2005-10-13

Saatanan auringon alla
lyhyt johdatus rock and roll -musiikkiin

Tapani Rytöhonka

Neljä nuorukaista pieksi minut vuonna 1979 siksi, että astuin ulos väärästä bussista. En lähtenyt ystävineni etsimään heitä. Ajattelin, ettei käynyt niin pahasti. Se oli Suicidea. Päästä tulee aika paljon verta. Pesin sitä pois, mutta en mennyt poliklinikalle tikattavaksi, ja aamulla tyyny olikin kauniin pilkkuinen. Se oli Birthday Partya. On ihmisiä, jotka ovat väärässä, ja niitä, jotka eivät voi olla, vaikka yrittävät. Ja se, minä, on Stoogesia. Minä olen rakastanut rock and rollia niin kauan kuin muistan ja se on pitänyt minua pilkkanaan aina. Niin on hyvä.

Väkivalta

Tuntuu siltä kuin leijuisin tai putoaisin. Pidän enemmän putoamisesta. Sitä ei hallitse, vaikka sen olisi valinnut. Se on kuin väistyvän uskonnon harjoittamista. Titanicissakin on ollut muutama nautiskelija, joka on rallattanut ja pitänyt lystiä, juonut kaikki baarin viinat, kohotellut maljoja ylempiensä ja alempiensa tyhmyydelle. "Ei hassumpi jäävuori tämä", he ovat sanoneet, ulostaneet huvikseen housuihinsa ja kuolleet pois. Niin minäkin haluan tehdä, pierrä.

Kun asiat humisevat korvissa ja kiitävät lujaa ohi, käy mielessä kipu. Muiden ihmisten kipu on viehättävä asia, tai vaikka vain viehättävä ajatuskin. Hekö niin ovat halunneet? Ei... en usko sen johtuvan siitä, että minut on pantu maksamaan ilkitöistä, joihin en ole syypää. Tunne on minun ja Sigmund Freudin mielestä erittelemätön, itsenäinen ja alkuperäinen, rakentumatta millekään.

Omaa kipuani taas en halua jakaa, koska se kuuluu minulle. Voin pröystäillä sillä jos satun sille päälle, mutta muuten - pitäkööt näppinsä irti. Joskus käy tosin niin, että tunnen sitä kumotessani muita. Jalkapohjiini koskee tanssiessani heitä lyttyyn. Siitä kivusta saatan antaa heidänkin kuulla, mitä nyt korkojeni tirskahtelulta voivat.

Minä en piittaa siitä, onko lopussa jotain, vaikka lätsähdys. Kun eräänä päivänä aprikoin sillä olevan väliä, tuli Martin Revin syntetisaattori ja sanoi TSUKA TSUKA MMM PAU PAU PAU PAU TSUKA TSUKA MMM PAU PAU PAU PAU TSUKA TSUKA MMM PAU PAU PAU PAU TSUKA TSUKA MMM. Ymmärsin, ettei tämä ollut suurta omaa syyttään, suhteessa muuhun. Nämä ovat ihmeellisiä, kauniita asioita.

Olen siis nyrkin piirtämä kaari, kohahdus joko jonkun muun iltapäivässä tai omassani. Koska en tiedä, voinko valita, minä valitsin jo. Tämä kestää pitkään ja minua naurattaa koko ajan.

Päihtymys

Ihmisessä on reikiä, mutta ei sellaista, johon sopisi vain rakkaus. Välttäkää rakkautta! Älkää välttäkö rakkautta! Teettepä miten tahansa, olette vaikeuksissa ja naurettava. Jos on joutunut rakkauden varaan, sen muistosta tulee myöhemmin ongelma. On tunnusteltava keskustelukumppanin kapasiteettia, varottava häntä: useimmat eivät tiedä. Koettu on puettava, karvat ja limat peitettävä sosiaalista silmälläpitäen, sillä siinä ei tahdo olla niille tilaa. Kaikki eivät tätä jaksa tai halua tehdä, ja rakkaus taas haluaa heitä aina, ikuisesti... Siksi maankiertäjiä on niin paljon ja monet heistä haisevat niin pahalta.

