2006-01-27

Creative commonsista: yhteisöttömän yhteisen kritiikki
Puuttuuko Creative commonsista jotain?

David Berry, Giles Moss

Kääntänyt: Paavo Parkkinen

Pintapuolisesti katsottuna Creative commons -projekti näyttää olevan menestys. Se on synnyttänyt kiinnostusta immateriaalioikeuksia ja "public domainin"1 eroosiota kohtaan. Se on myös osallistunut yhteisen uudelleenajatteluun "informaatioaikakaudella". Se on tarjonnut institutionaalista, käytännöllistä ja lainopillista tukea yksilöille ja ryhmille, jotka ovat halunneet kokeilla ja kommunikoida kulttuurin kanssa entistä vapaammin. Kasvava joukko äly- ja taiteellisia työntekijöitä osallistuu nyt Creative commons -verkostoon ja hyödyntää sen tarjoamia vaikutusmahdollisuuksia ja vapautta. Näistä pyrkimyksistä huolimatta jää vielä avoimeksi kysymyksiä Creative commons -projektin tavoitteista ja pyrkimyksistä sekä sen tarjoamasta näkemyksestä vapaasta kulttuurista. Nämä kysymykset tulevat entistä merkittävämmiksi, kun Creative commons kehittyy vapaan kulttuurin julkikuvan vaikutusvaltaisemmaksi ja äänekkäämmäksi "edustajaksi".

Tunnustamme Creative commonsin ja erityisesti sen päätoimijan, Lawrence Lessigin, tekemän työn rakentavan luonteen. Yhdessä he ovat synnyttäneet kiinnostuksen tärkeisiin asioihin, jotka ovat meille läheisiä. Mutta tässä kohtaa haluaisimme perääntyä hieman ja asettaa joitain Creative commonsin ideoita tarkastelun ja kritiikin alaiseksi. Emme tee tätä siksi, että uskoisimme meillä olevan parempi ymmärrys vapaaseen kulttuuriin osallistuvien yksilöiden ja ryhmien toimista tai motiiveista. Itse asiassa uskomme, että vapaata kulttuuria koko sen moninaisuudessa on mahdoton edustaa tekemättä sille suurta symbolista väkivaltaa. Niinpä, sen sijaan että yrittäisimme esittää mitä vapaa kulttuuri on, mikä olisi epäilemättä huono-onninen ja kiittämätön tehtävä, työskentelemme sen perusteella mitä vapaasta kulttuurista voisi tulla. Tässä ei ole kyse mimesiksestä, Arkhimedeen pisteistä eikä hermeneutiikasta. Kyse on siitä, että ajatellaan vapaata kulttuuria kokeilevammalla ja poliittisemmalla tavalla.

Väitämme, että Creative commons -projekti kokonaisuudessaan ei onnistu kohtaamaan nykyisiä vallan epätasapainoisuuksia tai näkemään niiden taakse. Se on taipuvainen yhdistämään sen mitä maailma on sen kanssa mitä se voisi olla ja mitä haluaisimme sen olevan. Se on liiaksi kiinni tässä ajassa - se on liian ajankohtainen. Näemme järjeston, jonka ideologia ja maailmankuva yhtyvät liian helposti globaalin "luovuus"- ja mediateollisuuden kanssa. Näemme organisaation, joka on liian nopeasti hyväksynyt uusklassisen taloustieteen harhaanjohtavat väitteet lyhytnäköisine luovuuden "kannustinmalleineen" ja instrumentaalisine näkemyksineen kulttuurista resurssina. Lawrence Lessig on aina tarkka pitääkseen itsensä ja Creative commonsin erossa (pirullisista) vihjailuista, että hän olisi (Luoja paratkoon!) markkinoita tai kapitalismia vastaan tai kommunisti. Siinä missä me voisimme hyötyä kritiikistä ja etäisyydestä, Creative commons on liian varovainen kannattaakseen mitään minkä "luova" teollisuus voisi tulkita negatiivisesti. Siinä missä me voisimme hyötyä tekemällä tilaa poliittiselle, Creative commonsin ideologisella asenteella on poliittisia kiistoja, mielikuvitusta ja mahdollisuuksia kaventava ja hämärtävä vaikutus.

