyt on tullut tärkeäksi kysyä, mitkä ovat ne seksuaalieron uudet muodot, jotka ovat rönsyilleet esiin kyborgin jäljissä. Esimerkiksi tarkempi katsaus kyberfeministiseen tutkimukseen nostaa esiin Sadie Plantin työn lähes poikkeuksellisena esimerkkinä sellaisesta kriittisestä keskustelusta, joka koskee seksuaalisuuden ruumiillistumista ja ruumiittomuutta bioinformaatiokapitalismin aikakaudella. Plantin työ suuntaa kohti uudenlaisten seksin modaliteettien tuotantoa.[2] Plant ei rajoita kriittistä informaatiotieteiden tarkastelua vallalla olevien naiseuden kulttuuristen rakennelmien ja koneiden välisen suhteen uusintamiseen. Hän esittää uuden metodin, jolla tarkastella naiseutta ja joka venyttäytyy kohti tulemisen ontologiaa sen sijaan, että velloisi naiseuden identiteetin representationaalisen kehyksen analyysissä. Samaa ei voi sanoa viime vuosien kyberfeministisestä kirjallisuudesta, jota on läpäissyt innovatiivisen kritiikin hälveneminen. 1990-luvun kriittinen hype rukkaa nyt uudelleen ruumiillisuuden tuttuja muotoja sijoittamalla naiseutta ennalta määrättyyn kehikkoon (vallitseva ideologia, merkitysrakenteet, representaation systeemit). [3] Tässä tapauksessa naiseuden käsite on viritetty siten, että se sovittaa ruumiin position yhteen representaation fragmentaaristen kategorioiden kanssa - valkoinen ja musta, homo ja hetero, työväenluokka ja keskiluokka ja niin edelleen. Samalla tavoin suhde koneisiin on jähmetetty ainoastaan käyttömahdollisuuksien, käytettävyyden ja käyttöliittymän kysymyksien ympärille, mikä on osaltaan uusintanut ontologista jakoa ajattelun ja tekemisen, mielen ja ruumiin ja niin edelleen välillä. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteivätkö nämä kysymykset olisi tärkeitä bioinformaatiokapitalismin yhteydessä. Tämä teksti päinvastoin ehdottaa, että käsittääksemme näiden asioiden tärkeyden meidän täytyy sukeltaa syvemmälle suhteiden verkostoihin, joissa muutoksen koosteet, mittakaavat ja kynnykset ylittävä eriytymisen tuottava voima vaikuttaa. Tässä artikkelissa naiseuden ja teknologian suhdetta lähestytään uudesta suunnasta, joka vie tulemisen ontologiaa pidemmälle ja osoittaa ne ontologiset ongelmat, jotka sisältyvät kyberfeministiseen umpikujaan essentialismin ja konstruktivismin välillä.

Tässä kohden on tärkeää korostaa, että feministiseen politiikkaan viime aikoina kytkeytyneitä seksuaalieron uusia modaliteetteja ovat ylläpitäneet erityisesti post-feministiset ja post-gender teoriat.[4] Ennen kuin selitän näiden teorioiden seuraamukset, on aiheellista korostaa miten ratkaisevaa roolia tieteelliset teoriat ja viestinnän ja reproduktion teknologiat ovat näytelleet sukupuolen politiikassa.[5] Kyberpunk-kirjallisuudessa, ja erityisesti Octavia E. Butlerin töissä, seksuaalieron uudet muodot ovat intiimissä yhteydessä sen kanssa miten kyberneettiset bioteknologiat ovat muuttaneet ymmärrystämme naiseudesta ja ruumiista.[6]

Donna Harawayn ajatukset kyborgista ja paikantuneesta tiedosta ovat 1990-luvulta saakka muodostuneet avaimiksi kapitalismin kulttuurisen, poliittisen ja taloudellisen muutoksen tarkastelulle informaatiotieteiden ja -teknologioiden yhteydessä.[7] Haraway kirjoitti uudesta informaatiokontrollin muodosta, joka operoi viestintäverkostojen avulla ja edesauttoi yksilöllistymisen kurinpidollisten muotojen hajoamista - esimerkiksi lajien (ihmisen ja eläimen aukeneminen), kategorioiden (luokka, sukupuoli, rotu), ihmisen ja koneen ja niin edelleen. Hänen näkemyksensä kuulosti Gilles Deleuzen argumentilta Michel Foucault'n kurinpidollisten yhteiskuntien muutoksesta Burroughsin kontrolliyhteiskunniksi [8], tai italialaisten autonomistien argumentilta "general intellectista", älystä yleensä, joka esiintyi Hardin ja Negrin Imperiumissa.[9] Harawayn tapa lähestyä tiedettä ja teknologiaa keskittyi informaation yhteiseen kieleen, joka välittää luontoa ja kulttuuria. Harawaylle essentialismin ja konstruktivismin välinen taistelu oli ylitetty informaation integroivassa kielessä, joka sisälsi niin materiaalisuuden kuin diskursiivisuuden.[10] Informaatiokapitalismi antoi meille kyborgin ja uuden ontologian, joka haastaa essentialismin metafysiikan: luonnon ja kulttuurin, naiseuden ja maskuliiniuden, tunteen ja rationaalisuuden, mielen ja ruumiin, ihmisen ja koneen. Kysymys ruumiista ja materiaalisuudesta on siten kytkeytynyt kysymykseen informaatiosta. On kuitenkin tärkeää avata tätä kytkeytymistä ja kysyä millaista kieltä informaatio on. Ylittääkö semanttinen verkko tuon kriittisen umpikujan essentialismin ja konstruktivismin välillä? Voiko ontologian johtaa epistemologiasta? Onko tiede ensisijaisesti diskurssi? Sopiiko ruumiin politiikka yhteen teknotieteellisen kodifikaation kanssa?

Informaatio ja intensiteetti

Esimerkiksi Shannonin informaatioteorian mukaan viestinnän semanttiset puolet ovat toissijaisia suhteessa insinöörityöhön.[11] Viestinnän perimmäinen ongelma on siinä, että järjestelmä tulee suunnitella jokaista mahdollista valintaa - ei vain yhtä valittua - varten. Viesteillä on usein merkitys; ne siis viittaavat tai korreloivat jonkin fyysisen tai käsitteellisen systeemin sisällä. Tärkeää on kuitenkin se, että on yksi aktuaalinen viesti, joka on valittu mahdollisten viestien joukosta. Tämä viesti on alun perin tuntematon järjestelmäsuunnittelun hetkellä. Gregory Bateson esittää saman suuntaisesti, että informaatiota ei voida tilallistaa, mitata tai paikallistaa. Informaatiolla ei ole ulottuvuuksia. Se on loputon murtoluku, joka tuo mukanaan numeerisia kaavoja tai algoritmeja, joissa määrä on aina likimääräinen.[12] Informaatio pitää sisällään kielen ulkopuolisia redundansseja - esimerkiksi taustakohinaa - joka on välttämätöntä viestien välittämiselle.

