2008-05-14

Itä-Euroopan romanit ja vapaan liikkumisen pelisäännöt
Eli mitä voimme oppia EU-kansalaisuudesta Astrid Thorsilta

Jukka Könönen

"Tehdään selväksi, millä pelisäännöillä tänne tullaan" - Astrid Thors

Uudet EU-kansalaiset Romaniasta ja Bulgariasta ovat käyttäneet aktiivisesti vapaan liikkuvuuden mahdollisuuksia paremman elämän etsimiseen. Kesällä 2007 Itä-Euroopan romanit löysivät tiensä myös Suomeen ja aiheuttivat vaikean dilemman innokkaille viranomaisille: miten päästä eroon romanikerjäläisistä, joilla on lain mukaan täysi oikeus olla maassa? Viranomaiset eivät ole jääneet suotta pohtimaan romanien oikeuksia etsiessään keinoja kerjäläisten poistamiseksi maasta. Rajojen poistamista uusien jäsenmaiden ja EU:n väliltä onkin seurannut uusien rajojen luominen: vanhat kontrollimuodot vaihtuvat nopeasti uusiin.

Italian turvallisuuspaketti

EU-kansalaisuuden rajoja testattiin Itä-Euroopan romanien kohdalla ensimmäisen kerran Italiassa syksyllä 2007. Tapahtumat saivat alkunsa, kun lokakuun 30. päivä keski-ikäinen opettaja, Giovanna Reggiani, ryöstettiin ja tapettiin Roomassa. Romanialainen romanimies Nicolae Mailat pidätettiin epäiltynä murhasta ja raiskauksesta. Mies tunnusti ainoastaan ryöstäneensä käsilaukun naiselta. Seurauksena oli protestiaalto romaneja vastaan, mikä ei ollut yllätys maassa, jossa romanien segregaatio ja sulkeminen ghettoihin on ollut vakiintunut käytäntö.

Seuraavana päivänä Italian hallitus hyväksyi hätäasetuksen, joka tekee mahdolliseksi toisen EU-maan kansalaisten karkottamisen "turvallisuuden kannalta elintärkeistä syistä". Näillä tarkoitetaan "käyttäytymistä, joka vaarantaa ihmisarvon, perustavien ihmisoikeuksien tai yleisen turvallisuuden ylläpitämisen." Karkotukset voidaan toimeenpanna käytännössä välittömästi, sillä päätöksistä ei voi valittaa. Karkotetuilla ei ole oikeutta palata Italiaan kolmeen vuoteen, ja laittomasta maahantulosta seuraa heille kolmen vuoden vankeustuomio. Sisäministeri Giuliano Amato perusteli hätäasetusta yrityksellä "estää ksenofobian kauheaa tiikeriä, rasistista petoa, murtautumasta häkistään". [1]

Väliaikainen asetus tuli voimaan 2. marraskuuta. Se on osa uutta "turvallisuuspakettia", joka sisältää DNA-rekisterin perustamisen, kasvattaa pormestarien ja poliisipäälliköiden valtuuksia, koventaa väkivaltaisten jalkapallofanien, rattijuoppojen, väärennettyjen tavaroiden myyjien ja valmistajien rangaistuksia, ja helpottaa mafian jäsenten omaisuuden takavarikoimista. Ensimmäiset karkotukset toteutettiin jo samana päivänä. Lisäksi Roomassa viranomaiset tuhosivat puskutraktoreilla romanien leirin, jossa epäilty romanimies oli asunut. Romanien leirejä tuhottiin myös mm. Bolognassa, Firenzessä ja Genovassa. [2]

Human Right Watchin mukaan Italian lakiehdotus kohdistui nimenomaan romanialaisiin. [3] Myös EU:n perusoikeussopimuksen mukaan joukkokarkotukset ovat kiellettyjä. Vastalauseiden vyöryn ja EU:n komission kielteisen kannan seurauksena Italian parlamentti jätti lain vahvistamatta. Massakarkotuksia Italiasta ei ole muutenkaan luvassa. Asian ymmärtämiseksi ei tarvitse kuin esimerkiksi käydä missä tahansa rakennustyömaalla: romanialaiset ovat välttämätöntä työvoimaa monilla matalapalkka-aloilla. Tästä kertoo myös se, että Italian asettama siirtymäaika romanialaisen työvoiman vapaalle liikkumiselle ei koskenut maatalousalaa, hotelli- ja matkailualaa, kodinhoitotyötä ja hoivapalveluja, rakennusalaa, konetekniikkaa eikä johtotehtäviä. [4]