Rakkaus sulkee toisarvoiselta. Näin se estää maailmaa näkemästä minua, tietämästä minusta mitään. Se on oikein mutta huonosti palkattua. Palkatta jääminen taas ei ole vain arvotonta, vaan kiellettyä, ja se häiritsee joitakin asioita. Mutta vitut rakkaus siitä, sillä se on esineissä - ja liikkeissä, käytöksessä. Missäpä muussakaan. On mahdotonta erottaa rakkauslaulua kuulustelupöytäkirjasta, niin käytännöllistä se on.

Rakkauden voi siis vain myöntää. Onnekkailla on ollut lapsuudessaan joku, joka ei rakasta. He ovat katsoneet häntä ja miettineet, haluavatko olla tuollaisia isoina. Aurinko laskee, ja hänen profiilinsa näyttää...

Minä myönnän, tietysti.

Seksi

Kun asiaa ajattelee, niin eiväthän orgasmit kauaa kestä. Ja olisiko sillä rynkytyksellä - tai mitä nyt kukin tekeekin - mitään virkaa, jos ei orgasmeja olisi?

Seksi on puhtaimmillaan päihdyksissä. Ja toisaalta, se on luultavasti sähköä. Päihtymys rohkaisee palautumaan genitaaliksi, unohtamaan joutavat. Genitaalit myös päihdyttävät itse, se on mainiota. Sähkö taas... siltähän se vaikuttaa, eikö totta? Luulen, että jos lakkaan tanssimasta ja etsin altani jonkun insinöörin, hänellä ei ole esittää asiasta kyllin fiksua yhtälöä. En siis lakkaa.

Selkäpii on rele, tai jokin sen tapainen, siis sellainen, joka välkkyy hauskasti. Selkäpiin protoni kiskaisee kovakouraisesti syleilyynsä välittömään läheisyyteensä ujuttautuneen elektronin. Tai päinvastoin. Kansainvälisessä mittausjärjestelmässä seksin yksikkö on coulombi (C), ja protonin ja elektronin lähtötilanteen syke on 1,602.10 potenssiin 19 C. Mutta kun kyrpä työnnetään töpseliin, ja väännellään nappuloita hiukan pidemmälle kuin ne vaurioitta vääntyvät, coulombi pistää päähänsä hassun hatun ja kaikki paikat ovat äkkiä täynnä serpentiiniä ja erilaisia kimalteita.

Puhumattakaan siitä, mitä tapahtuu, kun seksin virran voimakkuus on yhtä kuin sen kuljettamien varausten määrä aikayksikössä. Ja sitähän se aina on! Yhdestä voidaan siirtyä vain toiseen, ei kadota, ellei nyt haluta heittäytyä aivan lapsellisiksi.

Minä tosin huomaan nyt katoavani. Outoa, sillä juuri minustahan tässä on kyse, minuahan tässä juhlitaan... Sen täytyy liittyä tähän sähköasiaan.

Saattaa olla niin, että vaikka virta saadaan aikaan vain kiinnittymällä erityisen voimakkaasti minään, minä kuitenkin virran voimistuessa ennen pitkää haihtuu, ilmeisesti siksi, että kaikki paikat heiluvat aivan saatanasti ja maljakko putoaa pöydältä. Minän palautumisessa olisi tällöin kyse siitä, että sinänsä tyhjänpäiväinen mutta kuitenkin katalan juonikas lähtötilanne käyttää hyväkseen varausyksiköiden pienenkin vähenemisen. Mutta siitä ei kannata puhua, se on aivan liian surullista.

