2006-03-25

Mannerlaattojen ajelehtiminen
Aktivistitutkimus, geopolitiikasta geopoetiikkaan

Brian Holmes

Kääntänyt: Eetu Viren

Miten maailma muotoutuu? Miten maailma romahtaa? Uusliberalistinen globalisaatio yhdisti nämä kaksi vastakkaista kysymystä yhdeksi - ennen kuin syyskuun 11. näytti, ettei vastauksena voi olla täydellinen synteesi. Itsen paikantaminen vasten tuhon horisonttia, ja sitten elettyyn kokemukseen kohdistuvan intervention tapojen ja laajuuksien löytäminen, ovat intellektuaalisen aktivismin teitä nykyisessä maailmanjärjestelmässä.

Uusliberaali muuttuu uuskonservatiiviksi

Tänään on toiminnassa kaksinkertainen dynamiikka, joka tuhoaa sen, mitä rakentaa, ja hajottaa sen, minkä yhdistää. Ja juuri tämän kanssa meidän kaikkien täytyy tulla toimeen. Yksi pääesimerkki on Euroopan unionin laajentuminen, aina ultraliberaalin perustuslain fiaskoon asti. Idän ja lännen välisen historiallisen kahtiajaon loppu näyttäytyy nyt Vanhan ja Uuden Euroopan välisen jaon alkuna, kun lännen sosiaalidemokraattiset linnakkeet pyrkivät suojautumaan globaaleilta markkinoilta sillä välin kun postkommunistiset valtiot kieltävät kaikki nopeusrajoitukset matkalla rikkauteen. Mutta demokraattisen perustuslain puuttuminen vain suosii yritysten lobbaajia ja vallanpitäjien sopimuksia ja jättää kansalliset parlamentit savuverhoksi todellisten päätösten ylle.

Vieläkin hätkähdyttävämpi tapaus on WTO:n - joka juuri eilen vaikutti olevan vääjäämättä saavuttamassa eräänlaisen maailmanhallituksen roolin - itsensä katkaiseva nousu. Kansainvälinen kauppajärjestelmä oli hädin tuskin vakiintunut, kun tariffisodat EU:n ja Yhdysvaltain välillä puhkesivat, protestit levisivät kuin tulipalo ympäri maapalloa ja blokinmuodostus otti tulta alleen. Esimerkkeinä ovat neuvottelut sekä FTAA:sta että uudistetusta Mercosurista Latinalaisessa Amerikassa, liike kohti laajennettua ASEAN-järjestelmää (johon Japani, Kiina ja Etelä-Korea liittyivät) ja lopulta Venezuelan ehdotus ALBA:sta, joka julisti vasemmistolaista "aamunkoittoa" vapaan kaupan auringonlaskun jälkeen. Mutta kuten kuka tahansa historioitsija muistaa, kauppablokkien muodostus oli alkusoitto 1940-luvun maailmanlaajuisille konflikteille.

Omituisin ristiriitaisten voimien syleily tämän päivän maailmassa on teollistuneen Kiinan ja finanssitaloudellistuneiden Yhdysvaltojen välinen symbioottinen yhteys. Kiina ponnistelee jatkuvasti tuottaakseen sen, minkä kuluttamiseksi USA joutuu tekemään ponnistuksia - sellaisella ekologisella riskitasolla, jota kukaan ei voi edes mitata. Pitääkseen onnenpyörän pyörimässä kiinalaiset lainaavat tuotantonsa voitot takaisin USA:han tukeakseen kaikkivoipaan dollariin kohdistuvaa spekulaatiota ja pitääkseen maailman suurimmat markkinat joustavina. Se, mitä tapahtuu, jos rahaputki Kiinasta Yhdysvaltain valtiovarainministeriöön menee tukkoon, on kenen tahansa arvattavissa; mutta kun New Orleansin tulvavedet tukahtuvat kansalliseksi suoksi, joka ei voi olla tuomatta mieleen kansainvälistä katastrofia Irakissa, Yhdysvaltain yritykset pelastaa katoava hegemoniansa näyttävät kasvavassa määrin epätoivoisilta ja epävarmoilta. Konfliktien taso kasvaa joka puolella maapalloa, ja ongelmasta, miten puuttua peliin maailmankansalaisena, tulee monimutkaisempi ja hämmentävämpi kuin koskaan.

