2005-12-18

Carol Leigh - seksityöntekijä ja aktivisti

Mary Christmas

Kääntänyt: Tapio Laakso

Tapasin Carol Leighin hänen vieraillessaan Philadelphiassa menneenä talvena. Jonkin ihmeen kautta hän oli kuullut äskettäin perustetusta uudesta järjestöstäni SWAT:sta (Sex Workers Action Team). Luonnollisesti tämä seksityöntekijöiden oikeuksia ajavan liikkeen perustaja otti yhteyttä meihin (toistaiseksi ainut liitto kaupungissa) kysyäkseen, haluaisimmeko osallistua hänen kanssaan väittelyyn, jota nauhoitettiin National Public Radioon. SWAT vuorostaan kutsui Carolin omaan tapaamiseensa, jossa hän ilahdutti meitä valokuvilla matkoiltaan ympäri maailmaa ja liikkeen historian (herstory) pikakurssilla.

Luomalla itsensä uudelleen nimellä "Scarlet Harlot", Carol Leigh on jo vuosia esiintynyt monissa filmeissä ja esityksissä sekä monien kaupungintalojen portailla tarkoituksenaan käyttää kokemuksiaan prostituutiosta muiden valtaistamiseksi. Kirjoittajana ja organisaattorina Carol antaa äänen niille miljoonille ihmisille seksiteollisuudessa, joilla ei ole mahdollisuutta "tulla ulos pukuhuoneesta". Kehittämällä nyt laajasti käytetyn "seksityö"-käsitteen, joka sisällyttää kaikki seksiteollisuuden alat, Carol Leigh on antanut meille kollektiivisen identiteetin ja ensimmäistä kertaa toiveen yhtenäisyydestä.

Tarkasti valmisteltujen kysymysten sijaan vaihdoimme ajatuksia epäviralliseen tyyliin margaritojen ohessa.

Carol, aloit kertoa siitä, kuinka oma seksityösi oli hermoja raastavaa ja turhauttavaa, ja kuinka nyt jälkeenpäin katsottuna kaikki näyttää ruusuisemmalta. Luuletko, että sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että kun sitä tekee, niin jonkinlainen uhka jostain pahasta, jonkinlainen vaara on aina ilmassa - vaikka mitään varsinaista fyysistä vaaraa ei näytä olevankaan?

Tuo on kiinnostavaa. Joo, kyllä se on totta... vaaran tunne. Jopa vakinaiset asiakkaani - onnistuin kuvittelemaan, että ehkä hän muuttuukin vaaralliseksi. Jossain määrin, jos olin tapaillut jotakuta muutaman vuoden, tunsin oloni varsin turvalliseksi - niin turvalliseksi kuin voi. Tarkoitan, että hermoilen lentokoneessa. Elämässäni on paljon riskejä. Ajaessani autoa tunnen oloni turvattomaksi. Mutta siis prostituutiotapaamiset, kun ei tunne tyyppiä tai on yhdellä noista ensimmäisistä tapaamisista, olin yksin asunnossani heidän kanssaan, se oli pelottavaa. Tein ratkaisun tapailla vakituisia asiakkaita ja miehiä, jotka tunsin, mutta omassa asunnossani, joka teki minut hieman haavoittuvaksi. Se oli epämiellyttävää, ei niinkään vaaran takia vaan myönnytysten takia, joita minun piti tehdä vaaran välttämiseksi. Aina tuntui kuinka seuraava tyyppi, jota en tuntenut, voisi olla poliisi tai raiskaaja, joten oli paljon järkevämpää yrittää säilyttää vakioasiakkaat. Pistin niin paljon energiaa niin moniin myönnytyksiin antaessani heille hiukan lisää aikaa tai hiukan lisää tätä tai tuota ja neuvotteleminen kondomeista oli todella stressaavaa (keskellä AIDS-kriisiä), joten olihan se turhauttavaa. Olin turhautunut siitä, että minun piti ottaa kaikki nämä riskit, koska en pystynyt helposti hankkimaan toisia asiakkaita.