Myöskään molekulaaribiologiassa informaatio ei vastaa lingvististä koodausta tai semanttista sisältöä. Tieteen tutkimuksessa DNA:n keskeistä dogmaattista sisältöä on analysoitu lähinnä vain kulttuurisen merkityksenannon näkökulmasta. Vaikka tämä analyysi on tärkeällä tavalla yhdistänyt tieteen uudelleen kulttuuriin, se on myös avannut tärkeitä ongelmia: kuinka me lähestymme informaation materiaalisuutta? Onko riittävää selittää informaation kulttuurista relevanssia sen merkityksen muodostuksen kautta? Emmekö ole vaarassa sekoittaa diskursiivista ja materiaalista? Félix Guattarin näkökulma tähän ongelmaan korosti, että materiaalisuutta ei selitä valmiiksi annettu olemus tai merkitysrakenteet.[13] Sen sijaan materiaalisuuden lähestyminen edellyttää sekoitetun semiotiikan - tai koosteen - luomista, joka ottaa huomioon a-semioottisen koodauksen (geneettinen materiaali), semioottisen a-signifikaation[14] ja merkityskenttien välisten alueiden keskinäiset suhteet. Toisin sanoen, Guattari painottaa sekoitetun semiotiikan (tai koneellisten koosteiden, sileän ja rakenteistetun, eriytymisen syklin) merkitystä ja korostaa sellaisten matriisien rakentamista, jotka liikkuvat moninaisissa ulottuvuuksissa ja vaihtelevissa koodeissa. Tämä tarkoittaa transversaalista ryhmittymistä virtuaalisen, ei-diskursiivisen alueen ja aktuaalisen, diskursiivisen alueen välillä.[15]

On siis mahdollista ajatella informaatiota viittaamatta kielelliseen merkityksenantoon tai semanttiseen sisältöön. Esimerkiksi Gilbert Simondon esittää sellaisen määritelmän, joka on samaan aikaan sekä laadullinen että määrällinen: esiyksilöllinen ja yksilöllinen intensiteetti tai affekti.[16] Lienee hyödyllistä selittää mitä tarkoitamme affektilla. Tämä on avainkäsite eron filosofiassa, jolla on pitkä kehityskaari länsimaisessa ajattelussa. Olemme tottuneet filosofiseen traditioon, joka lähtee Platonista jatkaen Descartesiin, Kantiin, Hegeliin ja niin edelleen. Silti se eron filosofia, josta puhumme, linkittää transversaalisesti Spinozan, Bergsonin, Whiteheadin, Foucault'n, Deleuzen ja Guattarin sekä monia muita... Intensiteetin käsite löytyy Spinozan Etiikasta, jossa tämä argumentoi, toisin kuin Descartes, ettei ole olemassa kahta erillistä substanssia - res extensaa ja res cogitaa, tai mieltä ja ruumista, tai jumalaa ja luontoa, immateriaalista ja materiaalista, jotka muodostavat universumin. On ainoastaan yksi substanssi tai moneus. Se on muodostunut loputtomasta määrästä attribuutteja sekä moodeista tai modaliteeteista, jotka ovat substanssin affektioita - esimerkiksi eron tai intensiteetin laadullisia asteita.[17] Intensiteetti pitää samaan aikaan sisällään laji- ja aste-eron, laadun ja määrän - substanssi tulemisen tilassa. Kuten Gilbert Simondon tuo esille, informaatiolle ei voida antaa a priori määrää tai laatua eli identiteettiä, mutta informaatio pitää nähdä osana yksilöllistymisen prosessia joka liikkuu määrittämättömästä määritettyyn - potentiaalisuudesta aktualisaatioon.[18] Lähestyäksemme materiaalisuutta eli kielen ulkopuolista todellisuutta on välttämätöntä kehittää affektiivinen informaation käsite, jossa on kyse intensiivisestä eriytymisestä. Tällöin merkitykselliset viestit juontuvat sekoitetusta semiotiikasta, jossa lingvistinen merkityksenanto ja sisältö ovat vain yksi aspekti kokonaisuudesta. Siten geneettinen informaatio, sen sijaan että olisi ennalta määritetty geneettisenä merkitsijänä tai funktiona, kuten uusdarwinistien kuuluisassa informaation yksikössä [19], toimii enemmänkin osana muutoksen prosessia: miten geneettinen informaatio organisoituu bakteriaalisissa ei-tumallisissa ja eukaryoottisissa (aitotumallisissa) soluissa. Tällöin geneettinen informaatio tulee linkittää eriytymisen prosessiin eikä ennalta määräytymiseen. Esimerkiksi Lynn Marguliksen teoria endosymbioosista tarjoaa tavan ajatella evoluutiota eriytymisen ekologioina, jotka haastavat darwinilaisen ja uusdarwinilaisen ennalta määrättyjen yksiköiden (lajit tai geenit) tasaisen evoluution mallin.[20] Endosymbioosi viittaa solullisen itseorganisaation dynamiikkaan, joka alkaa molekulaaristen ekologioiden suhteiden tasolta eikä jo valmiista pisteistä, kuten yksilöstä tai ympäristöstä, geeneistä ja soluista, yksinkertaisista ja monimutkaisista kehoista. Endosymbioosi paljastaa siten geneettisen informaation tulemisen prosessille. Endosymbioosi voidaan liittää kysymykseen seksuaalieron essentialistisesta ontologiasta ja samaan aikaan se tarjoaa näkökulman materiaalisuuteen, joka ei rajoitu semanttiseen konstruktivismiin. Tämä johtaa meidät syvemmälle eron ontologian problematiikkaan.

Affektiivinen relationismi

Kuinka ylittää essentialismin ja konstruktivismin umpikuja käyttämällä avuksi informaation ei-semanttista tulkintaa? Voi olla hyödyllistä huomauttaa, että yleensä länsimaisessa filosofian perinteessä essentialismi perustuu luonnollisen noumenan olemassaololle, joka on mielestä riippumaton. Toisaalta konstruktivismi rakentuu luonnolliselle ilmiölle - toisin sanoen tavalle, jolla ilmiö näyttäytyy ihmismielelle. Yleisesti ottaen on mahdollista esittää, että luonnollisen noumenan painotus on johtanut realismiin ja essentialismiin. Toisaalta luonnolliset ilmiöt selittävät kokemuksen käsitteellisenä kategoriana. Esimerkiksi Ferdinand de Saussuren mukaan kategoriat ovat mielivaltaisia. Hänen strukturalistisessa kehyksessään jokainen kulttuuri elää kuin omaa elämäänsä.[21] Lisäksi on hyvä huomata, että kokemuksen lingvistinen kategoria on postmodernien ja postlacanilaisten identiteettiteorioiden ytimessä.