Järjestäytynyt rikollisuus ja lasten etu

Itä-Euroopan romaneja tuli Suomeen rajojen avauduttua jo kesällä 2007, jolloin poliisi varoitteli eri puolella Suomea "väkisin" ja "suurella joukolla" kauppaa tekevistä Romanian romaneista. Varsinaisesti keskustelu alkoi vasta loppuvuodesta 2007 Helsingin sanomien romanikerjäläisiin keskittyvän uutiskampanjoinnin seurauksena. Joitakin kymmeniä Romanian romaneita jäi talveksi kerjäämään pääkaupunkiseudulle pystyttäen telttansa Itä-Helsinkiin. Uutisissa on yhtäältä kauhisteltu romanien kurjia oloja sekä kerjääviä vanhuksia ja lapsia, toisaalta vihjailtu huijauksista, ihmiskaupasta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Suomalaisten kansalaisjärjestöjen ollessa tapansa mukaan hiljaa viranomaiset ovat saanet kaikessa rauhassa käydä julkista keskustelua eli esittää arvailujaan ja mielipiteitään kerjäläisten asemasta ilman mitään sen tarkempia perusteluja. Ulkomaalaispoliisin tutkintayksikön johtajan Jaakko Heinilän mukaan "toiminta ei ole järjestäytynyttä rikollisuutta, mutta se on organisoitunutta. Eivät he itselleen kerjää, vaan sille, joka heidät kerjäämään asettaa." (HS 6.1.2008) Poliisiylitarkastaja Esko Ruokonen sisäasiainministeriöstä on ollut samoilla linjoilla: "Ja onhan tässä tullut viitteitä siitä, että tämä on organisoitua toimintaa. Jos joku pakottaa toisia olemaan polvillaan tuolla kylmällä kadulla tuntikausia, saatetaan lähestyä ihmiskauppaa." (HS 9.1.2008) Mitään todisteita siitä, kuka romanit on pakottanut kerjäämään, miten toiminta on organisoitua tai mitkä otaksutut kytkökset rikollisuuteen ovat, ei ole toistaiseksi esitetty. Ilmeisesti jälleen kerran Suomen poliisille "kansainvälinen" on väistämättä kytköksissä "organisoituun rikollisuuteen".

Perustava ongelma viranomaisille on kuitenkin alusta asti ollut selvä: miten poistaa maasta henkilöitä, joilla on täysi juridinen oikeus olla maassa? Aluksi esillä oli ajatus kerjäämisen kriminalisoinnista. Mikäli romanialaisten oleskelun voitaisiin katsoa rikkovan lakia, mahdollistaisi se heidän poistamisensa. Kuitenkin kerjäämisestä säädettävät rikkomukset olisivat olleet tähän tarkoitukseen liian pieniä, joten oli keksittävä jokin muu keino ongelman ratkaisemiseksi.

Onneksi aina voi vedota lapsiin. Kun juridisia perusteita käännyttämiselle ei löytynyt, mikä olisikaan ollut helpompaa kuin hurskaasti peräänkuuluttaa alaikäisten lasten oikeutta olla kadulla kerjäämisen sijaan koulussa tai leikkimässä. Kukaanhan ei vastusta lasten auttamista. Suomessa ratkaisuksi kiusalliseen ongelmaan löytyi siis osin lastensuojelu: uhkaamalla ottaa huostaan romaniäitien alaikäiset lapset voidaan heidät palauttaa takaisin kotimaahan. "Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesti lasten turvallisuus on taattava", herkisteli Helsingin sosiaalipäivystyksen johtaja Olli Salin (HS 9.2.2008).

Virallisesti toimenpidettä kutsutaan "maasta avustamiseksi". Yksi romaniäiti lapsineen on jo "avustettu maasta", toisen äidin palauttaminen keskeytyi synnytykseen. Maahanmuuttoministeri Astrid Thors on puolustanut romaniäitien palauttamista kotimaahansa. "Mielestäni se on monestakin syystä toimenpide, jolla on lainsäädännöllinen pohja. Toinen vaihtoehto olisi jonkinlainen huostaanotto." Ratkaisuna Thors näkee tiedottamisen Romaniassa. "Tehdään selväksi, millä pelisäännöillä tänne tullaan. Me voisimme esimerkiksi puuttua siihen, mitä meidän oloistamme siellä väitetään." (STT 9.2.2008) Tämä on ilmeisesti jälleen kerran Thorsin peräänkuuluttamaa aktiivista ja inhimillistä maahanmuuttopolitiikkaa.

