2005-11-24

Ajelehtimista läpi naisistuneen prekaarisen työn piirien

Precarias a la Deriva

Kääntänyt: Tapio Laakso

Synopsis: me olemme prekaarisia. Se merkitsee muutamia hyviä asioita (työn ja elämän jatkuva muutos tarkoittaa monipuolisen tietotaidon ja osaamisen kertymistä) ja monia huonoja (haavoittuvuus, epävarmuus, köyhyys, sosiaalinen suojattomuus). Mutta tilanteemme ovat niin monenlaisia, niin yksilöllisiä. On vaikeaa löytää yhteisiä nimittäjiä, joista lähteä liikkeelle, tai selviä eroja, jotka jakaa toisten kanssa. Meidän on vaikeaa ilmaista itseämme, määrittää itsemme yhteisen prekaarisuuden pohjalta. Tilanne ei kaipaa yhtenäistä ja yksinkertaistavaa identiteettiä, jonka taakse piiloutua, mutta jonkinlaisen yhteenliittymän tarve on hälyttävä. Meidän on pystyttävä kertomaan tarpeesta ja kohtuuttomuudesta, jota koemme työssä ja elämässä. Vain näin voimme paeta uusliberalistista pirstaloitumista, joka erottaa meidät toisistamme, tekee meistä heikkoja, pelon, riiston tai "jokainen on omillaan" -egoismin uhreja. Rakentamalla luovia ja jaettuja taisteluita haluamme ennen kaikkea tukea toisenlaisen elämän mahdollisuuksia.
- Kutsusta osallistua ensimmäiselle vaellukselle (derive*), lokakuu 2002

Precarias a la Deriva on jossain tutkimuksen ja aktivismin välimaastossa sijaitseva aloite. Se syntyi madridilaisessa feministisessä sosiaalikeskus La Eskalera Karakolassa vastauksena kesäkuun 2002 yleislakkoon Espanjassa. Kohtasimme mobilisaation, joka ei huomioinut tekemäämme pirstaloitunutta, epävirallista ja näkymätöntä työtä. Liitot, jotka käynnistivät lakon, eivät huomioineet meitä, eikä lainsäädännöllä, jota lakolla vastustettiin, ollut vaikutusta meihin. Ryhmä naisia päätti käyttää lakkopäivän kaupungilla ajelehtimiseen. Klassinen lakkovartio muuttui lakkotutkimukseksi, keskusteluiksi naisten kanssa heidän työstään ja arjestaan. Oletko lakossa? Miksi? Millaisissa oloissa työskentelet? Millaisia välineitä sinulla on kohdata tilanteet, jotka ovat mielestäsi epäoikeudenmukaisia?

Tästä alustavasta kokeilusta syntyi kimmoke käynnistää meneillään oleva tutkimusprojekti. On selvää, että kaipaamme tapoja puhua uudesta, usein vielä nimettömästä työstä ja keinoja toimia tässä tuntemattomassa maastossa. Niinpä lähdimme laatimaan karttaa pitäen jatkuvasti silmällä konfliktien mahdollisuutta. Tämä kiinnittyy selviytymiseen, joka nousee omista tarpeistamme: verkostoja yksinäisyyden rikkomiseen, sanoja kuvaamaan, mitä meille on tapahtumassa.

Mutta mikä on tämä "me"? Tunnemme eron alustavaan määritelmään melkein intuitiivisesti: voimmeko käyttää "prekaarisuutta" yhteisenä nimenä monenlaisille ja yksilöllisille tilanteillemme? Kuinka voimme samalla etsiä yhteisiä nimiä ja tunnistaa yksilöllisyyden, luoda liittoja ja ymmärtää eroja? Freelance designerilla ja seksityöntekijällä on tiettyjä yhteisiä asioita - työn ennustamattomuus näytteillepano, työn ja muun elämän välinen epämääräisyys ja koko joukko vaikeasti määriteltävissä olevia taitoja ja tietoja. Mutta ero sosiaalisessa hyväksynnässä ja haavoittuvuuden asteessa on myös selvä. Miten ilmaista yhteiset tarpeemme päätymättä taas identiteettiin, ilman tilanteiden latistamista ja tasapäistämistä?