Kapitalistisen globalisaation vastaiset liikkeet olivat ensimmäinen laajalle levinnyt, yhteensovitettu yritys vastata vuoden '89 jälkeisen maailmanjärjestelmän kaaokseen. Nämä liikkeet olivat hankala sekoitus demokraattisia suvereenisuuden kannattajia, rajoja vastustavia libertaareja (David Graeberin "uudet anarkistit) ja perinteisiä, ammattiyhdistyssuuntautuneita keynesiläisiä. Ne saattoivat kaikki kritisoida uusliberaalin hallinnan epäonnistumisia, mutta ne olivat erimielisiä ja epäröiviä sen kulttuuristen seurausten suhteen. Eikä noiden seurausten ilmestymisessä kestänyt pitkään. Ajamalla alas yhteiskunnallisia solidaarisuuksia ja tuhoamalla ekologisia tasapainoja kiihdytetyn pääoman laajenemisen uusliberaali ohjelma välittömästi synnytti myös uuskonservatiivisen varjonsa sotilaallisen, moraalisen ja uskonnollisen järjestykseen paluun muodossa. Mikään ei olisi voinut tarjota parempaa suojaa demokraattisen kritiikin kieltämiselle, kansalaisoikeuksien äkilliselle rajoittamiselle ja alituiselle budjettivarojen siirrolle yhteiskunnallisesta hyvinvoinnista yksityiseen turvallisuuteen. Globalisaation vastaisesta reaktiosta tuli voimakas manipulaation väline eliiteille, jotka olivat alun perin käynnistäneet koko prosessin.

Nykyinen vimma vakiinnuttaa alueellisia blokkeja heijastaa kompromissin etsimistä globaalin kattavuuden ja alueellisen vakauden välillä. "Sivilisaatioiden yhteentörmäyksen" tuolla puolen tai sitä ennen johtava kysymys koskee nykyisten yhteiskunnallisten suhteiden toimivaa laajuutta. Tästä näkökulmasta Bushin hallinnon Latinalaisessa Amerikassa harjoittama markkinoiden vapauttamisen politiikka on verrattavissa Al-Qaidan haaveisiin islamilaisesta kalifaatista Lähi-idässä. Japanin ja Kiinan ympärille muodostumassa oleva verkostoitunut tuotantojärjestelmä tai EU:n jatkuva diplomaattinen Venäjän liehittely Tshetshenian julmuuksista huolimatta antavat samanlaisia näkoaloja tähän kysymykseen toimivasta laajuudesta, joka tarkoittaa ennen kaikkea "mantereen" laajuutta, niin elastinen ja epämääräinen kuin tuo termi onkin. Paradoksaalisesti globaali yhdentyminen ei asetu kontinentalisoitumista vastaan vaan ajaa sitä eteenpäin. Vuosituhannen vaihdetta edeltävien maankuoren siirtymien taustalla on kolmenkymmenen vuoden uusliberaalin töytäyksen väkivalta, töytäyksen kohti rajatonta maailmaa, joka on täysin avoin suurimmille ja verenhimoisimmille yrityksille.