Köyhyyttä ja moralismia

Köyhyys on romaneille todellinen ongelma: UNICEF:n mukaan yli puolet Itä-Euroopan romaneista elää alle sadalla eurolla kuukaudessa. [5] Romaniassa on Euroopan suurin romanivähemmistö, lähes kaksi miljoonaa ihmistä. EU:n laajentuminen ei ole parantanut romanien asemaa juurikaan. Päinvastoin vaikuttaa siltä, että Itä-Euroopan maiden - ja EU:n - kiinnostus romanien elinolojen parantamiseksi on vähentynyt entisestään itälaajentumisen myötä. Paitsi että EU-jäsenyys edellytti Itä-Euroopan mailta siirtolaiskontrollien luomista, "romaniongelmaa" yritettiin ratkaista eristämällä romanit leireihinsä ja rajoittamalla heidän liikkumistaan. Itä-Euroopan romaneja käännytettiin myös joukoittain EU-maista vuosituhannen vaihteessa samaan aikaan kun itälaajentumisesta neuvoteltiin. [6]

Romanit eivät ole kuitenkaan jääneet odottamaan olojen parantumista vaan aktiivisesti lähteneet etsimään parempaa elämää, mihin on vastattu luomalla uusia kontrolleja. Näin tapahtui myös vuosituhannen alussa, kun rasismia ja vainoa paenneet ja turvapaikkaa länsimaista hakeneet Itä-Euroopan romanit leimattiin "järjestelmän väärinkäyttäjiksi". Myös Suomi kantoi kortensa kekoon käännyttämällä nopeutetussa menettelyssä satoja Slovakiasta tulleita romaneja jättäen käsittelemättä heidän hakemuksensa yksilöllisesti siitä huolimatta, että romaneja oli esimerkiksi pakkosteriloitu heidän tietämättään Slovakiassa. [7] Samalla, kun EU:n tasolla hurskaasti peräänkuulutetaan syrjinnän vastaista työtä, romanit huomaavat samojen EU-maiden aina löytävän uusia poikkeuksia olemassa oleviin sopimuksiin heidän kohdallaan - oli sitten kyse turvapaikkajärjestelmästä tai vapaan liikkuvuuden oikeudesta.

Romanit kohtaavat edelleen vakavaa syrjintää koulutuksessa: viimeisin esimerkki on Slovakia, joka ei ole lupauksista huolimatta uudistanut rasistista koulutuspolitiikkaansa. [8] ERRC:n (European Roma Rights Center) mukaan useat romanilapset eivät voi rekisteröityä kouluun henkilöllisyystodistusten puuttuessa; heidät sijoitetaan usein erillisiin luokkiin tai kouluihin, joissain tapauksissa vammaisten lasten joukkoon; ja normaaleissa kouluissa heitä uhkaa fyysinen väkivalta ja nöyryyttäminen. [9] Tämä ei tietenkään ole estänyt viranomaisia ja toimittajia moralisoimasta koulunsa kesken jättäneiden romanilasten kohtaloa. Esimerkiksi HS julkaisi koskettavan kertomuksen siitä, kuinka Helsingissä kerjännyt 15-vuotias poika erotettiin poissaolojen takia koulusta (HS 22.02.08). Tosin poika oli jo neljä vuotta vanhempi kuin luokkatoverinsa ja lintsannut toistuvasti vuosia koulusta.

Ottaen huomioon pitkät perinteet romaneiden syrjinnässä koulutuksessa, ei liene yllätys, että useat romanit ovat edelleen luku- ja kirjoitustaidottomia. Tämä luonnollisesti rajoittaa heidän mahdollisuuksiaan saada töitä. Lisäksi romaneihin kohdistuva rasismi ja syrjintä työnhaussa on edelleen yleistä Romaniassa ERRC:n mukaan - työvoimapulasta huolimatta. Romanien mahdollisuudet työmarkkinoilla ovat varsin rajalliset myös Euroopassa, jossa he kilpailevat samoista töistä paperittomien siirtolaisten kanssa esimerkiksi Espanjan tomaattiviljelmillä.

Viranomaisten ikivanha patenttiratkaisu romanien integroitumiseksi yhteiskuntaan on ollut pakottaminen töihin. Myös huhtikuun alussa järjestetyssä viranomaisfoorumissa Helsingin kaupunki väläytti suunnittelevansa romanialaisten työntekomahdollisuuksien kartoittamista ja kerjäläisten työllistämistä "vaihtoehtona kerjäämiselle ja rikollisuudelle" (YLE 03.04.08). Kuitenkin kerjääminen ja rikollisuus ovat nimenomaan olleet romaneille vaihtoehtoja paskaduuneille, joissa he kaiken lisäksi joutuvat kaupan päälle sietämään rasistisia loukkauksia. Kerjääminen voi olla myös kannattavampaa kuin paskaduunit - mikä kertoo kuitenkin enemmän siirtolaisille maksettavista palkoista kuin kerjäämisen tuottoisuudesta.

