2005-12-03

Lähiöt, tulipalo, toivottomuus ja varoitusmerkit

Jèrôme Gleizes

Kääntänyt: Mikko Jakonen

Artikkelissa kirjoittaja pohtii Pariisin lähiömellakoiden rakennetta, suhdetta nihilismiin ja uusliberalistiseen talouteen.

Tässä tilanteessa ei ole mitään hämmästyttävää, se on vain yksi yhteiskuntiemme sosiaalisen kudoksen hajoamisen monista puolista/kasvoista. Väkivalta ei ole irrationaalista, mutta siinä ei ole kysymys poliittisesta salajuonesta. Camus on hyvin kuvaillut tätä nihilismin tilannetta kirjassaan Kapinoiva ihminen. Voidaan palauttaa mieleen Beaudin ja Pialoux'n erittäin hyvät tutkimukset (Urbaanit väkivaltaisuudet, sosiaalinen väkivalta 2003), jotka selvittävät nykyistä hajoamista, mutta jotta olisi yleistettyä väkivaltaa, on oltava Sarkozyn kaltaisia "laukaisimia" sekä media, joka levittää niitä, muussa tapauksessa meillä on lukemattomia väkivaltaisia tekoja ilman sidettä toisiinsa. Tämä väkivalta on vihojen kumuloitumisen hedelmä, se ohjautuu loogisesti kohti instituutioita, joita pidetään osasyyllisinä näihin yksilöllisiin tilanteisiin, kohti kouluja, valtiota. Se myös ruokkii itse omaa kuvaansa. Me olemme spektakulaarisessa logiikassa, jossa edustajien puheet, tai vähintään heidän kuvansa, löytävät vastineen näistä väkivaltaisuuksien kuvista, jotka ovat myös keskenään vastaavia ja joita arvioidaan poltettujen autojen tilastoista käsin, mutta joita voitaisiin arvioida toisellakin tavalla, jos viitattaisiin esimerkiksi tilastoihin tuhotuista rakennuksista tai pakkolomautuksista. Tämä väkivalta on erityinen kielen muoto.

Mutta se ei ole irrationaalista. Se on yksi sovellus uusista olosuhteista. Kun ei ole luottamusta oikeuteen ja yhteiskuntaan, jotka voisivat ratkaista nämä ongelmat, paras keino puolustautua on olla jäämättä kiinni. Me emme ole siksi anglosaksisten mellakoiden tilanteessa, jossa kyse on todellisesta vastakkainasettelusta, koska siinä on kaksi määrätietoista osapuolta, ja jossa aseiden käyttö tulipalossa on mahdollista, kuten Wattsin kuuluisissa mellakoissa. Me emme ole myöskään sisällissodan tilanteessa, jossa väkivalta on organisoitua mafian tai pseudopoliittisten ryhmien taholta, vaan meidän tulisi ymmärtää, että tärkein syy kaiken tämän taustalla on uusliberalistinen talous, jossa me elämme. Sarkozy ei ole syytön. Hän harjoittaa politiikkaa, joka on täysin koherenttia, autoritaarista kapitalismia. Elämiemme kilpailuttaminen luo epätasa-arvoisuuden tason, joka kasvaa loputtomasti, ja tämä kaikki esitetään vapaasti televisioissamme. Urbaani erottelu on poliittinen valinta. Se tosiasia, että OPAC (Office Public d'Aménagement et de Construction de Paris), joka on tärkein HML:n (L’Union sociale pour l’habitat) toimistoista Pariisissa, omistaa asuntoja kaukaisissa lähiöissä, joihin on vaikea kulkuyhteys, on poliittinen valinta. Clichy sous Bois on oire tästä alueellisesta erottelusta; rappeutuneista asunnoista, joihin ei ole lainkaan metroyhteyttä, RERiä tai lähiöjunaa ja vain yksi ainoa bussilinja. Nämä citét (työläiskaupunginosat tai tornitalot) OS:issa, pienipalkkaisten citét, ovat muuttuneet työttömien kaupunginosiksi teollisuuden uudelleensijoittelun ja rakenneuudistusten myötä viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.

