2007-11-06

Me, Via Tolemaiden väki

Toimitus

Kesällä 2001 Genovan G8-kokousta vastaan järjestettiin suuria mielenosoituksia. Niiden aikana koko satojen eri järjestöjen muodostama yhteenliittymä Genova Social Forum antoi tukensa avoimelle tottelemattomuudelle. Valtiovalta vastasi siihen militaristisella väkivallalla, jonka tuloksena olivat Carlo Giulianin kuolema sekä Diazin koulun verilöyly. Nyt syksyllä 2007 on asetettu syytteeseen 25 mielenosoittajaa, joille vaaditaan yhteensä 225 vuoden tuomioita. Pitkään kestänyt prosessi on pyrkinyt vääristelemään Genovan tapahtumia. Historian vääristelyyn on päätetty vastata järjestämällä Genovassa mielenosoitus 17.11.

Tämä vetoomus julkistettiin lauantaina 20.10.2007 Genovassa järjestetyssä tilaisuudessa.

Totta. On olemassa taisteluiden, liikkeiden, ihmisten historia ja on olemassa vallan historia. Tästä meillä ei ole epäilystäkään ja Genova vahvistaa sen. Vallan historiaa kirjoitetaan usein oikeusjärjestelmän kautta. Niiden yleisten syyttäjien, jotka ovat nostaneet 25 mielenosoittajaa vastaan syytteet tuhotyöstä ja vahingonteosta ja joiden pöytälaatikoissa on yhä satoja avoimia muiden G8-kokouksen vastaisiin mielenosoituksiin osallistuneiden ihmisten tapauksia, oikeudessa pitämät puheet tuovat hyvin esiin tämän käytännön. He kirjoittavat uudelleen, muuntelevat ja vääristelevät tapahtumia, eivätkä vain muuttaakseen tapahtumien merkitystä vaan myös hävittääkseen poikkeavuudet, jotka ovat käsinkosketeltava merkki erään järjestelmän kriisistä. Historian uudelleenkirjoittaminen omaan käyttöön ja tarkoitukseen ei toki ole vain hallitsevien vanha pahe: se on myös mittari sille, miten kaikin tavoin syvällisessä ja peruuttamattomassa kriisissä olevan demokratian on välttämättä keinotekoisesti luotava itselleen legitimaatiota, jota sillä ei enää ole. Valtion eri palvelijoiden viisaasti valitsemien, oikeussaleissa lausuttujen mahtipontisten sanojen pitäisi peittää se, mitä sadattuhannet ihmiset ovat kokeneet ja minkä jo miljoonat tietävät. Näistä sanoista tulee virallista historiaa, kun ne kirjoitetaan mustalla valkoiselle jakamalla vuosien vankeustuomioita niille, jotka onnettomuudekseen ovat joutuneet syntipukeiksi ja syyllistyneet siihen, että olivat Genovassa 19., 20. ja 21. heinäkuuta vastustamassa G8:aa. Carlo Giulianin murhan hautaaminen arkistoihin oli ensimmäinen luku Genovan historiassa, jota oikeusistuimet ovat kirjoittaneet vallan puolesta.