Lisää väkivaltaa

Vihastahan kuulee aina. Vihaa sitä, vihaa tätä, vihaa nyt ainakin minua. Ei päivää, jolloin joku ei toivoisi itseään lyötävän. Aiheesta kirjoittavien hippien sukupolvi on erityisen mieltynyt näihin ajatuksiin, todennäköisesti kannabiksen ja muiden vihannesten vaikutuksesta. Kukapa tietää, kenties porkkanassa on jokin ainesosa, joka kohtuuttomasti nautittuna saa uskomaan jonkinlaiseen ylenpalttiseen vapautumiseen. Ikään kuin olisi paitsi rock and rollin vaivan arvoista myös tosiolevaisesti mahdollista valuttaa minusta tämä kuvitteellinen, muiden ihmisten nahkani alle nukkuessani kätkemä viha-loinen yksinkertaisesti liittämällä rummunlyöntiin ja huutoon tietty verbaalinen hypoteesi. Ikään kuin mokoma prosessi olisi sähköisesti ja rakkauden kannalta kiinnostava, tai yhtään mitään.

Mistä nämä tulevat, nämä hölmöydet? Ovatko he ottaneet ne omikseen tahallaan? Onko myös rumien vaatteiden vaihtaminen hyvännäköisiin vapautumista, vai aina vain toisinpäin?

Eivätkö he kuule paholaisen pannun tirinää?

Minä makaan siinä! Minä käännän kylkeä. Minä palan niin karrelle kuin huvittaa, ja minuahan huvittaa. Minä työnnän sormen haavaan ja rullailen sitä sinne tänne. Lits läts, se sanoo. Voin tehdä sen myös sinulle, pitää kiinni kahvasta ja käännellä.

En minä tätä keksinyt. Mutta eivät sitä keksineet hekään. Minä muistan sarjakuvan, jossa jotkut istuivat sellaisessa kaivoksissa käytettävässä, kiskoja pitkin kulkevassa kärryssä. Oli pimeää, ja kiskot alkoivat kulkea yhä jyrkemmässä kulmassa alaspäin. Nopeammin ja nopeammin. Sitten ne tulivat ulos vuoresta tai jostain. Aurinko paistoi ja kaikki näkivät että muutaman metrin päässä kiskot katkeavat kokonaan ja ollaan aivan tavattoman korkealla. Minä en ikinä pohtinut, kuinka korkealta ne sitten oikein aloittivat. Minua riemastutti se, miten hauskaa niillä oli niiden viimeisten metrien aikana. Se oli hyvin, hyvin raskas kärry tai vaunu tai mikä nyt olikin. Se on pitänyt hyvin kovaa ääntä.

Kitaran pitää saada rummut kuulostamaan siltä kuin ne soittaisivat sointuja, sanoi Freddie King. Rumpujen taas pitää kuulostaa kaivoskärryiltä. Saa siihen päälle hihkuakin, minun puolestani.

Lisää päihtymystä

Jos on jokin syy odottaa seuraavaa hetkeä, on aika vahvoilla. Rakkaus on sekä syy että itse odotus, enkä tiedä onko muita syitä olemassakaan. Kun rakkauden on kerran korkannut, ei ole enää huolissaan. Hulluksi voi tulla ja ölistä yöt ja kärsiä päivät ja jäädä ikuisiksi, ikuisiksi ajoiksi ystävittä, mutta huolissaan ei ole. Kipu poistaa harmit ja rakkaus lopun ylimääräisen töhnän.

Minä huomaan, ettei muista ole kuin reimareiksi, merimerkeiksi. En minä siitäkään tietysti varma ole. Ajatus on osoittautunut vääräksi sen verran usein, että siinä saattaa olla merkittävääkin vikaa. Mutta en minä siitä välitä. Minä hätistelen muut vessaan ja pärskyttelen rakkaudessa aina kuin vain voin. Ai että minä olenkin väärässä, minä ajattelen ja taas minua naurattaa.

Lopulta odotan rakkautta heti herättyäni. Kuljeskelen ympäriinsä hermostuneena, etsin kelloja ja katselen niitä. Jos rakkautta ei kuulu, alan soitella terveyskeskuksiin ja poliisiasemille. Olisiko sille sattunut jotain. En nuku. Luen kirjoista hermoromahduksen määritelmiä ja toteutan ne kaikki yhdellä kertaa.

Sitten rakkaus tulee. Sillä on omat avaimet. Siitä tämä oli aivan hillittömän hauskaa. Minä unohdan kaiken heti. Se komentaa minut ensin suihkuun, kun en tietenkään ole pessyt itseäni koko aikana. Mutta en minä mene.