Jos aiomme työntää naiseuden käsitettä enemmän kohti eron ontologiaa, on tärkeää pitää kiinni ajatuksesta, että geneettinen informaatio on enemmän kuin kielellistä todellisuutta tai pelkkä empiirinen fakta. Kuten aiemmin esitettiin, intensiteetti selittää informaation olemusta perusteellisemmin kuin nojaamalla joko ready-made luonnollisiin tai ilmeneviin noumenaan kuten empirismin ja representaation mallit. Sen sijaan, että luonto olisi kulttuurin sivutuote, tai että kulttuuri olisi luonnon määrittämä, eron ontologia korostaa luonnon kulttuuriseksi tulemista: jatkuvasti varioiva jatkumo - painotus eriytymisen, liikkeen ja emergenssin prosesseihin, joka valottaa keskellä olemisen materiaalisuutta, erojen välisiä suhteita. Esimerkiksi Deleuzen ja Guattarin kerrostumisen[22] käsite auttaa meitä ajattelemaan luontoa ei annettuna tai konstruoituna, vaan koosteista sommiteltuna: transversaalinen eli intensiivinen a-semioottisten koodausten, semioottisen a-signifikaation, signifioivan semiotiikan, diskursiivisten lausumien ja ei-diskursiivisten käytäntöjen välinen järjestely. Kriittisen teorian keskeisiä lähestymistapoja - ideologiakritiikki, semiotiikka, strukturalismi, konstruktivismi, post-strukturalismi - ei tule kuitenkaan sivuuttaa. Ne ovat päteviä omilla tutkimuskentillään. Suurin osa näistä näkökulmista keskittyy määrittäviin elementteihin - merkityksenannon semiotiikkaan, kehojen positioihin rakenteessa, ideologisiin ylimääräytymisiin - eli liikkeen pysäyttäviin vaiheisiin suhteissa, lopputuloksiin: systeemi ja subjekti, yhteiskunta ja yksilö, geeni ja ympäristö. Ei ole kysymys siitä, että nämä pysäytykset olisivat irrelevantteja, vaan siitä että ne pitäisi nähdä osana niiden laajempaa muodostumisen prosessia joka liittyy sekoittuneeseen tai koneelliseen semiotiikkaan: koosteita yli mittakaavojen. Kuten Brian Massumi on äskettäin argumentoinut, kriittisen teorian tapa käsitellä materiaalisuutta antautuu liian helposti ajattelemaan ruumista määräävien muotojen ja funktioiden kautta: nuo näkökulmat välittävät tapaamme ajatella ruumista.[23] Ruumis jää esimerkiksi merkityksenannon agentiksi. Liikkeestä tulee positioiden vaihtamista alustalla, joka itse ei muutu. Muutos jää aina alisteiseksi rakenteen säilymiselle. Suhteet redusoituvat jo valmiina olevien termien (pisteiden) myöntämiseksi tai kieltämiseksi. Koneellisten koosteiden tematiikkaan perustuva lähestymistapa pitää sen sijaan sisällään muodostumisen prosessin analyysin - määrittämättömästä määritettyyn, virtuaalisesta aktuaaliseen. Siinä prosessissa informaation määrite pitää sisällään muutoksen koosteita, jotka eivät ole ainoastaan merkityksenannon, diskurssin tai ideologian synnyttämiä. Määrityksiä ei voi erottaa niiden monimutkaisesta muodostumisen prosessista(koostumisesta).

Eron ontologiaa ei voida siis määritellä epistemologisen tiedon positiosta kuten teknotieteiden uudet paradigmat ovat tehneet.[24] Tämä johtaisi täydelliseen relativismiin joka sulkee pois sen tuntemattoman elementin, mitä Bruno Latour nimittää ei-ihmiseksi, kvasi-objektiksi.[25] Absoluuttinen relativismi sulkeistaa luonnon ja kaikki monimutkaisen kausaalisuuden lajit. Eron ontologia välttää ajatukset essentialistisesta kausaalisuudesta ja relativistisesta konstruktionismista, mutta pitää kiinni suhteellisuudesta - koosteista eli eriytymisen muodostamista sekoittumisista. Jälleen kerran Spinozan affektiivisten modaliteettien - substanssin eriytymisen intensiivisten asteiden - käsite on olennainen kehiteltäessä uusia näkökulmia sellaiseen kausaliteettiin, joka toimii suhteellisena kenttänä, jolta käsin termit nousevat.[26] Toisin sanoin affektiivisissa modaliteeteissa suhteet ovat ensisijaisia termeihin nähden. Silti tämä ensisijaisuus ei ole peräkkäistä - siinä ei ole kysymys jo annetusta systeemistä, joka määrittää kaikki lopputulemat. Tämä ensisijaisuus on sen sijaan, lainataksemme käsitettä Simondonilta, ontogeneettistä eli suhde on generatiivinen. Se tuottaa variaatioita samalla kun itse on variaatioiden luoma. Tämä suhteiden painotus merkitsee skitsogenesiksen painottamista: keskikohdan affektiivisen olemisen painotusta, uusien sommitelmien intensiivistä kenttää, joka ei ole koskaan sama kuin suhdekentän termit (tai ne navat, joita kohti ja vastaan suhde tuntee vetoa.) Skitsogenesiksessä on kyse biologisten, sosiaalisten, taloudellisten ja teknisten informaation määrittäjien muodostumisesta tai eriytymisestä - modifikaatioiden affektiivisesta keskikohdasta.

Affektiivinen relationismi ontologisena asenteena tuottaa uuden näkökulman tieteen kulttuuriseen merkitykseen. Esimerkiksi Isabelle Stengers on kritisoinut sellaista kuhnilaista epistemologista positiota, joka perustuu oletukseen, että tiede on ihmisten konstruktio ja tieteellinen objektiivisuus on tiedemiesten väliseen normatiiviseen sopimukseen perustuva sosiaalinen konventio.[27] Tiede ei ole ensisijaisesti instituutio, joka uusintaa vallitsevaa tietoa ja representoi vallitsevia ideologioita, hegemonioita ja diskursseja. Toisaalta Stengersin mukaan "kunkin tieteen erityisyys ei tule olla redusoitavissa tiettyyn rationaalisuuden etuoikeutettuun ilmaisuun, joka nähdään vastakohtana illuusiolle, ideologialle tai mielipiteelle."[28] Tiede itse on ensisijaisesti altis "satunnais-tapahtumalle", jota määrittävät ei-tieteelliset toimenpiteet. Ajatuksen mukaan tieteiden historia ja tieteellinen tieto on "transsituationaalista" eli ihmistoimijan keskeisperspektiivin ja tieteellisen tiedon paradigman ulkopuolista. Tieteelliset käytännöt eivät ole homogeenisia tai historiattomia. Ne päinvastoin nojaavat kokeellisuuden ajatukseen ja saavutuksiin. Tieteellinen rationaalisuus ei tuota valmiita faktoja, vaan artefakteja jotka nousevat esiin kokeellisuudesta ja tieteellisen kokeen kyvystä asettaa relevantteja kysymyksiä tiedemiehelle.[29] Tieteellinen tapahtuma määritellään kokeen kykynä päästä mukaan havaitsemisen sfääriin toistamalla oma uutuutensa, pidättäytymällä arvostelmasta, oppimalla objektista ja pitäytymättä jo annettuun paradigmaan. Stengersin mukaan se mikä erottaa toiset tieteellisen käytännöt toisista on kokeiden kyky kestää omassa olemassaolossaan ja osoittaa relevanssinsa useilla erilaisilla kentillä (esimerkiksi toisen asteen termodynamiikka verrattuna klassiseen fysiikkaan). Toisin sanoen tieteellisiä käytäntöjä tulisi arvioida tapahtumina.[30] Sen sijaan että sulkeistaisimme tuntemattoman ainoastaan sosiaalisten rakenteiden konstruoimaksi, Stengers kirjoittaa "käytäntöjen ekologiasta", joka on enemmän affektiivinen kuin paradigmaattinen metodi sijoittaa tiede ja kulttuuri, luonnontieteet ja humanistiset tieteet yhteen. Tämä käytäntöjen ekologia osoittaa, että tieteellinen tieto ylittää semanttisen järjestyksen, sillä tieteellinen koe on havaintoportaali kohti tuntematonta.