Poliisi pamputtaa - etenkin Romaniassa

Koska kaikilla romaneilla ei ole omia lapsia mukanaan eikä heitä kaikkia siten voida "avustaa" takaisin kotimaahansa huostaanotolla uhkailemalla, sosiaalityöntekijöiden auttamisen rinnalle tarvitaan myös suvereeneja poliisitoimenpiteitä. Poliisilla ja sosiaalityöntekijällä ei kuitenkaan autettavien (romanien) näkökulmasta ole oikeastaan mitään eroa. Suomessa poliisin hellimä slogan "poliisi on ystävä" kiteyttää osuvasti suvereenin auttajan olemuksen. Romanit ovatkin saaneet osansa tästä poliisin ystävyydestä.

Siinä missä Italiassa on laitettu puskutraktorit tuhoamaan romanien leirejä, Tampereella laitettiin puistojen pusikot sileäksi. Joukko romaneja oli majoittunut puistoon ja poliisin häädöstä huolimatta palannut useaan otteeseen kotipesäänsä. Loppujen lopuksi tiheä pusikko raivattiin matalaksi ja suojapaikka tuhottiin syyskuussa 2007. Helmikuussa 2008 Helsingin poliisi kävi tyhjentämässä romanien leirin Itäkeskukseen vievän sillan alta. Poliisien tarkoitusperät olivat liikuttavat: syynä ei ollut romanien ahdistelu, vaan ne vaaratilanteet, joita oli syntynyt romanien kulkiessa leiriinsä valtatien yli. Epäselväksi jäi, olivatko poliisit enemmän huolissaan romanien hengestä vai mahdollisista kolareista syntyvistä omaisuusvahingoista. (HS 22.02.08)

Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Viranomaiset ovat neuvokkuudessaan suunnitelleet hankkivansa kesäksi Helsinkiä uhkaavia kerjäläislaumoja varten paikalle romanialaisen poliisin ja sosiaalityöntekijän (HS 15.03.08). Heidän tehtävänä on Suomessa "pitää yhteyttä" kerjäläisiin. Romaneilla onkin syytä luottaa paikallisiin viranomaisiin, sillä ERRC:n mukaan romanit kohtaavat yleisesti ahdistelua ja väkivaltaa poliisin taholta. Poliisi on järjestänyt erityisesti romaneihin kohdistuvia ratsioita. Romaneja pahoinpidellään ja jopa kidutetaan poliisiputkissa sekä heitä vastaan käytetään tarpeettomasti aseita, mikä on johtanut jopa romanien kuolemaan. [10]

Lisäksi viranomaiset ovat päättäneet aloittaa Romaniassa tiedotuskampanjan Suomen oloista. Kampanjan viesti on selvä: täältä ei heru sosiaaliapua ja lapset otetaan huostaan (HS 4.4.2008). Eli älkää suotta välittäkö oikeuksistanne tai kurjista olosuhteistanne vaan pysykää kotonanne, sillä me emme ainakaan välitä teidän oikeuksistanne tai ongelmistanne. Käytännössä "tiedotuskampanjan" ja poliisin tehtävät liittyvät läheisesti toisiinsa: älkää tulko tänne, tai jos tulette, täällä teitä odottaa romanialainen poliisi, joka kyllä keksii tarvittavat keinot vakuuttaa teidät "omasta parhaastanne". Tai kuten erityissuunnittelija Johanna Seppälä Helsingin hallintokeskuksen turvallisuus- ja valmiusosastolta asian hienovaraisemmin muotoili: "Hän pyrkisi vaikuttamaan niin, etteivät nämä tulisi, vaan pysyisivät asuinseudullaan". (HS 16.03.08)

Poliisin korostuneessa roolissa maahanmuuttopolitiikan likaisen työn tekijänä ei tosin ole mitään uutta. Hannah Arendt varoitti jo 50 vuotta sitten seurauksista, joita on odotettavissa pakolaisongelman hoitamisen siirtämisestä poliisille. "Mitä selvempi todiste [valtioiden] kyvyttömyydestä kohdella valtiottomia ihmisiä oikeushenkilöinä ja mitä suurempi mielivaltaisten sääntöjen laajennus poliisiasetuksella, sitä vaikeampaa valtioiden on vastustaa kiusausta riistää kaikilta kansalaisilta laillinen status ja hallita heitä kaikkivaltaisen poliisin avulla." [11] Poliisi onkin jo siirtynyt siirtolaisten vainoamisesta EU-kansalaisten ahdisteluun.

