2006-07-23

Väen voimalla kapitalismia vastaan
Christian Marazzi: Pääoma ja kieli. Uudesta taloudesta sotatalouteen. Tutkijaliitto, Polemos-sarja, Helsinki. 2006.

Pekka Mäkelä

Suomessa maaliskuussa vieraillut sveitsiläinen taloustieteilijä Christian Marazzi on yksi ns. uuden talouden terävimmistä analysoijista ja kriitikoista. Hänen kirjansa Pääoma ja kieli ilmestyi suomeksi samoihin aikoihin hänen täällä vierailunsa kanssa. Tekijän kertoman mukaan kirja on osin hajanainen ja viimeistelemätön, ja monet asiat hän kirjoittaisi tänään toisin (teos ilmestyi italiaksi v. 2002). Paitsi että "tunnustus" osoittaa tekijän vaatimattomuutta se kertoo jotakin hänen tavastaan kaivaa esiin ja repiä auki reaaliajan rajapinnassa kapitalismin nykymuodon globaaleja lonkeroita, jotka saavat päivittäin uusia muotoja.

Pääoman ja kielen pääteesi on talouden globaalistuminen ja totaalistuminen postfordistisessa joustavassa yhteiskunnassa. Marazzin mukaan tämä on heijastusta kielen läpitunkevuudesta uudessa tavassa tuottaa ja myydä tavaroita. "Yksityisestä on tullut julkista ja julkisesta on tullut taloudellista." Kulttuurisesti uutta taloutta ovat määrittäneet uudet teknologiat ja ilmiö, jota hän kutsuu "general intellectin yrittäjyydeksi". Tuotantoketjusta on Marazzin termein tullut "kielellinen ketju, semanttinen yhteys, jossa kommunikaatiosta, tiedon siirrosta, on tullut sähköenergiaan rinnastettava raaka-aine ja työväline".

Finanssoituminen

Marazzi lähtee liikkeelle kapitalistisen talouden finanssoitumisesta. Postfordistisessa taloudessa on ajateltava uudelleen jako a) reaalitalouteen ja b) raha- ja finanssitalouteen, jossa spekulaatio ohjaa sijoittajien valintoja. Uudet teknologiat ja yhteiskunnan "massamittainen finanssoituminen" ovat kaksi historiallista polkua talouden syklin ja kriisin ymmärtämiseen. Pörssisijoittamisen massamuotoutuminen ("finanssitalouden sosialisoituminen") sai alkunsa 1970-luvun loppupuoliskolla ja kasvoi räjähdysmäisesti verkkosijoittamisen mahdollistuttua 1990-luvulla.

Myös julkinen rahoitus siirtyy finanssitalouteen. Peter Drucker totesi jo 1970-luvulla tapahtuneen "hiljaisen vallankumouksen" saaneen alkunsa tavasta, jolla julkisen sektorin työtekijöiden eläkerahastoa käytettiin rahoittamaan kaupungin alijäämää. Eläkerahastojen ja sijoitusrahastojen rahankeruu alkoi päätyä pörssisijoituksiin. Marazzi kutsuu juuri kotitalouksien säästöjen ohjautumista pörssiosakkeisiin finanssoitumiseksi. Se ja rahoituksen siirtyminen pankeilta pörsseille ovat yhdessä vaikuttaneet uuden talouden muotoutumiseen vuosituhannen vaihteeseen tultaessa.

Finanssoitumisessa sijoituskäyttäytymistä ohjaava yleinen mielipide (mimeettinen rationaalisuus, laumakäyttäytyminen) saattaa aiheuttaa sellaisenkin paradoksin, että osakkeenomistajana (julkisen tai yksityisen sektorin) palkansaajan on oman etunsa nimissä irtisanottava itsensä, jos Wall Street sitä vaatii! Työntekijät, joiden säästöt ovat pörssissä, eivät enää ole irrallaan pääomasta, kuten "puhtaat" palkkatyöläiset olivat. Osakkeenomistajina he ovat kurssiheilahtelujen armoilla, joten heitä kiinnostaa pääoman onnistunut toiminta.

Kommunikaatio ja kieli

Kansalaisten itsetuhoisia piirteitä saavan sijoittamisvimman ja pääomavirtojen suunnattoman kasvun takia tarvitaan uusi rahoitusteoria. Siihen tarvitaan myös psykologista näkökulmaa. Sijoittamiseen liittyy "rakenteellinen tietovaje". Kommunikaatio on markkinoiden olennainen aines. Kursseilla on konsensusluonne: kollektiivisella arviolla on viitearvion asema. Rahoitusmarkkinoilla spekulatiivisen käyttäytymisen tekee rationaaliseksi se, että markkinat ovat itseensä viittaavia.

Rahoitusmarkkinoiden teoreettinen analyysi nostaa esiin kommunikaation eli kielen keskeisen merkityksen myös luovana voimana. Kommunikaation keskeisyys aiheuttaa vääristymiä (esimerkiksi osakkeenomistajien liikkeenjohdolle aiheuttamien paineiden muodossa). Uskomuksilla on toisaalta luova rooli, koska ne vaikuttavat hintoihin ja tätä kautta toimijoiden solmimiin suhteisiin. Syntyy konventioita, joiden konventioluonne aikaa myöten unohdetaan, ja niitä aletaan pitää luonnostaan tosina. Konventioiden rooli on selvästi kielellistä. Siksi tarvitaan rahoitusmarkkinoiden lingvistinen teoria niiden toiminnasta postfordistisella kaudella. (Tätä Marazzi luonnostelee vain lyhyesti.)

Se konventio, joka toimii rahoitusmarkkinoilla, on tulos sarjasta performatiivisia lausumia, lauseita, jotka eivät kuvaile vaan tuottavat tosiasioita (John L. Austinin kielifilosofian mukaisesti). "Asioita luodaan puhumalla niistä." Rahoitusmarkkinoiden kriisi paljastaa finanssikielen ruumiittoman itseensä viittaamisen. Absoluuttisen performatiivin itseensä viittaavuus päinvastoin edellyttää puhujan ruumiin. Konvention väestä tulee yhteisö sen valitessa yliyksilöllisen konvention, joka on pätevä kaikille markkinapeliin osallistuville.

Marazzi toteaa, että niin kauan kuin voimme luottaa konvention ylläpitämiseen, "olipa se miten keinotekoista tahansa", mimeettinen käyttäytyminen on täysin rationaalista. Mutta "järjetön ryntäys luukulle riskialttiiksi mielletyn omaisuuden ottamiseksi uudestaan haltuun rahan muodossa, paljastaa ... kapitalistisen tuotantotavan paniikkiluonteen, sen sisäisen epävarmuuden." Osakemarkkinoiden "euforia" voi kuitenkin olla merkki maailmanlaajuisen finanssiromahduksen mahdollisuudesta. Seuraukset olisivat luonnollisesti katastrofaaliset.

Osakkeisiin ja sijoitusrahastoihin sidotulla yksityisellä pääomalla rahoitetaan yritysten lainoja, joilla nämä siirtävät osinkoja osakkeenomistajille. Yksityistaloudet, joilla ei ole säästöjä, pitävät yllä korkeata kokonaiskulutusta velkaantumalla. Disinflaatiopolitiikalla on saatu aikaan valtava velkaantuminen mm. asuntolainojen muodossa keinona säilyttää kulutustaso samanaikaisesti vakaana.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.