Sekoittava kompassi

Nykyisen metamorfoosin epätavallinen laajuus ja nopeus - todellinen uusi vaihe maailmanjärjestelmässä - jättää aktivistitutkijoille kaksinkertaisen haasteen, tai kaksinkertaisen mahdollisuuden. Yhtäältä heidän täytyy kartoittaa uudelleen kulttuuriset ja poliittiset parametrit, jotka uuskonservatiivinen hyökkäys on muokannut uusiksi, toisaalta heidän on samaan aikaan pysyttävä tiukasti tietoisina uusliberaaleista periaatteista, jotka toimivat yhä aktiivisesti pinnan alla. Tässä pyrkimyksessä yhteiskuntatieteet ovat avainasemassa. Talousmaantiedettä tarvitaan globaalin työnjaon jäljittämiseksi ja laajemman viitekehyksen löytämiseksi sille, mitä eurooppalaiset aktivistit nykyään kutsuvat "prekaarisuudeksi". Organisaatioiden sosiologia paljastaa, kenellä on kontrollin avaimet, miten valtaa jaetaan ja pidetään yllä kaoottisessa maailmassa. Tekniikan tutkiminen ennakoi tulevaisuutta ja näyttää miten se toimii. Ja sosiaalipsykologian työkalut tarjoavat näköaloja tahdonvaraisen sokeuden ja häkeltyneen konsensuksen rakenteisiin, jotka pitävät yllä hallitsevia hegemonioita. Tällainen analyysi on kriittisen tärkeää aktivistien aloitteille, jotka saattavat aivan liian helposti törmätä manipuloitujen ideologioiden ohjelmoituihin umpikujiin.

Kuitenkin nämä oppialat täytyy myös ylittää, hajottaa kokeiluihin. Autonominen tutkimus vaatii murtumaa suhteessa hallitseviin kartografioihin. Sekä kompassi että koordinaatit täytyy keksiä uudelleen, jos halutaan todella muuttaa muuttuvan maailmanjärjestelmän dynamiikkaa. Vain sekoittamalla itsensä ja repimällä episteemiset varmuudet juuriltaan voi toivoa kykenevänsä ruiskuttamaan positiivisen eron geopoliittisen järjestyksen tiedostamattomiin dynamiikkoihin.

Miten aktivistitutkijat sitten voivat siirtyä sotkemaan hallitsevia karttoja, muuttamaan hallitsevia kartografioita hukkumatta esteettisen yleistämisen Mikämikämaahan? Aktivistitutkimuksen ongelmaa ei voida erottaa sen ruumiillistumisesta, sen yhteiskunnallisesta käytöstä. Kokeilkaa tätä yleisön edessä: jäljittäkää kirjaimellisesti pääoman virtoja, sodankäynnin virtauksia ja ylikansallisten organisaatioiden nousuja ja tuhoja vuodesta 1945 lähtien, käyttämällä käsinkirjoitettuja päivämääriä ja nuolia tavanomaisella maailmankartalla. Vaikutuksena on rakentaa kartografinen kehyskertomus Yhdysvaltain hegemonian ilmaantumisesta, monimutkaistumisesta ja kriisistä vuoden 1945 jälkeen; mutta samaan aikaan eleen ja liikkeen avulla esittää tavat, joilla geopoliittiset virrat läpäisevät eläviä ruumiita ja tulevat osiksi tuntevaa tietoisuutta, tulevat sisään siihen, mitä voisi kutsua "tunnetuksi julkiseksi tilaksi". Intellektuaalisesta työstä tulee intensiivistä, kun se päästetään ulos normalisoivista kehyksistä, toteutetaan yhteiskunnallisena kokeiluna itseorganisoidussa seminaarissa, squatissa tai vallatussa rakennuksessa, vastahuippukokouksessa tai junassa, joka kiitää läpi Siperian... Kun ylikansalliset alueet kietovat sisäänsä yhä suurempia väestöjä ja vaihtuvien rajojen ylittämisestä tulee yhä tavallisempaa, geopolitiikka koetaan yhä enemmän lihassa ja imaginaarisessa, se piirtyy kollektiiviselle iholle. Tässä geopoetiikasta tulee elävää toimintaa, vapautuksen lupaus.