Uusintamisen viraalinen dynamiikka

Eron ontologia vaatii, että sitoudumme Félix Guattarin sekoitetun semiotiikan (tai Deleuzen ja Guattarin koneellisten koosteiden) käsitteeseen, jonka avulla voidaan kytkeä tiede ja teknologia osaksi ihmistieteitä. Tieteen tutkimus on aina varoittanut tieteen sosiobiologisesta käytöstä, jolla voidaan ylläpitää ideologioita. Tästä olemme totta kai hyvin tietoisia. Silti on tarpeen olla myös tietoinen siitä, että tiede on paljon muutakin kuin ideologis-diskursiivinen konstruktio. Stengersin ja Latourin mukaan tiedettä ei pidä lähestyä perinteisen modernin ajatusmaailman olettaman luonto-kulttuuri-jaon mukaisesti.[31] Informaatiotieteiden ja -teknologioiden seuraukset suhteessa eron ontologiaan tulee kriittisesti liittää osaksi ihmistieteitä ja saada aikaan muutos normaalissa tavassa havaita luonto, ruumis ja naiseus.

Seuraten tätä kriittisen intervention ajatusta Massumi puoltaa uutta metodia, jonka avulla voitaisiin yhdistää tiede ja kulttuuri vailla paluuta essentialismi-konstruktivismi-umpikujaan. "Ideaalitilanteessa voisimme käyttää tieteellistä käsitettä siten, että se lakkaa olemasta systemaattisesti tieteellinen, mutta ei päädy pelkäksi kesytetyksi metaforiseksi näytökseksi jonkin muun villieläinkokoelmassa."[32] Toisin sanoen Massumi ehdottaa, että suhtaudumme tieteellisiin käsitteisiin kuten muihinkin käsitteisiin: kunnioittamalla niiden täsmällisyyttä ja yhdisteltävyyttä. Käsitettä ei määritä niinkään sen semanttinen sisältö kuin sen yhdistelmien säännöllisyys. "Kun kaappaat tieteellisen käsitteen se tuo mukanaan tieteellisiä affekteja" tai "tietyn toiminnallisen ylijäämän sen edellisestä roolista." [33] Tämä affektin monisuuntainen välitys levittää monimutkaisia suhteita eriytymisen kautta. Massumi ehdottaa tieteellisen systeemin pettämistä, mutta myös sen samanaikaista affektiivisuuden kunnioittamista, joka pakottaa muutoksen ihmistieteissä. Tavoitteena ei ole tehdä ihmistieteistä luonnontieteellisiä, mutta lainata luonnontieteiltä, jotta voisimme muuttaa humanististen tieteiden tavanomaisia tapoja havaita keskeiset käsitteet. Tämän lainaamisen tarkoitus ei olisi vain saada humanistisia tieteitä eroamaan itsestään, mutta myös eroamaan luonnontieteistä. "Toisin sanoen yksi tämän idean osa on asettaa ihmistieteet sellaiseen asemaan, jossa ne joutuvat jatkuvasti neuvottelemaan suhteitaan luonnontieteiden kanssa - ja siinä samalla artikuloimaan uudelleen, mikä on ainutlaatuista niiden omalle kyvylle (millaisia affekteja ne pystyvät välittämään)".[34] Tästä näkökulmasta luonnontieteiden keskeinen merkitys pakottaa järjestelemään transversaalinen tai symbioottinen yhteys luonnontieteiden ja kulttuurin välillä. Tämä on eräänlainen parasiittinen yhdistelmä, jossa isäntä ja vieras osallistuvat uuden todellisuuden luomiseen ja muutoksen ilmaisuun.

Käsitellessään informaation, tieteen ja teknologian metodologisia ongelmia eron ontologia paljastaa sellaisen naiseuden käsitteen, joka liikkuu essentialismin ja representaation tuolle puolen. Naiseus ei ole redusoitavissa semanttisiin representaatioihin ja essentialistiseen luontoon, biologiseen seksuaalisuuteen tai reproduktioon.[35] Tässä kohdin voidaan erityisesti esittää, että bioteknologioiden vaikutus seksin ja reproduktion evolutionaariseen funktioon - meioottiseen seksiin - joka identifioi naisellisuuden orgaanisen luonnon kanssa, laukaisee uuden näkökulman molekulaarisen seksin ja reproduktion dynamiikkaan. Tämä vaikutus myös kyseenalaistaa darwinistisen ja uus-darwinistisen mallin seksuaalierosta, joka on liitetty seksin orgaaniseen ja geneettiseen määrittämiseen. Jos otamme esimerkiksi endosymbioosin, autopoiesiksen ja turbulentin organisaation teoriat, seksin ja reproduktion (informaation välittämisen) muodot eivät ole ennalta määritettyjä selviytymisen, seksuaalisen kilpailun, vahvimman valikoitumisen ja passiivisen sopeutumisen mukaan. Seksin ja reproduktion muodot eivät ole alistettuja ennalta määrättyyn tarkoitukseen - kuten esimerkiksi suvulliseen lisääntymiseen, joka tähtäisi jatkuvaan ihmiskunnan edistykseen ja emansipaatioon - mutta sisältävät myös molekulaarisia eriytymisiä. Tämä molekulaarinen eriytyminen toimii usealla solullisen organisaation singulaarisella tasolla. Toisin sanoin näistä muodoista tulee seksin ja reproduktion eriytymisen modaliteetteja tai seksin ja reproduktion molekulaaristen koosteiden modifikaatioita, jotka paljastavat tärkeän eron kerroksen: a-semioottisen koodaukset. Eli sen sijaan, että ajattelisimme seksuaalieron materiaalisuutta tietystä jo annetusta seksin ja reproduktion näkökulmasta (orgaanisesta tai geneettisestä), endosymbioosi tekee mahdolliseksi ajatella molekulaarisia tulemisia tai eron mikrotasoja. Tässä mielessä endosymbioosi korostaa heterogeenisten a-semioottisten koodausten asemaa sekoitetussa semiotiikassa, joka venyttää naiseutta kohti tulemista representaation sijaan. Sekoitettu semiotiikka mahdollistaa naiseuden kartoittamisen - tai mitä itse kutsun mikronaiseudeksi - yli ja läpi seksin ja reproduktion poikittaisen verkoston: yhdistämällä geneettisen ja monisoluisen organisaation ihmisen ja teknologian evoluution kanssa, yhdistäen ei-diskursiiviset käytännöt ja diskursiiviset muodostelmat. Tämä transversaalinen kooste haastaa essentialismin ja konstruktivismin siinä kun se pitää sisällään joukon elementtejä tietyssä suhdeverkostossa, joka liikkuu luonto-kulttuuri-jatkumolla. Ruumiin ja teknologian affektiivista suhdetta pitää lähestyä toisin sanoen keskeltä - potentiaalisten suhteiden sekoituksesta tai koosteesta. Mieluummin kuin post-gender feminismistä, puhun affektiivisesta mikrofeminismistä, joka avaa seksin ja sukupuolen sekoitetuille koosteille yli ja läpi materiaalisuuden erilaisten tasojen. Tämä ei tarkoita biologisen sukupuoli-gender-kaksinaisjaon dekonstruktiota, vaan skitsogeneettistä seksi-gender konstruktivismia, joka liikkuu luonto-kulttuuri-jatkumolla.