Näiden ilmiöiden ilmaantumiseen tulee kiinnittää huomiota. 70- ja 80-luvuilla, selvästi fordistisella kaudella, kapitalismin muuttuva työväline olivat ulkomaalaiset työläiset. Yann Moulier-Boutang sanoi, että työnjaon jäykkyys tuli korvatuksi palkkojen alennuksen jäykkyydellä. Itse asiassa yhteisölliset konventiot ja SMIG:in (Salaire minimum interprofessionnel garanti) luominen stabilisoi palkat nousujohteisiksi, ja kaikki työskentelivät kokopäiväisesti, mutta siirtolaiset eivät hyötyneet tästä samasta statuksesta, minkä vuoksi arabityöläisten liike järjesti tärkeitä lakkoja muun muassa Poissyssä ja Sonacotran tai Soundiatan pesäkkeiden liikkeen kautta. Tänä päivänä heidän lapsensa eivät enää tahdo olla riistettyjä vanhempiensa tavoin. Tämä on heidän toukokuu 68!, mutta koska nyt ei ole kysymys porvariluokasta, heidän "sosiaalinen uudelleensijoittamisensa" on vaikeaa. Heidän on valittava perkeleellisen työnteon ja työttömyyden tai toimeentulotuen välillä. Koska tulevaisuuden näkymät ovat tällaiset, ei pidä ihmetellä sitä, että he – venäläisten tsaarin ajan anarkistien tavoin tai sen kirjallisen muodon Germinalin tavoin – aikovat tuhota linja-autovaraston yhdeltä puolelta, se on heidän miinansa niille. Lähiöiden nuoret ovat nihilismin uuden kasvot, mutta sitä ei pidä rajoittaa nuoriin maahanmuuttajiin. He ovat vain pieni osa niiden joukossa, jotka joutuvat välittömään oikeudenkäyntiin. Sarkozy ei ole syytön. Hän tarvitsee yksinkertaistuksia kuten kaikki konservatiivit. Vasemmisto/oikeisto-jako on vain paluuta niiden väliseen jakoon, jotka haluavat epätasa-arvoisia sosiaalisia struktuureja ja jotka haluavat muuttaa yhteiskuntaamme. Ongelma on se, että osa sosialistipuoluetta tyytyy sosiaaliseen konservatiivisuuteen tai yhteiskuntaamme koskeviin kuluneisiin luentoihin, ja tämä lähiöiden johtajien näennäinen yksimielisyys on täysin riittämätöntä. Uusliberaali kapitalismi purkaa yhteiskuntamme kudosta, tuhoaa solidaarisuuksia teoreettisen näennäisvapauden nimissä. Lisäksi Sarkozyn pseudo-modernisuus piilottaa kannattajansa taantumuksellisiin, vieraannuttaviin rakenteisiin, kuten uskonnot ja skientologian tyyppiset lahkot. Sovittelijoiden näkeminen Clichy sous bois'ssa puhuttelemassa "nuoria" "Allah akbarin" nimissä ilahduttaa minua vähemmän kuin tehtaan tulipalo. Tässä paljastuu varmasti yksi vastakohtaisuus, joka tulee kääntymään oikeistoa vastaan, kuten amerikkalainen hallitus sai julmasti nähdä, mutta ennen kaikkea tämä ei valaise meille edistyksellistä tulevaisuutta. Valinta fasismin ja kapitalismin välillä kolmekymmentäluvulla ei ole sen ilahduttavampi kuin valinta fundamentalismin (integralismin) ja kapitalismin välillä tänä päivänä.

Mitä tehdä nyt?

On oltava selkeä kuten analyysissa 70-luvulla. Uhrit eivät ole syyllisiä. Vaikka väkivalta pitääkin tuomita, koska se ei ehkä saa aikaan muuta kuin lisää legitiimiä valtiollista väkivaltaa, sitä pitää myös ymmärtää tai olla kritisoimatta yksipuolisesti, koska seuraava vaihe on sisällissota, joita koetaan useissa etelän maissa tai amerikkalaisissa kortteleissa joka päivä joissa kontrollia harjoittavat aseistetut joukot, jotka eivät niin sanotusti syleile demokratiaa.

On rakennettava solidaarisuusverkostoja tai vahvistettava niitä, jotka ovat jo olemassa, sillä vasemmisto tulee rakentaa uudelleen populaarille pohjalle, joka on ainoa mahdollisuus vastustaa konservatismia, joka on asema, johon on helppo asettua. On aina helpompaa hyökätä sairauden oireita kohtaan, kuin itse sairautta.

Tulee vastustaa näennäisiä vetoomuksia yksimielisyyden puolesta. Taloudellinen ja sosiaalinen kriisi on systeeminen kriisi kuten ekologinen kriisi. Sloganit eivät riitä. Kansanedustajien ja aktivistien pitää tunnistaa oma yksilöllinen voimattomuutensa, mutta tulisi pyrkiä jakamaan toivoa solidaaristen tekojen kautta, kritisoida kriisin tekopyhyyttä ja sanoutua irti kriisin vaikutuksista (tulisi ehkä suorittaa argumentointia).

On tuotava valoa kahteen kuolemaan ja kaikkeen poliisin harjoittamaan väkivaltaan, jotta nykyinen väkivallan kierre voitaisiin pysäyttää. Tässä spektakulaarisessa logiikassa Sarkozyn irtisanoutumisen vaatiminen ei ole ratkaisu, kuten ei myöskään vastuullisten poliitikkojen pidättäminen, mutta se olisi merkki, joka voisi katkaista jännitteen. Koska kuten vuonna 68, tälläkin leimahduksella on toimijansa, ja heidän henkilökohtainen tilanteensa ei järjesty yhdessä sormien napsauksessa. Mutta jos tämä ei lopu, tyytymättömyys tulee lisääntymään, poliisien paine ja sotilaallinen näkökulma tulee lisääntymään ja väkivallan kierre tulee päättymään lähiöiden rajaamiseen jälleen kerran. Näissä olosuhteissa julkisten oikeuksien puolustus on vaikea ja minoritaarinen asema, mutta se on väistämätöntä, jotta ei vajottaisi oikeiston tossun alle. Jotta tämä saataisiin kuuluviin, tulisi yhdistyä luomaan ja kannattamaan paikallisia solidaarisuuden toimia.

Artikkeli on alunperin julkaistu Multitudes-verkkolehdessä 10.11.2005 katso: http://multitudes.samizdat.net/article.php3?id_article=2121&var_recherche=gleizes