2006-08-21

EuroMayDay avasi taistelun uudesta työstä
Perustulo vs. workfare

Toimitus

Helsingin EuroMayDay-verkoston ja Megafonin manifesti vapputapahtumista.*

Helsingissä vappuaattona järjestetty EuroMayDay-tapahtuma oli osa eurooppalaista prekarisaation vastaista toimintapäivää.

Muualla toimintapäivä on kerännyt laajaa huomiota aiemminkin, mutta Suomessa juuri tämän vuoden EuroMayDay tuotti uuden yhteiskunnallisen tilanteen. EuroMayDay tyrmäsi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) taholta esitetyt aloitteet työsuhteiden huonontamisesta sekä toi yhteiskunnalliseen keskusteluun oman poliittisen vaatimuksensa: perustulon. Keskustelu perustulosta on harvoin ollut yhtä vilkasta ja laajaa kuin tämän vapun jälkeen.

Kuten uusille yhteiskunnallisille liikkeille on ominaista, EuroMayDayssa ei lyöty pöytään ideologisia, lukkoonlyötyjä poliittisia ohjelmia. Tapahtuma tuotti katkoksen, josta avautuu tuntuma uudenlaisiin subjektiviteetteihin ja toisenlaisen maailman mahdollisuuteen. EuroMayDay oli laajempi tapahtuma kuin koskaan aiemmin ja sen jäljiltä olemme pakotettuja yhteiskunnallisten arvojen uudelleen arviointiin.

EuroMayDay toi esiin uuden yhteiskunnallisen taistelun. Kamppailu koskee yhteiskunnallistuneen työn riistoa, ihmisten yhteistoiminnan hallintaa ja niitä workfareen liittyviä kontrollitoimia, jotka levittävät taloudellisen tuottavuuden vaateen koko elämän ylle.

Euroopan laajuinen kamppailu

Aiemmin keväällä koko Euroopan huomion kohteeksi noussut liikehdintä onnistui kaatamaan Ranskan hallituksen ehdottaman työlain (CPE), joka olisi heikentänyt nuorten työntekijöiden irtisanomissuojaa. Lakiehdotuksen kaatuminen on osoitus siitä yhteiskunnallisesta painostusvoimasta, joka prekariaatilla on. Suomessa Elinkeinoelämän keskusliitto osoitti julkisesti tukeaan Ranskan lakiehdotukselle. Vappuna EK oli yksi protestoinnin pääkohteista.

Ensimmäinen EuroMayDay-mielenosoitus järjestettiin Milanossa vuonna 2001. Siitä lähtien laajeneva joukko eurooppalaisia liikkeitä on organisoinut toimintaa prekariaatin käsitteen ympärille. Vuonna 2004 EuroMayDay-tapahtumiin osallistui noin 100 000 ihmistä, viime vuonna noin 200 000. EuroMayDayn ohella on organisoitu monimuotoisia poliittisia protesteja, tottelemattomuutta ja tutkimustyötä. Suomessa EuroMayDay-prosessi ja prekariaattikeskustelu ovat olleet käynnissä vastaavan ajan ja suomalainen liikehdintä on elimellisessä yhteydessä eurooppalaiseen kenttään.

Perinteisistä vappurituaaleista poiketen EuroMayDay on tuonut kadulle karnevaalia ja kamppailua. "Suomalaisen työn" juhlapuheiden tilalle se on tuonut eurooppalaisen työn todellisuuden. Palkkatyöhön sidottujen vaatimusten sijasta se on puhunut perustulosta, joka maksettaisiin korvauksena osallistumisesta yhteiskunnalliseen tuotantoon, joka on olennaisilta osiltaan siirtynyt palkkatyön piirin ulkopuolelle.

Uusi työ eli elämän reaalinen alistaminen

Tajutakseen työssä ja tuotannossa tapahtuneet muutokset ei tarvitse lukea tieteellisiä tutkimuksia. Riittää, että keskustelee ihmisten kanssa metrossa, neuvolassa tai parturissa. Kyseessä ei ole nuorison väliaikainen tilanne, eikä kyse ole vain pätkätyöläisistä. Yhteiskunta ja työmarkkinat ovat prekarisoituneet ylipäätään: toiset ovat niiden puitteissa vain prekaarimpia kuin toiset.

