2008-04-08

Ihminen on kaupunkilainen
ja kaupunkilainen asuu kadulla

Taina Rajanti

Ihminen on kaupunkilainen, koska ihminen ei ole kotoisin alkuperäisestä perheestä, pienestä yksiköstä, jossa kaikki ovat sukua keskenään ja siis samanlaisia. Ihminen ei ole kotoisin samanlaisten yhteisöstä, vaan yhteisöstä jonka muodostavat keskenään erilaiset ja vieraat.

Olennaista kaupungille on, että erilaisten ja vieraiden ihmisten on voitava tulla siellä toimeen keskenään.

Ihminen on kaupunkilainen, ja kaupunkilainen asuu kadulla

Asumisen kuvaus on oman elämän ja olemisen kuvausta, sillä ihminen ei voi olla olemassa abstraktisti, vaan aina jossain käsin kosketeltavassa ja kouriin tuntuvassa materiaalisessa "tässä". Eikä oman elämän ja olemisen kuvaus rajoitu niin sanotun asunnon sisälle.

Ihminen ei halua tehdä töitä suljetussa tilassa ja kontekstissa, kaikki sellainen on lopultakin samaa paskaduunia - mutta ihminen ei myöskään halua elää ja olla suljetussa tilassa. Se että asuminen käsitetään tapahtuvaksi neljän seinän sisällä, että katsotaan ihmisen kodiksi vain muusta kaupungista erotettu ja suljettu tila, on inhimillisen elämän tavaramuotoistamista, typistettyä ja teljettyä olemista.

Elämän tavaramuodossa ihmisillä ei ole mitään "oikeutta" muuhun tilaan kuin niihin neliöihin, joihin he ovat oikeuden rahan välityksellä lunastaneet. Mutta kenenkään oleminen ei pääty seinään. Sen voi todeta jos ikkunasta näkyvä puu kaadetaan tai vastakkaisen talon seinät maalataan sinapinkeltaisiksi, tai ohitustie vedetään viereisen korttelin takaa. Kaupunkilaisen oleminen, hänen kotinsa, ulottuu niille kaduille joilla hän kulkee, näkymiin joita ikkunoista ja kaduilta avautuu, päivittäisiin toimiin ja käytäntöihin jotka kuljettavat häntä eri välineissä erilaisia reittejä eri puolille kaupunkiaan. Ihminen ei asu neljän seinän sisällä, ihminen asuu koko kaupungissa.

Ihminen on kaupunkilainen ja kaupunkilainen asuu kadulla

Olemisen tavaramuotoistaminen ulottuu myös kadulle. Asuminen tungetaan neljän seinän sisälle; liikkuminen alistetaan kulutukselle. Toisaalta kaupunkitilasta tehdään esteetöntä, siitä raivataan pois kaikki ylimääräinen, kaikki sellainen joka ei suoraan liity kulutukseen. Toisaalta kaupunkitiloista tehdään sellaisia, joissa ei viihdytä loputtomiin. Lopputulos on sama: turha ja tuottamaton toiminta ja ihmiset ulos, sisään uudet ja maksukykyiset asiakkaat. Helsingin keskusta tuntuu kerta kerralta vähemmän tilalta, jonne voisi tulla lastensa kanssa tai ilman lapsia viihtymään tai muuten vain oleksimaan, ilman rahaa, ostamatta jotain, maksamatta jostain.

Olemisen tavaramuoto on ensimmäisiä pyrkimyksiä tehdä kaikista meistä yrittäjiä ja porvareita: jokainen on oman asuntonsa yksityisomistaja ja sitä kautta markkinat, hinnat ja voitot ovat jokaisen intressi ja asia. Nyttemmin kehitetään vieläpä keinoja laskea noita neljän seinän ulkopuolelle jääviä tavaramuotoisen olemisen arvon tekijöitä, ja siis alistaa tavaramuodon logiikan alle sellainenkin olemisen tila jota ei ole voitu tai voida suoraan osoittaa kenenkään erityiseksi yksityisomaisuudeksi - kuten luonto tai kulttuuriset tavat.

Ns. luovan talouden puitteissa tästä tulee entistä ajankohtaisempaa, elämyksellinen kulttuuritalous etsii yhä uusia aidon kaupunkikulttuurin ilmentymiä jotka voisi tavaramuotoistaa ja lyödä rahoiksi. Samalla tavaramuotoistaminen kuitenkin hävittää juuri sitä aitoa, typistämätöntä ja ylenpalttista elämää, jonka voimin se pyrkii tekemään voittoa.

Ihminen on kaupunkilainen ja kaupunkilainen asuu kadulla

Valtaukset kyseenalaistavat elämän tavaramuodon: ensinnäkin "anastamalla" vastikkeettomasti kaupunkitilaa. Siksi varmaan väkivallan ja väkivaltaisen tukahduttamisen tilalle syntyy "neuvottelu"käytäntöä ja "ymmärtämistä", jonka kautta vastikkeeton tilan anastus ja murtautuminen ulos typistetystä ja teljetystä elämästä saadaan aidattua johonkin käsiteltävään kehikkoon, palautettua takaisin tavaramuodon logiikan alle.

Mutta kyse ei ole vain yhden erillisen tilan anastamisesta, vaan koko typistetyn elämän käsitteen kyseenalaistamisesta. Tilan valtaaminen ei ole vain tuon yksittäisen tilan valtaamista, vaan osoitus siitä että kaupunkitilan ajatteleminen ja käyttäminen tavaramuodon logiikan mukaisesti ei olekaan ainoa todellisuus. Valtaus antaa siis ihmisille kouriin tuntuvan esimerkin tilassa, johon vaihtoehtoinen ajattelu ja olemisen muoto voi kiinnittyä.

Ja vielä oleellisemmin: koska kaupunkilainen ei asu neljän seinän sisällä, valtaus tapahtuu hänen olemisessaan. Valtaus anastaa takaisin olemisen tilaa, pakkoluovuttaa pakkoluovutettua, avaa kaupunkitilaa elämiselle myös minun elämässäni. Juuri siksi että valtaus tapahtuu konkreetissa kaupunkitilassa, se ei tapahdu yhdessä rajatussa paikassa, vaan kaupungissa, siis myös minun elämässäni.

Tehkää monta valtausta - ei vain hylättyjä taloja, vaan kaikkea kaupungin tilaa - elokuvateattereita, katuja, kirjastoja, kuppiloita, asemia, kauppakeskuksia, toreja, kirkkoja, virastoja. Tehkää erilaisia valtauksia, hetkellisiä valtauksia, toiminnallisia valtauksia, sitkeitä valtauksia. Tehkää tilaa elämälle!