2007-11-19

Takaisin Genovaan 17.11.2007

Toimitus

"Carlo elää ja taistelee meidän kanssamme!" Kymmenet tuhannet palasivat lauantaina 17.11.2007 Genovaan puolustaakseen totuutta kuuden vuoden takaisista tapahtumista.

Kesällä 2001 järjestetty mobilisaatio Genovan G8-kokousta vastaan keräsi yhteen lukuisia erilaisia yhteiskunnallisia liikkeitä Italiasta, Euroopasta ja kaikkialta maailmasta. Yhteisenä pyrkimyksenä oli kyseenalaistaa G8:n legitimiteetti ja pysäyttää kokous, jossa kahdeksan johtavan valtion päämiehet tekevät koko maailmaa koskevia päätöksiä. Valtiovallan vastaus liikkeiden tavoitteisiin oli lähettää Genovan kaduille väkivaltakoneisto aseineen. Karabinieerit hyökkäsivät aseettomien tottelemattomien kulkuetta vastaan Via Tolemaidella ja Carlo Giuliani tapettiin Piazza Alimondalle. Verilöyly jatkui kaupungin kaduilla ja majoituspaikkana toimineella Diazin koululla, ja lisäksi pidätettyjä kidutettiin Bolzaneton kasarmilla.

Tänään yleiset syyttäjät vaativat Genovassa 25 italialaiselle yhteensä 225 vuoden tuomioita nimikkeellä "devastazione e saccheggio", omaisuuden tuho ja hävitys. Lisäksi 13 italialaista on syytettynä Cosenzassa kumouksellisen yhteenliittymän muodostamisesta. Näiden oikeudenkäyntien kautta on pyritty kirjoittamaan historiaa uudelleen valtaapitävien näkökulmasta.

Italialaisten liikkeiden vastaus näihin syytteisiin ja historian vääristelyyn oli kutsua koolle mielenosoitus Genovasssa 17.11.2007. Lehtitietojen mukaan mielenosoitukseen osallistui 50.000 ihmistä, järjestäjien mukaan 100.000.

Mielenosoitusta ennen julkistetussa vetoomuksessa Me, Via Tolemaiden väki tuotiin esille, että on olennaista olla unohtamatta tapaa, jolla Genovan G8-vastainen mobilisaatio rakennettiin. Päätös harjoittaa tottelemattomuutta G8-kokousta vastaan tehtiin avoimesti, ja päätöksen ympärille rakentui laaja ja vahva konsensus. Tämä on se Genovan tapahtumien aspekti, joka valtaapitäville on kaikkein vaikeinta hyväksyä.

steissillä venailua

Matka Genovaan alkoi eri kaupunkien rautatieasemilla jo perjantai-iltana. Roomassa Genovaan lähtijät kokoontuivat jo yhdeksältä odottamaan mielenosoittajien käyttöön neuvoteltua erikoisjunaa.

tiburtinan steissillä

Liikkeet vaativat oikeutta matkustaa mielenosoitukseen ilmaiseksi, ja saivat neuvoteltua mielenosoittajille alennushinnan, tosin käytännössä matka oli monille ilmainen.

kaikki genovaan

Monen tunnin odottelun jälkeen Napolista lähtenyt juna saapui Roomaan ja sen oli määrä jatkaa matkaa viideltä. Ihmisiä oli kuitenkin niin paljon ettei väki mahtunut junaan: tarvittiin kahden sovitun lisävaunun lisäksi neljä vaunua lisää.

kukaan ei syyllinen kaikki rikostovereita

Kuva junalaiturilta. "Kukaan ei syyllinen, kaikki rikostovereita".

genovan kujilla

Perillä Genovassa. Sapluunamaalaus sanoo: "minä en voi mennä tästä".

historia olemme me

Mielenosoitus käynnissä. Kärkibanderollissa lukee "Historia olemme me". Mukana poliisin pahoinpitelemä brittiläinen Indymedia-aktivisti.

sharp-skinit beesissä

Mukana myös SHARP.

autonomia ja vastavalta

Kulkueen keskivaiheilla. Lipuissa lukee autonomia, vastavalta.

cobas ja localsit

Mielenosoitus kulki siirtolaisten asuttamien katujen ohi. Monet paikalliset liittyivät kulkueeseen tai seurasivat sitä kadun varrella.

maalausta

Myös betoniseinää koristeltiin kulkueen aikana.

musisointia

Musiikkia ja iloista meininkiä. Huolimatta uhkakuvista, joita rakennettiin viitaten ultriksi kutsuttujen jalkapallofanien tuottamiin yhteenottoihin, mielenosoitus sujui ilman välikohtauksia. Tämä siitä huolimatta, että poliisi ampui viikko sitten Arezzossa nuoren jalkapallofanin Gabriele Sandrin.

tunneliin

Genovan kaduilla kaikuivat iskulauseet kuten "Genova libera" ja "Ora e sempre, resistenza".

tunnelissa

Kulkueen kärkipäästä vastasivat sosiaalikeskukset, perässä kulkivat mm. puolueet, anarkistit ja metallityöläisten ammattiliitto Fiom.

rantabulevardilla

Väki samoilla kaduilla kuin kuusi vuotta sitten.

auringonlasku

Auringonlasku kulkueen keskivaiheilla.

saapuminen piazzalle

Partisaanilaulu Bella Ciao kaikuu ihmisten saapuessa Piazza de Ferrarille.

paluujunan venailua

Onnistuneen kulkueen jälkeen valmiina kotimatkalle.