Kaupungin palkkaama opettaja on määräaikaisessa työsuhteessa - ja kesällä työttömänä. Ravintoloissa työskentelevällä vuokratyöntekijällä ei ole varaa sairastaa. Siirtolaiset tekevät ala-arvoisilla palkoilla töitä, joihin muut eivät suostu. Erilaisilla laadunvarmistus- ja palkkausjärjestelyillä sekä muilla organisatorisilla muutoksilla työpaikoilta on siivottu löysän ajankäytön sekä kollektiivisen solidaarisuuden vyöhykkeet. Näin työvoima on saatu tarkkailemaan paitsi itseään myös työtovereitaan.

Töissä ei riitä, että tekee työnsä. On lisäksi osoitettava henkilökohtaista sitoutumista yrityksen visioon, koko persoonan sitomista työtapahtumaan ja työyhteisöön. Oikeuksistaan kiinni pitävät työntekijät ovat "ikäviä tyyppejä", jotka poistetaan joko laillisesti tai henkisellä painostuksella häiritsemästä työyhteisöä.

Yritystoiminnan riskejä sälytetään yksittäisten työntekijöiden harteille. Sosiaalisia oikeuksia ja työehtoja heikennetään työllisyyden parantamisen nimissä. Ranskan lakiehdotus nuorten työntekijöiden koeajan pidentämiseksi on tästä vain yksi esimerkki.

Kaikkialla Euroopassa kehitys on kulkenut welfaresta kohti workfarea, työkyvyn yhteiskuntaa. Ihmisarvoa mitataan yhä enemmän työmarkkinalähtöisesti. Prekarisaatiolla työvoima tehdään kuuliaiseksi yritysten ailahtelevien ja mielivaltaisten tarpeiden edessä. On taivuttava tyypillisiksi muodostuneisiin epätyypillisiin työsuhteisiin, pysyvään väliaikaisuuteen, vakituisiin sijaisuuksiin ja jatkuvaan epäjatkuvuuteen. On ylipäätään ajateltava elämää työelämänä.

Taistelu elämän ja tuottavuuden itsenäisestä hallinnasta

Joustava ja prekaari työvoima on toistaiseksi jäänyt vaille kollektiivisen itsepuolustuksen malleja, koska perinteinen ay-toiminta ja edustuksellinen politiikka eivät ole kyenneet tukemaan sen kamppailua elämänsä ja tuottavuutensa itsenäisestä kontrolloinnista.

Prekaarius viittaa perimmiltään siihen, ettei elämällä ole yhteiskunnallista arvoa ja turvaa työn ulkopuolella. Esimerkiksi laittoman siirtolaisen eloonjääminen on sidottu tämän pakotettuun halukkuuteen ottaa vastaan mitä tahansa töitä millä tahansa ehdoilla. Laittoman siirtolaisen elämä on suoraan ja välittömästi kiinni hänen kyvystään vastata työmarkkinoiden tarpeisiin.

Tuotannon keskeisiksi tekijöiksi ovat muodostuneet innovaatio, tieto ja sosiaalinen vuorovaikutus. Enää ei tuottavuuden keskiössä ole tehdaskone, vaan aivojen välinen yhteistyö, kommunikatiivinen yhteistoiminta. Niinpä enää ei taistella tehdaskoneen hallinnasta, eikä pysäytetä sen toimintaa toisen osapuolen painostamiseksi. Nyt tuotetaan kamppailuja, jotka asettuvat vastustamaan kontrollitoimia, jotka levittävät taloudellisen tuottavuuden vaateen koko elämän ylle.

On vaadittava mahdollisuuksia kieltäytyä huonosti palkatuista töistä ja surkeista työehdoista. On myös perättävä mahdollisuuksia itsenäisten tuottavuuden muotojen kehittämiselle esimerkiksi kolmannen sektorin piirissä.

