2006-01-30

Vallankumous siirtyy

Luther Blissett

On tunnustettava, että presidentinvaalit 2006 olivat tappio työväelle. Presidenttiehdokkaamme häviö siirtää vallankumoustamme jälleen kerran. Ehkä me olimme liian taktisia, mutta strategian lopullinen voitto on vääjäämätön. Me palaamme ikuisesti. Sosiaalidemokraatteja vastaan, eikä kenenkään puolesta.

Ideologisesta mystifikaatiosta

Me emme halunneet liikoja. Halusimme Saulilta vain samaa valtiolle, minkä Tanja teki jo kulttuurille.

Jos hyvä kulttuuri on tänään hyvää viihdettä, on vain sopivaa, että kulttuuripolitiikan edus täyttää tehtävänsä vaateet. Niinpä: vaikka presidenttiys on ehkä muuttunut jopa ministeriyttä muodollisemmaksi, on sekin yhtä kaikki edelleen konkreettinen poliittisen teatterin näyttämö. Niinpä aikana, jona kansalaisuus on työtä ja työ yrittäjyyttä aina vapaa-aikaa ja työttömyyttä myöten, olisi vain reilua kruunata valtio työn nykyaikaisella esikuvalla.

Vain sosialistit ja sokeat näkivät Saulimme vaalikamppanjan kierona julkisuustemppuna. Päinvastoin, me emme ole nähneet maassamme vastaavaa rehellisyyttä ja suoruutta sitten noottikriisin, tuon henkilökohtaisen itsevalorisaation, jonka Kekkonen veti niin tyylillä kenenkään napisematta. Kuka on Saulin tavoin aikoihin sanonut olevansa tarkalleen siinä poliittisessa paikassa, jossa myös on? Politiikassa ei toden totta palkita rehellisyydestä.

Sauli olisi tosin ollut työväen presidentti, mutta oli hän myös työväen väeksi tulemisen presidentti. Siksi Tarjan voitto oli jälleen uusi patohanke teollisuusyhteiskunnan ahnaassa projektissa; jälleen negatiivinen naula liittojen arkkiin patoamaan väen hirviömäisiä voimia. Tarja ei ole mitään muuta kuin sosiaalidemokratian diktatuuria aikana, jona hyvinvointivaltio on puhdasta ideologiaa. Mistä työväkeä nyt rangaistaan pitämällä pystyssä tuollaista luokalleen jäänyttä valtaa?

Sauli olisi ollut mutaatiomme antidialektinen siirto: 1) Kaikki valta työväenluokalta työväelle, 2) Eroon kaikesta työstä. Kasvokkain presidenttimme Saulin kanssa; kasvokkain yhteiskunnallisen työn todellisuuden kanssa. Tehtävämme olisi ollut välitön ja selvä: työväestä väeksi.

Muista sivistyssanoista

Koska postfordistisessa taloudessa arvo rakentuu virtuaalisessa, mitan tuolla puolen, ja sitä vain haltuunotetaan määrättyjen ja mitattavien työsuoritusten sekä niihin sidottujen identifikaatioiden välityksellä, oli vallankumous tarkoitus suorittaa tämän suhteen materiaalis-symbolisena nurinkäännöksenä tunkeutumalla eetteriin performatiivisena eleenä välittömästi vaalitulosten julkistamisen jälkeen, ottamalla haltuun Pasilan TV-studio kahdentuhannen vahvuisen Sauli Niinistöksi naamioituneen väkijoukon voimin ja tuottamalla näin murtuma homogeeniseen spektaakkelikoneistoon sekä avaamalla mahdollisuus sekä spektaakkelin piilottamien todellisten tuotantovoimien kehitysasteen välittömälle havaitsemiselle että sen pidättämän työväen väkivallan välittömälle yhteenotolle kaikkien pääoman kontrollikoneistojen kanssa koko elämän ajassa, koko antropologisen elämä-muodon mittakaavassa sekä ilman sovittelevaa valtiomuotoa, mutta kuitenkin taktisesti organisoituneena ja viruksen pulsaattisella rytmillä etenevänä (de)generaationa. Tämä olisi ollut: Mimesiskriisi. Paon viiva. Immateriaalisen työn neuvosto. Biotekninen transmutaatio. Biopoliittinen itseorganisaatio. Posse. Absoluuttinen demokratia. Ikuinen reggae. Häiriö virtuaalisessa spektaakkelikoneistossa olisi nostanut virtuaalisen arvokoneen (työvoiman) aktuaaliseen kontaktiin, ainakin jossain mielessä, kurittomiksi muuttuneiden, erinäisten, tiettyjen ja perimmiltään kaikkien instituutioiden sääntelystä irronneiden disiplinaaristen mekanismien kanssa. Auroramme olisi ollut keinotekoisesti uusinnettu vaalivoitto auraattisena esiripun repeämänä yleisö-yhteisön alttarin kommunikatiivisessa sulkeumassa. Koko talvi olisi ollut palatsimme ja ruutu kapina-aukiomme.

Nihilististä, liian nihilististä

Vallankumous maksaa itsensä takaisin, mutta epäonnistuneella vallankumouksella on hintansa. Meidän kirjanpitomme näyttää seuraavalta: Kaksituhatta Hesarista leikattua Sauli Niinistö -naamaria lepää nyt tilaa viemässä keskustoimiston peräkammarissa. Koko varaston virtuaalinen arvo romahti muutamassa tunnissa vallankumousoptioihin kohdistettujen odotusten käännyttyä vastavallankumouksellisiksi.

Pirkanmaalaisen panimon lahjoittamat Sauli-etiköidyt talkookaljat menivät nyt hukkaan. Yhteiskunnallisen tuotannon saunaosastolta tavoitettu vaalitoimiston väki ei tiedä kaljojen kohtalosta mitään. Muiden menetysten osalta tilanne muuttuu koko ajan epäselvemmäksi. Jokainen penni tullaan kynimään takaisin verottajan kera! Palautuspulloilla ostetaan miekkaripizzat ja greippijuomaa.

Mutta me emme olleet väärässä. Olimme varmasti liiankin oikeassa, mutta myös liian varhaisessa. Rehellisyys meidät peri presidenttimme lailla. Sanoimme sen, minkä kaikki jo tietävät, mutteivät kehtaa vielä sanoa. Me olimme aamurusko ja tulee keskipäivä. Viela sosialidemokratia onnistui varjotehtaan teatterissaan, mutta on vain ajasta kiinni, milloin kahleet katkeavat ja työväki ampuu varjoaan nopeammin.

Tulee tunti, jona väki jättää työnsä ja varjonsa ja itse valaisee kaiken uudelleen.

Ja ehkä me olimme liian taktisia, mutta strategian lopullinen voitto, se on vääjäämätön. Sähkö tulee pistorasiasta, työt työvoimatoimistosta ja kalja hanasta. Vallankumous tulee työväestä. As simple as that. Sosiaalidemokraatteja ja työtä vastaan. Eikä kenenkään puolesta.

Smolnassa (turhaan) 29.1.2006