Yhteisötön yhteinen

Kuten muut häntä ennen, Lawrence Lessig surkuttelee vapaasti jaettavan kulttuurin alueen menetystä. Hän kirjoittaa immateriaalioikeuksien laajentamisen ja internetin teknisen arkkitehtuurin sulkemisen aikaansaamasta public domainin kolonisaatiosta. Hän tunnistaa oikein tavan, jolla globaalit mediayritykset ovat lobanneet jatkaakseen tekijänoikeuden kestoa voidakseen hyötyä omistusoikeudestaan luoviin töihin. Hän tunnistaa myös tavan, jolla yksityiset eturyhmät samanaikaisesti koodaavat ja ottavat käyttöönsä digitaalisia teknologioita tukeakseen hallintaansa älyllisestä ja taiteellisesta luovuudesta. Kun muut näitä trendejä kyseenalaistavat tahot kääntyvät poliitiikan puoleen, lakitieteen professorin mieltymyksenä on kääntyä lain ja asianajajien alueelle. Tästä seuraa tekninen yritys (uudelleen-)esitellä yhteinen perustamalla uusien lakitieteellisten lisenssien sekamelska olemassaolevaan riistävien tekijänoikeusrajoitusten järjestelmään. Tämä on niin sanotun "Creative" commonsin rakentava merkitys.

Palaamme tähän kohta. Ensin kuitenkin, ennen kun menemme itsemme edelle, meidän pitää huomioida, että Creative commons -projektin toiminta on jo valmiiksi ennakoitavissa siinä, miten he esittävät sosiaalisen todellisuuden ja käsillä olevan "ongelman". Siinä miten määrittelemme ongelman, esitämme samalla aina tietyt uskomukset ja toimenpiteet (mutta ei toisia) välttämättöminä ja oikeutettuina. Siispä meidän on ensin kohdistettava katseemme näihin.

Meille Lessigin tietty ymmärrys maailmasta, ja hänen siitä seuraava halunsa saada aikaan tasapainoinen sopimus jukisen ja yksityisen välille, näyttävät naiveilta ja vanhanaikaisilta myöhäiskapitalismin aikakaudella. Kuunnelkaa poliittisia taloustieteilijöitä. Pääoma muuttaa jatkuvasti kulttuuria ja kommunikaatiota yksityiseksi, omistusoikeuden ja kaupallisen riiston ja kaunistelun alaiseksi. Kun immateriaalinen työ on hegemoninen, immateriaalioikeuteen kodifioidusta suhteesta "julkisen" ja "yksityisen" välillä, työn ja pääoman välillä, tulee vallan ja voittojen ratkaiseva keskittymä. On täysin luonnollista, että yksityiset etyryhmät haluavat suojella ja laajentaa tätä voittojen perustaa kaikin keinoin. Niiden olemassaolo riippuu siitä. Jos vapaa kulttuuri tai Creative commons uhkaa tätä voittojen perustaa millään tavoin, seurauksena on manööverien ja asemien sotia, joissa yritykset ja valtio ryhtyvät joko kukistamaan tai omaksumaan.

Lessigin kultuurin kohtaloa koskevan ennusteen tärkein väite on, että emme voi luoda uutta kulttuuria, kun rajoitettu joukko yksityisiä yrityksiä ja yksilöitä omistavat ja hallitsevat tuon kulttuurin resursseja. Väitteellä on vetovoimaa tiettyyn pisteeseen saakka. Sen kanssa samassa paketissa tulee kuitenkin surkea ja ahdas näkemys kulttuurista. Kulttuuri nähdään tässä resurssina, tai Heideggerin termein, "varantona". Kulttuurilla on arvoa vain siinä määrin kun siitä voidaan rakentaa jotain uutta. Kontekstin tarjoama tarkoitus, lumous ja merkitys ovat kaikki epäolennaisia tuottavuuden ontologialle, joka näkee vanhan kulttuurin ainoastaan resurssina "alkuperäiselle" ja "uudelle". Lessigin viimeaikainen siirtyminen iskulauseeseen "Remix Culture" (uudelleenmiksauskulttuuri) näyttää vahvistavan tätä näkemystä. Siinä määrin kun kulttuuri on pelkkä varanto sen voi omistaa ja hallita vailla eettisiä kysymyksiä. Tässä esitetty näkemys kulttuurista on täysin yhdenmukainen luovuusteollisuuden jatkuvan kulttuurin, kommunikaation ja merkitysten virran dekontekstualisoiduksi informaatioksi ja omaisuudeksi muuntamisen kanssa.