"Oikea" auttaminen

Suomessa käyty keskustelu romanikerjäläisistä voidaan tiivistää kahteen positioon. Joko kerjäläiset ovat osa kansainvälistä organisoitunutta rikollisuutta, jolloin he ovat uhka järjestykselle ja turvallisuudelle. Tai sitten kyse on säälittävistä uhreista, jotka vastoin parempaa tietämystään ovat ottaneet lapsensakin mukaan kerjäämään Euroopan toreille. Ensimmäistä näkemystä edustavat poliisit, jälkimmäistä sosiaaliviranomaiset. Nämä eri perspektiivit ovat vain näennäisesti erilaiset. Molemmille on mahdotonta nähdä kerjäläisinä toimijoina, jotka nimenomaan ajattelevat lastensa parasta ja yrittävät parantaa elämäänsä. Myös ratkaisu ongelmaan on sama: romanien käännyttäminen.

HS:n haastattelema romanikylän pormestari osaa kertoa syyn romanien lähdölle Eurooppaan: monet haluavat ostaa kunnollisen asunnon. Asunnot maksavat noin 3000-5000 euroa, kun taas Romaniassa romaniperheitten kokonaisansiot ovat vain 20-30 euroa kuussa. (HS 22.02.08) Monien tarkoitus on lähteä tekemään töitä, mutta kerjääminen on ainoa tarjolla oleva vaihtoehto. Näin kävi myös Romaniaan alkeelliseen oloihin "avustetulle" Mariana Moldovalle. Lastensa kanssa Helsingissä kerjännyt äiti kiteytti syyt kerjäämiseen: "Siellä oli ruokaa, täällä ei. Siellä lapset saivat limsaa ja banaaneja, täällä eivät". (HS 16.02.2008)

Tämä kommentti ja vähän muutakin on jäänyt tajuamatta HS:n toimituskunnalta, joka on ottanut tehtäväkseen luoda uhkakuvia kerjäläisille rahan antamisen vaarallisuudesta. Jos sattuu heittämään säälin puuskassa ylimääräisen euron kerjäläismummolle, kohta kaikki romanit ovat täällä kerjäämässä niin, ettei keskustassa edes pääse Stockmannilta Strindbergille turvaan juomaan teetään rauhassa. Tai vielä pahempaa, näistä huimista tuloista syntyy houkuttelevia mahdollisuuksia rikollisliigoille ja sitten vasta kusessa ollaankin. Tosin rikollisuus uhkaa meitä joka tapauksessa: jos nimittäin emme anna kolikoita, uhkana on taas pikkurikosten vyöry. Näin on jo käynyt Oslossa, kuten HS:n pääkirjoitus tietää meitä opettaa. (HS 22.03.08).

Puuhakkaat toimittajat kävivät myös itse päivittelemässä oloja Suomeen tulleiden romanikerjäläisten kotikylissä. Olemme oppineet, että siellä ei ole sähköä eikä infrastruktuuria ja että romaniperheet asuvat alkeellisissa pienissä kopeissa ilman toivoa töistä tai paremmasta tulevaisuudesta. Tosin edelleenkään emme tiedä, miksi näiden ihmisten auttaminen tarkoittaa heidän lähettämistään takaisin kurjiin oloihin. Selvää kuitenkin on, että viranomaisten mielestä kaikille parasta olisi, jos näiden ihmisten liikkuminen voitaisiin ylipäätään estää. Ovathan näet itsenäisyys ja vaivalla hankitut muutamat eurot vain hetken harhaa verrattuna niihin "mahdollisuuksiin", jotka EU-Romaniassa odottavat. Ja ne lapsetkin vielä... Muutamalla kerjäläisille annetulla eurolla kun voidaan vaikka ostaa banaaneja lapsille. Ehkä jopa limsaa. Ehkä jonain kauniina päivänä myös sen kelvollisen asunnon.