Aamulla minä odotan rakkautta heti herättyäni. Ja tällä kertaa se ei ole mennyt välillä pois. Minä tiedän että joskus se taas menee, mutta sitä minä nyt en ainakaan muista, minä...

Lisää seksiä ja rumpuja

Rock and roll on rytmimusiikkia, se soitetaan rummuilla. Myös muiden instrumenttien, sävellysten ja sanoitusten ajatellaan olevan rumpuja.

TSUKA TSUKA MMM PAU PAU PAU PAU TSUKA TSUKA MMM PAU PAU PAU PAU TSUKA TSUKA MMM PAU PAU PAU PAU TSUKA TSUKA MMM.

Naura meidän kanssamme!

Kokoonpanot

(Iggy &) The Stooges: Iggy Pop (voc), Ron Asheton (g, myöhemmin b), Dave Alexander (b) ja Scott Asheton (dr), myöhemmin myös James Williamson (g) ja Scott Thurston (p).
Suicide: Alan Vega (voc) ja Martin Rev (keyb).
The Birthday Party: Nick Cave (voc), Rowland S. Howard (g), Tracy Pew (b), Mick Harvey (g, myöhemmin dr) ja Phil Calvert (dr).

Valittuja levytyksiä

The Stooges: Fun House (Elektra/Asylum 7559-60669-2), julkaistu 1970. Yhtyeen kolmesta studioalbumista keskeisin. Muut The Stooges (Elektra/Asylum 7559-60667-2) ja Raw Power. Jälkimmäisen 1997 julkaistu, Iggy Popin itsensä remixaama versio (Columbia COL 485176 2) on soinniltaan huomattavasti David Bowien tuottamaa vuoden 1973 alkuperäisjulkaisua parempi. Näiden lisäksi markkinoilla on uskomaton määrä tekijänoikeuksia rikkovia demo- ja konserttiäänitteitä. Niiden äänitystekninen taso vaihtelee esitysten tasoa enemmän.
Suicide: Suicide (Red Star / Blast First BFFP 133CD1), 1977. Loistavan debyyttialbumin CD-julkaisulla bonuksena yksi remix, kaksi vain singlenä julkaistua kappaletta ja konserttiäänitteet New Yorkista ja Brysselistä 1978. Edellinen on erinomainen, jälkimmäinen aiemmin nimellä 23 Minutes Over Brussels (mm. Red Star FRANKI 1) julkaistu kuriositeetti: konsertti keskeytyy yleisön käydessä yhtyeen kimppuun.
Suicide: American Supreme (Mute / Blast First BFFP 168 CDL), 2002. 30 vuotta, viisi albumia. Osa tämän World Trade Centeriin 11.9. 2001 tehtyä terrori-iskua jokseenkin temaattisesti käsittelevän levyn painoksesta sisältää bonuksena erittäin hyvän konserttiäänitteen Lontoosta 1998.
The Birthday Party:Prayers On Fire (Missing Link / 4AD CAD 104 CD), 1981. Hämmentävän täyteläinen ja valmis debyyttialbumi.
The Birthday Party: Live 1981-1982 (4AD CAD 9005 CD), 1999. Erinomaisia konserttiäänityksiä Lontoosta, Bremenistä ja Ateenasta. Birthday Party ei ollut tasaisen hyvä live-esiintyjä: markkinoilla on myös muita, vaihtelevantasoisia konserttiäänitteitä, joista paras lienee Drunk On The Pope´s Blood (4AD JAD 202) vuodelta 1982. Tuo todennäköisesti vain vinyylinä saatava levy on yhteisjulkaisu Lydia Lunchin kanssa ja Birthday Party esiintyy vain sen toisella puolella.
The Birthday Party: Mutiny / The Bad Seed EP (4AD / Mute CAD 301 CD), 1988. EP:t The Bad Seed ja Mutiny! olivat yhtyeen parhaat ja viimeiset julkaisut. Tällä CD:llä on niiden lisäksi bonuksena kaksi kappaletta, jotka eivät kuitenkaan yllä muun materiaalin tasolle.