Miten tulkita taideteoksia ja taiteellis-aktivistisia interventioita niin, että geopoeettisen mielikuvituksen ottamat muodot korostuvat? Muodon dynamiikkaa ja symbolisten katkosten tehokkuutta koskevan analyysin kautta voidaan yrittää lähestyä diagrammaattista tasoa, jolla aistimuksen kartografiaa muunnellaan kokeilun kautta. Tämä taso tulee jatkuvasti peliin aina, kun on kyse analyysin kääntämisestä takaisin interventioksi. Globaalien virtojen kaikenlävistävän luonteen ansiosta on mahdollista hyödyntää kaukana tapahtuvien vastarinnan tekojen kokemuksia omissa kamppailuissa vallan kanssa: niin sen raakojen objektiivisten muotojen kuin sen hienovaraisten sisäistysten. Argentiinan kulhoja paukuttavien cazerolazojen ja Espanjan miltei jatkuvien urbaanien liikehdintöjen - helmikuun 15. päivästä 2003 aina valheellisen ja vallanhimoisen Aznarin hallituksen syrjäyttämiseen asti - välinen suhde on laajamittainen esimerkki tästä transfiguraation prosessista. Ja tämä on nykyisen mannerlaattojen ajelehtimisen luova puoli. Vastarinnan ja luomisen dynamiikkojen aistiminen joka puolella keskenään verkottunutta maailman tilaa tarkoittaa osallistumista solidaarisuuksiin ja yhteistyön tapoihin, joita on noussut esiin joka puolella planeettaa 1990-luvun loppupuolelta lähtien.

Just doing it

Jos haluat saada aikaan mitään tällaisen tutkimuksen tapaistakaan, ei kannata odottaa paljoakaan apua olemassa olevilta instituutioilta. Suurimmalla osalla on riittävästi tekemistä yrittäessään sopeutua uusliberaalin johtamisen diktaatteihin; ja parasta, mitä saatoimme tehdä ensimmäisen suuren yhteisen kritiikkikierroksen hyväksi oli kaapata muutama niiden tyypeistä, ottaa haltuun hieman niiden resursseja. Lisäksi ne avoimet ikkunat, jotka vielä ovat olemassa, tulevat luultavasti kuitenkin sulkeutumaan uuskonservatiivisen käänteen myötä. Itseorganisoituneitten ryhmien täytyy käynnistää kollektiivinen oppimisprosessi sosiaalisen atomisoitumisen ja taloudellisen orjuuttamisen vaikutuksista - ennen kaikkea, uusi ymmärrys nykyisen vieraantumisen muodoista - ja niiden täytyy tutkia reaktioita näihin trendeihin, ovat ne sitten vahvasti negatiivisia (aiemmin demokraattisten yhteiskuntien fasistinen ja rasistinen sulkeuma) tai positiivisia ja eteenpäin katsovia (aktivistien interventiot, uusien yhteiskunnallisen itsehallinnan tapojen keksiminen, kulttuuriset uudelleenorientaatiot, ekologisesti kestävät kehityksen muodot). Kritiikin toinen tavoite on nostaa keskustelun ja sitoutumisen tasoa kulttuuri- ja taidesektoreilla - yhteiskunnallisen ilmaisemisen elämänvoimaisessa mediassa - joilla narsistinen sokeus nykyisten olosuhteittemme väkivallalle on yhä normi. Mutta kaikkein tärkein päämäärä on auttaa käynnistämään uudelleen aktivistiliikehdintöjä, jotka olivat niin lupaavia vuosituhannen vaihteen tienoilla. "Apu" on oikea sana tässä kohtaa, sillä aktivismin alueella intellektuelleilla ei ole mitään etuoikeuksia. Aktivistitutkijat voivat auttaa kriisin lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin analyysissa tutkimalla ja keksimällä uusia intervention tapoja mikropoliittisella laajuustasolla, jolla jopa suurimmat yhteiskunnalliset liikkeet syntyvät.

Kuka kykenee pelaamaan tätä suurta peliä?

Kuka tahansa, joka pystyy liittymään itsenäisten tutkijoiden yhteenliittymään tai muodostamaan sellaisen. Millaisia ovat pelin osat, pelikentät, panokset ja säännöt? Millaiset hyvänsä ryhmäsi katsoo tuottavimmiksi ja tarttuvimmiksi. Miten peli jatkuu, kun pallo lentää ulos kentältäsi? Yhteenliittymien yhteenliittymän yhteisen tapaamisen kautta, kollektiivisten toimintojen, positioiden, projektien ja julkaisujen kautta. Ja kaikkein tärkein asia, kuka voittaa? Kuka hyvänsä, joka kykenee aikaansaamaan todellista vastarintaa inhimillisen rinnakkainelon alaspäin suuntautuvalle pyörteelle 2000-luvun alkaessa.