2007-07-30

Latinalainen Amerikka ja sota resursseista

Ben Dangl

Kääntänyt: Toimitus

Ben Danglin haastattelu Latinalaisessa Amerikassa meneillään olevista yhteiskunnallisista kamppailuista ja niiden tulevaisuudesta. Haastattelu on julkaistu alunperin Vermont Guardian -lehdessä.

Vermont Guardian (VG): Kun teit tutkimusta kirjaasi varten, mikä sinusta osoittautui suurimmaksi harhaluuloksi, joka ihmisillä Yhdysvalloissa on Latinalaisen ja Etelä-Amerikan alkuperäisväestöä koskevista taisteluista?

Ben Dangl (BD): Etelä-Amerikan alkuperäisväestön taisteluja romantisoidaan paljon, ikään kuin nämä ryhmät olisivat kaikki äärimmäisen demokraattisia ja yhdentyneet yli rajojen. Esimerkiksi monet Bolivian intiaaanien organisaatioista ovat hyvin hierarkkisia ja täysin miesten dominoimia. Toinen harhaluulo on, että intiaanipresidentti Evo Moralesin vaalivoitto Boliviassa on suurin mahdollinen voitto Etelä-Amerikan intiaanien taisteluille. Se on symbolisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti tärkeä ja voi auttaa vähentämään intiaanien tapoihin ja kulttuuriin kohdistuvaa rasismia ja välinpitämättömyyttä jossakin määrin. Mutta pelkän presidenttinä olemisen lisäksi Evon on tehtävä jotain edistääkseen intiaaniryhmien itsemääräämisoikeutta ja toimijuuden kehittymistä. Jotta tämä toteutuisi - niin Boliviassa kuin muuallakin - tarvitaan painetta muutoksen puolesta alhaalta päin näitten ryhmien taholta.

VG: Yhdysvaltalaisella medialla on suuri rooli tämän käsityksen muotoilemisessa. Onko sellaisia medioita, jotka kuvaisivat näitä taisteluja hyvin ja täsmällisesti, vai seuraavatko mediat Bushin hallinnon linjaa?

BD: Useimmat suuret mediat eivät uutisoi Etelä-Amerikan asioista lainkaan. Silloin kun ne uutisoivat, yleensä tarkoituksena on edistää vapaakauppapolitiikkaa suosivaa agendaa tai demonisoida Venezuelan Hugo Chavezin kaltaisia johtajia. Suurissa medioissa vallitseva laumamentaliteetti on suuri ongelma, ja niinpä paljon uutisarvoista materiaalia jää huomiotta. Tarvitaan Latinalaisen Amerikan politiikkaa ja yhteiskunnallisia liikkeitä koskevan vasemmistolaisen siirtymän kriittistä tarkastelua. On tärkeää tarkastella historiaa, joka on johtanut tähän tilanteeseen. Itsenäiselle medialle on tärkeää, ettei tyydytä vain hurraamaan mille tahansa sosialistiselle vaalivoitolle, vaan mennään pidemmälle. Jotta ihmiset Yhdysvalloissa voisivat ymmärtää mitä Etelä-Amerikassa tapahtuu, tarvitaan mediaa, joka tarkastelee näiden vasemmistolaisten johtajien ja liikkeiden hyviä ja huonoja puolia. On tärkeää raportoida niistä rehellisesti, jotta Yhdysvaltain kansalaiset voivat oppia Hugo Chavezin ja Evo Moralesin kaltaisten ihmisten sekä Brasilian maattomien, Bolivian kokaviljelijöiden ja Argentiinan työläisosuuskuntien epäonnistumisista ja saavutuksista. Se, että vain sanotaan "Etelä-Amerikassa on vallankumous ja kaikki on hyvin" tarkastelematta näiden liikkeiden negatiivista puolta, rajoittaa merkittävästi sitä, mitä Yhdysvalloissa toimivat ryhmät voivat oppia niistä edistääkseen yhteiskunnallista muutosta täällä imperiumin sisällä. Muutamia englanninkielisiä tietolähteitä, jotka tekevät mainiota uutisointia alueella, ovat www.nacla.org, www.americas.org, www.americaspolicy.org, www.upsidedownworld.org ja www.towardfreedom.com.