Tekisimme kuitenkin vakavan virheen, jos ajattelisimme, että kysymys tulee näin yksinkertaisella tavalla loppuun käsitellyksi. Yleisten syyttäjien puheista ja Genovan oikeudenkäynnin hoitamisen tavasta kuultaa läpi paljon muutakin kuin vahvistus vanhasta tosiasiasta, jonka kanssa kaikki taistelevat liikkeet ovat joutuneet tekemisiin. Ennen kaikkea erään hyvin yksinkertaisen seikan vuoksi: vallan historia ja "yhteiskunnan historia" eivät kulje rinnakkain, vaan törmäävät yhteen, ovat ristiriidassa. Ja tämän vaikutuksen voimakkuus määrää tuloksen. Jos annetaan tilaa sille, minkä "demokraattinen järjestelmä" parlamentista oikeusistuimiin haluaa tehdä Genovasta, tulos on aina vallan säilyttämisen kannalta edullinen. Ja merkitsee umpikujaa liikkeille, sekä silloisille että ennen kaikkea tuleville liikkeille. Toinen vakava virhe olisi ajatella, että myös liikkeen historia kirjoitettaisiin mustalla valkoiselle. Että se olisi staattista, muistiin merkittyä, ikuista. Näin ei ole. Sen historia on elävää toisin kuin oikeusistuinten kirjoittama historia ja se kasvaa tai muuttuu näkymättömäksi, kuihtuu ja hajoaa niiden mukana, jotka sen elävät. Genovan päivien jälkeen kukaan meistä tuon ainutlaatuisen tapahtuman, jossa kuten kaikissa todellisissa tapahtumissa oli myös traagiset puolensa, tuottamiseen osallistuneista ei ole kyennyt ottamaan niitä koskevaa keskustelua haltuun. Jotkut sen vuoksi, että tuon kapinoinnin kokemuksen jälkeen he ovat yksinkertaisesti halunneet palata tai loikata virallisen politiikan polulle, parlamentteihin ja puolueisiin. Toiset siksi, että joskus liikkeiden tutkiminen johtaa uusille poluille, joille astuminen on vaikeaa, täynnä epäilyksiä ja epävarmuuksia. Yleisesti ottaen emme ole kyenneet käsittämään joitakin meitä vastaan kohdistettuja toimenpiteitä poliittisesti perustavanlaatuisina asioina ja olemme siksi liian usein antaneet muiden kirjoittaa meidän historiamme.

Mutta mitä tarkoittaa keskustelun haltuunottaminen? Uskomme, että se on paljon enemmän kuin vain puhumista, julki tuomista, todistamista. Nämä ovat toki vähimmäisvaatimuksia, mutta kuten olemme nähneet, myös varmuudesta tulee nopeasti kyvyttömyyttä ellei siinä ole jotakin enemmän, jotain mistä tulee kaiken muun moottori. Genovan sai aikaan tietty johtoajatus, ei siihen osallistuneiden ihmisten luettelo. Ja tuon Via Tolemaiden johtoajatuksen vuoksi haluamme tuoda jälleen esiin sen, mitä Genova meille opetti.

Näiden päivien aikana syyttäjät ovat tehneet hyvin selväksi, mikä on se avain, jota valtio haluaa käyttää kriminalisoidakseen Genovan liikkeen. Via Tolemaiden solmukohta, joka oli eniten osallistujia kerännyt kulkue noina päivinä, on se poikkeavuus, jota vastaan historiaa vallan näkökulmasta uudelleen kirjoittavien täytyy hyökätä. Via Tolemaiden ja Carlinin yli 20 000 ihmisen väen ympärillä, carabinierin hyökkäyksen aikaansaamien tapahtumien ympärillä pyörivät kaikki heinäkuun 20. päivän tapahtumat Carlon murha mukaan luettuna.

Tuo väki oli tehnyt selkeän valinnan. Olla tottelematta määräystä punaisesta vyöhykkeestä, joka oli kaiken G8:n käyttämän vallan konkreettinen symboli noina päivinä. Tämä valinta oli julkinen. Tottelemattomuus, lain rikkominen, muodostui julkiseksi ja välittömästi konstitutiiviseksi tilaksi valtavalle subjektien, singulaarisuuksien ja kollektiivien yhteisölle. Kun katsomme tänään, mitä ovat tekemässä Kööpenhaminan toverit ja mitä tapahtui Rostockissa, näemme, että tästä valinnasta on, uudistettuna ja rikastettuna, tullut liikkeen käytäntö. Eikä kysymys ole "taistelun muodosta", vaikka olemme nähneet, kuinka tiettyjä tekniikoita, esimerkiksi suojakilpien käyttöä, on hyödynnetty lähes kaikkialla, vaan kysymys on tottelemattomuuden paradigmasta. Valinta toimia punaista vyöhykettä vastaan, julistaa se julkisesti ja siten olla marginalisoimatta tekniikoita tai tämän reitin rakentamisprosessia, on osa tätä poikkeavuutta, jota vastaan tuomioistuimet ja valtio ovat hyökänneet.