Suomalaisten onkin huojentavaa tietää, että viranomaisilla on vankka käsitys siitä, mikä ihmisille on heidän omaksi parhaakseen. Vaikka Romaniasta ei noin vain tulla Suomeen, kenenkään viranomaisen - tai toimittajan - mieleen ei ole vielä edes heikkona hetkenä juolahtanut, että kenties nämä ihmiset ovat kaikesta huolimatta arvioineet eri vaihtoehtoja, tehneet päätöksen lähteä kurjista olosuhteista ja tietävät parhaiten, mikä on heidän omaksi parhaakseen. Nähtävästi edes kansalaiset eivät viranomaisten mielestä tiedä, miten auttaa oikein. Jotta romaneille rahaa antaneille hyville ihmisille ei tule paha mieli, Helsingin kaupunki on luvannut avata avustustilin Romaniassa hamassa tulevaisuudessa suunnitteluja kehitysprojekteja varten (HS 19.03.08). Rahan antamista hallintobyrokratialle kutsutaan oikeanlaiseksi auttamiseksi.

Metropolit ja paskaduunit

Etienne Balibar on puhunut eurooppalaisesta apartheidistä viitatessaan uusiin hierarkioihin Euroopassa. [12] Romaneihin sovelletut poikkeustoimenpiteet, joissa EU-kansalaisuus ja liikkumisen oikeus paljastavat tyhjyytensä, näyttävät vahvistavan Balibarin tulkintaa. Apartheid on kuitenkin ymmärrettävä osana työnjakoa ja tuotannon järjestämistä, ei ainoastaan syrjintänä ja oikeuksien hierarkiana. Kapitalismi on aina edellyttänyt liikkeen samanaikaista ylläpitämistä ja rajoittamista. Tarkoituksena ei olekaan Itä-Euroopan romanien eristäminen kyliinsä, vaan oikeudettoman työvoiman tuottaminen.

Itälaajentumisen myötä on käynyt entistä selvemmäksi, että rajat eivät kulje enää niinkään jäsenmaiden tai edes EU:n ja kolmansien maiden välillä. Rajat eivät jaa ihmisiä maantieteellisesti sisä- ja ulkopuolelle, vaan rajat kulkevat metropolien sisällä ja ennen kaikkea differentioivat työvoimaa. Turvallisuuden nimissä rajakontrollit voivat aktualisoitua koska ja missä tahansa riskiryhmiksi määriteltyjen väestöryhmien kohdalla. Koska kontrollit eivät voi olla jatkuvia, ollakseen tehokkaita niiden seurausten on oltava tarpeeksi dramaattisia. Kontrolleja perustellaan usein niiden ennaltaehkäisevällä funktiolla, vaikka kaikille on selvää, että ne eivät kykene mitään rikoksia ehkäisemään, vaan voivat korkeintaan estää niiden uusimisen. Sen sijaan ne tuottavat tehokkaasti prekaarisuutta ja elämän konkreettista huonontumista niin siirtolaisille kuin romaneillekin.

Balibarin mukaan EU:n itälaajentumisen verkkaisen toteuttamisen ja työvoiman liikkumiselle asetettujen siirtymäaikojen tarkoituksena oli varmistaa halvan työvoiman saatavuus eurooppalaisille firmoille mahdollisimman pitkäksi aikaa. [13] Itäeurooppalaiset päätyivätkin kilpailemaan afrikkalaisten siirtolaisten kanssa samoista matalapalkkaisista töistä Etelä- ja Keski-Euroopassa. Laajentuminen ei ole muuttanut tilannetta juurikaan, vaikka EU-kansalaiset ovat periaatteessa etuoikeutetussa asemassa voidessaan matkustaa ja tehdä töitä vapaasti. Paikallisten työehtosopimusten mukaisia palkkoja se ei kuitenkaan ole itäeurooppalaisille taannut. Mikäli vaatimukset kohoavat liian suuriksi, aina löytyy uusia työntekijöitä tilalle. Myös romanit ovat oppineet sen, minkä siirtolaiset jo tietävät: työ ei takaa mitään oikeuksia, vaan työ tarkoittaa vain lisää työtä.

Romanien rikos on myös se, että he ovat päätyneet kerjäämään nimenomaan kapitalistisen tuotannon keskuksiin, nykyajan tehtaisiin: metropoleihin. Kysymys romanikerjäläisten asemasta liittyykin yleisemmin kaupunkitilan kontrolliin ja oikeuteen oleskella metropolissa tuottamattomana. Romanien liikkuminen EU-kansalaisina on hyväksyttävää vain, jos he tekevät paskaduuneja parin euron tuntipalkalla Espanjan viljelmillä tai Italian rakennustyömailla. Alistumattomuus paskaduuneihin ja omatoiminen "yritteliäisyys" sen sijaan on kiellettyä, varsinkin jos se on näkyvää ja röyhkeästi häiritsee elämää ja kulutusta metropoleissa. Puhumattakaan siitä, että he haluaisivat nähdä muutakin maailmaa kuin Itä-Euroopan köyhät kyläpahaset. Kaupunki on itsessään tuottava tila, mikä tekee sen kontrolloinnista tärkeää.