VG: Millainen on alueen tulevaisuus? Millaiset talous- ja sosiaalipolitiikan mallit menestyvät niin, että niillä on jatkuvuutta yksittäisistä poliitikoista riippumatta? Ja mitkä maat seuraavina tulevat seuraamaan uusliberalismin vastaisen kapinan jälkiä? Entä mitkä maat tulevat jatkamaan uusliberaalilla linjalla?

BD: Etelä-Amerikan edistyksellisillä hallituksilla on suuri pyrkimys luoda kauppablokki, joka olisi Washingtonin vaikutuspiirin ja haitallisen uusliberaalin politiikan ulkopuolella. Tämä alueellinen integraatio on tapahtumassa nyt, ja voisi tarjota pitkän aikavälin ratkaisun yhtiöiden harjoittamaan riistoon ja Yhdysvaltain imperialismiin. Kuuba, Venezuela ja Bolivia ovat tämän blokin radikaaleimpia maita. Chile, Kolumbia ja Peru ovat yleisesti ottaen enemmän oikealla. Etelä-Amerikan vapaustaistelijan Simon Bolivarin unelma ja missio oli yhdistää Etelä-Amerikka. Se on nyt toteutumassa. Washington ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) - alueen pitkäaikaiset hallitsijat - ovat nyt menettämässä vaikutusvaltaansa Etelä-Amerikassa. Nyt väestön ja vasemmistojohtajien keskuudessa on intressinä kulkea eteenpäin erilaista sosialistista polkua, joka pyrkii luonnonvarojen valtiolliseen kontrolliin, sosiaalibudjetin kasvattamiseen ja IMF:n kaltaisia instituutioita kohtaan olevasta velasta eroon pääsemiseen. On syytä tarkastella tämän alueellisen integraation kohdalla sitä, millainen ympäristötuho on kyseessä kun puhutaan valtion hallitsemista kaivoksista, öljy- ja maakaasuteollisuudesta. Toinen kysymys on, ovatko nämä edistykselliset hallitukset tarpeeksi osallistavia. Tuovatko ne erilaisia ääniä ja liikkeitä politiikan alueelle vai ovatko ne lujittamassa omaa valtaansa ja jättämässä ne radikaalit äänet, jotka nostivat heidät valtaan, kokousten ja hallintopalatsien ulkopuolelle.

VG: Tulevatko siellä resurssien hallintaa koskevat taistelut edelleen jatkumaan, vai tulevatko viimeaikaiset pyrkimykset laittaa resurssit valtion hallintaan hillitsemään näitä taisteluita?

BD: Jos valtiojohtoinen vesijärjestelmä on toimiva ja kohtuuhintainen, ihmiset eivät kapinoi. Jos viljelijöillä on oikeus maahan, jos ihmiset näkevät että heidän mineraali-, öljy- ja maakaasuvarojaan käytetään kansallisesti, jos varoja suunnataan terveydenhoidon, koulutuksen ja teiden kehittämiseen, konfliktit tulevat vähenemään. Jos kokan kasvattajat voivat laajentaa satojaan ja tuottaa rauhassa ilman, että Yhdysvaltain rahoittama armeija ja poliisi terrorisoi heitä, he eivät protestoi niin paljon. Näitä edistysaskeleita on tapahtumassa ympäri mannerta, ja vaikka edelleen on ristiriitoja ja ongelmia, ollaan menossa positiiviseen suuntaan.

Vaikka valtio saattaa laajalti kontrolloida Bolivian maakaasuvaroja, Evon "kansallistaminen" on ennemminkin uudelleen neuvottelua yhtiöiden kanssa. Bolivian valtionyhtiö edelleen kamppailee voidakseen toimia itsenäisesti. Oikeistolle, suuryrityksille ja poliittiselle eliitille valtion omistajuus merkitsee suurta tappiota, eivätkä ne luovuta ilman taistelua. Niillä on rahaa, yhteyksiä ja kokemusta, joiden avulla taistella Chavezin ja Moralesin hallitusten kaltaisia hallituksia vastaan, käyttämällä mediaa ja muita keinoja.