Sen sijaan, että olisimme istuneet alas pohtimaan näitä epäilyksiä, päätimme lähteä liikkeelle ja selvittää ongelmat matkan varrella. Valitsimme metodin, joka veisi meidät matkoille läpi kaupungin naisistuneen prekaarisen työn piirien. Johdattaisimme toinen toisemme päivittäisen ympäristömme läpi puhuen itsestämme, kokemuksia vaihtaen ja niitä peilaten. Nämä vaellukset välttävät erottelut työn ja muun elämän, tuottamisen ja uusintamisen, julkisen ja yksityisen välillä jäljittääkseen olemisen tilallis-ajallisen jatkumon, kaksois- tai moninaisläsnäolon. Konkreettisemmin: muutaman kuukauden ajan avoin ja muuttuva ryhmämme lähti melkein joka viikko kuljeskelemaan tuntemiemme naisten (me itse, ystävät, läheiset kontaktit) elämän tärkeiden paikkojen läpi. Kaikki työskentelivät prekaarisilla ja hyvin naisistuneilla aloilla kuten kielellisillä tuotannonaloilla (kääntäminen ja opettaminen), kotityössä, call shopeissa, seksityössä, ravintola-alalla, sosiaalityössä ja mediatuotannossa. Jäsentääksemme tutkimusta hiukan, valitsimme ohjenuoraksi muutamia yhteisen kiinnostuksen kohteita: rajat, liikkuvuus, tulot, ruumis, tieto ja suhteet, yrityslogiikka, konflikti. Kokemuksia vaihtaen, videokamera ja nauhuri kädessä, lähdimme matkaan toiveena jakaa kokemukset ja niistä vedetyt johtopäätökset. Otimme viestinnän vakavasti, ei vain kokemusten välittämisenä vaan ensikäden materiaalina politiikan tekemiselle.

Kokemus on ollut uskomattoman rikas ja hiukan häkellyttävä. Kysymykset lisääntyvät ja varmoja asioita on vähän. Silti joitain alustavia johtopäätöksiä nousee esiin. Ensinnäkin tiedämme, että prekaarisuus ei rajoitu työelämään. Määrittelemme prekaarisuuden aineellisten ja symbolisten olosuhteiden risteämäksi, joka määrittää epävarmuutta suhteessa täysipainoisen elämän mahdollistaviin resursseihin. Tämä määritelmä auttaa pääsemään yli julkinen/yksityinen- ja tuotanto/uusintaminen-dikotomioista ja tunnistamaan sosiaalisen ja taloudellisen väliset yhteydet. Toiseksi, pysyvän olotilan ("olla prekaarinen") sijasta ajattelemme prekaarisuutta mieluummin tendenssinä. Ei prekaarisuudessa ole mitään uutta (suuri osa naisten työstä, palkallisesta tai ei, on ollut prekaarista historian hämäristä saakka). Uutta on jatkuvasti uusille sosiaalisen alueille levittäytyvä prosessi. Prosessi ei ole yhtenäinen (olisi vaikeaa vetää selkeää rajaa "prekaarisen" ja "turvatun" väestönosan väliin), mutta se on yleinen. Puhumme siis prekaarisen tilanteen sijasta mieluummin "prekarisaatiosta" prosessina, joka vaikuttaa koko yhteiskuntaan ja järkyttää etenkin sosiaalisia suhteita. Kolmanneksi prekaarisen ja liikkuvan työvoiman kokoontumisen (tai ehkä kamppailun) paikka ei välttämättä ole "työpaikka" (miten se voisikaan, kun kyse on omasta tai jonkun toisen kodista, kun paikka vaihtuu kuukaudesta toiseen tai kun mahdollisuus sattua samaan vuoroon samojen ihmisten kanssa tarpeeksi monta kertaa, jotta tutustuminen työtovereihin onnistuisi, on yksi tuhannesta). Sen sijaan tapaamme kaupunkitilassa, jossa liikumme päivittäin, keskellä kaikkia mainostauluja, kauppakeskuksia, ilmalta maistuvaa pikaruokaa ja merkityksettömiä sopimuksia.