Prekariaatti on nimi, joka kytkee yhteen erilaisista elämäntilanteista nousevaa kamppailua ulos workfare-yhteiskunnasta kohti itsellisen yhteistoiminnan muotoja. Tältä linjalta voimme kohdata niin "työttömiä", "työntekijöitä" kuin itsellisiä yrittäjiäkin. Juuri prekariaatin moneus pakottaa käsittelemään esitettyjä vaatimuksia poliittisina eikä ainoastaan teknisinä ongelmina, jotka "ratkaistaan" perustamalla työryhmiä ja laatimalla pari muistiota, jotka identifioivat levottomuuksien lähteen ja antavat aseita sen entistä hienovaraisemmalle kontrollille. Prekariaatin vastarintaa ei pidä tulkita yksittäisen erityisryhmän kapinoinniksi, vaan merkiksi uusista työtä koskevista jännitteistä, jotka asettavat perustavia yhteiskunnallisia haasteita.

Perustulo korvauksena palkattomasta työstä

Perustulossa on kysymys ennen kaikkea ihmisten kontrolloinnin vähentämisestä sekä oikeudenmukaisemmasta tulonjaosta. Perustulo olisi korvaus palkkatyön ulkopuolisesta tuotannosta ja se parantaisi matalapalkkaisten työntekijöiden neuvotteluasemaa lisäämällä mahdollisuuksia valita itsenäisesti millaisia töitä haluaa tehdä (mukaan lukien palkkatyön ulkopuoliset työn muodot). Se avaisi tilaa omaehtoiselle elämälle työkyvyn yhteiskuntaa vastaan.

Tänään kapitalistinen arvonlisäys perustuu yhteiskunnallistuneen työn riistoon: tuotannon sosiaalinen puoli - yhteistyö, kommunikaatio ja tunteet - on tullut arvonlisäyksen perustaksi, mutta siitä ei makseta. Tämän puolen pääoma ulkoistaa työntekijän itsensä kustannettavaksi. Riisto muuttaa muotoaan: pääoma riistää palkkatyön ulkopuolista yhteistyötä, tunteita ja kommunikaatiota.

Vanhan työn instituutiot, kuten SAK, sulkevat tältä silmänsä ja puhuvat ainoastaan "pätkätyöongelmasta".

Aivojen välinen yhteistyö ei ole vain "luovan luokan" huippuosaajien toimintaa, vaan yhteiskunnallinen prosessi, jossa kaikki yhteiskunnan jäsenet ovat mukana ja jonka kaikkia osatekijöitä ei koskaan voi määrittää selkeästi. Tämä on tuotantoa, johon osallistuvat kaikki työttömistä ja kotiäideistä aina huvikseen koodaaviin open source -nörtteihin ja tarrojaan kaduille liimaaviin nuoriin saakka. Sissimarkkinoijat ja alakulttuureista uusia muotisuuntauksia ammentavat muotisuunnittelijat ovat oppineet tämän jo vuosia sitten.

Kun puhumme perustulosta, emme puhu pelkästään siitä, ettei kenenkään tulisi pelätä jäävänsä ilman minkäänlaista toimeentuloa. Vaadimme suoraa korvausta kaikesta siitä tuottavasta toiminnasta, jota niin monet työttömiksi ja tuottamattomiksi luokitellut ihmiset jo tekevät. Emme tahdo almuja säälistä, vaan tunnustuksen siitä, että suuri osa yhteiskunnallisesti tuottavasta toiminnasta ei voi tulla valtion tai palkkatyön piiriin, mutta on silti yhteiskunnallisesti arvokasta. Uutta sosiaaliturvaa ei tarvita pelastamaan "vähäosaisia", "huono-onnisia" tai "vajaakykyisiä", vaan palkitsemaan elämä, joka rakentaa yhteiskuntaa palkkatyön ulkopuolellakin ja jonka piirissä rakennetaan tosiasiassa myös ne yhteistoiminnan kyvyt, joille taloudellinen kehitys perustuu.