Romanit ovat edelleen tervetulleita tekemään paskaduuneja, ongelma on pikemminkin heidän tuottamattomaksi loismaisuudeksi leimattu kerjäämisensä. Kysymys kuitenkin on, miksi kenenkään pitäisi suostua tekemään töitä parin euron tuntipalkalla? Tässä mielessä lienee selvää, että kerjäämisellä ja paskaduuneilla ei olekaan juuri mitään eroa. Kukaan ei tee paskaduuneja eikä kerjää ellei ole pakko. Romanikerjäläisissä sietämätöntä onkin nimenomaan tämän pakon paljastaminen metropolin sydämessä. On kuitenkin ymmärrettävä, että jopa kerjäläiset osallistuvat nykyaikana yhteiskunnallistuneeseen tuotantoon, uusien kielellisten innovaatioiden ja olemassaolon muotojen kehittelyyn. Myös kerjäläiset ovat omanlaisensa luova luokka, joka kykenee tekemään niin hanttihommia kuin tarvittaessa jopa näyttelemään raajarikkoakin tienestiensä korottamiseksi.

Vapaan liikkumisen pelisäännöt

Thorsille kuten ei muillekaan hyvää tarkoittaville ja ihmisoikeuksista huolestuneille toimijoille ole nähtävästi juolahtanut mieleen, miksi nämä ihmiset ovat ylipäätään lähteneet. Heidän mukaansa lasten etu on ilmeisesti elää absoluuttisessa köyhyydessä ilman toivoa koulunkäynnistä tai ylipäätään paremmasta elämästä. Voi tosin olla, että suomalaiset viranomaiset kaikkitietävyydessään eivät vaivaudu herkistelemään moisilla pikkuseikoilla, sillä hehän - kuten kaikki viranomaiset päätöksistään tai teoistaan riippumatta - "vain noudattavat lakia". Asiassa on tosin pieni mutta. Koska Romanian romanit sattuvat olemaan EU-kansalaisia, juridinen pohja on hyvin yksiselitteinen: ainoat, jotka romanien palauttamisessa rikkovat lakia, ovat Suomen viranomaiset.

EU-kansalaisuus perustuu vuonna 1992 allekirjoitettuun Maastrichtin sopimukseen. Sen mukaan jokainen EU:n jäsenmaan kansalainen on myös EU-kansalainen, jolla on oikeus toisessa EU-maassa etsiä töitä omatoimisesti kolme kuukautta. Jäsenmailla on oikeus poistaa maasta toisten jäsenmaiden kansalaisia vain, mikäli näillä ei ole 90 päivän jälkeen työtä, sairausvakuutusta tai he eivät pysty elättämään itseään (tai heillä ei ole toisessa jäsenmassa perheenjäsentä, joka voi huolehtia heidän toimeentulostaan). Tarkoituksena on estää ihmisiä tulemasta taakaksi toisille jäsenmaille. Lisäksi ihmisten tulee olla uhka julkiselle järjestykselle, turvallisuudelle tai terveydelle. Maasta poistettavalla on kuitenkin oikeus valittaa päätöksestä ja heille tulee antaa kuukausi aikaa lähteä, ellei kyse ole hätätilanteesta.

Kuten Suomen ja Italian tapaukset osoittavat, liikkumisen vapaus kaikkien jäsenmaiden kansalaisten tasavertaisena oikeutena on vähintäänkin uhattuna. Astrid Thorsin kommentti "pelisäännöistä", "joiden mukaan tänne voi tulla" on tässä suhteessa sekä paljastava että äärimmäisen oireellinen. Mihin näitä pelisääntöjä tarvitaan EU-kansalaisten kohdalla? Romanian romanit ovat myös EU-kansalaisia, joilla on yhtäläinen oikeus liikkua vapaasti EU:n alueella. Tarkoittaako Thors siis, että pitäisi olla eri pelisäännöt eri EU-kansalaisille, toiset vaikkapa saksalaisille ja toiset Itä-Euroopan romaneille? Kummallista ja huolestuttavaa puhetta oikeusoppineelta varatuomarilta, joka ylpeänä esiintyy aina tilaisuuden tullen ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen puolustajana.