Tämä näkemys kulttuurista kehystää Creative commonsin yleistä lähestymistapaa informaatioaikakauden yhteisen esittelyyn. Sen seurauksena Creative commons -verkosto tarjoaa vain simulakrumin yhteisestä. Se on yhteisötön yhteinen. Yhteisen nimikkeen alla on oikeastaan vain yksityistetty, yksilöity ja hajautettu kokoelma olioita ja resursseja, jotka ovat olemassa teknis-lainopillisessa hämmentävien ja differentiaalisten laillisten rajoitusten, omistusoikeuksien ja lupien avaruudessa. Creative commons -verkosto ehkä mahdollistaa kulttuurihyödykkeiden ja -resurssien jakamisen omistushaluisten yksilöiden ja ryhmien kesken, mutta nämä hyödykkeet eivät ole todella yhteisesti jaettuja tai yhteisesti omistettuja eivätkä ymmärrettävissä yhteiseen kuuluviksi. Käytön salliminen on jätetty yksittäisten henkilöiden ja ryhmien päähänpistojen varaan. Ne valitsevat käyttävänsä yhteistä ja sen tarjoamaa vapautta ja vaikutusmahdollisuuksia milloin ja miten itse haluavat.

Gilles Deleuzea mukaillen voisimme sanoa, että Creative commonsin lisensointimalli toimii kuten "järjestämisen taso". Se asettaa kulttuurin, kommunikaation ja luovuuden ylle ristikon, jakaen sen ja leikaten sen erillisiin paloihin, joista jokaisella on omat erilliset lisenssit, oikeudet ja luvat, jotka määrittää työn "omistava" tekijänoikeuden haltija. Lessigin yritys tehdä helpommaksi ymmärtää se, mitä luovia töitä voi, tai ei voi, käyttää muokkaamiseen (tekijänoikeuksista johtuen) on synnyttänyt tuhatpäisen hirviön. Lisenssien ja lisenssien yhdistelmien monimutkaisuus on lisääntynyt eksponentiaalisesti.

Tämä järjestämisen taso takaa, että lailliset lisenssit ja asianajajat säilyvät Creative commons -verkoston keskeisinä ja välttämättöminä solmu- ja läpikulkukohtina, ja näin muodostavat tukkeumia luovuuden virrassa. On käymässä niin, että kommunikaation ja kulttuurin jakamisen eettinen käytäntö yhdistetään lailliseen järjestelmään, joka pyrkii samaan tulokseen byrokraattisesti, kattavasti luonnostellun ja monimutkaisen lakitekstin avulla. Ainakin Richard Stallman ja hänen nerokas GNU yleinen lisenssinsä (GNU General Public License, eli GNU GPL) on rehellinen väittäessään olevansa eettinen pikemminkin kuin puhtaasti laillinen voima. GNU GPL:llä on sinnikkyyttä muutenkin kuin pelkästään sen lainopillisen muodon vuoksi. GPL perustuu eettisten käytäntöjen verkostoon, joka jatkuvasti (uudelleen-)tuottaa merkityksensä ja muotonsa. Yhteinen on aina enemmän kuin muodollinen lainopillinen rakennelma. Yhteinen perustuu yhteisöön.