Perustulo - parannus matalapalkkaisten työntekijöiden neuvotteluasemaan

Olemme kutsuneet joitain työpaikkoja "paskaduuneiksi". Meille tuttuja töitä tulemme jatkossakin kutsumaan siten kuin haluamme. Emme tietenkään halveksu ihmistä, joka lakaisee lattiaa, tai lattian lakaisua itsessään. Halveksumme sitä, joka maksaa siitä suhteettoman pientä palkkaa ja teettää sitä surkeilla ehdoilla.

Halveksumme yhteiskuntaa, johon muodostuu "matalapalkka-alojen" sektori, jossa työssä käyvien köyhien määrä kasvaa ja tuloerot lisääntyvät. Meille paskaduunia ei ole vain ruumiillinen ja pakkotahtinen työ, vaan kaikki työ, jonka ehdot ja työolot ovat huonoja.

Workfare-yhteiskunta on paskaduunien yhteiskunta. Jos tämä on kauhistus arvon herroille ja rouville, jotka itse likaavat kätensä korkeintaan takapihansa kukkaistutuksia möyhiessään, ei se meitä juuri kiinnosta. On suorastaan huvittavaa, miten paskatyökommentin jälkeen juuri ne, jotka jatkuvasti vaativat työehtojen heikentämistä, juoksivat kilvan puolustamaan siivoojien työmoraalia. Läpinäkyvämpää tekopyhyyttä on vaikeaa kuvitella.

Perustulosta puhuessamme emme tarkoita joidenkin oikeistolaisten esittämää pikku summaa, joka mahdollistaa juuri ja juuri elossa pysymisen pätkätöiden välissä. Emme myöskään allekirjoita joidenkin vasemmistolaisten "aktiivista ihmiskuvaa", jonka mukaan terve minäkuva perustuu palkkaorjuudessa elämiseen. Vaadimme perustuloa, joka takaa kaikille taatun toimeentulon ilman nöyryyttämistä.

Perustulo ei passivoi ihmisiä vaan päinvastoin tukee ihmisten itsenäisyyttä ja yhteisöllistä osallistumista. Se mahdollistaa yhteistä hyvinvointia rakentavan työn ja toiminnan, joka ei ole riippuvaista yritysten lyhytnäköisistä vaatimuksista. Se vahvistaisi matalapalkkaisten työntekijöiden neuvotteluasemaa, toisi joustavan turvan joustavalle työvoimalle, helpottaisi itsellistä yritteliäisyyttä ja tukisi kolmannen sektorin elinvoimaisuutta.

Makasiinien yhteenotto ilmaisi kontrollivihaa

EuroMayDay-mielenosoituksen jälkeen makasiineilla pidetyt bileet johtivat yhteenottoon poliisin kanssa. Vaikka tapahtumat eivät liity suoraan mielenosoitukseen, myös ne on nähtävä prekariaatin vastarinnan näkökulmasta.

Makasiinien purkaminen ja korvaaminen Musiikkitalolla on esimerkki kaupunkitilan yhdenmukaistamisesta. Se ilmaisee pyrkimyksiä, joilla rajoitetaan ihmisten mahdollisuuksia rakentaa itsenäisesti julkista kaupunkitilaa ja korvataan sitä ylhäältä päin tuotetulla kaupallisten intressien mukaisella hygieenisellä kaupunkitilalla. Bileillä ei ollut julkilausuttuja poliittisia vaatimuksia, mutta jokainen makasiineilla juhlinut ymmärsi varmasti bilepaikan yhteiskunnallisen merkityksen: kamppailun kaupunkitilan hallinnasta. Makasiinien purkuun oli vappuna aikaa vain viikon verran.