VG: Mitkä luonnonvarat ovat alueen ihmisille taistelun kohteena, mitä tulee heidän viljelysmaidensa ja metsiensä hallinnan säilyttämiseen?

BD: Geenimuunnellun soijan leviäminen Paraguayssa hävittää pienviljelijöitä, heidän satojaan, metsiään ja vesilähteitään. Soijafirmojen käyttämät tuholaismyrkyt ja rikkakasvien torjunta-aineet myrkyttävät vettä, tappavat karjaeläimiä ja aiheuttavat ihmisille päänsärkyä, vatsavaivoja, näkökyvyn menettämistä ja syöpää. Sademetsien, eläinten ja kasvien diversiteetin ja puhtaiden jokien sijaan suuri osa Paraguaysta on soijapeltojen vihreää merta. Soijafirmojen palkkaamat asemiehet pakottavat pois tiloiltaan ne paraguaylaiset, jotka eivät myy maataan paetakseen terveysongelmia.

Sen lisäksi että maakaasua, öljyä ja mineraaleja koskevat konfliktit jatkuvat, tulevat juomaveden hallintaa koskevat konfliktit todennäköisesti lisääntymään tulevina vuosina. Guarani-akviferi Paraguayssa, Argentiinassa ja Brasiliassa, joka on yksi läntisen pallonpuoliskon suurimmista raikkaan veden lähteistä, tulee todennäköisesti olemaan tulevaisuudessa luonnonvaroja koskevan sodan lähde.

VG: Onko yksityisiä yhtiöitä suosivan uusliberaalin politiikan hylkääminen hidastanut alueen luonnonvarojen hyväksikäyttöä vai ainoastaan siirtänyt näistä operaatioista tulevat voitot hallitusten käsiin?

BD: Boliviassa valtiojohtoinen yritys kamppailee edelleen toimiakseen niukalla rahoituksella ja suhteellisen puutteellisella asiantuntijuuden ja infrastruktuurin tasolla. Venezuelassa valtiojohtoinen teollisuus on kehityksessään pidemmällä, koska Chavez on ollut virassa jo vuodesta 1998, ja Evo "kansallisti" Bolivian maakaasun viime vuonna. Molemmissa tapauksissa yksityiset ja valtionyhtiöt toimivat yhdessä. Boliviassa hallitus saa tästä toiminnasta enemmän rahaa ja sillä on enemmän kontrollia sen suhteen. Maakaasuteollisuus Boliviassa on viimeisen vuosisadan aikana ollut vuorotellen valtion käsissä, vuorotellen poissa niistä. Historia osoittaa, että valtion omistajuus teollisuudessa voi olla hallitukselle äärimmäisen tuottoisaa, tehokkaasti järjestettyä ja hyväksi bolivialaisille. Sekä Venezuelassa että Boliviassa osittain kansallistetusta öljy- ja maakaasuteollisuudesta tulevat entistä suuremmat tulot ovat tarjonneet hallituksille mahdollisuuden kasvattaa sosiaalibudjettia.

Ben Danglin blogi:
http://upsidedownworld.org/blog/

Benjamin Dangl: Price of Fire: Resource Wars and Social Movements in Bolivia (AK Press, 2007).

Kirjan esittelyteksti:

"Uudet yhteiskunnalliset liikkeet ovat nousseet Boliviassa taistelemaan 'tulen hinnasta' - oikeudesta toimeentulon perusedellytyksiin kuten veteen, kaasuun, kokaan, työllisyyteen ja muihin resursseihin. Vaikka nämä liikkeet ovat auttaneet tekemään tietä intiaanille ja kokanviljelijälle Evo Moralesille vuonna 2005, ne ovat tehneet selväksi ettei niiden taistelu itsehallinnosta pääty äänestyskoppiin. Espanjalaiskolonisaation ensihetkistä tämän päivän otsikoihin, The Price of Fire tarjoaa mukaansatempaavan kuvauksen Bolivian konflikteista yhtiövallan ja kansanvallan välillä, asettaen ne alueelliseen, kulttuuriseen ja historialliseen kontekstiinsa."