2005-09-27

Verkko ja politiikka*

Mikko Jakonen

Verkko yhteiskunnallisen vaikuttamisen kenttänä ja välineenä

Kun puhumme internetistä tai verkosta, puhumme siitä yleensä jonkinlaisena tilana, tai ehkä olisi parempi käyttää sanaa avaruus. Mutta toisin kuin avaruudessa, kaikki ei todellakaan ole netissä, kuten äsken jo mainitsin. Maailman ihmisistä ainoastaan 14.6 % käyttää internetiä. Ja vaikka elämme tietoyhteiskunnassa, niin silti Euroopassa on käyttäjiä vain noin 37 % väestöstä ja Pohjois-Amerikassa 68 % väestöstä käyttää nettiä. Kuitenkin Aasia on määrällisesti johtava maanosa, sillä vaikka vain 9% sen alueen asukkaista käyttää nettiä, on tämä määrä silti 34.5 % koko maailman käyttäjistä. Vastapainoksi tälle voidaan esittää Afrikka, josta tulee ainoastaan 1.7 % maailman internetin käyttäjistä. Suomessa internetiä käyttää 62.3 % väestöstä, joka tarkoittaa noin 3 miljoonaa kolmeasataatuhatta käyttäjää (3300000). Suomen edelle kirivät Euroopassa Ruotsi, Tanska ja Hollanti. (Lähde http://www.internetworldstats.com/stats.htm, luettu 1.8.2005)

Kun nettiä pohditaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen kenttänä on syytä huomata, että kotisivuja on internetissä tietysti valtavasti, mutta hyvin suunniteltuja ja ylläpidettyjä internet-sivustoja on netissä kuitenkin rajallisesti. Itse asiassa näitä paljon käytettyjä yhteisiä foorumeita on suhteellisen vähän verrattuna siihen mikä mielikuvamme asiasta on. Lisäksi voidaan suorittaa erottelu aktiivisten ja passiivisten internet sivustojen välillä. Passiivisiksi sivustoiksi olisi kai laskettava sellaiset sivustot, jotka sisältävät kunnan ja valtion hallinnon tietoa, tai vaikkapa elokuvateattereiden tai muiden kulttuurilaitosten tietoa. Näiden sivustojen funktio on vain ja ainoastaan käytännön tietojen välittäminen perinteisessä mielessä, ja se voitaisiin suorittaa yhtä hyvin lehtien, puhelinluetteloiden, ilmoitustaulujen, radion tai television välityksellä.

Näiden lisäksi netti sisältää paljon perinteisten medioiden, kuten sanoma- ja aikakauslehtien, radion ja television omia sivustoja ja laajennuksia. Näillä perinteisillä medioilla – joita voidaan sanoa laajassa mittakaavassa ihmisten yhteiskunnallisten ja sosiaalisten suhteiden välittäjiksi – on kuitenkin merkittävä rooli ihmisten mielten ja maailmankuvan muokkaamisessa. Medioiden kautta eletään ja rakennetaan omaa maailmankuvaa aktiivisesti – olkoon se aktiivisuus sitten niinkin vähäistä kuin televisio- tai radiokanavan valitseminen, tai sanoma- tai aikakauslehden valitseminen. Yhteiskunnassamme jossa vallitsee sananvapaus, tarkoittaa tämä sananvapaus usein ennen kaikkea vapautta valita laajasta tarjonnasta – ja jos mieleistä tarjontaa ei löydy, niin tuottaa sitä itse.

Tässä mielessä verkon peruskäyttäjä toimii hyvin perinteisesti ja ikään kuin "kanavaa" mieleiseksensä vaihtamalla. Jos ajattelemme, että verkko on yhteiskunnan representaatio ja että vähintään kaikki oleellinen on netissä, on kaiketi tehtävä johtopäätös, että internetin yhteiskuntapitoisuus on enemmän kuin 50% - luku jonka Kauko Pietilä ja Klaus Sondermann vuonna 1994 julkaistussa "Sanomalehden yhteiskunta" tutkimuksessaan esittivät Helsingin Sanomien yhteiskuntapitoisuudeksi.

Tämä näkemys on ehkä kuitenkin syytä kyseenalaistaa. Valinnan varaa ja erilaisia informaatio lähteitä kyllä netistä löytyy enemmän kuin Helsingin Sanomista, mutta se kuinka näille vaihtoehtoisille sivustoille eksytään onkin toinen seikka. Koska internetin "katselija" käyttää nettiä ennen kaikkea omia intressejään silmällä pitäen, sattuu vaihtoehtoista tietoa silmiin ehkä jopa vähemmän kuin sanomalehteä lukiessa. Internet ei siis tarkoita automaattisesti informaation lisääntymistä yksilön kannalta, vaan voi jopa olla niin, että ainoastaan internetiä tietolähteenään käyttävän maailmankuva voi sulkeutua aiempaa enemmän. Yksi ääripää on siis internetin liian subjektiivinen käyttö, mikä voi olla etenkin niiden ihmisten ongelma, jotka eivät ole tottuneet seuraamaan sanomalehtiä tai muita julkisia tiedonvälityskanavia.

Toisaalta yhä lisääntyvä internetin sisällön karsinta erilaisten sisällöntarkkailuohjelmien avulla rajoittaa verkosta saatavan informaation määrää. Viime sunnuntain (31.7.2005) Helsingin Sanomien mielipidesivulla kirjoittanut toimittaja Liisa Kirves kertoi, että hänen pääsynsä esimerkiksi Prekariaatti.orgin sivuille estetty oli julkisessa kirjastossa. Esto oli tapahtunut kirjaston automaattisten verkkoasetusten toimesta, mikä puolestaan oli haitannut kyseisen henkilön ammatin, eli toimittajan työn harjoittamista.

Verkossa käydäänkin jatkuvaa kamppailua siitä, kuka saa määrittää, mikä kuuluu verkkoon ja mikä ei, ja toisaalta siitä, minkä tiedontuottajan sivustoja verkonkäyttäjä selaa. Valtaa pitävät suuret mediayhtiöt, jotka näin myös osaltaan ohjaavat verkon käyttäjiä tietyille kanaville verkossa.

***

Jos niin sanottu passiivinen verkko koostuu siis erilaisista kotisivuista, niin aktiivinen verkko pitää taas sisällään ennen kaikkea sellaiset tutut välineet kuten avoimet ja suljetut keskustelufoorumit, sähköpostin, ircin- ynnä muut suorat kommunikointikanavat. Lisäksi mukaan voidaan laskea vielä sellaiset vertaisverkot ja välineet, jotka mahdollistavat avoimen tiedon, ohjelmistojen (siis työkalujen) sekä tuotteiden välittämisen. Lisäksi mukaan voidaan laskea erilaiset kaupalliset toiminnot, ja esimerkiksi nettipankin palvelut. Nämä aktiiviset kommunikointikanavat toimivat sekä yhdessä, että erikseen passiivisten sivustojen kanssa – kuitenkin yhä enemmän yhdessä ja toisiaan tukien.

Verkkomaailmassa ihminen voi pysyä siis ainoastaan kuluttajana ja verkkomaailmassa liikkuvana anonyyminä katselijana, tai sitten hän voi osallistua tuon verkon rakentamiseen ja muokkaamiseen eri tavoin. Tässä vaiheessa on jo mahdollista puhua yhteiskunnallisesta tai kansalaisvaikuttamisesta verkossa ja verkon välityksellä. Siirryn nyt tarkastelemaan tätä asiaa esimerkin, siis Prekariaatti.orgin toiminnan kautta.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.