Jälkeenpäin se näyttää ruusuiselta kai siksi, että kun sitä katselee elämäänsä, sitä helposti unohtaa ikävimmät asiat. Olen täysin selvillä siitä, että näin jälkikäteen kaikki näyttää hyvältä ja muistan ihanat ja hellät hetket ja imartelun rituaalit asiakkaiden kanssa. Se on hyvin kiinnostavaa. Muistan hetket, jolloin vain olin niin ylpeä. Olin iloinen, kun olin tehnyt jonkun niin iloiseksi. Se oli se, millä selviydyin. Ja kaikki se viisaus, jonka olen saanut tästä. Se, että olen nähnyt miehiä, kun he ovat kaikkein haavoittuvaisimmillaan ja ymmärtänyt sen tekopyhyyden, joka rankaisee naisia prostituutioon osallistumisesta. Joten jälkeenpäin katsottuna, olen saanut niin paljon tästä työstä ja oppinut niin paljon, että tuntuu melkein oudolta edes puhua siitä, kun on melkein tabu olla liian positiivinen asiasta. Ja se, että on ollut yksi onnekkaista - miten se tuli elämääni taiteilijana ja mahdollisuus työskennellä aktivistien kanssa, jotka olivat tulossa mukaan prostituoitujen oikeuksia ajavaan liikkeeseen - se on ollut jotain todella erityistä.

Jos puhutaan liikkeestä, niin mietin mahdollisuutta, että jossain tulevaisuudessa prostituutio ja kaikki seksityö olisi normalisoitua, vähemmän hämärän peitossa, vähemmän vaarallista ja enemmän julkista ja avointa. Mietin, tulisiko siitä monille ihmisille vähemmän kiinnostavaa. Mietin itse, kuinka suuri osa viehätyksestä on salailussa, maanalaisuudessa - repressio saa ihmiset kuumiksi! Uskonnollinen repressio, oikeusjärjestelmän repressio, kaikenlainen repressio voi olla kiihottavaa. Mitä ajattelet?

No, luulen, että monet asiat ovat muuttumassa. Jos puhutaan strippareiden tulosta julkisuuteen ja ihmisistä työskentelemässä Hootersilla, ja niin monista nuorista opiskelijanaisista, jotka strippaavat niin normalisaatio on jo pitkälti tapahtunut. Seksityöntekijät ovat tulossa kaapista ja ovat jossain määrin integroituneempia yhteisöön. Mutta se on edelleen outoa kuinka kaapissa jotkut strippaavat nuoret naiset ovat. Jotkut ovat edelleen kaapissa, mutta paljon vähemmän kuin ennen. Sen voi yhdistää muuhun elämään jollain muulla tavalla kuin erottelemalla, muuten kuin elämällä kaksoiselämää. Mutta muuten puhutaan kokonaan toisesta yhteiskunnasta. Jos se olisi niin hyväksyttyä, ettei olisi mitään häpeää, niin kyse olisi kokonaan toisesta kulttuurista kuin tämä, jossa seksi on häpeän lähde. Kyse on myös seksuaalisista fantasioista. Siis se on scifin aluetta minusta!

Voitko puhua hieman globalisaation tai globaalin kapitalismin ja seksityöntekijöiden oikeuksien välisestä suhteesta?

No, kuten tiedät pääomat voivat liikkua vapaasti rajojen yli, mutta ihmiset eivät. Se tarkoittaa, että suurempi joukko ihmisiä työskentelee epävirallisella sektorilla ja prostituutio on tietysti merkittävä osa tuota sektoria. Monet Euroopan maan raportoivat, että siirtolaisväestö on tuplaantunut, kolminkertaistunut, jopa nelinkertaistunut! Tämä on merkittävästi vaikuttanut seksityöntekijöihin. Se myös järkyttää yhteisöissä aiemmin vallinnutta tasapainoa. Näissä kaupungeissa on seksityöntekijöitä, jotka suhtautuvat nihkeästi tulijoihin, ja taas kerran monien Euroopan maiden vastaus on sääntelyn lisääminen. Joskus laillistetaan ja joskus luodaan sääntöjä uusien oikeuksien takaamiseksi, mutta vain laillisille työntekijöille. Jos asuu Euroopan unionissa, niin on oikeus työskennellä prostituoituna myös muissa unionimaissa. En ole ihan varma päteekö tämä kaikkiin maihin, mutta ainakin joihinkin. Hollannissa tehtiin äskettäin päätös oikeudesta työskennellä prostituoituna, jos tulee toisesta Euroopan unionin maasta. Mutta on myös valtavat määrät ihmisiä, jotka ovat tulleet Euroopan unionin ulkopuolelta. Prostituution laillistaminen ja tiukempi sääntely jättää siirtolaiset Latinalaisesta Amerikasta ja Kaakkois-Aasiasta ulkopuolelle. Todellisuus on se, että vain kaksi prosenttia maailman väestöstä oikeasti työskentelee syntymämaansa ulkopuolella. Se on pieni joukko ihmisiä. Seksiteollisuudessa se on kuitenkin suurempi joukko, sillä kuten sanottu, se on osa epävirallista taloutta.