Perinteinen evolutionaarinen seksuaalisuuden malli, jossa naiseus linkitetään seksuaaliseen reproduktioon altistuu tässä seksin ja reproduktion viraaliselle dynamiikalle, joka edeltää ja ylittää suvunjatkamisen ja kromosomaalisen vaihdon kuin myös orgaanisen sukuelinkeskeisyyden ja geneettisen seksin. Seksin ja reproduktion molekulaarinen evoluutio tuo mukanaan informaation symbioottisen välityksen lajien ylitse, viraalisen tartunnan, bakteriaalisen parasitismin ja kukinnan, mitokondriaalisen replikaation, parthenogeneesin, a-lineaarisen reproduktion. Bioteknologiat käyttävät hyväkseen näitä molekulaarisen replikaation, reproduktion ja viraalisen välityksen kykyjä.

Jos molekulaarinen bioteknologia on siten jo kiskomassa naiseutta seksuaalisen reproduktion imperatiivista ja geneettisestä seksistä, niin miksi naiseuden käsite olisi enää relevantti ruumiin politiikalle? Nähdäkseni meidän pitää tässä kohdin tehdä taktinen käänne: jos naiseus on aina linkitetty annettuun luontoon (orgaaniseen, sukua jatkavaan, geneettiseen ja emotionaaliseen), jota määrittää puutteen, niukkuuden ja kilpailun ontologia niin voimmeko hankkiutua eroon naiseuden käsitteestä ilman, että otamme huomioon seksin ja reproduktion kerrostumisen ja avautumisen dynamiikkoja? Moira Gatensin ja Elizabeth Groszin mukaan eron ontologia mahdollistaa sellaisen feministisen ruumiin politiikan, joka korostaa eriytyviä muutoksia sen sijaan, että sijoittaisi seksuaalieron tiettyyn annettuun vallan verkostoon.[36] Feminismin avaaminen tulemisen idealle - määrittämättömälle mutaatiolle - toimii siten eriytymisen kriittisenä käytäntönä, joka toimii representaation politiikkaa vastaan ilman että se alistaa itseään sille. Tässä kohdin taktinen käänteemme korostaa, että naiseus ei ole sama asia kuin naisen identiteetti ja representaatio ja naiseudessa on kyse koosteiden järjestämisestä luonto-kulttuuri-jatkumolla.

Tästä näkökulmasta bioteknologioiden vaikutus täytyy arvioida laajemmalla kentällä, joka yhdistää transversaalisesti seksin ja reproduktion singulaariset mittakaavat. Nämä mittakaavat ovat indeksi luonnon kulttuuriseksi tulemisesta ja kulttuurin luonnoksi tulemisesta - kaksisuuntainen affektiivinen välitys, joka kytkeytyy muutoksien dynamiikkaan. Bioteknologia ei siis johda yksinkertaiseen naiseuden vapautukseen seksuaalisen reproduktion patriarkaalisesta taloudesta, vaan liittyy niihin uusiin koosteisiin, joissa naiseus on muuttumassa: bioteknologia osoittaa myös kohti uudenlaisia ruumiin kaappauksen ja modifikaation tasoja luonto-kulttuuri-jatkumolla. Erityisesti biodigitaalinen kapitalismi moduloi potentiaalista - seksin ja reproduktion määrittämättömiä kykyjä välittää informaatiota poikki tasojen - ja siten sekaantuu suoraan siihen miten naiseutta työstetään. Kuten sanoimme, tämä työstäminen ei tapahdu ainoastaan semanttisella tasolla vaan lisäksi, ja erityisesti, luomalla tasojen poikki affektiivisia koosteita, jotka rakentuvat ei-semioottisista koodauksista eli geneettisestä ja solullisesta informaatiosta sekä a-signifioivasta semiotiikasta eli ei-diskursiivisista persepteistä ja affekteista.[37] Tämä affektiivinen modulaatio ei ainoastaan saa ruumista katoamaan kuten usein kyberfeministinen kyberavaruus-kritiikki väittää, vaan kytkeytyy koosteiden ruumiittomaan tai potentiaaliseen kykyyn tulla, muotoutua. Tämä modulaatio pitää sisällään tärkeän kysymyksen vallasta. Kuinka erottaa suhteiden ontologia, joka auttaa selvittämään naiseuden materiaalisia koosteita ohi essentialismi-konstruktivismi-umpikujan ja ohi biodigitaalisen kapitalismin, joka toimii myös uudenlaisen suhteiden ontologian periaatteilla? Eron ontologia viittaa tässä kohdin Spinozan etiikan ja suhteiden mikropolitiikan keskeisyyteen.[38]

Eron mikropolitiikka

Lyhyesti summaten: spinozalaisella etiikalla ei ole mitään tekemistä moraalin, hyvän ja pahan, mielen ja ruumiin, oikean ja väärän kanssa. Etiikassa on kyse ainoastaan suhteiden pragmatiikasta - yksimielisyyksistä ja erimielisyyksistä ruumis-mielien kanssa, mikä johtaa yhteisten käsitteiden luomiseen[39]. Tämä on toiminnan yhteinen taso, jolla on ainoastaan kollektiivisia individuaatioita eikä yksilöllisiä valintoja tai määrityksiä. Esimerkiksi jokainen erimielisyys on affektiivinen erimielisyys, joka johtaa suhteiden kaikkien osapuolien vähentyneeseen voimaan toimia. Tämä etiikka sisältää kolme pragmaattisen suhteen tasoa. Ensimmäinen taso osoittaa, että suhteessa jokaisella pisteellä on vastapisteensä: sade ja kasvi, hämähäkki ja kärpänen. Toisin sanoen mikään termi ei ole erotettavissa sen suhteista. Toinen taso selittää kuinka kaikki suhteet ovat yhteydessä olosuhteisiin: joskus jopa myrkky voi toimia ruokana. Kolmannella tasolla suhteiden etiikka johtaa kysymykseen kuinka suhteet sommittelevat sosiaalisuuksia ja yhteisöjä? Kuinka yksi kollektiivinen olento ottaa toisen kollektiivisen olennon maailmaansa säilyttämällä ja kunnioittamalla sen omia suhteita maailman kanssa?[40]

Jokainen näistä tasoista auttaa tavoittamaan suhteiden singularisuudet. Singulaarisuus sisältää monia kerroksia, jotka tukkivat ja avaavat, kiinteyttävät ja nesteyttävät koosteita - toimien samanaikaisena kaappauksena ja modifikaationa. Johtopäätöksenä on, ettei ole olemassa yksinkertaista etukäteisratkaisua, jolloin helposti ajattelemme, ettei tässä ole mitään uutta, sama vanha tarina: ylimääräytynyt kapitalismi, ideologia, diskurssi, merkitsijä. Toisaalta on aina olemassa inhimillisen vastarinnan ja vapautuksen äärimmäinen positio. Naiseuden mikropolitiikan kriittisen metodin tärkeys on affirmatiivisessa interventiossa, joka kytkeytyy skitsogeneettiseen muutokseen. Tällaisen muutoksen metodi perustuu ajatukseen todellisuudesta jatkuvan rakennustyön alaisena eikä todellisuuden reflektioon tai representaatioon. Eli ei tulisi keskittyä ainoastaan suhteen yhden osasen analyysiin, jonka mukaan naiseus joko kaapataan tai vapautetaan kapitalismin semanttisessa verkostossa. Naiseuden mikropolitiikka keskittyy irrottamaan potentiaaleja suhteiden keskiöistä. Se kiinnittää huomion siihen, miten kaappaukset ja määritykset pitävät sisällään seksin ja reproduktion koosteiden eriytymisiä ja modifikaatioita luonto-kulttuuri-jatkumolla. Tässä eron ontologian tulee pysyä tarkkana sen suhteen, miten naiseuden sekoitetut koosteet vaihtuvat tendenssien, kynnyksien ja bifurkaatioiden mukaan. Naiseuden ja biodigitaalisen kapitalismin affektiivinen suhde ei ainoastaan uudelleen olemuksellista naiseutta naiseen eli biologiseen seksuaalisuuteen tai kulttuuriseen sukupuoleen - tai mihinkään ennalta määritettyyn informaation yksikköön. Tämä suhde ei juonnu ennalta määräytyneistä olemuksista tai merkitsijöistä vaan pitää ennemminkin sisällään eriytyviä, moninaistuvia naiseuksia ilman että eristäisi niitä muista, orastavista naiseuksista sekoitettujen koosteiden mikrodynamiikassa. Seksuaalieron skitsogeneesi osoittaa kohti eriytymisen mikropolitiikkaa, joka ei redusoidu identiteetin ja representaation politiikkaan - jo annettujen positioiden makropolitiikkaan. Tämä mikropolitiikka ei perustu jo annetun politiikkaan vaan suhteiden ekologiaan luonto-kulttuuri-jatkumolla, yrittäen saada kiinni muutoksen sekoitetusta dynamiikasta.