Yksinkertaisesti sanottuna, yhteinen on historiallisesti ymmärretty jonain, mikä on yhteisesti jaettu. Esi-kapitalistisina aikoina yhteiseen viitattiin "Res Communesina". Se sisälsi luonnollisia asioita, jotka olivat kaikkien käytettävissä, kuten ilma ja vesi. Tämä yhteisen muinainen käsite voidaan jäljittää Rooman lain kautta useisiin eurooppalaisiin lakijärjestelmiin. Muuttoliikeen ja kolonisaation kautta sen voi löytää myös Yhdysvalloista ja muista valtioista kautta maailman. Yhdistyneissä Kuningaskunnissa on yhä olemassa yhteismaan käsite, vaikkakin se on vain kalpea varjo siitä mitä aikaisemmin. Yhdysvalloissa julkisen trustin oppi2 on sovellus muinaisesta yhteisen ajatuksesta. Tiettyyn pisteeseen saakka yhteinen, Res Communesina, sijaitsee omistusjärjestelmän ulkopuolella. Se on erillinen sekä yksityisestä (Res Privatae) ja että valtion (Res Publicae) omistuksesta. Tekijänoikeuden avulla Creative commons pyrkii rakentamaan yhteisen yksityisomistuksen (Res Privatae) alueen sisälle. Tulos ei ole, uskaltaisimmeko sanoa, yhteinen lainkaan. Yhteinen syntyy yhteisön ja yhteisten oikeuksien kautta, vastustaen kaikkia ykstityistämisen mekanismeja, olivatpa ne sitten Creative commonsin tai eivät. Ilman yhteisöä, ja ilman yhteistä kasvualustaa, jonka läpi singulariteetit toimivat, elävät ja yhdistyvät, ei voisi olla mitään yhteistä.

Yhteisöllinen yhteinen

Luovuusteollisuuden markkinointi ja PR-toiminta, lobbausyritykset ja asianajajat eivät ole onnistuneet vakuuttamaan meitä siitä, että se on luovuuden todellinen ystävä. Se ei vakuuta meitä harhaanjohtavilla kannustinväitteillä tai käsityksellä siitä, että tiedon, käsitteiden ja ideoiden jakaminen olisi rikollista. Jos jokin, niin omaisuus on korruptio ja rikos: varkaus luovuuden yhteisestä kasvualustasta. Siitä huolimatta globaalit mediayhtiöt jatkavat työtään järjestelmän muuttamiseksi - laillisesti, teknologisesti ja kulttuurisesti - helpottaakseen omistusoikeuttaan ja kontrolliaan luovuudesta. Tämä on immateriaalisen työn sosiaalinen tehdas, jossa kaikki elämä - rakastava, ajatteleva, tunteva ja jakava - on omaisuuden korruption ja yksityistämisen kohteena.

Kuten jo ehdotimme, yhteinen on eettinen eikä vain lainopillinen asia. Korostamme tätä seikkaa. Yhteinen perustuu yhteisölle sekä eettisille käytännöille, jotka tulevat esiin verkostomaisesti hajautettujen yksilöiden ja ryhmien, kuten vapaan ja avoimen lähdekoodin liikkeen, toiminnan, kokemusten ja suhteiden kautta. Tästä johtuen vapaa kulttuuri on paljon enemmän kuin vain protestiliike. Se ei ole vain reaktiivinen; se on tuottava. Se luo uusia elämän muotoja käytäntöjensä kautta. Se luo uusia mahdollisuuksia. Meidän nähdäksemme vapaalla kulttuurilla on kuitenkin oltava myös poliittinen ulottuvuus. Tämä tulee julki poliittisen kuvittelun, toiminnan ja todellisen demokratian puolesta tapahtuvan laajemman kamppailun kautta. Siksi on tärkeää tunnistaa vahinko, jonka vapaalle kulttuurille voivat tehdä ne vapaan kulttuurin puolestapuhujat, jotka yrittävät depolitisoida sen. Maailmassa, josta itsemme löydämme, poliittinen tietoisuus, vastarinta ja kamppailu ovat keskeisiä puolustettaessa omistuksesta vapaiden käsitteiden ja ideoiden luovan kentän ajatusta ja käytäntöä - siis nousta pystyyn yhteisen ja yhteisön puolesta. Käännymme lopulta vapaan kulttuurin ja yhteisen poliittisen kamppailun puoleen.

