2007-05-21

Huutoja situationismin kunniaksi

Maurizio Lazzarato

Kääntänyt: Mikko Jakonen, Anna Helle

"Arjen vallankumouksellista muutosta, jota ei lykätä epämääräiseen tulevaisuuteen vaan jonka kapitalismin kehitys ja sen kestämättömät vaatimukset asettavat välittömästi meidän eteemme, voidaan kutsua vaihtoehtoisesti modernin orjuuden vastustamiseksi."

1.

Situationismi on menestynyt, vaikka maailma on muuttunut olennaisesti. Menestys kääntyy situationismia vastaan, koska se ei odottanut mitään muuta kuin vallitsevan yhteiskunnallisen järjestyksen kumoutumista. Samaan aikaan viive, joka on vaikuttanut muutoksen kourissa ponnisteleviin massoihin ja joka säilyttää ja pahentaa yhdessä muiden kehittyneen kapitalismin ristiriitojen kanssa kulttuurisen luomisen kyvyttömyyttä, pitää situationismin ajankohtaisena ja suosii sen lukemattomia halventavia toistoja.

Postmoderni maailma on saanut kiinni muodollisen etumatkan, joka situationismilla oli.

2.

Situationismi on kapitalistisen riiston nykyaikaisiin olosuhteisiin sovelletun marxilaisen poliittisen taloustieteen kritiikin "uudelleen löytämistä ja loppuun saattamista".

3.

Marxilaisen markkinoiden fetisismin käsitteen hieno soveltaminen kulttuurituotannon, leikin, urbanismin, arkipäiväisen elämän tai jopa kommunikaation ja massamedian teemoihin uudistaa Marxin teoriaa ja tekee lopullisesti naurettaviksi "marxismin" (sen ajattelijoiden ja puolueiden) kaavoihinsa kangistuneet dogmit.

Kaikille nuorille, jotka ovat taipuvaisia rikkomaan rajoja, leikkimään ja vastustamaan työtä ja valtaa, toivomme vain yhtä asiaa: että heihin säteilisi aina älyä ja viehättävyyttä, mikä on sama asia kuin että he lukisivat vuoden 1958 International Situationniste -lehden heinäkuun ja joulukuun numerot. Vielä tänäkin päivänä he nauravat luokkataistelun taloustieteelliselle ja "tieteelliselle" tulkinnalle ja heidän silmänsä säihkyvät ironian ja hyvän sarkasmin kosketuksesta, loistavasta vallankumouksellisuudesta, joka on yhdistetty elävän ja vapaan ajattelun ankaruuteen ja älykkyyteen.

4.

Situationismi on myös nuoren Marxin kyvyttömyyden perillinen. Nuoren Marxin ymmärrystä praksiksesta hallitsee hegeliläinen negaation käsite, toisin sanoen proletariaatti marxilaisen dialektiikan kategorioissa. Nykyinen situationismin väärentäminen ja rekuperoiminen on tämän kyvyttömyyden tuotos, sillä siellä missä proletariaatti on unohtanut spektaakkelin käsitteen, vallan ideologiat saavat kiinni ja retournaavat proletariaatin.

Situationismin kyvyttömyys heijastuu kiistatta aikakautensa proletariaatin vallankumouksellisten kamppailujen rajoituksissa.

5.

"Vallitsevien olojen" radikaali kritiikki ajoi situationistit kehittämään Marxin avaamaa vallankumouksellisen liikkeen käytäntöä ja teoriaa, ja myös ylittämään Marxin. Tämä ylittäminen, jonka kaikki edellytykset sisältyivät vuoden '68 tapahtumiin, ei ole millään tavalla toteutunut sen paremmin käytännössä kuin teoriassa.

6.

Koska hallintasysteemiä ei ole miltään osin kumottu ja se uhkaa säilyä pidempään kuin osattiin aavistaa, spektaakkelin kategoria auttaa yhä tarkistamaan miten radikaalia ajattelu on. Sitä paitsi koska juuri sen valossa voidaan aina erottaa radikaali ajattelu uusmarxilaisesta sekasotkusta tai hallusinatorisesta postmodernista hourailusta, eikö se jo tällaisen mielenterveystyön ansiosta ansaitse täyden tunnustuksemme.

7.

Maailmassa, joka on todella kääntynyt ylösalaisin, tosi on epätoden momentti.

Tässä hegeliläisen tekstin detournaamisessa on situationistien perintö tuleville sukupolville.

Ylittäessään juuri tämän rajakohdan marxilainen teoria joutuu kriisiin.

Vaikka spektaakkeli onkin uuden maailman kartta, joka kattaa täsmälleen alueensa, ja vaikka spektaakkeli yhdistää erotetun uudelleen, mutta yhdistää sen erillisenä, kaikki yritykset määritellä "negaatio" siten, että tämä erottelu itsessään voitaisiin hävittää, ovat tästä lähtien turhia. Hetkellä, jolla kapitalismi alistaa kaiken olevan hallintaansa, mikään ei enää erota kuvaa asiasta, kopiota alkuperäisestä, representaatiota todellisuudesta, oikeaa väärästä. Negaatiolla ei ole enää mitään "ulkoisuutta", jolle perustua.

Dialektinen metodi (joka on marxilaisen teorian ja hegeliläisen metodin erottamaton piirre, vaikka se onkin käännetty ylösalaisin taistelua eikä lakia koskevaksi käsitykseksi) ei ole vain riittämätön, vaan nykyisen kapitalismin olosuhteissa se rajoittuu kuvailemaan vallan toiminnan dispositiiveja uhkaamatta niitä.