20.000 ihmisen läsnäolo Via Tolemaidella oli mahdollista sen ansiosta. Ja tänään tämä sama valinta - olla monta ja rakentua lähtemällä tämän käytännön eikä minkään muun pohjalta - löytyy monista vastarinnan kokemuksista, jotka kulkevat todellisten liikkeiden mukana, liikkeiden, jotka taistelevat sotilastukikohtia tai TAV:ia (luotijunahanketta) vastaan. Tämä oman tavoitteen muuntaminen konstitutiiviseksi julkiseksi tilaksi johtaa toiseen sovittamattomaan ristiriitaan valtion kanssa. Ristiriitaan, jonka sitten tuomarit tuomioistuimissa pyrkivät kriminalisoimaan: konsensus. Via Tolemaiden kulkue ja Carlinin kokemus saattoivat luottaa siihen, että ainakin mielipiteen tasolla niitä tuki paljon laajempi joukko ihmisiä kuin niihin osallistui. Voiko valta myöntää tätä erikoisuutta? Osallistujat voivat olla mitä ilkeimpiä, mitä raaimpia, kunhan heitä on vähän, he ovat eristyneitä kaikista muista ja he tuottavat vain omaa tappiotaan. Tämän kanssa valta voi elää. Valtio nimenomaan määrittää kaiken tapahtuneen roolin piittaamatta päähenkilöiden tahdosta - päähenkilöiden, jotka tarkoittivat hyvää ja tuomittiin vuosiksi vankeuteen - kuten se määrittää roolin todistajanlausunnoille ja tapahtumien kuvaukselle. Tärkeää on se, että lopullinen tulos vahvstaa instituutiota ja niiden huteraa sidettä legitiimiyteen ja konsensukseen.

Entä jos konsensus suuntautuu hetkeksi johonkin, joka merkitsee lakien ja konstituoidun järjestyksen hylkäämistä, joka toteutetaan kollektiivisesti? Via Tolemaide oli myös tätä.

Toinen olennainen solmukohta ovat carabinierin hyökkäyksen jälkeiset tapahtumat. Harjoitettiin oikeutta vastarintaan, spontaaniin, suoraan, diffuusiin vastarintaan. Tottelemattomuus ei muuttunut roolileikiksi. Niissä vääristymissä, joita ovat usein saaneet aikaan ne, jotka puhuvat tottelemattomuudesta, mutta tarkoittavat hallinnointia, tottelemattomuus on ollut vaarassa kuihtua kuolleeksi useita kertoja. Ensin siten, että siltä on viety alkuperäisyys, joka liittyy sen synnyttäneeseen kontekstiin ja se on palautettu "historiallisiin" malleihin. Sama kuin väittäisi, että Burman liikkeiden väkivallattomuus on sama asia kuin se väkivallattomuus mitä tietyt italialaiset kansanedustajat propagoivat vaikka äänestävät sotien puolesta toisaalla. Tottelemattomuus on myös ollut vaarassa muuttua fetissiksi, suljetuksi ja raskaaksi identiteetiksi, joka perustuu enemmän taistelun tekniikoihin kuin yhteiseen tuntemukseen.