Näiden alustavien hypoteesien ja valtavien epäilysten lisäksi olemme saaneet muutaman johtolangan, mistä etsiä seuraavaksi. Ensinnäkin, kiitos "Globalisoitunutta hoivaa" (Globalized Care) käsitelleiden seminaarien, olemme onnistuneet hahmottamaan muutamia paikkoja hyökkäykselle. Yksi näistä paikoista on meihin kaikkiin tavalla tai toisella vaikuttava hoivakriisi tai oikeastaan kriisin politisoiminen. Emme usko, että ongelmaan on mitään yksinkertaista ratkaisua kuten perustulo, palkka kotiäideille, kotitöiden jakaminen tai jotain sen kaltaista. Ratkaisut on liitettävä toisiinsa. Kyse on pinnan alla piilevästä, hyvin moniulotteisesta konfliktista, johon yhdistyvät maahanmuuttopolitiikka, julkisten palveluiden laajuus, työolot, perherakenne, affekti... Meidän on käsiteltävä ilmiöitä kokonaisuutena, mutta samalla huomioitava yksityiskohdat. Sitten on vielä kiinnostuksemme seksityön maailmaan, johon olemme pikkuhiljaa tutustuneet. Taas kerran olemme keskellä monimutkaista maastoa, joka vaatii huomion kiinnittämistä maahanmuuttopolitiikkaan ja työntekijöiden oikeuksiin, mutta myös oikeuksiin mielikuvituksen maailmassa**. Tässä on nähtävissä jatkumo, jota tällä hetkellä kutsumme nimellä hoiva-seksi-huomio (Care-Sex-Attention). Se käsittää suuren osan toiminnasta sektoreilla, joita olemme tutkineet. Affekti, sen määrät ja laadut, on keskeinen linkki ketjussa, joka yhdistää paikkoja, piirejä, perheitä, väestöjä, jne. Nämä ketjut tuottavat monenlaisia ilmiöitä ja strategioita kuten järjestettyjä avioliittoja, seksiturismia, avioliittoja oikeuksien siirtämiseksi eteenpäin, seksin ja hoivan etnistyminen ja moninaisten ja poikkikansallisten kotitalouksien muodostuminen.

Toiseksi, olemme keskustelleet tarpeesta luoda iskulauseita, jotka pystyvät kytkemään yhteen hyökkäykset eri paikoissa. Aiemmista on tullut meille liian rajoittavia, liian yleisiä, liian tyhjiä. Viimeisessä "Globalisoitunut hoiva" -seminaarissa tajusimme, että jotkut näistä uusista iskulauseista voisivat viedä meidät niinkin kaksijakoisille, mutta samalla välttämättömille, alueille kuin lasten hankkimisen ja kasvattamisen mahdollisuuden uudelleen esiin nostaminen, yhdistettynä radikaaliin diskurssiin perheestä naisten kontrolloimisen, riippuvaisuuden ja syyllistämisen välineenä.

Kolmanneksi, tarve yhdessäolon paikkojen luomiselle on selvä. Omituista kyllä, kuljeskelu ympäri kaupunkia on saanut meidät arvostamaan enemmän meiltä kiellettyä oikeutta territorialisoitua. Jos territorialisoituminen ei voi tapahtua liikkuvassa ja vaihtuvassa työpaikassa, meidän on rakennettava avoimia, kaupunki-yrityksen sisään levittäytyviä tiloja. Laboratorio de Trabajadores, jonka rakentamista pohdimme, olisi käytännöllinen tila/hetki, jossa tavata ja johon voisimme tuoda kohtaamamme konfliktit, omaamamme resurssit (lakituki, työ, tieto, keskinäinen huolenpito ja apu, asuminen jne.), tietomme ja sosiaalisuutemme. Haluamme tuottaa agitaatiota ja ruotia kokemuksiamme. Idea on hyvä ja vaikea: tällä hetkellä emme pohdi asiaa ainoastaan käytännöllisestä näkökulmasta vaan erityisesti mahdollisuudesta rakentaa tila, joka muodostuisi kiinnostavaksi, yhdistäväksi ja mobilisoivaksi niinkin erilaisista lähtökohdista tuleville ihmisille kuin kotiapulaiset tai puhelinmyyjät.

Neljänneksi, haluamme vahvistaa paikallisia ja kansainvälisiä liittolaisuuksia, joita tähän mennessä olemme onnistuneet luomaan. Äskettäin julkaisemamme kirja ja video on tarkoitettu juuri tähän. Käytämme videota palataksemme paikkoihin, joiden läpi olemme kulkeneet viimeisen vuoden aikana. Haluamme jatkaa keskusteluita, jotka olemme aloittaneet terveysasemilla, kaupunginosayhdistyksissä, aukioilla tai virtuaalimaailmassa.

