Katoamistemppuja

Muutamat harvat äänet

Muutamat harvat äänet erottautuvat kuorosta. Ennen vasemmiston ja vihreiden menoa kohti tuhoisaa vaaliliittoa, eräät vihreiden edustajat Veneton maakunnan alueelta sanoutuivat irti tästä projektista ja puhuivat vihreän identiteetin ja yhteiskunnallisten liikkeiden identiteetin puolesta. He sanoivat, että institutionaalinen politiikka ei ole enää kiinnostavaa ja että jos siihen on osallistuttava, sen pitää tapahtua paikallisella tasolla läheisessä yhteydessä yhteiskunnallisiin liikkeisiin. Näiden positioiden kannattajien keskuudessa korostui analyysi edustuksellisuuden kriisistä. Parlamentaarisella tasolla ei ole mahdollista edustaa moninaisuuden kirjoa oli kai analyysin pääsisältö. Analyysi tietenkin kuulostaa jokseenkin järkevältä. On kuitenkin huomioitava, että kyseessä on analyysi, joka on syntynyt olosuhteiden pakosta. Jos olisi ollut realistisia mahdollisuuksia ylittää äänikynnys, silloin olisi varmasti osattu luoda toimiva postmoderni teoria rajallisesta edustuksellisuudesta. Tosiasia on se, että kriisissä eivät ole pelkästään edustuksellisuuden mekanismit vaan erityisesti vasemmiston ja vihreiden kyky päättää ja nimetä vihollisia ja ystäviä. Berlusconi ja hänen liittolaisensa Lega Nord eivät edusta kriisissä olevaa työtä, he päättävät sen puolesta... ja ero on melkoinen. Lisäksi he nimeävät vihollisia (siirtolaiset, pankkiirit, globalisaatio ja teollisuuspohatat). Veltroni (ja Katainen) eivät edusta älykästä uutta yhteiskunnallista nousukauden työtä vaan he päättävät tämän puolesta. Vasemmisto ei ole vieläkään ymmärtänyt, että kyseessä eivät ole edustuksellisuuden vaan päättämisen prosessit. Hienot prekaarisen työn analyysit ovat täysin turhia ilman poliittisen päätöksen teoriaa, joka unohtaisi edes hetkeksi edustamisen ja spontaanisuuden kategoriat.

Samalla ovat täysin turhia sellaiset yhteiskunnallisen työn teoriat, joiden perusta ei ole seuraava lause: "kapitalistit ovat täysin haluttomia - ja kykenemättömiä - maksamaan yhtäkään taaleria täystyöllisyydestä, mutta he ovat todennäköisesti valmiita maksamaan taattua toimeentuloa joustavuudesta ja prekarisaatiosta". Kun tämä on ymmärretty, silloin on mahdollista ymmärtää myös, miksi demokraattisen puolueen (ja kokoomuksen) kummalliset työnantajien ja työntekijöiden allianssit ovat poliittisesti huomattavasti rationaalisempia kuin prekariaatin ja ammattiyhdistysliittojen yhteiset tanssiaskeleet.

Suvereenisuus

Vasemmiston ja vihreiden katoamistemppu eräältä niiden vahvimmalta maantieteelliseltä alueelta. Kriisin merkit. Tulevat yllättävät kehityssuunnat Yhdysvalloissa ja maailmalla. Globaalin demokraattisen puolueen ja republikaanisen populistisen puolueen synty. Kaikki nämä tekijät asettavat poliittisen skenaarion keskipisteeseen kyvyn päättää asioista poikkeustilanteessa. Suvereenisuus, suojeleminen ja alistuminen poikkeustilanteessa on keskeisin kohdattava poliittinen solmukohta. Kriisin politiikka on palannut näyttämölle. Aikoinaan edesmenneellä vasemmistolla oli kyky ymmärtää jotakin vallankumouksen ja inflaation välisestä suhteesta, päätöksentekoelimistä ja modernisaatiosta poikkeustilassa. Mitä on enää jäljellä? Eikä tilannetta ollenkaan paranna se, että tuskin Suomen demarit löytävät itselleen sellaisen poliittisen johtajan, joka osaisi poistaa puolueen nimestä "sosiali"-etuliitteen... ja tuhota samalla täälläkin vihreät ja vasemmiston (ja kenties Keskustan)... Korkeintaan tällainen tilanne pitkittää väistämätöntä loppua.

Ks. myös trilogian muut artikkelit:

Compound

Näkymätön aurinko