Ja tilastoja seksityötä tekevistä siirtolaisista ei taida juuri olla.

Hollannin säätelyjärjestelmässä on monia edistyksellisiä lakeja, jotka takaavat seksityöntekijöille terveydenhoidon, mahdollisuuden tehdä työtä julkisesti ja työntekijöiden oikeudet. Säätelyn ongelmana on kuitenkin, että prostituutio on ainut ammatti, jossa on pidettävä henkilöllisyystodistusta mukana, jotta voi todistaa, kuka on. He ovat niin huolestuneita suojelemaan ihmisiä siirtolaisilta ja monet ihmiset haluavat sulkea rajat. He pelkäävät tapahtumassa olevia muutoksia kuin ruttoa.

Tämä on kiinnostavaa koko viisumiasian vuoksi. Tiedän, että työlupia voi hakea valtavirran töihin. Onko maissa, joissa prostituutio on laillista, minkäänlaista työlupakäytäntöä?

Tuota juuri tarkoitin. Työlupaa ei saa ellei tule Euroopan unioniin kuuluvasta maasta. Työlupaa ei voi hakea, jos on tulossa seksityöhön vaikkapa Thaimaasta. Mutta on muita mahdollisuuksia; jotkut hakevat lupaa viihdyttäjänä tai tanssijana, jolloin on mahdollista saada lupa. Tiedän, että jotkut tukevat YK:n sopimusta, jota kovin moni maa ei ole vielä ratifioinut. Se koskee siirtotyöntekijöiden oikeuksien suojelemista. Se loisi jonkinlaisen rakenteen, jonka avulla taattaisiin siirtotyöläisten oikeudet, ja jotkut haluaisivat, että myös seksityöntekijöiden oikeudet sisällytettäisiin sopimukseen, mutta sitä kukaan ei ole vielä ratifioinut.*

Kuka haluaa tätä sisällytystä?

Seksityöntekijöiden ja siirtolaisten oikeuksia ajavat tahot. On olemassa laaja liike, joka koostuu järjestöistä, jotka ajavat siirtolaisnaisten oikeuksia.

Tämä voisi ehkä olla yksi paikka, jossa globalisaatiokriittinen liike leikkaa seksityöntekijöiden liikkeen kanssa. Koska ihmiset, jotka vaativat hikipajoissa työskentelevien ihmisten oikeuksien kunnioittamista, ajavat myös tätä sopimusta, eikö?

Sen hyväksymiseksi tehdään paljon yhteistyötä. Mutta se on kaukana. Hiukan kuin kuun tavoittelua taivaalta, se on yksi vähiten ratifioiduista esityksistä. Myös Anti-Slavery International on järjestö, joka puuttuu orjuuteen ja riistoon erilaisissa työympäristöissä, ja he ovat olleet tarpeeksi rohkeita huomioidakseen myös seksityöntekijät, joten jonkinlaista leikkaamista tosiaan tapahtuu tässä yhteydessä. Kuitenkin aika usein globalisaatiokriitikot vetävät rajan seksityöhön ja empivät seksityön puolustamista työnä. He epäröivät joskus seksityön määrittelemistä työksi ja järjestäytymisen ja työntekijöiden oikeuksien edistämistä.

Tulen itse globalisaatiokriittisestä liikkeestä, joka ei juuri ole käsitellyt seksityötä globaalista näkökulmasta. Minulle, ja varmaan myös sinulle, on selvää, että Yhdysvaltain imperialismi ja globalisaatio, tapa jolla globaali talous muuttuu, vaikuttaa naisiin: se vaikuttaa seksityöntekijöihin ja ihmisiin, jotka tekisivät seksityötä. Monet asiat ovat muuttumassa parhaillaan. Miten me voisimme tuoda nämä liikkeet yhteen?