Via Tolemaide ja siellä harjoitettu tottelemattomuus, oikeus vastarintaan, on pyyhkinyt pois kaikki tämän tyyppiset pyrkimykset. Tottelemattomuutta ei voinut enää pitää tiettynä mallina tai muotona. Tänään Italiassa ja Euroopassa näyttää siltä että kyse on reitin omaksumisesta, reitistä, jolla voi olla monia erilaisia muotoja ja jonka perustana toimivat tietyt suuntaviivat. Carlinilta lähdettiin liikkeelle tarkoituksena toimia tottelemattomasti, tavoitteellisesti. Silloin päädyttiin tekemään vastarintaa kaikin mahdollisin keinoin sille carabinierin ja poliisin kulkueeseen kohdistamalle sokealle raivolle ja tuholle, jota kukaan ei osannut ennakoida. Tämä oli luonnollinen siirtymä, ja tämän takia tämän kulkueen vastarinta, jota harjoitettiin kollektiivisesti loppuun saakka, on valtiolle, tuomioistuimille ja instituutioille vaikea sulattaa. Ja tämä on se konteksti jossa Carlon murha on ymmärrettävä. Koska valtio ei voinut käyttää sitä helposti hyväkseen, se päätti haudata sen arkistoihin.

Tämä on se solmukohta, jota Genovan oikeusprosessissa pyritään mitätöimään. Koska se puhuu toisille liikkeille, tämän päivän liikkeille ja huomisen liikkeille, ja tekee sen toiveikkaasti ja päättäväisesti, raivokkaasti ja selkeästi. Via Tolemaide asetti vallan hankaluuksiin, ja tämän takia valta pyrkii kirjoittamaan historiaa uusiksi ja sovittamaan sen kontekstiin, jonka kanssa tulee toimeen. Genovassa se väittää, että Via Tolemaidella kaikki olivat väkivaltaisia, Cosenzassa se syyttää yli 20.000 osallistujaa kumouksellisen yhteenliittymän muodostamisesta.

Tämän johtoajatuksen kanssa meidän on jatkettava matkaamme joka keskeytyi siellä, sillä Genovan kadulla, sillä läheisellä piazzalla joka kastui yhden meistä verestä. Toiset ovat jatkaneet matkaa, Saksassa, Tanskassa, Val di Susassa, Vicenzassa. Tiedämme mistä lähteä kuroaksemme heidät kiinni. On lähdettävä kaikkien oikeusprosessin kohteena olevien tovereiden puolustamisesta, sen tunnustamisesta, mitä Genova meille opetti Via Tolemaidella.

Allekirjoitamme ylläolevan käydäksemme kiinni tehtävään. Tehtävänä on järjestää mobilisaatio silloin, kun Genovan oikeudenkäynnin tuomarit vetäytyvät neuvonpitohuoneeseensa. Kaikkien niiden, jotka noina vuoden 2001 päivinä lähtivät kaduille heihin kohdistetuista uhkauksista, ylimielisyydestä ja väkivallasta huolimatta, on annettava suora vastine tuomiolle, eli pyrkimykselle kirjoittaa historia uudelleen vallan näkökulmasta. Me, omilla nimillämme ja sukunimillämme - koska ennen kaikkea meillä on tässä valinta, henkilökohtainen ja poliittinen - alamme jatkaa taistelua sellaisen totuuden puolesta, jota ei ole vesitetty, joka ei olisi tekosyy sulkea liikkeen ja toisinajattelun tiloja tässä maassa. Samalla vetoamme kaikkiin, singulaarisuuksiin ja kollektiivisiin todellisuuksiin, rakentaaksemme yhdessä aloitteita, joita tänään tarvitaan. Jotta kaikki Genovassa syytetyt toverit vapautettaisiin, jotta vallan historia ei olisi esteenä kaikkien matkalla kohti vapautta, niiden jotka ovat olleet ja niiden jotka tulevat. Carlo elää meidän sydämissämme.

Vetoomuksen allekirjoittajat löytyvät alkuperäisen tekstin yhteydestä Globalprojectin sivuilta http://www.globalproject.info/art-13657.html

Valkohaalarit.org -sivuston vuonna 2001 julkaisemia tekstejä genovasta