Viidenneksi, korostamme julkisten mielenilmausten ja näkyvyyden merkitystä. Jos haluamme katkaista sosiaalisen eristäytymisen, meidän on pystyttävä tekemään vahva interventio julkisuuteen, kierrätettävä taisteluja, luotava suuria tapahtumia, jotka nostavat prekaarisuuden konfliktina esiin ja kytkevät sen kysymyksiin hoivasta ja seksuaalisuudesta. Ideat kiertävät jo. Mahdollisuus tämän kaltaiseen interventioon kytee niin paikallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Toiveemme on tarttua mahdollisuuksiin niiden lukuisten naisten ja ryhmien kanssa, joihin olemme olleet yhteydessä. Tällä hetkellä tunnistamme kolmen tyyppisiä uinuvia konflikteja (tai konflikteja, jotka ovat olemassa, mutta näkymättömissä tai vain yksilötasolla): 1) yleinen poissaolo koulutusta vaatimattomista ammateista (puhelinmyynti, kauppaketjujen kassat ja palvelut); 2) prekaarisissa ammateissa (sairaanhoito, viestintä) nousevat vaatimukset toisenlaisista sisällöistä ja muodoista; ja 3) vaatimukset perinteisesti näkymättömien alojen (kotityö, seksityö) tunnustamisesta. On pidettävä mielessä myös erilaisten hybridien mahdollisuus ja johdettava strategia kyseisen työn tarjoamista resursseista, muodoista ja mahdollisuuksista. Olemme jo nähneet muutamia kiinnostavia kokeiluja kapinoivista call shop -duunareista mediatyöntekijöihin, jotka ovat käyttäneet ulottuvillaan olevia välineitä hyväkseen. Toivomme voivamme tuottaa koordinoidusti uusia kokeiluja.

Kuudenneksi, olemme tiedostaneet tarpeen rakentaa yhteistä infrastruktuuria ja mobilisoida yhteisiä taloudellisia resursseja. Haluamme "vapauttaa" ihmiset, kuten bileet tekevät: vapauttaa laittomuudesta, vapauttaa prekaarisuudesta. Voisimme organisoida avioliittotoimiston... voimme olla tottelematta, väärentää, piratisoida, piilottaa, tehdä mitä ikinä mieleemme juolahtaa. Ehdotus Laboratorio de Trabajadores -tilasta, kuten melkein mikä tahansa ehdotus, vaatii rahaa. Emme halua päätyä kiertäviksi julkkiksiksi ja laiminlyödä meille niin tärkeiden paikallisten verkostojen rakentamista. Emme myöskään halua joutua riippuvaisiksi tuista. Tarvitsemamme resurssit ovat aivan yhtä paljon affektiivisia ja immateriaalisia kuin materiaalisia. Ajatuksemme on rakentaa ne yhteisön vuoksi. Tehdäksemme tämän meidän on yhteisöllistettävä tieto ja verkostot ja rikottava yksilökeskeisen maksimoinnin logiikka, johon julkkisten kaupungin mielipidevaikuttajat ovat meidät totuttaneet.

Yksi asia johtaa toiseen. Vaellukselta vaellukselle, seminaareista tuhansiin uusiin keskusteluihin ja väittelyihin, mielenosoituksiin, julkisiin tiloihin, kasaantumisen mahdollisuuteen. Ohi eleiden politiikan: tiheys, historia, linkit, kertomus, alue... jatkuu.

http://www.sindominio.net/karakola/precarias.htm

Precarias a la Deriva, A la deriva por los circuitos de la precariedad feminina. Madrid: Traficantes de Sueños, 2004.

* Derive on tekstissä käännetty vaellukseksi. Käsite tarkoittaa alunperin situationistien lanseeraamaa metodia urbaanin tilan tutkimukseen. Kyse on jonkinlaisesta julkisessa tilassa tapahtuvasta vapaasta assosiaatiosta. Lisää aiheesta voi lukea Guy Debordin tekstistä Theory of the Dérive.
** Puhuessamme oikeudesta kuvitellun alueella tarkoitamme oikeutta moninaisiin kuvitelmiin, joita ei ole alistettu pakotetulle heteroseksuaalisuudelle (alistuminen, yksiavioisuus, naisille tarkoitettu uusintaminen). Viittaamme naisten oikeuteen aktiiviseen ja näkyvään seksuaalisuuteen. Viittaamme oikeuteen toisenlaiseen pornografiaan, joka kykenee purkamaan valtapornon fallosentristen lähikuvien kieltä. Viittaamme "poikkeavien" seksuaalisuuksien olemassaolon oikeuteen silloin, kun kyse on kahden aikuisen ihmisen yhteisestä sopimuksesta (kuten S/M esimerkiksi). Ymmärrämme nämä oikeudet kamppailun alueena, jossa punnitaan tasavertaisuuden, hyvän yhteisön, vapauden ja singulaarisuuden kaltaisia asioita... aikana jota hallitsee puritanismi, joka kauhistuu yhteisesti sovitusta S/M:stä mutta puolustaa Guantanamon kauheuksia.