Saamme kiittää situationistejä siitä, että he ovat saattaneet dialektiikan hajoamispisteeseensä, umpikujaan joka sisältyi siihen, Marxin tuolle puolen.

8.

Ennen toukokuuta '68 vallankumouksellinen teoria oli enimmäkseen ajautumassa kohti dialektiikan kritiikin umpikujaa.

"Olemuksen ja ilmiön ero, jota ilman kaikki tiede olisi Marxin mukaan hyödytöntä, on historiallisesti ymmärrettynä ero, joka koskee mahdollista muutosta."

Vallankumouksellinen ero olemuksen (arvon) ja ilmiön (käyttöarvon) välillä tekee mahdolliseksi käsittää, miten kapitalismin "luonnollisuus" voidaan ymmärtää "ilmiasuna". Mutta jos koko yhteiskunta palautuu yhteen ainoaan ulottuvuuteen (arvoon), häviävät kaikki olemuksen logiikan erot. Vahvistaako tämä toteamus vallankumouksellisen teorian kuoleman?

Se, että vieraantumisen ja esineellistymisen tapaisista kategorioista on tullut epäpäteviä, johtuu markkinoiden muodon täydellisestä muutoksesta. Sen peruselementit - käyttöarvo ja vaihtoarvo, joka ilmenee käyttöarvolta anastetussa luonnollisessa muodossa - ovat astuneet laadultaan erilaiseen konstellaatioon (H. J. Krahlin ja saksalaisen vallankumousliikkeen mukaan): Spektaakkeliin (situationismin mukaan).

Kun koko elämä on alistettu kapitalistiselle kasautumiselle, arvolaki menettää heuristisen osuvuutensa. Silloin ei nimittäin (italialaisen Autonomian mukaan) enää voida kuvailla tai määritellä "ajan mittaa".

9.

Kuinka puhkaista suuri metafora pääomasta, joka on muuttunut globaalisti integroiduksi kapitalismiksi?

Avaavatko teoriat, jotka eivät perusta katkosta suhteessa kapitalismiin enää dialektisen metodin nurinpäinkääntymiseen, meille uusia vaihtoehtoja? Niin halutaan uskoa. Mutta ylittääkö "subjektivaatioprosessin" ja "vallan dispositiivien" tai "valtiokoneiden" ja "sotakoneiden" välinen suhde (tai ei-suhde) kuitenkaan sitä teoreettista umpikujaa, johon situationismi hajosi?

1960-luvun vallankumousteoriat saivat spektaakkelin peilin synkän heijastuksen loistamaan syöksemällä sen tautologian syvyyksiin. Juuri tässä, niiden ainutkertaisuuden ja niiden arvon tuolla puolen, ovat niiden yleinen suuruus ja niiden rajat.

10.

Postmoderni ei-ajattelun pohjasakka - todellisuudessa ei-ajattelu merkitsee alistumista sellaiselle käsitteellisyyden asteelle, että siitä on tullut yhtä tyhjän kanssa - on ominut "Spektaakkelin yhteiskunnan" käsitteen retournaamalla sen ja erottamalla sen dialektisesta suhteestaan "situaatioiden" käsitteeseen ja käytäntöön. Postmoderni ajattelu ampuu kaikkea mikä elää ja tappaa kaiken mitä se ajattelee. Postmoderni ajattelu yleensä, kritiikin täydellisenä nurinkääntämisenä, on elottoman liikettä ideoiden sfäärissä.

11.

Rakennettu situaatio: "Elämän hetki, joka on konkreettisesti ja harkitusti rakennettu organisoimalla kollektiivisesti yhtenäistä tunnelmaa ja tapahtumien leikkiä."

12.

Situaatioiden rakentaminen, joka on situationistien itsensä kesannolle jättämä hedelmällinen ohjelma, johdattaa meidät vallitsevien olojen radikaalin kritiikin ytimeen. Siksi sen panokset ovat meille yhä ajankohtaisia.

"Nykyinen arjen kriisi sijoittuu kapitalismin kriisin uusien muotojen sisään, muotojen, jotka jäävät huomaamatta niiltä, jotka laskevat itsepäisesti seuraavien syklisten talouskriisien klassista eräpäivää."

Tätä ohjelmaa ei voi saattaa loppuun kulttuurillinen avantgardeliike, vaikka sillä olisikin vallankumouksellisia sympatioita. Niin ei voi tehdä myöskään perinteinen vallankumouksellinen puolue, vaikka se antaisikin suuren merkityksen kulttuurikritiikille. Tällainen kulttuuri ja tällainen politiikka on kulutettu loppuun: suurin osa ihmisistä pitää niitä mielenkiinnottomina, eikä aivan syyttä. Arjen vallankumouksellista muutosta, jota ei lykätä epämääräiseen tulevaisuuteen vaan jonka kapitalismin kehitys ja sen kestämättömät vaatimukset asettavat välittömästi meidän eteemme, voidaan kutsua vaihtoehtoisesti modernin orjuuden vastustamiseksi. Tämä muutos merkitsee kaiken yksipuolisen ja markkinamuotoon varastoidun taiteellisen ilmaisun loppua, ja samalla se merkitsee myös kaiken erikoistuneen politiikan loppua. Tämä tulee olemaan uudenlaisen vallankumouksellisen organisaation tehtävä heti sen syntymästä lähtien"

Ovatko nämä äänet löytäneet keskustelukumppaneita sen jälkeen kun ne kaikuivat maanpinnalla kesällä 1961?


Julkaistu alun perin verkkolehti Multitudesissa. URL: http://multitudes.samizdat.net/article918.html