Minusta kyse on tästä yksinkertaisesta asiasta, että pääomat voivat liikkua, mutta työntekijät eivät. Miksi valkoinen amerikkalainen mies voi mennä mihin haluaa, mutta thaimaalainen nuori nainen ei voi mennä mihinkään eikä saa viisumia? Yksinkertaisesti nämä lait estävät yleisesti naisia matkustamasta pelkästään sen vuoksi, että he saattaisivat olla prostituoituja, koska ovat sen ikäisiä. Joten lait, jotka vaikuttavat naisiin ja siirtolaisuuteen, lait, jotka estävät naisia saamasta viisumeita, ovat lakeja, jotka liittyvät suoraan prostituutioon. Se vaikuttaa yleisesti kaikkeen naisten siirtolaisuuteen.

Kiinnostavaa, että otat esiin sen, kuinka myös ne naiset, jotka eivät ole prostituoituja tai seksityöntekijöitä, kärsivät laeista, jotka kriminalisoivat seksityötä. Onko sinulla enemmän esimerkkejä tästä?

Tämä on yksi ehkä parhaiten tuntemistani asioista. On olemassa myös sellainen globalisaatiokriittinen liike, joka näkee kaiken prostituutiosiirtolaisuuden ihmiskauppana ja orjuutena eikä usko, että on edes olemassa mitään kysymystä työntekijöiden oikeuksista. He näkevät rajat ylittävän prostituution aina orjuutena ja vaativat valtioita ulottamaan kriminalisoinnin pidemmälle. Tämä on ongelmallista, koska se tarkoittaa poliisivalvonnan lisääntymistä prostituutiobisneksen lähettyvillä mitä ilmeisimmin, koska he haluavat löytää siirtolaisia. Todellisuudessa liiketoiminta on kriminalisoitu joka tapauksessa, joten kyseiset naiset ovat nyt rikollisia ja erityisen haavoittuvia. Se, miten globalisaatioon puuttuminen on vaikuttanut prostituutioon, on osunut todella pahasti prostituoituihin.

Äskettäin hyväksyttiin senaattori Paul Wellstonen esittelemä laki, joka määrää rangaistuksia ihmiskaupasta ja prostituutioon pakottamisesta sekä apua uhreille. Mutta jotenkin kävi niin, että laki stigmatisoi prostituutiota yleisesti sekä kannustaa poliisia ja oikeuslaitosta panostamaan taas kerran juuri niiden paikkojen valvomiseen, joissa siirtolaisprostituoidut usein työskentelevät. Tämän kaltainen valvonta on tehnyt pahaa yhteisöille, ja prostituutiovastaiset feministiset näkökulmat ovat kannustaneet tämän kaltaisia "väliintuloja": poliisille annetaan valtavat resurssit hierontalaitosten valvontaan, ettei niissä harjoiteta prostituutiota. Se on aikamoinen konflikti ja erittäin ongelmallinen asia etenkin siirtolaisnaisille.

Tietenkin Yhdysvallat vie lainsäädäntöä, me viemme prioriteetteja. Kerromme muille valtioille, että jos ette seuraa meidän painotuksiamme ihmiskaupan ja prostituution vastustamisessa, me emme anna teille rahaa. Painostamme valtioita ympäri maailmaa omaksumaan meidän kantamme prostituutioon ja viemme kriminalisoinnin lisäämistä. Naisten keskuudessa on ollut jo vuosia voimakas liike, joka on yrittänyt vaikuttaa YK:ssa, jotta kaikki prostituutio määriteltäisiin naisiin kohdistuvaksi väkivallaksi. Samalla valtioita kannustettaisiin prostituoitujen sijasta kriminalisoimaan tietyt alueet alasta kuten asiakkaat ja palvelut. Joten kriminalisointi kiihtyy ja se on suorassa yhteydessä globalisaation vaikutuksista huolestuneeseen liikkeeseen.

Monilla anti-kapitalistisen liikkeen ihmisillä näyttää olevan kovin kapea näkemys globalisaation vaikutuksista. Hikipajat siirtyvät joihinkin maihin, yhdysvaltalaiset yhtiöt toisiin ja talous ajetaan niin alas, että naisilla on taloudellinen pakko seksityöhön. Seksi tai hikipaja, on siinä tietty totuuskin!

