2006-08-24

Prekariaatti, palkitsematon elämä

Jukka Peltokoski

Palkittu elämä

Perustulokeskusteluun sisältyy monia teknisiä kysymyksiä, joista osalla on merkitystä sille, toteutuuko perustulo todella vapautuksellisena sosiaaliturvan uudelleen järjestelynä vai vain uutena työvoiman kontrollimuotona (kysymys on esimerkiksi siitä, minkä tasoisena perustulo jaetaan). Jätän perustulon järjestelykysymykset tässä sivuun. On ensisijaisesti keskusteltava poliittisesta ulottuvuudesta. Teknisten yksityiskohtien ratkaisut ovat paljolti kiinni poliittisista voimasuhteista, joissa perustulo toteutetaan.

Tärkeintä on ymmärtää perustulokeskustelu keskusteluna uudesta oikeudesta. Kyse ei ole mistä tahansa nappikaupasta, vaan uuden työvoiman oikeusvaateesta, joka nousee suoraan sen konkreettisista tarpeista. Siksi perustulosta ei varsinaisesti neuvotella, mutta toteutuessaan se on tietysti projekti, joka muuttaa sosiaaliturvan asteittaisina muutoksina.

Perustuloprojekti joustavoittaisi sosiaaliturvajärjestelmän. Se vastaisi institutionaaliselta muodoltaan työvoiman moneuden tilanteeseen. Siinä eri elämäntilanteita ei ole mahdollista erotella toisistaan kategorisesti, vaan ihmisten on välttämätöntä kyetä liikkumaan joustavasti eri elämäntilanteiden välillä.

Perustulo yhteiskunnallistaisi riskien hallintaa. Ei ole oikeudenmukaista, että yhteiskunnallisesti tuotetuista riskeistä kannetaan vastuuta yksilöllistetysti. Rakentamalla uuden yhteiskunnallisen turvan perustulo antaisi todellisia mahdollisuuksia yksilöllisesti ilmaisevaan elämään, joka ei olisi vain vain yksityistä reagointia monimutkaisen yhteiskunnan riskeihin.

Yhteiskunnallistuneessa tuotantomuodossa perustulo olisi vain rehellinen korvaus osallistumisesta yhteiskunnalliseen elämään, jossa tosiasiassa tuotetaan ne yhteisölliset kyvyt ja merkitykset, joiden hyödyntämiselle myös taloudellinen kilpailukyky perustuu. Perustulo olisi yhteiskunnallinen palkka yhteiskunnallisesta tuottavuudesta. Se ei olisi säälipalkka, eikä se kohtelisi ketään vähäosaisena. Se suhteellistaisi palkansaajan aseman vain yhdeksi palkitun elämän muodoksi.

Perustulo antaisi mahdollisuuksia työstä kieltäytymiselle. Se vahvistaisi työntekijän neuvotteluasemaa paikallisen sopimisen tilanteissa ja tekisi helpommaksi olla vastaanottamatta työtä huonoilla työehdoilla ja alihinnoitellulla palkalla. Se myös tukisi osa-aikatöiden tekemistä ja sapattivuosien pitämistä vaikkapa töihinsä uupuneiden tai vaihtelua ja uutta elämänsuuntaa hakevien työntekijöiden kohdalla. Toisaalta samalla se antaisi mahdollisuuden ansaita joustavasti keikkahommilla ja muilla sekalaisilla työtehtävillä esimerkiksi opintojen tai työttömyyden ohessa.

Paradoksaalista kyllä, yhteiskunnallistuneen tuotannon tilanteessa taloudellinen kehityskin edellyttää työstä kieltäytymisen mahdollisuuksista. Työ ei tuota itsessään mitään muuta kuin määrättyjen tehtävien toistoa. Tuottavuus voi tulla työn piiriin vain moneuden kautta. Nykyisen yritysmaailman tendenssinä on varata moneudelle työn piiristä vain hierarkisoituja tiloja, mistä luovan luokan rakentaminen on kärkevin esimerkki. Siinä moneus synnytetään yritysmaailmaan luokkana, joka vapautetaan työn erityisistä piirteistä boheemiin keksimisen ja innovaation tilaan. Luovan luokan työnä on luoda mahdollista: uusia ideoita ja kokeiluja. Perustulo on tasa-arvopolitiikkaa, joka vaatii kaikille yhtäläisiä mahdollisuuksia kokeilunhaluiseen ja uutta luovaan elämään.

Perustulo avaa erilaisia mahdollisuuksia ottaa etäisyyttä palkkatöihin, ja juuri siksi myös talouselämän pitäisi olla siitä kiinnostunut. Viime kädessä vain kaikille avoimen, palkkatyön ahtaita vaateita rikkovan ja kokeiluille vapaan yhteiskunnallisen tilan turvaaminen voi lunastaa EU-tason suunnitelmat nopeasti kehittyvästä tietopohjaisesta ja innovaatiorikkaasta talousalueesta.

Ehkä ennen kaikkea perustulo on ajatus uudesta yhteisöllisyydestä. Yhteiskuntaa eivät rakenna yritykset, vaan ihmisyhteisöt, jotka tietävät usein parhaiten millaisia tavaroita, palveluita ja yhteisiä suhteita ne tarvitsevat ja miten ne on tehokkainta järjestää. Perustulo tunnustaisi institutionaalisesti moneuden moniarvoisen yhteiskunnallisen rakennustyön. Kyse olisi nimenomaan yhteisöllisestä tunnustuksesta, siitä, että ihmiset luovat maailmaa yhdessä, eivät sellaisina toisistaan eristyneinä yksilöinä, joiksi palkansaajamalli ja yritysmuotoistuva yhteiskunta meitä muokkaavat.

Vaihtoehdottomuuden politiikan aikana perustulo antaa vaihtoehdon, mutta perustulolle itselleen ei ole vaihtoehtoa.


* Kirjoitus on julkaistu aiemmin Nuorisotutkimusseuran Prekaariruoska-verkkojulkaisussa, http://www.nuorisotutkimusseura.fi/prekaariruoska.pdf.

Kirjallisuutta

Hardt, Michael & Negri, Antonio (2005) Imperiumi. Helsinki, WSOY.
Holvas, Jakke & Vähämäki, Jussi (2005) Odotustila. Helsinki, Teos.
Jakonen, Mikko, Peltokoski, Jukka & Virtanen, Akseli (2006) Uuden työn sanakirja. Helsinki, Tutkijaliitto.
Lazzarato, Maurizio (2006) Kapitalismin vallankumoukset. Helsinki, Tutkijaliitto.
Virno, Paolo (2006) Väen kielioppi. Helsinki, Tutkijaliitto.
Vähämäki, Jussi (2003) Kuhnurien kerho. Helsinki, Tutkijaliitto.
Zygmunt, Bauman (2002) Notkea moderni. Tampere, Vastapaino.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.