2005-10-13

Saatanan auringon alla
lyhyt johdatus rock and roll -musiikkiin

Tapani Rytöhonka

Lisää väkivaltaa

Vihastahan kuulee aina. Vihaa sitä, vihaa tätä, vihaa nyt ainakin minua. Ei päivää, jolloin joku ei toivoisi itseään lyötävän. Aiheesta kirjoittavien hippien sukupolvi on erityisen mieltynyt näihin ajatuksiin, todennäköisesti kannabiksen ja muiden vihannesten vaikutuksesta. Kukapa tietää, kenties porkkanassa on jokin ainesosa, joka kohtuuttomasti nautittuna saa uskomaan jonkinlaiseen ylenpalttiseen vapautumiseen. Ikään kuin olisi paitsi rock and rollin vaivan arvoista myös tosiolevaisesti mahdollista valuttaa minusta tämä kuvitteellinen, muiden ihmisten nahkani alle nukkuessani kätkemä viha-loinen yksinkertaisesti liittämällä rummunlyöntiin ja huutoon tietty verbaalinen hypoteesi. Ikään kuin mokoma prosessi olisi sähköisesti ja rakkauden kannalta kiinnostava, tai yhtään mitään.

Mistä nämä tulevat, nämä hölmöydet? Ovatko he ottaneet ne omikseen tahallaan? Onko myös rumien vaatteiden vaihtaminen hyvännäköisiin vapautumista, vai aina vain toisinpäin?

Eivätkö he kuule paholaisen pannun tirinää?

Minä makaan siinä! Minä käännän kylkeä. Minä palan niin karrelle kuin huvittaa, ja minuahan huvittaa. Minä työnnän sormen haavaan ja rullailen sitä sinne tänne. Lits läts, se sanoo. Voin tehdä sen myös sinulle, pitää kiinni kahvasta ja käännellä.

En minä tätä keksinyt. Mutta eivät sitä keksineet hekään. Minä muistan sarjakuvan, jossa jotkut istuivat sellaisessa kaivoksissa käytettävässä, kiskoja pitkin kulkevassa kärryssä. Oli pimeää, ja kiskot alkoivat kulkea yhä jyrkemmässä kulmassa alaspäin. Nopeammin ja nopeammin. Sitten ne tulivat ulos vuoresta tai jostain. Aurinko paistoi ja kaikki näkivät että muutaman metrin päässä kiskot katkeavat kokonaan ja ollaan aivan tavattoman korkealla. Minä en ikinä pohtinut, kuinka korkealta ne sitten oikein aloittivat. Minua riemastutti se, miten hauskaa niillä oli niiden viimeisten metrien aikana. Se oli hyvin, hyvin raskas kärry tai vaunu tai mikä nyt olikin. Se on pitänyt hyvin kovaa ääntä.

Kitaran pitää saada rummut kuulostamaan siltä kuin ne soittaisivat sointuja, sanoi Freddie King. Rumpujen taas pitää kuulostaa kaivoskärryiltä. Saa siihen päälle hihkuakin, minun puolestani.

Lisää päihtymystä

Jos on jokin syy odottaa seuraavaa hetkeä, on aika vahvoilla. Rakkaus on sekä syy että itse odotus, enkä tiedä onko muita syitä olemassakaan. Kun rakkauden on kerran korkannut, ei ole enää huolissaan. Hulluksi voi tulla ja ölistä yöt ja kärsiä päivät ja jäädä ikuisiksi, ikuisiksi ajoiksi ystävittä, mutta huolissaan ei ole. Kipu poistaa harmit ja rakkaus lopun ylimääräisen töhnän.

Minä huomaan, ettei muista ole kuin reimareiksi, merimerkeiksi. En minä siitäkään tietysti varma ole. Ajatus on osoittautunut vääräksi sen verran usein, että siinä saattaa olla merkittävääkin vikaa. Mutta en minä siitä välitä. Minä hätistelen muut vessaan ja pärskyttelen rakkaudessa aina kuin vain voin. Ai että minä olenkin väärässä, minä ajattelen ja taas minua naurattaa.

Lopulta odotan rakkautta heti herättyäni. Kuljeskelen ympäriinsä hermostuneena, etsin kelloja ja katselen niitä. Jos rakkautta ei kuulu, alan soitella terveyskeskuksiin ja poliisiasemille. Olisiko sille sattunut jotain. En nuku. Luen kirjoista hermoromahduksen määritelmiä ja toteutan ne kaikki yhdellä kertaa.