Nähtävästi ei siis riitä, että kaikilla EU-kansalaisilla on samat pelisäännöt, kuten voisi EU-sopimuksia lukemalla olettaa. Näyttääkin siltä, että sen sijaan että EU-kansalaisuus olisi askel eteenpäin kehitettäessä uudenlaisia ylikansallisia oikeuksia, vapaus liikkua onkin varattu ainoastaan markkinapotentiaalia omaaville subjekteille. Tai kuten Marco Revelli asian osuvasti kiteyttää: "Tällainen tulkinta liikkumisen vapaudesta Euroopassa tekee luottokortista passin korvikkeen." [14] Samalla kontrollimuodot, joita on aikaisemmin sovellettu pääosin siirtolaisiin (säilöönotto, karkotukset), on laajennettu koskemaan myös unionin kansalaisia. Giorgio Agamben ei ole suotta puhunut "juridisesta barbariasta". [15]

EU-kansalaisten liikkumisen vapaus on ollut Euroopan integraation keskeisiä kulmakiviä. Luomalla poikkeuksia EU-kansalaisten oikeuksiin romutetaan pohja koko järjestelmältä. Mikäli näillä oikeuksilla ja EU-kansalaisuudella on ylipäätään mitään merkitystä, se on nimenomaan Itä-Euroopan romanien kohdalla. Juristien ja ihmisoikeusjärjestöjen hälytyskellojen olisikin pitänyt soida jo kauan sitten. Suomessa ihmisoikeustahot toimivat kuten aina vastaavissa hankalaissa kysymyksissä: ovat hiljaa. Heillä on ilmeisesti taas kiireitä puuhastellessaan kaikkea pientä kivaa viranomaisten kanssa eri neuvottelukunnissa.

Vuosisatoja kestänyt vaino ja yritykset eristää romanit yhteiskunnasta eivät ole kyenneet alistamaan paremmasta ja vapaasta elämästä haaveilevia ihmisiä. Romanit ovat aina eläneet "rajalla", yhteiskunnan marginaalissa, mikä on ollut myös vastarinnan muoto. Myöskään jäsenmaiden yritykset rajoittaa romanien liikkumista eivät tule onnistumaan. Kotimaahansa "avustetut" romanit tulevat takaisin jahka ovat taas saaneet riittävästi rahaa kokoon - tai kun heitä muuten huvittaa.

Lähteet

[1] Human Right Watch: Italy: Expulsion Decree Targets Romanians. URL: http://hrw.org/english/docs/2007/11/08/italy17280.htm

[2] Statewatch: Italy: Murder causes anti-Romanian backlash and opens way for the expulsion of EU nationals. URL: http://www.statewatch.org/news/2007/nov/05italy-romania.htm

[3] Human Right Watch: Italy: Expulsion Decree Targets Romanians. URL: http://hrw.org/english/docs/2007/11/08/italy17280.htm

[4] EURES. Vapaa liikkuvuus: Italia. URL: http://ec.europa.eu/eures/main.jsp?acro=free&lang=fi&countryId=IT&fromCountryId=RO&accessing=0&content=1&restrictions=1&step=2

[5] UNICEF: Breaking the Cycle of Exclusion. Roma Children in South East Europe. URL: http://www.unicef.org/ceecis/070305-Subregional_Study_Roma_Children.pdf

[6] Cahn, Claude: Racial Preference, Racial Exclusion: Administrative Efforts to Enforce the Separation of Roma and Non-Roma in Europe through Migration Controls. European Journal of Migration and Law 5: 479–490, 2004.

[7] Pakolaisneuvonta: Slovakian romaneille taattava oikeudenmukainen turvapaikkamenettely. URL: http://www.pakolaisneuvonta.fi/?cid=64&lang=suo

[8]Amnesty International: Still separate, still unequal: Violations of the right to education for Romani children in Slovakia. URL: http://web.amnesty.org/library/index/engeur720012007

[9] ERRC Concerns: Romania. URL: http://www.errc.org/cikk.php?cikk=2253

[10] Emt.

[11] Arendt, Hannah (1973): Origins of Totalitarism. A Harvest Book, New York. s. 290

[12] Balibar, Etienne (2004): We, the People of Europe? Reflections on Transnational Citizenship. Princeton University Press, Princeton and Oxford. s. 43–45

[13] Emt., s. 167.

[14] Revelli, Marco: Decree Law on deportation and the "war against the last". Haastattelu, Melting Pot Europe 9.11.2007. URL: http://www.meltingpot.org/articolo12116.html

[15] Agamben, Giorgio: Olemme kaikki epäiltyjä. Haastattelu, La Stampa 27.11 2007, kääntänyt Jussi Vähämäki. URL: http://megafoni.kulma.net/index.php?art=470