Uudet viestinnän ja uusintamisen teknologiat ovat tärkeitä koska ne helpottavat - moduloimalla immanentin valinnan kautta - viestintää (esimerkiksi mallintamalla semanttisia verkkoja hakukoneille ja älyviestintään) ja reproduktiota (esimerkiksi geneettisen suunnittelun, kantasolujen nanoteknologisen uusintamisen tai ihmiskloonauksen kautta) . Lisäksi ne tuottavat lisää moninaisuutta ja ennakoimattomuutta. Kapitalismi muuntelee kaikkia elämän koosteita ennen itse elämää - luontoa ennen luontoa ja ihmistä ennen ihmistä - kasvattamalla tekemisen ja ajattelun kykyjä, viestintää ja reproduktiota: tämä on kapitalismin kykyä uusintaa itseään. Toisin sanoin tämä biodigitaalinen muuntely kytkeytyy osaksi sekoitettujen koosteiden kykyjä muutokseen luonto-kulttuuri-jatkumolla. Eron mikropolitiikka ei siten rajoita itseään naiseuden representaatioon - kohdistumalla vain vallan semanttiseen tai merkitsevään tasoon - mutta kytkeytyy osaksi valtaa seuloa potentiaaleja - naiseuden koosteita. Se vastaa vielä affektiivisemmalla modulaatiolla kapitalistiseen elämän kaappaukseen, sen affektiiviseen valtaan moduloida molekulaarista elämää ja sen tapaan työstää elämää ennen elämää: eron mikropolitiikka on määräytymättömän muutoksen intensiivinen portaali, joka työstää koosteita alistamatta niiden mikrovariaatioita vallan jo antamille muodoille.

Mikrofeminiininen politiikka sisältää siten kaksinaisen paradoksin, joka liittyy Spinozan Etiikan sisältämään kahden affirmaation yhtenäiseloon: natura naturans ja natura naturata: affektiivinen valta luo ja on samaan aikaan luotu. Affektiivinen voima on olemassa potentiaalissa, silti se tulee työstää. Se on luonnollista ja silti tulossa kulttuuriseksi. Tämä olemisen ja tulemisen välinen jatkumo tekee kriittisen intervention naiseuden ja teknologian suhteisiin ja kääntää sen uusien suhteiden valmistamiseksi siinä määrin kuin se ei ohita ei-semioottisten koodausten ja a-signifioivan semiotiikan aktiivisuutta kehossa. Päättääksemme tämän intervention seksuaalieron uusista muodoista, jotka versovat informaatiotieteiden ja -teknologioiden jälkivanassa tämä artikkeli ehdottaa kriittistä sitoutumista mikrofeminiiniseen eriytymiseen, joka toimii symbioottisena tulemisena ja biodigitaalisena koosteena ylittäen transversaalisesti seksin ja reproduktion singulaariset asteikot luonto-kulttuuri-jatkumolla. Kohti seksuaalieron skitsogenesistä: kohti seksin ja reproduktion uusien muunnosten abstraktia rakentamista.

Alkuperäisteksti "For A Schizogenesis of Sexual Difference" julkaistiin lehdessä Identities. Journal for Politics, Gender and Culture, vol. III, No.1, Summer 2004, 67-93. Kiitos luvasta julkaista teksti myös suomen kielellä. Kiitokset myös Pasi Väliaholle, Olli-Jukka Jokisaarelle ja Eetu Virenille käännösvihjeistä.

Viitteet:

[1] Deleuze & Guattari 1987, 293.
[2] Plant, 1997 & 1998 & 2000, 265-275. Parisin tapa käyttää termi "seksi" (sex) on omalaatuinen. Englanninkielinen termi "sex" konnotoi ajatusta seksistä aktina ja toisaalta sex-gender-parin biologisena ulottuvuutena. Parisi kuitenkin haluaa eroon näin yksinkertaisista tavoista ja korostaa, että seksi ei liity paritteluun eikä se elimellisesti ole yksinomaan osa reproduktiota tai sosiaalista sukupuolta (gender). Seuraten biologi Lynn Margulista Parisi ajattelee seksin olevan prosessi, jossa organismit sekoittuvat geneettisesti - seksi on siten symbioottinen prosessi, joka ei redusoidu yhteen määrittelevään tasoon (joko geenideterminismiin tai sosiaaliseen rakentumiseen.) Ks. tästä Matthew Fullerin haastattelu Parisin kanssa Multitudes-lehdessä vuodelta 2004: . [Suom. huom.]
[3] Ks. Esim. Flagan & Booth 2002. Ks. Myös Kirkup, Jones, Woodward & Hovenden 2000.
[4] Näitä teorioita käsitellään myös teoksissa Butler 1990 sekä Butler 1993. Suomeksi on ilmestynyt Butlerin Hankala sukupuoli. Suom. Tuija Pulkkinen ja Leena-Maija Rossi Gaudeamus, Helsinki, 2006.
[5] Tätä käsittelevästä kirjallisuudesta, ks. Balsamo 1996. Ks. myös Fausto-Sterling 1992; Hubbard 1990; Fox Keller 1985; Fox Keller 1992.
[6] Ks. Cavallaro 2000. Ks. myös Butler 1984. Butler 1987. Butler 1989. Vrt. Parisi 2000.
[7] Haraway 1985.
[8] Deleuze 1995, 177-182. Teksti on ilmestynyt suomeksi teoksessa Gilles Deleuze: Haastatteluja. Kääntänyt Helle, Anna & Helmisaari, Vappu & Porttikivi, Janne & Vähämäki, Jussi. Tutkijaliitto, Helsinki, 2005.
[9] Hardt & Negri 2000. Teos on ilmestynyt vuonna 2005 suomeksi nimellä Imperiumi. Kääntäjinä Arto Häilä et. al. WSOY, Helsinki.
[10] Haraway 1992, 36-43.
[11] Shannon 1948, 379-423, 623-656.
[12] Bateson 2002, 42-49.
[13] Guattari 1992, 13-27. Ks. myös Guattari 1985.
[14] Semioottiset a-signifikaatiot tulee ymmärtää pragmatiikan ajatuksen kautta. Ne ovat käytäntöjä, joissa on kyse tietyistä kysymyksistä kuten "millaisia kehoja informaatiotiede ja -teknologia tuottavat". A-signifikaatiot pitävät sisällään suostuttelun rytmejä, ohjeita, väitteitä ja performatiivisuutta, jotka ovat yhteydessä affekteihin ja tunteisiin.
[15] Ks. Genosko 2002, 21.
[16] Ks. Simondon 2001, 87-105.
[17] Ks. Spinoza 1992. Suomeksi Spinoza, Etiikka. Suom. Vesa Oittinen. Helsinki: Gaudeamus, 1994. Ks. myös Deleuze 1990. Suomentajan huomio: Parisi käyttää tässä paradoksaaliselta kuulostavaa ilmaisua intensiteetin laadullisista asteista, eli ikään kuin sekoittaen toisaalta intensiteetin (joka deleuzelaisessa kielenkäytössä ei ole asteista) ja ekstensiivisyyden (eli aktualisoidun intensiivisten voimien tuloksen). Intensiivisyys on Deleuzella puhdasta laadullista eroa tai voimaa, joka ei ole eriytynyt asteittaisiksi, mitattaviksi määreiksi. Esimerkiksi "valkoisuus" on intensiteetti, joka välttämättä muuttuu jos siihen lisätään (tai siitä poistetaan) jotakin. Kolme omenaa tai tuolia ovat taas määrällisiä luokituksia, jossa yhden omenan tai tuolin lisääminen ei muuta itse omenien tai tuolien intensiivistä laatua. Toisaalta myös Deleuze ja Guattari viittaavat asteiden intensiteettiin, esimerkiksi puhuessaan brownilaisesta liikkeestä. Siinä määrällisyys tulee ymmärtää intensiteettinä, intensiivisenä erona. Ks. Deleuze & Guattari 1987, 33.
[18] Ks. Simondon 1992.
[19] Ks. esimerkiksi Dawkins 1989.
[20] Ks. Margulis 1981.
[21] Ks. Saussure 1966.
[22] Deleuze & Guattari 1987, 39-74.
[23] Massumi 2002, 1-5.
[24] Olemme huomioineet kuinka kyborgin ontologia on yhteydessä epistemologiaan, kybernetiikan uuteen semantiikkaan ja kapitalismin yhtenäiseen informaatiovirtapiiriin. Silti tämä yhteys nostaa esiin ongelman, sillä jos puollamme ontologiaa, mikä on synnytetty teknotieteellisestä epistemologiasta, riskeeraamme lipsahtaa täydelliseen relativismiin. Relativistinen epistemologia estää meiltä pääsyn sellaiseen ontologiaan, mitä ei ole jo annettu.
[25] Kuten Latour argumentoi: "Kuinka on mahdollista perustaa radikaali ero universaalin Luonnon ja suhteellisen kulttuurin välille? Sillä jo kulttuurin käsite on luomus, joka synnytettiin sulkeistamalla Luonto ulos. Kulttuurit - erilaiset tai universaalit - eivät ole olemassa sen enempää kuin Luontokaan. On olemassa vain luonto-kulttuureja, ja ainoastaan ne antavat meille pohjan vertailuille. Latour 1993, 104.
[26] Spinozan affektin käsitettä ei tule sekoittaa tunteen (emootion) käsitteeseen, joka on affektin tietty laatu. Emootio syntyy tietoisuudesta, että on affektoitunut. Affektia tulee ajatella pidättäytymisen, vaikutuksen ja henkeäsalpaavuuden termein: ajan ja paikan musta aukko, joka leviää juuri ennen kuin energiavirrat kanavoituvat kohti tietynlaisia tunteellisia vastineita. Ks. Spinozan (1992) Etiikka, III, määritelmä 3. Affektin ja tunteen erosta, ks. Massumi 1996.
[27] Stengers 1997.
[28] Stengers 1997, 134-135.
[29] Stengers esittää, että empiirinen metodi joka perustuu suoraan havainnointiin unohtaa potentiaalien kentän, todellisuuden täynnä potentiaaleja. Tämä kenttä merkitsee määräytymättömiä voimia (erona jo annettuihin mahdollisuuksiin tai määrityksiin) joista fakta on noussut (emerged) faktana. Fakta on siten aina faktoidi. Se ei seuraa toisesta faktasta (määräytyen) vaan nousee kokeellisesta kentästä kokeen kykynä toistaa itsensä lukemattomia kertoja- kunhan nämä toistot noudattavat tiettyä säännöllisyyttä ja rytmejä. Siten faktassa on aina kyse faktaksi tulemisesta. Toisin sanoin empiriinen todistusaineisto nousee suhteiden kokeellisesta tai potentiaalisesta kentästä. Se on lopputulema, tuollaisesta suhteiden kentästä johdettu efekti. Keskittymällä tällaiseen tulemisen prosessiin pääsemme kiinni materialismiin, mikä ei perustu ajatukseen ideoiden muovaamasta liikkumattomasta materiasta, tai materiasta joka reflektoi itsestään selviä faktoja, jotka näyttäytyisivät meille ainoastaan tulkinnan filtterin avulla. Nämä lähestymistavat siivilöivät materian liikkeestä, autonomiasta ja muutoksesta. Ks. Stengers 1997.
[30] Stengers nojaa A.N.Whiteheadin tapahtuman määritelmään puhuessaan tieteellisistä tapahtumista tavalla, joka ohittaa kuhnilaisen epistemologisten paradigmojen ajatuksen. Whiteadin mukaan tapahtuman synty (emergence) on yhteydessä tapahtuvien ja kuluvien kestojen havaitsemiseen. Tapahtumat ovat sitä, mistä olemme tietoisia havainnossa. Havainto indikoi objektien sisääntulon (ingression) tapahtumiin. Silti havainto ei ole puhtaasti psykologinen rakennelma, jota tarvitsemme ymmärtääksemme objekteja. Whiteheadille objektit ovat olemassa ennen aistielimiämme ja ennen aistimuksellista tunnistamista. Toisin sanoin objektien olemassaoloa ei selitä elimiemme olemassaolo eivätkä objektit ole redusoitavissa järjen rakennelmiksi. Tapahtumat eivät vaadi järjen ja aistien erottamista, vaan liikettä yhdestä havainnosta toiseen, intensiivistä yhteyttä sen välillä, mitä me havaitsemme ja mitä näemme. Tapahtumassa on kyse individuaation prosessista, joka kytkeytyy objektien havaintoon. Kyse on objektien potentiaalisen sisääntulon aktualisaatiosta. Tapahtuma esittelee keksintöjen ketjun, joka on luovuus: objektien ennakoimattomat vaikutukset aisteihin, jotka konstruoivat objekteja. Tässä mielessä voimme puhua tapahtuman ja sen havaitsemisen välisestä ei-lineaarisesta todellisuus-luupista, a-semioottisesta ja semioottisesta koodauksesta. Ks. Whitehead 1947.
[31] Stengers 1997 & Latour 1993.
[32] Massumi 2002, 20.
[33] Ibid.
[34] Ibid., 21.
[35] Vaikka kyborgi toi meille naiseuden käsitteen, joka liikkui pois orgaanisesta luonnosta, se silti jätti luonnon ja ruumiin essentialistisen metafysiikan käsiin keskittyessään koodien lingvistiseen tasoon, kiertäen materiaalisuuden ja kausaalisuuden kysymyksiä. Siten naiseus jäi kiinni merkitsevän semiotiikan dominanssiin.
[36] Ks. Gatens 1988. Grosz 1994. Grosz 2000.
[37] Affekteista ja persepteistä ks. Deleuze & Guattari 1994, 163-199. Teos on ilmestynyt suomeksi vuonna 1993 nimellä Mitä filosofia on? Käänt. Leevi Lehto. Gaudeamus, Helsinki.
[38] Ks. Parisi 2004a.
[39] Yhteisistä käsitteistä ks. Spinozan (1992) Etiikka, II, 29, schol.; II, propositiot 37-40; II, 11, 12, 19, 24, 25; II, määritelmä 4; III määritelmä 2, IV, määritelmä 30. Yhteisten käsitteiden dynamiikan selityksistä, ks. Deleuze 1988, 54-55, 103. Ks. myös Deleuze 1990, 145-154; 255-288.
[40] Deleuze (1988, 125) on tutkinut näitä eettisen suhteen tasoja.