Sitten rakkaus tulee. Sillä on omat avaimet. Siitä tämä oli aivan hillittömän hauskaa. Minä unohdan kaiken heti. Se komentaa minut ensin suihkuun, kun en tietenkään ole pessyt itseäni koko aikana. Mutta en minä mene.

Aamulla minä odotan rakkautta heti herättyäni. Ja tällä kertaa se ei ole mennyt välillä pois. Minä tiedän että joskus se taas menee, mutta sitä minä nyt en ainakaan muista, minä...

Lisää seksiä ja rumpuja

Rock and roll on rytmimusiikkia, se soitetaan rummuilla. Myös muiden instrumenttien, sävellysten ja sanoitusten ajatellaan olevan rumpuja.

TSUKA TSUKA MMM PAU PAU PAU PAU TSUKA TSUKA MMM PAU PAU PAU PAU TSUKA TSUKA MMM PAU PAU PAU PAU TSUKA TSUKA MMM.

Naura meidän kanssamme!

Kokoonpanot

(Iggy &) The Stooges: Iggy Pop (voc), Ron Asheton (g, myöhemmin b), Dave Alexander (b) ja Scott Asheton (dr), myöhemmin myös James Williamson (g) ja Scott Thurston (p).
Suicide: Alan Vega (voc) ja Martin Rev (keyb).
The Birthday Party: Nick Cave (voc), Rowland S. Howard (g), Tracy Pew (b), Mick Harvey (g, myöhemmin dr) ja Phil Calvert (dr).

Valittuja levytyksiä

The Stooges: Fun House (Elektra/Asylum 7559-60669-2), julkaistu 1970. Yhtyeen kolmesta studioalbumista keskeisin. Muut The Stooges (Elektra/Asylum 7559-60667-2) ja Raw Power. Jälkimmäisen 1997 julkaistu, Iggy Popin itsensä remixaama versio (Columbia COL 485176 2) on soinniltaan huomattavasti David Bowien tuottamaa vuoden 1973 alkuperäisjulkaisua parempi. Näiden lisäksi markkinoilla on uskomaton määrä tekijänoikeuksia rikkovia demo- ja konserttiäänitteitä. Niiden äänitystekninen taso vaihtelee esitysten tasoa enemmän.
Suicide: Suicide (Red Star / Blast First BFFP 133CD1), 1977. Loistavan debyyttialbumin CD-julkaisulla bonuksena yksi remix, kaksi vain singlenä julkaistua kappaletta ja konserttiäänitteet New Yorkista ja Brysselistä 1978. Edellinen on erinomainen, jälkimmäinen aiemmin nimellä 23 Minutes Over Brussels (mm. Red Star FRANKI 1) julkaistu kuriositeetti: konsertti keskeytyy yleisön käydessä yhtyeen kimppuun.
Suicide: American Supreme (Mute / Blast First BFFP 168 CDL), 2002. 30 vuotta, viisi albumia. Osa tämän World Trade Centeriin 11.9. 2001 tehtyä terrori-iskua jokseenkin temaattisesti käsittelevän levyn painoksesta sisältää bonuksena erittäin hyvän konserttiäänitteen Lontoosta 1998.
The Birthday Party:Prayers On Fire (Missing Link / 4AD CAD 104 CD), 1981. Hämmentävän täyteläinen ja valmis debyyttialbumi.
The Birthday Party: Live 1981-1982 (4AD CAD 9005 CD), 1999. Erinomaisia konserttiäänityksiä Lontoosta, Bremenistä ja Ateenasta. Birthday Party ei ollut tasaisen hyvä live-esiintyjä: markkinoilla on myös muita, vaihtelevantasoisia konserttiäänitteitä, joista paras lienee Drunk On The Pope´s Blood (4AD JAD 202) vuodelta 1982. Tuo todennäköisesti vain vinyylinä saatava levy on yhteisjulkaisu Lydia Lunchin kanssa ja Birthday Party esiintyy vain sen toisella puolella.
The Birthday Party: Mutiny / The Bad Seed EP (4AD / Mute CAD 301 CD), 1988. EP:t The Bad Seed ja Mutiny! olivat yhtyeen parhaat ja viimeiset julkaisut. Tällä CD:llä on niiden lisäksi bonuksena kaksi kappaletta, jotka eivät kuitenkaan yllä muun materiaalin tasolle.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.