Makasiinien bileissä olleet ovat kuvailleet illan tunnelmaa poikkeuksellisen ylistävin sanoin. "Parhaat bileet koskaan", kiteyttää illan mielialan. Mielenosoittajien lisäksi makasiineille kokoontui ihmisiä kaikenlaisten kaupunkilaisten joukosta. Väkivaltaa esiintyi vasta siinä vaiheessa, kun poliisit vyöryivät paikalle. Juhlijoiden puolelta väkivalta oli itsepuolustusta, joka on ymmärrettävä moniarvoisen ja vapaan kaupunkitilan puolustamisena sotilaallisesti suoritettua viranomaishyökkäystä vastaan.

Epäilemättä puolustuksen käyttövoimana olivat kokemukset nöyryyttävistä ja mielivaltaisista viranomaiskontrolleista. Miten muuten voimme ymmärtää sitä, että poliisien vyöryttäessä joukkojaan makasiineille juhlijoita nousi vastarintaan silmiään räpäyttämättä? On myös huomattava, ettei vastarinta noussut aktivistien taholta, vaan siihen osallistui moninainen joukko juhlijoita.

Sisäministerin väitteet mellakan suunnitelmallisuudesta osoittautuivat nopeasti tuulesta temmatuiksi ja ilmeisen tarkoitushakuisiksi. Sen sijaan voimme todeta, että nähdyn konfliktin taso oli määritetty jo ennen makasiineja niissä viranomaiskohtaamisissa ja yhteiskunnallisissa jännitteissä, joita ihmisillä on jokapäiväisen elämänsä puitteissa. Niin työvoiman hallinnointiin kuin kaupunkitilan hallintaan liittyvät kontrollipyrkimykset ja nollatoleranssiohjelmat voivat tuottaa arvaamattomia vastareaktioita. Oikeudettomaan tilaan ajetusta elämästä ei välttämättä nouse vain "oikeusvaltion" pelisääntöjen mukaista vastarintaa.

Uuden työn liike

Vapun jälkeisessä tilanteessa on avautunut todellinen mahdollisuus "uuden työn liikkeen" syntymiselle. On selvää, ettei tämänvuotinen EuroMayDay ollut "aktivistitapahtuma" eikä se myöskään ollut nuorisotapahtuma. EuroMayDayn ottivat omakseen useat sadat ihmiset, jotka eivät yleensä käy mielenosoituksissa tai vappumarsseilla. Prekarisaatio ei ole vain nuorison, vaan koko yhteiskunnan ongelma. Tästä yhtenä osoituksena on se, että EuroMayDayn herättämän julkisuuden myötä olemme saaneet paljon yhteydenottoja eri-ikäisiltä.

Yllättävilläkin tahoilla on EuroMayDayn myötä alettu puhua jopa luokkataistelun paluusta. Luokka poliittisena subjektina voi kuitenkin syntyä vasta yhteisen taistelun myötä. Sen vuoksi nyt vaaditaan ennen kaikkea kykyä muodostaa liittoumia, joiden moneudesta syntyy "uuden työn liike".

Poliisi ja valtamedia ovat yrittäneet löytää keskitettyä organisaatiota. Sellaista ei ole, emmekä sellaista kaipaa. Haluamme sen sijaan kannustaa ihmisiä verkostoitumaan omaehtoisesti erilaisten projektien ympärille. Prekariaatti on moneus, ja niin ovat myös prekariaatin kamppailut. Tarvitaan lisää tilanteita, joissa erilaiset prekaarit voivat liittyä yhteen. Keskeisellä sijalla ovat yhteiset kamppailut siirtolaisten kanssa. Tarvitaan myös uudenlaista ay-toimintaa vastavoimaksi työnantajien mielivallalle.

Tarvitaan yhteiskunnallista liikettä, joka kykenee edistämään ihmisten yhteistoiminnallisten verkostojen itsenäisyyttä suhteessa pääomaan ja luomaan painetta yhteisesti tuotetun yhteiskunnallisen rikkauden uudelleen jakamiseksi.

Helsingin EuroMayDay-verkosto ja verkkolehti Megafoni


* Manifesti julkaistu aiemmin Nuorisotutkimusverkoston verkkojulkaisussa Prekaariruoska: http://www.nuorisotutkimusseura.fi/prekaariruoska.pdf