Lähdeluettelo

Balsamo, A. (1996) Technologies of the Gendered Body: Reading Cyborg Women. Durham: Duke University Press.
Bateson, G. (2002) Mind and Nature. A Necessary Unity. Cresskill, New Jersey: Hampton Press.
Butler, J. (1990) Gender Trouble. Feminism and the Subversion of Identity. London: Routledge.
Butler, J. (1993) Bodies that Matter: On the Discursive Limits of Sex. London: Routledge.
Butler, O.E. (1984) Clay's Ark. London: VGSF.
Butler, O.E. (1987) Dawn. New York: Warner Books.
Butler, O.E. (1989) Imago. Xinogenesis III. London: Victor Gollancz LTD.
Cavallaro, D. (2000) Cyberpunk and Cyberculture. Science Fiction and the work of William Gibson. London: The Athlone Press.
Dawkins, R. (1989) The Selfish Gene. Oxford: Oxford University Press.
Deleuze, Gilles (1988) Spinoza: Practical Philosophy. Transl. Robert Hurley. San Francisco: City Lights Books.
Deleuze, Gilles (1990) Expressionism in Philosophy: Spinoza. Transl. Martin Joughin. New York: Zone Books.
Deleuze, G. (1995) "Postscript on the Society of Control." In: Negotiations. New York: Columbia University Press, 177-182.
Deleuze, Gilles & Guattari, Félix (1987) A Thousand Plateaus. Capitalism and Schizophrenia II. Transl. Brian Massumi. London: Athlone Press.
Deleuze, G. & Guattari, F. (1994) What is Philosophy? Transl. G.Burchell & H. Tomlinson. London: Verso.
Fausto-Sterling, A. (1992) Myths of Gender: Biological Theories about Women and Men. 2nd Edition. New York: Basic Books.
Flagan, M. & Booth, A. (eds. 2002) Reload. Rethinking Women and Cyberculture. Massachusetts and London: MIT Press.
Fox Keller, E. (1985) Reflections on Gender and Science. New Haven & London: Yale University Press.
Fox Keller, E. (1992) Essays on Language, Gender, and Science. London & New York: Routledge.
Genosko, G. (2002) Félix Guattari: An Aberrant Introduction. London and New York: Continuum Press.
Gatens, M. (1988) "Towards a Feminist Philosophy of the Body." Teoksessa: B. Caine; E.A.Grosz & M. de Lepervanche (eds.) Crossing Boundaries: Feminism and the Critique of Knowledges. Sydney: Allen & Unwin, 59-70.
Grosz, E. (1994) Volatile Bodies. Toward a Corporeal Feminism. Bloomington & Indianapolis: Indiana University Press.
Grosz, E. (2000) "Deleuze's Bergson: Duration, the Virtual and a Politics of the Future." Teoksessa: I. Buchanan & C. Colebrook. (toim.) Deleuze and Feminist Theory. Edinburgh: Edinburgh University Press, 214-234.
Guattari, F. (1985) "Pragmatic/Machinic: Discussion with Félix Guattari." Charles Stivale, (19 March 1985), netissä: .
Guattari, F. (1992) "Machinic Heterogenesis." Transl. James Creek. Teoksessa: V. Andermatt
Conley (ed), Rethinking Technologies. Minneapolis: Miami Theory Collective, 13-27.
Haraway, D. (1985) "A Manifesto for Cyborgs: Science, Technology, and Socialist Feminism in the 1980s." Socialist Review 80, 65-108.
Haraway, D. (1992) "When Mantm is on the Menu." Teoksessa: J. Crary & S. Kwinter (eds.): Incorporations. New York: Zone Books, 36-43.
Hardt, M. & Negri, T. (2000) Empire. Massachusetts: Harvard University Press.
Hubbard, R. (1990) The Politics of Women's Biology. New Brunswick and London: Rutgers University Press.
Kirkup, G.; Jones, L.; Woodward, K.; Hovenden, F. (eds., 2000) The Gendered Cyborg. A Reader. London & New York: Routledge & The Open University.
Latour, B. (1993) We Have Never Been Modern. Transl. C. Porter. Edinburgh: Pearson Education Ltd. Margulis, L. (1981) Symbiosis in Cell Evolution. San Francisco: W.H. Freeman.
Massumi, B. (1996) "The Autonomy of Affect." Teoksessa: P.Patton (ed.) Deleuze: A Critical Reader. London: Blackwell Publishers, 217-239.
Massumi, B. (2002) Parables for the Virtual. Movement, Affect, Sensation. Durham & London: Duke University Press.
Parisi, L. (2000) "Essence and Virtuality: the incorporeal desire of Lilith." Anglistica, Aion New Series, Interdisciplinary Journal. Vol. 4, 1/2000, 191-214.
Parisi, L. (2004a) Abstract Sex. Philosophy, Biotechnology and the Mutations of Desire. New York and London: Continuum Press.
Parisi, L. (2004b) "An Interview with Luciana Parisi by Matthew Fuller." Multitudes, 4.11.2004, online < http://multitudes.samizdat.net/article.php3?id_article=1720>.
Plant, S. (1997) Zeros and Ones. London: Fourth Estate.
Plant, S. (1998) "Coming Across the Future." Teoksessa Virtual Futures 1995. New York and London: Routledge.
Plant, S. (2000) "On the Matrix: Cyberfeminist Simulations." Teoksessa: Kirkup, G.; Jones, L.; Woodward, K.; Hovenden, F. (eds.) The Gendered Cybog. A Reader. London and New York: Routledge & The Open University.
Saussure, F. (1966) Course in General Linguistics. Transl. W. Baskin. New York: McGraw-Hill.
Shannon, C.E. (1948) A Mathematical Theory of Communication. The Bell System Technical Journal, vol. 27, July-October 1948, 379-423, 623-656.
Simondon, G. (1992) "The Genesis of the Individual." Teoksessa: J. Crary & S. Kwinter (eds.) Incorporations. New York: Zone Books, 296-319.
Simondon, G. (2001) L'Individuazione Psichica e Collectiva. Prefazione di Muriel Combes, postfazione di Paolo Virno. Roma: Derive e Approdi.
Spinoza, B. (1992) Ethics. Treatise on the Emendation of the Intellect and Selected Letters. Transl. S. Shirley & S. Feldman (ed.). Cambridge, Indianapolis: Hackett Publishing Company.
Stengers, I. (1997) Power and Invention: Situating Science. Transl. P.Bains. Minneapolis: University of Minnesota Press.
Whitehead, A.N. (1947) Process and Reality: An Essay in Cosmology. D.R.
Griffin & D.W.Sherburne (eds.). London: The Free Press.