Olen aika samoilla linjoilla. Ongelmana on, että ihmiset ajattelevat uuden talouden johtavan pakotetun prostituution lisääntymiseen ja että suurin osa prostituutiosta on pakotettua, ei ainoastaan taloudellisesti vaan kidnappauksen tai muun voimankäytön avulla. Tämä on prostituutioilmiön kuva globalisaation suhteen. Sen sijaan ei tunnisteta, että globalisaatio on luonut suuren joukon seksityöntekijäsiirtolaisia, joilta erityisesti on viety oikeudet. Moniin maihin ei esimerkiksi pääse pakolaisena tai siirtolaisena, jos on työskennellyt viimeisten vuosien aikana prostituoituna, vaikka olisi työskennellyt laillisesti. Nuoret naiset eivät voi lähteä siirtolaisiksi prostituutioepäilyjen vuoksi, ja jos on prostituoitu, niin on käytännössä pakko sanoa poliisille joutuneensa pakotetuksi, jos haluaa edes päästä poliisin puheille. Kaikki tämä sotkee kysymystä pakon määrästä ja siitä, mitä alalla oikeastaan tapahtuu. Saadakseen oikeutensa ihmiset pakotetaan sanomaan, että heidät on pakotettu.

Ja sitten ovat tilastot, jotka eivät täsmää.

Tilastot eivät näytä todellisuutta. Valtava määrä naisia on varmasti todella alistetussa tilanteessa. Mutta tilanne vaihtelee riistävästä salakuljetusjärjestelystä (trafficking) varsinaiseen orjuuteen - vaihtelu on laajaa. Minä ainakaan en tiedä muuta keinoa lähteä siirtolaiseksi. On pakko tukeutua salakuljettajiin (trafficking), kun työlupia ei saa, ei ole muuta keinoa. Liikkeen edistyksellinen siipi onkin määritellyt ihmiskauppakäsitteen (trafficking) uudelleen: he sanovat, että ihmiskauppa tarkoittaa pakotettua työtä.

Prostituution alkuperäinen kriminalisointi syntyi valkoisen orjuuden hysteriasta.** Sillä oli valtava merkitys prostituutiovastaiseen kiihkoon! Jälkeenpäin on kai osoitettu, että osa valkoista orjuutta käsitelleistä tilastoista oli täysin virheellisiä, kaikki olisivat olleet orjia, jos ne olisivat pitäneet paikkansa. Nyt näyttää tapahtuvan jotain samanlaista. Keskitytään ainoastaan asian pakotettuun puoleen - kaikesta prostituutiosta tehdään orjuutta, kun puhutaan vain ihmiskaupasta eikä lainkaan siirtolaisuudesta seksityöhön. Joten me puhumme siitä kaikesta: pakotetusta prostituutiosta, palveluista uhreille ja myös seksityöntekijöiden oikeuksista.

Carol Leighin haastattelu julkaistiin alun perin Clamor Magazinen numerossa 15 (Jul/Aug 2002) ja uudelleen Clamorin viisivuotisjuhlanumerossa syksyllä 2005, www.clamormagazine.org.

* Kyse on YK:n kansainvälisestä yleissopimuksesta kaikkien siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksien suojelusta (The Convention on the Protection of the Rights of All Migrant Workers and Members of Their Families). Sopimus laadittiin 1990, ja se astui voimaan 2003, kun 20 maata oli vihdoin ratifioinut sopimuksen. Yksikään länsimaa ei ole toistaiseksi mukana sopimuksessa.

** Valkoisella orjuudella viitataan 1800- ja 1900-luvun vaihteessa syntyneeseen moraaliseen paniikkiin nuorten tyttöjen kaappaamisesta seksiorjuuteen. Tämä kohtalo saattoi koitua lähes jokaisen nuoren naisen osaksi. Historioitsijat ovat nykyisin lähes yksimielisiä siitä, että varsinaisia tapauksia oli hyvin pieni määrä. Tarinat "valkoisesta orjuudesta" saivat alkunsa suuresta siirtolaisnaisten ja myös prostituoitujen joukosta, joka muutti Euroopasta työn perässä. Jo Doezeman artikkeli "Loose Women or Lost Women? The re-emergence of the myth of 'white slavery' in contemporary discourses of 'trafficking in women'" vertailee valkoisen orjuuden myyttiä nykyiseen ihmiskauppakeskusteluun.