Mistä vapaan kulttuurin politiikka on löydettävissä? Vastaus: lukuisilta tasoilta. Poliittinen kamppailu tulee epäilemättä suuntautumaan kohti kansallisvaltiota (kuten Maureen O'Sullivan väitti "A law for free softwaressa" Free Software Magazinen 2. numerossa). Ainakin tällä hetkellä kansallisvaltiot ovat välttämättömiä kauttakulkupisteitä, jotka säilyttävät etuoikeutetun aseman lain ylläpitämisessä ja toimeenpanemisessa. Se erityisasema ei kuitenkaan voi säilyä vain niillä. Luovuuden yhteisöllisyys vähät välittää valtioiden rajoista, ja samoin tietysti myös luovuus- ja mediateollisuuden keinottelijoiden globaali ote. Luovuus on samanaikaisesti liian pieni ja liian iso. Poliittinen toiminta ja kamppailu todellisen demokratian puolesta täytyy kohdistaa samalla kertaa paikalliselle ja globaalille tasolle. Jälkimmäistä ajatellen voisimme kuvitella sitoumussopimuksen, joka toteutettaisiin esimerkiksi ihmisen DNA:n ja elämän tavaramuotoistamisen estämisen tai YK:n ideoita ja käsitteitä suojelevan suojelualueen kaltaisten toimenpiteiden kautta. Voimme kuvitella jotain Bruno Latour'n "Parliament of Thingsiä" muistuttavaa, tilan, jossa edustettuna ei ole vain ihminen, vaan kaikella elämällä on puolustaja, kaikella elämällä on ääni.

Laki on sosiaalisen elämän päälle asetettu oikeudellis-laillinen ristikko. Tätä ristikkoa ylläpitää ja toimeenpanee valtioiden ja muiden hallinnollisten ja hallinnollisuuden voimien verkosto. Tukeutuminen lakiin ja valtioon tekee Creative commonsin lisensseistä (tai muista yhteisen laillisista muodoista) haavoittuvaisia ja epävarmoja. Emme voi vielä olla varmoja, miten Creative commonsin lisenssit pitävät lainopillisessa käytössä, koska niitä ei ole vielä koeteltu kunnolla. Yhdestä asiasta voimme kuitenkin olla melko varmoja. Periaatteessa saatamme kaikki olla tasa-arvoisia lain edessä. Periaatteessa lain tikapuilla ei ole ylä- tai alapäätä. Käytännössä kuitenkin taloudellisella vallalla on merkitystä. Tiedämme, että laki tai valtio eivät ole immuuneja taloudelliselle houkuttelulle, lobbaukselle, suosimiselle ja niin edespäin. Tästä johtuen siis yhteinen on yhä yksityistämisen ja tavaramuotoistamisen uhan ja korruption alaisena.

Emme halua väittää, että kaikki lailliset ja julkiset oikeudet, mukaanlukien yhteisen, valtion tai globaalien instituutioiden, kuten YK:n, suojelu olisi arvotonta. Se olisi kantamme vääristämistä. Se mitä haluamme painottaa on, että sellaiset oikeudet ovat lähtöisin ihmisistä poliittisen kamppailun kautta, eivät lainsäätäjien tai lakitieteen professorien kirjoitettua ne paperin palasille. Jos näitä oikeuksia halutaan pitää yllä, ja jos yhteinen halutaan asettaa ja sitä halutaan suojella, tarvitaan poliittista tietoisuutta, poliittista toimintaa ja demokratiaa. Tällä tarkoitamme, että minkä tahansa yrityksen haitata yhteisöä ja yhteisiä oikeuksia käsitteisiin ja ideoihin täytyy kohdata vastarintaa. Tarvitsemme polittista tietoisuutta ja kamppailua, emme lakimiehiä, jotka käyttävät lainopillista kieltä ja taitoja monimutkaisiin lisensseihin, oikeustapauksiin ja ennakkotapauksiin. Olemme pahoillamme siitä, ettei tämä kuitenkaan taida olla poliittinen kuvitelma (ja poliittinen kamppailu), jonka Creative commons -projekti jakaa tai jota se tukee.

(1) "Public domain on englanninkielinen termi, jolla tarkoitetaan vapaasti yleiseen käyttöön asetettujen teosten joukkoa. Public domainissa olevan teoksen tekijä on luopunut tekijänoikeuksistaan siinä määrin kuin se on lainsäädännön mukaan mahdollista, ja teoksen käytölle on mahdollisimman vähän rajoituksia." (http://fi.wikipedia.org/wiki/Public_domain)

(2) Yhdysvaltain laissa oleva julkisen trustin oppi, eli public trust doctrine, määrää tietyt vesi- ja maa-alueet julkiseen käyttöön vaikka ne olisivat yksityisesti omistettuja.

Linkkejä